Rummut: rumpukamat ›

Elikkäs, mikä sai teidät aloittamaan juuri rumpujen soiton, miksei jotain muuta instrumenttia?
 
Itselläni alkoi siitä, kun tuli hetken mielijohteesta ostettua Newsoundit. Miksi juuri rummut, kai siksi, että osasin peruskompin ja jotain, mitään muuta en osannut soittaa.

Kaverilla oli rumpusetti ja aloin sitten siellä soittelemaan n. kerran viikossa.
 
Syksyllä 2003 vasta (vuosien tauon jälkeen) ostin sähkörumpusetin.

Kun olin pieni enoni piti paikallista musiikkiliikettä. Kävin sitten siellä aina vierailulla välillä pällistelemässä ja ihmettelemässä niitä kamoja mitä siellä oli. Ikkunassa oli valkoinen(virallisesti muistaakseni snowwhite) Maxtone setti ja sitä siinä aina ihailin ja meinasin että sellaset tarttis saada.
No sain sitten sen setin enoltani joululahjaksi ollessani noin 6-vuotias. Arvatkaapa olinko onnellinen, enkä onneksi siinä vaiheessa tiennyt mitään kyseisten rumpujen laadusta. :)

päätin alottaa rumpujen soiton ku isoveikka anto kerran keikal mulle kapulat kätee ja sano et "pidäs näit vähä aikaa" ja katoin niit ja mietin et "vitsi ku o siisti kepit" Ja siitä se sit lähti........ :P:P;P;P

Joskus montamontamonta vuotta sitte veli näytti miten peruskomppi soitetaan ja totta kai opin sen ihan väärin mutta ei se vauhti hidastanu. ;) Vuos eteenpäin siitä ja aloin käymään rumputunneilla ja treenailin himassa jalkoihin, tyynyihin ja padiin. Nykyään ei vieläkään oo mahollisuutta treenata himassa setillä joten edelleen noi samat korvikkeet on käytössä. Mutta onneksi on treenikämppä missä pääsee soittamaan kunnolla.

Heh. Samantapaista täälläkin, siis minusta vaan rumpusetti oli jotain niin mageeta että sellaisia piti päästä soittamaan. Ikää oli ehkä siinä 11 kun kouluun tuli ekat rummut, Maxtonet nekin. Niitä jo tuli tuijoteltua joka musiikintunti ja siitähän se kliimaksi syntyi, kun pääsin yhden kaverin luo käymään. Kaverin isällä oli näet Premierin rummut autotallissa ja sen vierailun jälkeen en kyllä nukkunut seuraavaa yötä kunnolla. Eikä tästä juuri mennyt aikaa, kun ympäripuhuin ensimmäiset rummut itselle...

viime kesänä se innostus jotenkin alkoi, syytä en tarkkaan tiedä. syksyllä se kasvoi entisestään kun pääsi koulussakin soittamaan, ja lisäksi frogley teki minuun suuren vaikutuksen yön dvdllä. haave omasta setistä oli suuri. sitten meillä oli lukiossa yökoulu, ja sinne tuotiin tuplis, ja pojat alko soittamaan heviä. seuraavana päivänä mentiin käymään kaupungissa, ja sanoin faijalle että voitais käydä tossa musakaupassa. noh, sieltä sitten tarttui mukaan toi nykyinen setti, seuraava kun olisi tullut sinne vasta keväällä. Sellasta. Sori kun kirjotin pienellä, mutta söin leipää toisella kädellä. =)

Kitaransoitollahan minä muusikon'urani' aloitin, mutta siinä sitten ajan mittaan alkoi kiinnostus herätä myös rumpuja kohtaan, kun niitä vähän joka puolella pääsi näkemään. Ajatteli vain, että hitto tuo voisi olla hieno juttu osata (ajatellen myöskin kitaransoittoa, joka varmasti paranisi rytmitajua kehittämällä), joten päätinkin sitten ostaa itselleni setin noin vähän päälle 1½ vuotta sitten. Sen jälkeen kiinnostus onkin vain lisääntynyt ja tuntuu välillä siltä, että kaikki rahavarannot menevät rumpusetin laajentamiseen/parantamiseen.
 
