rm_wispila 18.01.2007 10:52:49 | |
---|
Olisikohan kiinnostusta tapahtumaan, jonne tulisi näytille rakennettuja rumpuja? On varmaan aiemminkin käsitelty aihetta, mutta jos vaikka ensi kesänä/syksyllä.. Riittävän "kriittisen massan" saavuttamiseksi tarvittaisiin siis näytteilleasetettavaa. Skaalaa voisi laajentaa koskemaan myös mielenkiintoisia vintage-rumpuja yms. harvinaisuuksia. Lisäksi paikalle olisi hyvä saada näytteilleasettajia myös ammattilaisista. Lisäksi muuta rakentamiseen liittyvää, esim. käsittelyaineet, puut, työkalut. Tämän lisäksi hieman kiinnostavaa ohjelmaa. Ehdotuksia? Riittääkö asiasta kiinnostuneita niin paljon, että tällainen tapahtuma kantaisi vai täytyisikö asiakaspohjaa laajentaa ja ottaa mukaan vaikkapa kitarannäpertäjät ? Talouspuoli ei ole ongelma, jos järjestelyt tehdään talkoopohjalta ja näytteilleasettajat osallistuvat ihan omalla kustannuksellaan. Tapahtumaan voisi myydä lippuja nimellisellä hinnalla. Kapulakieli = rumpalien oma kieli. |
Kukkis 77 18.01.2007 11:01:45 | |
---|
Riittääkö asiasta kiinnostuneita niin paljon, että tällainen tapahtuma kantaisi vai täytyisikö asiakaspohjaa laajentaa ja ottaa mukaan vaikkapa kitarannäpertäjät ? En usko että näin pienestä maasta löytyy riittävästi kiinnostuneita pelkästään rumpujen saralla. Lykkäisin sitten samaan syssyyn ylipäätään soitinrakennuksen. Ja oheen vielä tietty kaljateltta, pari bändiä, bajamajat, paellapannu, puskapissa ja festaripillu. :D "Olen ohjannut suurimman osan elokuvistani kännissä. Poliisikoirakaan ei pysty sanomaan mikä niistä on tehty selvinpäin" - Aki Kaurismäki |
Tindrum 18.01.2007 11:12:06 | |
---|
Loistoidea. Kehitelläänpä ajatusta täällä lisää. Otaksuisin ainakin parinkymmenen setin näyttelyyn saamisen olevan mahdollista. Ja lisäksi tietysti kaikenlaisten alaan liittyvien oheistuotteiden esittely maahantuojien tai myyjien toimesta. Veikkaisin, etää vaikka pääkaupunkiseutu ei ole matkalaisia kohtaan "keskellä suomea", noita oheistuotteiden esittelijöitä on täällä helpointa saada mukaan. Olisikohan DAFRY mukana? Esim. paikan järjestämisessä. Mahdollisia muita yhteistyökumppaneita (kysymysmerkillä): Puukeskus Ogeli / Sibelius Lukio / Sibis Helsingin kaupunki / Kulttuuriasiat Teosto Levykauppa Levy-yhtiö Studio jatkakaa listaa... m©
Tiina Lymi on ihana. |
rm_wispila 18.01.2007 11:33:32 | |
---|
Tuo Dafry itselläkin kävi mielessä, jäsenyys on, mutta muuten jäänyt toistaiseksi etäiseksi. Mitenköhän tuo yhteydenotto siihen suuntaan toimii ? Olisikohan mahdottomuus järjestää tällaista tapahtumaa täällä maakunnassa, kaukana sieltä "syrjäisiltä rannikkoseuduilta" ? ;) Kaikki kun tuntuu aina tapahtuvan Helsingissä... Tärkeintä kuitenkin on hyvät kulkuyhteydet (autolla/junalla) ja lähes ilmainen tila näyttelyn käyttöön viikonlopuksi. Muita aiheeseen liiittyviä, "potentiaalisia näytteilleasettajia", saattaisivat olla esim. käsi- ja taideteoll. oppilaitokset, joissa on soitinrakennusta (Ikaalinen). Saisivat samalla mainostaa koulutustaan tuleville rakentajille. Tapahtuman yhteydessä voisi olla myös rakentajien swappi, jossa nippelit voisivat vaihtaa omistajaa (toki Dafryn torin kanssa ei kilpailtaisi). Rummutkin ovat visuaalisesti näyttäviä, joten tapahtumalle saattaisi saada näkyvyyttä lehdissäkin. Pieni workshop, jossa joku asiansa osaava soitinrakentaja esittelisi hieman soittimenrakentamista ja sen hienouksia saattaisi olla myös kiinnostava. Lisäksi jonkinlainen leikkimielinen(?) palkintokilpailu tulisi olla. Asiantunteva raati valitsisi vuoden 2007 custom-rummun ja ehkä yleisö voisi äänestää oman suosikkinsa. Kapulakieli = rumpalien oma kieli. |
