Esitin saman kysymyksen DAFry:n laudalla mutta pistetään nyt tännekkin?
Löytyykö laudalta "perinteisiä" lyömäsoittajia?
Itse ajattelin ruveta ottamaan tuossa syksyllä kun koulut taas alkavat soittotunteja mallettien parissa. Itse olen soittanut kitaraa n.5-6 vuotta ja nykyään kitara tuntuu jotenkin "etäiseltä". Eli en niin suuresti nauti sen soittamisesta. Haluan soittaa jotain soitinta jolla voi soittaa melodioita mutta "ehtona" on se että äänet pitää saada aikaan lyömällä. Koululta löytyy vibrafoni joten treenaamaan pääsee todella aktiivisesti.
Eli ajattelin nyt ruveta ottamaan tuntumaa noihin malletteihin. Opuksia, nettisivuja etc. saa suositella josta voisi soittamiseen olla apua. Ja sitä tekniikkaakin saa neuvoa eli miten niitä "kapuloita" pidellään. Silloin kun niitä "palikoita" on kädessä enemmän kuin kaksi.Juu ja tiedän että kannattaa ensin opetella soittamaan niillä kahdella.
Jos joku osaa neuvoa niin kiitosta etukäteen! Tyylitajun lisäksi tärkeintä musiikissa on: "Playin' on ten" |
Jonkun verran tuli lukioaikoina harrastettua noita kiellettyjä melodisia lyömäsoittimia. Suosittelen George Hamilton Greenen xylofonikirjaa, ja Leigh Howard Stevensin neljän malletin opusta. Nuottimatsquna käy periaatteessa kaikki mahdollinen yksiääninen tavara, fakiirit soittaa vertikaalisempiakin ryppäitä. Clair omar musserin tuotanto on sekä haastavaa että hyvänkuuloista. Bachin viulusonaatit toimivat myös mallettisoittimilla. Lähtisin ehkä tuosta Greenestä tai Morris Goldenbergin yleislyömäsoitinkirjasta. Stevensin mielipiteisiin tosin saa suhtautua varauksella. Jos vibrafonia meinaat soittaa, niin "se toinen" mallettiote voi olla parempi (tyyliin pyysalo). Tuosta otteesta ei minulla ole kokemusta, molemmat ovat varmasti hyviä. Mike Mainierin otteesta tulee paikat kipeäksi jo pelkästä katselemisesta. Makuasioita, sanoi musti kun mallettien lentoratoja elektronimikroskoopilla mittaili. Svengi on vain tehokeino |
HCW
Epämuusikko