Ehkä se lottovoitto joskus tuo mielenrauhan. :)

Aloitin "muusikon urani" kitaraa soittamalla ja aloin käydä kitara tunneilla. Kitaran opettajani sanoi, että minusta vielä tulee rumpali ja minulla on todellakin rytmi veressä. No silloin olin vielä pieni ja en tiennyt mitä tuleman pitää. Asuttiin kerrostalossa, joten rumpuja en voinut hommata. Pari kertaa pääsin soittelemaan koulun rummuilla ja se tuntui siis aivan sanoin kuvaamattomalta! Muutettiin Espanjaan ja siellä koulussa oli kerran viikossa semmoinen ilta, jossa pääsi esim. vaikka soittamaan rumpuja, jos halusi ja minähän menin joka viikko sinne paukuttelemaan. Muutettiin takaisin suomeen Hyvinkäälle omakotitaloon, jonne hommasin ekan rumpusettini ja aloin päivittäin soitella niillä. Ihme kyllä osasin peruskompin heti ensimmäisellä kerralla ja ihmettelin, että miksi muut ei pysty....Outoa. Siinä sitten soittelin jonkin aikaa ja muutin rummut varastosta autotalliin, joka siinä vaiheessa tuntui aivan tajuttoman hyvältä. Sieltä sitten muutin rummut akustoituun bändikämppään, jossa nykyään vietän aikaani päivittäin noin 4h. Setti on vaihtunu kaksi kertaa ja nyt on kolmas setti soitannassa. Ihmeen hyvin olen kahessa vuodessa (siitä ajasta, jolloin sain ensimmäiset rumpuni) päässyt eteenpäin rumpalin urallani. Siinä alkuvaiheissa bändi tuli mukaan kuvioihin ja siitähän se ilo alkoi :) . Kyllä olen onnellinen, kun valitsin juuri ne oikeat ja ainoat rummut soittimekseni. Että tämmöinen stoori tällä kertaa.

Valinnaisella musiikin kurssilla kahdeksannella luokalla minulle sanottiin, että soitapas poika passoa. Tyydyin kohtaalooni kunnes samaisella kurssilla kokeiltiin rumpuja ja jokaiselle opetettiin peruskomppi. Opittuani sen ja ensimmäisen kerran kunnolla rumpuihin koskettuani sanoin, että minähän soitan rumpuja, viekää passo pois. Noin kaksi vuotta kului, ostin omat rummut ja niin en voinut enää kiistää rumpaliuttani.

Olimme ystävieni kanssa koulun musiikkiluokassa. Kaikki muut hakeutuivat eri soittimiin, ja vain rummut jäivät tyhjiksi. En ollut aiemmin soittanut rummuilla kertakaikkisen mitään, en edes perusbiittiä. Painostavien katseiden alla kuitenkin istuuduin rumpupenkille ja otin kapulat käteeni. Sama paikka on pitänyt siitä lähtien vuodesta 2001. Hetkeäkään en ole katunut.

Kolmisen vuotta sitten muutama kaveri päätti pitää "ulkoilmakonsertin" yhdellä parkkipaikalla. Olin harkoissa seuraamassa niitä, eikä alunperin buukattu rumpali tullut paikalle. Pyysivät minua tuuraamaan, vaikken tiennyt rumpujen soitosta mitään. Basaria koitin polkea, mutta basisti totesi, että parempi kun et koske, kun menee rytmit persiilleen.
 
Soitin sitten pelkillä käsillä ja korvasin basarin lattiatomilla, jonka sijoitin virvelin vasemmalle puolelle, että sain soitella kädet ristissä, kun muistelin, että niin ne rumpalit tekee. :P Soitin sitten varsinaisella "keikallakin", kun muut pitivät rytmitajusta. Olihan se hirveätä tuubaa, mutta hauskaa piisasi.
 
Siitä seuraavan vuoden sitten pyörikin mielessä, että niitä kannuja oli sen verran mukava läimiä, että voisi kokeilla oikeastikin. Siitä se lähti.

Olin joku 12-vuotias. Sain venäläisen askutisen kitaran. Soittohommat ei silloin natsannut. Olin n. 14-vuotta. Ostin sähkökitaran ja soittelin bassoa sekä rumpuja bändeissä. Kitaraa en saanut soittaa kun olin sitä niin p****a soitamaan. Vuodet meni ja opeteltiin kaikenlaista. Teoriaa jne. Täytin 17 ja muutin pois kotoa. Meni vuoden verran ja innostuin mustasta musiikista (bluesista ja jazzista). Sitä sitten kuunneltiin. Täytin 19 ja pääsin pop/jazz-linjalle opiskelmaan. Silloin tajusin, että valinta tehtävä.
 
Rummut on tällä hetkellä tärkeydessään ykkösenä. Kitara on jäänyt vähän sivumalle, sitä käytän säveltämiseen mutta en juurikaan sitä treenaa. Rytmi on tärkeämpää.

Kiinnostuin aluksi syntikasta ja siitä innostuneena kaveri sai suostuteltua minut mukaan bändikerhoon. Ekoissa "jameissa" totesin ettei syntikan rämppäämisestä tuu v****akaan ja tulin kateelliseksi rumpalille. Muistin että pari vuotta takaperin olin oppinut biitin ja sain lopulta puhuttua itseni rumpaliksi. Puolen vuoden kuluttua ostin New Soundit mutta onneksi innostus säilyi.

Tjaah niin joo...taasko tää pitää kertoa...:o)?
 