hollmi-5 18.01.2007 12:26:57 | |
---|
Dafrylla on itse asiassa pulaa tekijöistä. Jos jotakin rumpuhin liittyvää on tekeillä, niin varmasti tervehtivät ilolla. Sitten jos nämä uudet tekijät toimivat Dafryn nimen alla, niin aina vain parempi. Idea on hyvä. Tarvitaan vain tekijöitä touhuamaan homma pystyyn. Msokerolla taisi olla jotakin tämän suuntaista suunnitteilla? http://www.vistalites.com/collection/mikahollstrom.htm |
rm_wispila 18.01.2007 13:13:30 | |
---|
Kiinnostusta olisi, vaan tuo Helsingin suunnalla touhuaminen onkin jo vaikeampaa... siksi ajatus olisikin täällä Tampereen suunnalla. Tilapuoli ainakin hoituisi. Jospa siis muotoilen hieman ideaa ja lähestyn Dafrya sähköpostilla. Tapahtuman idea on täysin itsekäs; haluaisin sellaisen tapahtuman, jossa näkisi hienoja ja taidokkaita, erikoisiakin rumpuja sekä niiden tekijöitä ja muita rumpuhenkisiä ihmisiä. Ja jos tämä konsepti kiinnostaisi muitakin, sitä parempi (varsinaisena rakentajana olen itse lähinnä kolmosdivari-tasoa). Tärkeä tekijä (kysymys) on tuo ajankohta; olisiko esim. kesän jälkeen hyvä ajankohta ? Syyskuu, kun railakas kesä on ohi ja nakertelukärpänen puraisee iltojen pimentyessä ? Toinen iso kysymys on, missä määrin "rannikkoseudun väki" jaksaisi Tampereen suunnalle venyä ? Onko kenelläkän kokemusta, miten tuollaisen näyttelyn vakuutuspuoli hoidetaan? Näyttelysali viikonlopun ajan täynnä custom- ja vintage-kamaa, hinnoista ei tietoakaan. (Etukäteen jo näen itseni hölmönä seisomassa vakuutusyhtiön tiskillä jonkun vielä hölmömmän kesävirkailijan kanssa keskustelemassa...hmmm) Kapulakieli = rumpalien oma kieli. |
grind 18.01.2007 14:06:02 | |
---|
Kyllä, hieno idea! Syssymmällä sopisi itselleni parhaiten, sitä ennen pitelee sen verran kiirusta. Ennemmin tosiaan vähän lähempänä kuin pk-seudulla. |
miän vain 18.01.2007 14:57:24 | |
---|
Kuulostaa hyvältä. Jos homma toteutuu, tuon mielelläni omia räpellyksiä näytille - erottuu sitten se oikea pro-meno paremmin... Olettaen, että paikka on järkevien yhteyksien päässä. Paikkavalinta on monimutkainen juttu. Helsinki on monelle kaukana, mutta toisaalta siellä on enemmän porukkaa ja potentiaalista tulijaa. Onko Tampere riittävän paljon lähempänä? Sopivan matkan päässä pääkaupunkiseudusta vai sittenkin liian kaukana? Tilakysymys on Tampereella varmasti helpompi. Jos tapahtuma kestää pidempään kuin yhden iltapäivän, pitäisi kai miettiä myös majoitusta ja ruokaa. Talkoohengellä (sillä mennään, tietty, tai muuten pääsymaksua täytyy pyytää liikaa) ei ole varaa asua hotellissa. |
rm_wispila 18.01.2007 15:27:14 | |
---|
Pistäkääpä (laajalla skaalalla) ideoita, mitä ITSE haluaisitte nähdä, jos rumpunäyttelyyn eksyisitte... Kapulakieli = rumpalien oma kieli. |
Youni 18.01.2007 15:39:12 | |
---|
Pistäkääpä (laajalla skaalalla) ideoita, mitä ITSE haluaisitte nähdä, jos rumpunäyttelyyn eksyisitte... Kumu ja Sowo, ammattilaisia paikalle ja heille ilmaista mainosta. Sitten amatöörirakentelijoiden settejä. Ohjelmaksi sitten tasokasta soittoa setillä ja joku kokoonpanokin. Messukävijät voisivat osallistua äänestykseen messujen hienoimmasta amatöörirakentajan setistä. "Käyttäkää sitä hakua, ja toisaalta älkää joka kohtaan itkekö turhaan sen haun käytöstä."
