Rummut: rumpukamat ›

No, tuossa otsikossa oleellisin.
 
Aika vähiin on käynyt itse soittamista koskevat keskustelut.
Lähinnä keskitytty kamapolitiikkaan, mitkä tuplat kannattaako ostaa, mitkä kapulat jne..
Toki, täällä ei ole kamaosastoa erikseen mutta luulisi löytyvän aihetta juuri oleellsimpaan eli soittamiseen.
 
Itseäni henk.koht. kiinnostaa moinen..
Eikä aina pidä "hehkuttaa", että keksin tälläisen ja tälläisen jutun, kai sitä voi keskustella muutenki.
Treenauksesta, eri tekniikoista, eri mieltämisharjoituksia jne.. kaikkea.
 
(Tämä pieni avautuminen sallittaneen..)

Kyllähän tästä jokunen hetki sitten oli keskustelua, mutta todetuksi tuli että huomattavasti vaikeampaa on soittamisesta kuin kamoista keskusteleminen. Ja näinhän se vähän onkin.
 
Ei sillä, kyllä mäkin soittamisesta mieluummin luen..

Joo, shuffle-komppeja treenailen. Ei ole mailman helpointa sekään, ainakaan ittelle. Jotekin vaan tuntuu että ei tahdo oikein lähteä semmonen hyvä groovi. Lähinnä haikkakäsi ei tunnu toimivan silleen luonnikkaasti.
 
Myös vinkkejä otetaan kiitollisuudella vastaan. Varmaankin vain lisää treeniä, mutta jos jotain variaatiota olisi jollakulla heittää.

oon harjotellu jazzia ja huomannu vaihteeks että oonpa paska

oon harjotellu jazzia ja huomannu vaihteeks että oonpa paska
Katoin omakuvastasi lempi artistisi ja en ihmettele että jazz ei onnistu. Jazz on kovin vaikeaa ja sitä pitää kuunnella ja soittaa ihan saatanasti ennen kuin alkaa luonnistumaan. Kyllä se siitä irtoaa.

Lykkäsin itseni humppapumppuun, kaikenlaista tanssimusaa, Agentsia sekä jopa Bowie-käännöksiä, Beatlesia yms. Parit ekat treenit meni vähän siinä haistellessa, että jaksaiskohan tätä nyt oikeesti, täähän on humppaa helvata! Kolmansissa treeneissä löytyi lopulta jostain oikea into ja yhtäkkiä huomasikin, että ne kaverit osaavat soittaa ihan helvetin hyvin. Ne ovat kaksi kertaa vanhempia kuin minä itse ja lämmittelevät vanhaa tanssibändiään 25 vuoden takaa. Oma alitajuinen ahdasmielinen asennoituminen oli vain rajoittanut sitä yhteissoiton taikaa onnistumasta ekoilla kerroilla. Oli ollut semmoinen fiilis, ettei tästä kurjuudesta voi oikein enää parantaa.
 
Siinä tajusi senkin, että ei se varmaan kauheasti motivoi toisia soittamaan, jos tulee treeneihin myöhässä (vaikka hyvällä syylläkin) ja sittenkin unohtaa haitsutelineenkin kotiin... On niitä kitaristeja vaan tullut kirottua tämänkaltaisista tilanteista rokkibändissä, sitten sitä huomaa tekevänsä itsekin ja hävettää.
 
Huomaan, että mikä tahansa bändi saa soittoinnostuksen kyllä kasvamaan kun sen kanssa on tosissaan liikkeellä. Itsekin jaksaa taas keskittyä tarkemmin soundiin ja pitämään "flown" tasaisena. Hiukan erilaisia asioita tulee painotettua kuin rokkibändin kanssa. Lähinnä tanssin kannalta tempot ja time on tärkeintä. Lisäksi paljon korostuu setin balanssin pitäminen sopivana. Bonuksena soppaan on vielä tausta- ja soololaulunakki, mikä on aivan uusi haaste taas.
 
Mitäs tähän muilla, samanlaisia kokemuksia soittamisen innon löytymisestä siinä kaikista epätodennäköisimmässä ympäristössä?

Tuohon Simben kommenttiin;
 
aikaslailla samanlaiset fiilikset on itselläkin. Oon tässä nyt reilun vuoden päivät soitellut suhteellisen aktiivisesti ryhmässä, jonka ohjelmisto on juuri tätä "pannaan julistettavia covereita" l. sitä kusenpolttamaa rokinränkytystä, josta kaikki kuitenkin tykkää; CCR, Beatles, jne...
 