Eli siis 10-vuotiaaksi asuin kerrostalossa, joten rumpuja en saanut...urkuja/syntikkaa tuli rävellettyä jonnin verran. Rumpuja paukuttelin pikkasen nuorimman setäni kaverin tuplasetillä, kitaraa ja bassoa hyvin vähän, mutta kuitenkin...olihan mulla oma kitarakin, mutta sen myin...
 
Omakotitaloon muuton jälkeen sain rummut ja siitä se homma sitte lähti...muuten kait mä olen ihan terve edelleen.

Jaa-a, tais olla ala-asteen kolmannen luokan musiikin tunnilla, kun saatiin kotiläksyksi opetella samantyylinen perusbiitti ku Egotripin Älä koskaan ikuna... Himassa sitten läiskin pöydänreunaa tuloksettomasti, kunnes yhtäkkiä jossakin loksahti kohalleen ja komppi pamahti selkäytimeen. Siitä se ajatus sitten lähti... :D
 
Ekat omat kannut sain vasta 15v vanhana rippilahjaksi, nykyään kioski on paisunut ja soittotaitoakin on tullut jonkun verran. Torstaina olis amk:n pop/jazz-puolen soittokoe - jospa siitä ura urkenisi...

Aloitin rummunsoiton joskus alle kouluikäisenä soittaen sohvatuolia ja sanomalehteä dingon tahdissa siskoni poikaystävältä meille unohtuneilla rumpukapuloilla. Vuosi oli varmaan joku -87.
 
Kymmenisen vuotta vierähti kaikenlaista muuta tehdessä ja teini-iässä tarpeeksi apulantaa kuunneltuani kaivoin isukin vanhan orkesterikitaran komerosta ja aloin rämpyttämään apiksen helpoimpia biisejä. Tabut apiksen biiseihin (ja kitaransoiton alkeet-opas) löytyi tietysti J.Paason ylläpitämiltä Vanities-sivuilta. :)
 
Muutaman vuoden kitaran varressa heiluttuani, päätettiin kaverin kanssa perustaa hevibändi. Otettiin soittovuoro kaupungin treenikämpältä ja minä hyppäsin rumpuihin ja kaveri soitti kitaraa. Pitkin vuosia eri tyyppejä kävi kokeilemassa soittoa kanssamme, mutta vasta viime syksynä löysimme itsellemme basistin, joka osaa soittaa hyvin ja on hyvä jätkä. Kitaristikaverini päätti avata suunsa eräissä treeneissä ja on siitä lähtien ollut velvoitettu laulamaan.
 
Rumpuja on nyt tullut soitettua pari-kolme vuotta aktiivisemmin. Tänä aikana on tullut huomattua että rummut ovat minulle se oikea soitin, kitaransoittoa en ole treenannut tosissani enää pariin vuoteen, tosin silloin alkuaikoina tuli treenattua niin paljon, että kitaransoitto on kyllä selkäytimessä ja soitan kyllä edelleen kitaraa toisessa bändissä. Jotenkin odotukset ovat korkealla juuri tässä bändissä jossa soitan rumpuja, kaikki kolme ollaan samalla aaltopituudella ja soitto kulkee hyvin yhdessä. Vielä kun saataisiin niitä biisejä tehtyä.
 
Huh. Olipahan tarinaa kerrakseen. :)

Naapurit soitti puhjallinorkesterista, yksi niistä settiä. ajattelin, että tollasta olis hieno soittaa.
 
Sillä oli musiikkiopiston rummut lainassa ja minähän testasin niitä ihan fiiliksissä. sillä ei ollut edes väliä mitkä rummut ne oli, mutta soittelin vaan.
 
Uskaltauduin naapureideni mukaan ja kerroin rumpuopettajalle haluavani soittaa ja siitä se sitten lähti!

Klassinen tarina: aloitin sähkökitaralla 10-vuotiaana, koska kaikki oikeat rokkarithan soittaa aina kitaraa :-) Aika pian kuitenkin kävi niin että minun piti pitää timeä yllä kun ne "rumpalit" nyt oli mitä oli. Itselläni on aika vahva rytmitaju vs. skitan sointujen opettelu lähinnä vaan vitutti. Joten liukuminen tämän oman soittimen luo tapahtui kuin itsestään. Ja tuosta on nyt aikaa yli kaksytä vuatta. Tosin taukoakin oli välissä. Vielä kun oppisi joskus soittamaan niitä peevelin kannuja. Plääh tylsä tarina.
-Veke

Broidin bändikämpällä temmoin muutaman kerran joskus viime vuosituhannen lopulla.
 
Koulussa, lukion tokalla kai, perustimme sitten muutaman yhtä tasokkaan hemmon kanssa hevibändin, jossa minä muutaman tunnin kokemuksella rummuissa.
 
Tavallinen tarina.