-Moderaattori |
Matjardo 18.01.2007 15:56:05 | |
---|
Hitto, tämähän kuullostaa mainiolta! Itsellä kun on tulevaisuuden suunnitelmat vähän sellaiset, että josko ryhtyisi jonkinlaiseksi soitinrakentajaksi sitten kun on koulua käyty tarpeeksi. Veikkaan että siihen mennessä olen saanut vähän omaakin rumpua/soitinta tehtyä, niin otan toki messiin. Paraikaa työn alla pikkolo virpan ja freefloatteri virvelin rungon tekeminen stave -menetelmällä. Two beers or not two beers? |
Bumbarr 18.01.2007 16:14:16 (muokattu 18.01.2007 16:16:19) | |
---|
Hienoa olisi jos tulisi erikoisia settejä vastaan. Jos sieltä löytyisi mitä erikoisimmista asioista tehtyjä rumpuja ja lyömäsoittimia, luulisin median kiinnostuvan enemmän. Sillö vaikka m.net on varsin hyvä tiedon kulkuväline, ei se näin pienessä maassa riitä. Sinne nimittäin tarvittaisiin varsin paljon ihmisiä paikalle, että kulut saataisiin katettua. Mitä enemmän festarityyppinen meininki, sitä enemmän ihmisiä luulisin raahautuvan paikalle. Varmaan suomeen muuttaneet afrikkalaiset ja etelä-amerikkalaiset muusikot olisivat jännä lisä meininkiin, luulisi että djembejä suomessakin tehdään? Niillä jopa saattaisi olla menekkiä. Tuotahan tosissaan voisi laajentaa vaikka bassoihin, niin saataisiin siitä semmoinen rytmikäs viikonloppu. Kilpikonnat rockkaa! |
rm_wispila 19.01.2007 12:04:33 | |
---|
Mitenkäs sitten workshopit iskisivät yleisöön? Näyttelysalin yhdessä kulmauksessa voisi olla esittelypiste, jossa pitkin päivää olisi asiansa tuntevan henkilön esitelmiä aiheista tyyliin: * rummun viisteet, tekeminen, uusiminen, huolto. Mahdollisesti vaikka pöytäjyrsin mukana, voisi paikan päällä työstää. * rumpujen pintakäsittelyt, vahaukset, lakkaukset, maalaukset ym. * rumpujen uudelleenpäällystys, työvaiheet * rumpuhuolto (pedaalit, hw, vanteet, kalvot yms.) * rummun viritys; näkökohtia ja työtapoja eri rumpujen virittämisessä * vintage-rumpujen esittely, esim. jonkin tietyn aikakauden tai valmistajan tuotantoa laajemmin. * symbaaliesittely, eri tyyppejä/malleja * yritysesittely rumpujen kera, esim. vaikkapa Sowo tai Kumu (miten setti syntyy...) * jne. Myös erillinen "testiajotila" olisi varmaankin tarpeellinen? Näyttelyssähän ei tietenkään saa koskea näyttelyesineisiin, mutta kun omistajia on liuta paikalla, voisi olla heidän toimestaan tarvetta ottaa esim. pari virppaa kainaloon ja siirtyä kokeilemaan soundeja vierekkäin. Näyttelytilassa taas isompi rummuttelu tuottaa turhan paljon hälyä. Itse näyttelyssä voisi olla toki kokonaisia settejäkin, mutta ensi ajatus oli (jostain syystä) virveleissä. Taitaa olla suosituin rakentelukohde, myös. Virveleitä telineissään mahtuu isoon saliin todella paljon. Ne olisivat myös varsin roudattavia koko setteihin verrattuna. Kapulakieli = rumpalien oma kieli. |
rm_wispila 22.01.2007 15:46:52 | |
---|