Aloittaessani ajattelin, että tässähän tämä menee, saapahan joskus keikoista sen verran rahaa, että harrastus maksaa itse itsensä takaisin, ja voi sitten ehkäpä vaikka tehdä jotin "oikeaakin". Soittaessani kuitenkin on käynyt niin, että olen jotenkin sisäistänyt sen musiikkityylin ja oppinut pitämään siitä.
 
On ollut ilo soittaa itseä vajaa parikymmentä vuotta vanhemman, _todella_ kokeneen basistin kanssa. Mies, jolla soitto tulee suoraan selkäytimestä! Mikään määrä hikisiä treenitunteja kämpillä klikkien ja opetusvideoiden kanssa ei voi korvata kapakoiden savussa marinoitunutta kokemusta. Todellinen kehittyminen taitaa tapahtua siinä ajatustenvaihdon yhteydessä taukojen aikana.
 
Tässä kirjoituksessa ei varmaankaan ole mitään järkeä. Tulipahan kirjoitettua huonosti nukutun yön jälkeen.

Hyvä simbe!hieno asenne.Tanssimusan vetäminen on hiton kehittävää,soundit,temmot,taimi,balanssi ja keikkarutiini kehittyy hitosti,kunhan vaan et alla diggaa ks.musaa liikaa..Kaikkee pitää kokeilla,paitsi.....

Hyvä simbe!hieno asenne.Tanssimusan vetäminen on hiton kehittävää,soundit,temmot,taimi,balanssi ja keikkarutiini kehittyy hitosti,kunhan vaan et alla diggaa ks.musaa liikaa..Kaikkee pitää kokeilla,paitsi.....
 
Jep, turvanaru on kiinnitetty. Treenailen myös uuden rokkibändin kanssa, hämyistä 70's vaikutteista rokkia.

Olen tehnyt tanssikeikkoja joskus. Pisin veto kaksi viikkoa. Tuurauskeikkoja kymmeniä. Niissä piti kyllä olla hereillä. Mitään lappuja ei yleensä ollut. Paitsi kerran Anita Hirvosen hanuristilla oli nuotit kaikille. Tosin rumpalille samat, kuin kaikille muillekin. Hyötyähän niitäkin oli paljon. Biisin rakenne oli helppo hahmottaa. Yleensä pelattiin käsimerkein ja ilmehtimällä. Hyödyllistä sekin. Oppii väkisin.
 
Kyllä se rokkarille oli tiukka paikka ensiksi. Piti soittaa hiljaa ja piti soittaa musaa josta ei pitänyt. Sitten joskus niitä settejä oli viisi illassa. Se kävi jo raskaaksi.
 
Nykyinen keikkaileva bändini (Lipsaset) perustettiinkin tanssikeikan jälkeen. Kaverit miettivät, miten tästä tanssihommasta saisi enemmän irti. Joku keksi finnhitsit, kun piti yhdelle keikalle vielä lähteä. Minua pyydettiin mukaan. Pitkin hampain menin. Treenattiin niitä biisejä. Jostakin syystä muistin rakenteetkin ulkoa ja osasin laulaa solistille melodialinjat. Olin poikasena niitä radiosta usein kuullut ja ne olivat syöpyneet muistiin. Hommattiin 70-luvun puvut kaikille. Isot aurinkolasit tottakai. Pidettiin keskenämme hauskaa. Sitten kuin huomaamatta bändi lähti pikkuhiljaa nousuun. Keikka poiki toisen jne. Kaikki ukot meidän bändissä on vieläkin muusiikkimaultaan syvän etelän puoleen kallellaan (rythm´n´bluesia, hard rockia...) ja sivuprojekteissa soitetaan ihan muuta. Tämä tosin näkyy Lipsasten rokkavassa otteessa käsitellä noita 70-luvun hirvityksiä: suomeksi käännettyjä kansainvälisiä poppi-iskelmiä eli finnhitsejä.

Olen tehnyt tanssikeikkoja joskus. Pisin veto kaksi viikkoa. Tuurauskeikkoja kymmeniä. Niissä piti kyllä olla hereillä. Mitään lappuja ei yleensä ollut. Paitsi kerran Anita Hirvosen hanuristilla oli nuotit kaikille. Tosin rumpalille samat, kuin kaikille muillekin. Hyötyähän niitäkin oli paljon. Biisin rakenne oli helppo hahmottaa. Yleensä pelattiin käsimerkein ja ilmehtimällä. Hyödyllistä sekin. Oppii väkisin.
 