Hienoa! Tulemme olemaan mukana. Ideoimme asiaa omalta kantiltamme seuraavassa kokouksessa vastasi Dafry A.Himbergin suulla kun lähestyin asian tiimoilta. Jos siis tämän "konseptin" saisi toimimaan, voisi samalla kaavalla heittää vastaavan happeningin myös Helsingin suunnalla sopivana ajankohtana. Mikähän olisi lyhyt, ytimekäs ja raflaava nimi tapahtumalle? Kapulakieli = rumpalien oma kieli. |
kinney 23.01.2007 18:25:42 | |
---|
Idea kuulostaa varsin mielenkiintoiselle, vaikkakaan en ymmärrä soitinrakennuksesta yhtään mitään. Hienoja rumpuja on kuitenkin ilo katsella -ja miksei hienoa soittoakin?-. Jos tälläinen tapahtuma sitten järjestetään, niin pakkohan se on vaivautua paikalle ihmettelemään, vaikka Tampere ei ihan se lähin paikkakunta olekkaan. |
hollmi-5 24.01.2007 09:32:48 | |
---|
Mikähän olisi lyhyt, ytimekäs ja raflaava nimi tapahtumalle? TaRu. Tampereen Rumpurakennusnäyttely. RuMa. Rumpuja Maailmalle Keksikää nyt ihmeessä joku lisää :-) http://www.vistalites.com/collection/mikahollstrom.htm |
rm_wispila 26.01.2007 14:54:42 | |
---|
Englanninkielisiä näyttelyitä on paljon tyylliin Somecity Custom & Vintage Drum Show. Voisikohan tuolle keksiä käännöstä tai muuten suomalaiseen suuhun sopivampaa ilmaisua, vaikka tyyliin "Vanhat ja väsätyt rummut" (?) Tuo stave-rungon sorvaus näytti niin mielenkiintoiselta, että toivottavasti saamme näitä tuotteita valmiina myös näytille muidenkin ihasteltavaksi. Siihen voisi viereen myös liittää muutaman valokuvan työvaiheista. Stave-rungon tekeminen voisi olla myös varsin hyvä esitelmäaihe tapahtumaan. Tarvittaisiin siis yksi rumpuhenkinen puualan osaaja pitämään esitelmä aiheesta. Kokonaispaketti on mietintämyssyssä ja ajatusta "myydään" parhaillaan eteenpäin eri osapuolille. Kukaan ei ole tyrmännytkään ajatusta, joten vaikuttaa lupaavalta. Päivämääränä 1.-2. syyskuuta saattaisi olla helposti muistettava, eli tähän tähdätään. Asiasta kiinnostuneet voivat heittää ajatuksiaan myös pikaviesteinä, mikäli ei julkisesti halua ajatuksiaan huudella. Kapulakieli = rumpalien oma kieli. |
Peicco 27.01.2007 07:58:20 | |
---|
Annetaanko kaikkien kukkien kukkia eli saisiko näyttelyyn tuoda itse rakennettuja sähkörumpuja tai sähköistettyjä akustisia? Mikään ongelma ei ole niin monimutkainen etteikö sitä voisi juosta karkuun. |
Bacchus 27.01.2007 11:00:54 | |
---|
Annetaanko kaikkien kukkien kukkia eli saisiko näyttelyyn tuoda itse rakennettuja sähkörumpuja tai sähköistettyjä akustisia? Itse olisin sitä mieltä, että totta kai. Mitä sanoo järjestäjäosapuoli? "You're not right in the head and nor am I / And this is why / This is why I like you, I like you, I like you" |
Shitmanek 27.01.2007 11:21:47 | |
---|
Annetaanko kaikkien kukkien kukkia eli saisiko näyttelyyn tuoda itse rakennettuja sähkörumpuja tai sähköistettyjä akustisia? Ainakin jälkimmäisiä olisi minusta mielenkiintoista nähdä. M.A.C.H.O. # 12 "Oh well, I'm a chartered accountant, and consequently too boring to be of interest" |