Lapuista on hyötyä, vaikka yleensä tämä tanssiosasto onkin sitä radiosta puolella korvalla miljoonaan kertaan kuultua. On sitä joskus enemmänkin tullut lapuista vedettyä, jopa ihan oikeista rumpunuoteista. Puhallinorkesterissa soittelin lukioaikana. Helpompi on kyllä seurata jostain pianonuotista, palikkalapuissa tahtoo olla vaan sitä pelkkää oikeinmerkkiä tahti tahdin jälkeen. "Soita oikein"?

Jep,sitten lpr:aan monttuun neljäksi illaksi,siinä varsinainen korkeakoulu soittajille(tietää,ken on käynyt)kyllä nöyryys kasvaa.

Oon harjotellu jazzia ja huomannu vaihteeks että oonpa jo kehittynyt jonkin verran. Oon ihan tyytyväinen itseeni. Lisää vaan treenausta.
Myöskin eilinen soittokuntakeikka meni aika hyvin. Ei muuta asiaan liittyvää.

oon harjotellu jazzia ja huomannu vaihteeks että oonpa paska
 
Tieto lisää tuskaa.

Joo, shuffle-komppeja treenailen. Ei ole mailman helpointa sekään, ainakaan ittelle. Jotekin vaan tuntuu että ei tahdo oikein lähteä semmonen hyvä groovi. Lähinnä haikkakäsi ei tunnu toimivan silleen luonnikkaasti.
 
Myös vinkkejä otetaan kiitollisuudella vastaan. Varmaankin vain lisää treeniä, mutta jos jotain variaatiota olisi jollakulla heittää.
 
Toi on munkin akilleenkantapää.

Menin gospelbändiin jotta pääsisin soittamaan edes jotain beatin sukuista. Mulla on Oulussa sen verta huono maine, että beatia eivät ota soittamaan. Vaan nyt pääsee. Eilen tosin Seinäjoella tein tavalliset: Kun olet a) epävarma siitä miten ne biisit menikään, ja b) skipannut soundcheckin kiireen takia et kuule monitorista mitään, niin: soitat lujaa ja liikaa kun et muuta osaa!
 
morkkiksessa pistin kännykän paskaksi.

Jotenkin tuntuu, että kamatopiceista tulee vähintään viisisivuisia, soittamisesta jos yrittää alottaa keskustelua, niin saa pari vastausta tyyliin "mee kirjastoon" ja yhden linkin.

Jotenkin tuntuu, että kamatopiceista tulee vähintään viisisivuisia, soittamisesta jos yrittää alottaa keskustelua, niin saa pari vastausta tyyliin "mee kirjastoon" ja yhden linkin.
 
Niin. Joskus ehdotin että kaikista palstoista olisi "soittaminen" ja "kamat" erikseen. Mutta ei...

Menin gospelbändiin jotta pääsisin soittamaan edes jotain beatin sukuista. Mulla on Oulussa sen verta huono maine, että beatia eivät ota soittamaan.
 
Hitto että tuollainen profiloituminen on rassaavaa. Joku kuulee sua keikalla ja lykkää saman tien johonkin lokeroon, olkoonkin, että siihen syllistyvät miltei kaikki. Monipuolisuus palkitsee: jengi ei pyydä keikalle, koska sinut on bongattu soittamassa "väärää" musaa. Useimmat haluavat Linnun tai Kalan, eivät Lentokalaa.
 
Eihän teikäläisen biittikomppi ole lainkaan paskimmasta päästä, mutta Oulun ahdaskatseisimmat beat-muusikot ovat jo lyöneet sulle vihollisen ("Jatsari? Yhh. Klasari? YYYYÖÖÖÖhhhh!") leiman otsaan. Tuttu tunne, mikäli näin on.

Tuo tyylilajin muutos on tässä myös vähän hautunut mielessä. Palasin viiden kuukauden tauon jälkeen setin taakse ja onhan se soittaminen taas mahtavaa. Melodeathia vetävän pääbändin lisäksi on myt myös doomia soittava kokoonpano jossa saa soittaa ihan eri tyylillä.
 
Silti tekisi mieli laittaa pystyyn tuollainen bilebändi joka soittaisi hiukan uudempaa rokkia hyvällä fiiliksellä. Voisi käydä heittämässä keikan silloin keikan tällöin. Se olis vaan hauskanpitoa.
 
Prkl. Pitää alkaa työstämään tuota ajatusta, sillä siitä saa jo ajatuksena hyviä fiiwiksiä.