Aihe: DFP-9410:n slave klappaa!
1 2
Supersatan79
27.11.2006 11:09:15
Niin kuin otsikkokin kertoo niin on ikävää klappia ja kolinaa havaittavissa tuon Yamaha suoravedon slavessa. Oikeastaan siinä itse polkimessa ei ole mitään vikaa, mutta siinä slavenuijan kiinnikkeessä sitä klappia esiintyy. Ärsyttävää, sillä polkemisesta tän paskan kanssa ei tunnu tulevan yhtään mitään. Masteri on todella jämäkkä ja tuntuu juuri siltä miltä sen kuuluukin.Ei heilu eikä klappaa milliäkään. Oon siis paikallistanut klappaamisen lähteen ja vaikuttaa siis siltä, että masteripäässä oleva slavenuijan kiinnityskohdan laakeri on väljistynyt aika lailla..? Välitanko vaikuttaa olevan kondiksessa. Omituista, sillä kuvittelin nimenomaan välitangon sanovan sopimuksen irti ennen laakereita! Ostin polkimen vasta vähän aikaa sitten ns. "sikanasäkissä" ja myyjä vannotti ettei minkäänlaista klappausta esiinny. Paskiainen.
 
Kyselisinkin siis sellaista, että jos täällä joku olisi tuon laakerin joskus vaihtanut niin mistä hommasit uuden, mitä se maksoi (tuskin paljoakaan) ja oliko kovakin homma? Mitään muita hyviä neuvoja? Tuo pieni ruuvi, joka laakeria pitää kiinni on niin perkeleen tiukasti kiinni, että tuntuu kuin koko paska hajoisi kun sitä yrittää avata. Haulla en löytänyt mitään ratkaisua hommaan, vaikka kovasti jengi täällä valittelee samaa ongelmaa tuossa slavessa.Tuntuu olevan aika yleinen riesa.
 
Sitten vielä sellaista, että kun tuo välitanko varmastikin kaikkien puheiden mukaan jossain vaiheessa alkaa klappaamaan ja väljistymään ja se pitää vaihtaa niin mitäs olette siihen tilalle ostelleet? Onko ne kaikki ihan universaaleja eli kaikki käy kaikkiin vai joutuuko sitä laittamaan rahaa överisti kiinni johonkin Axisen kullattuun ja timanteilla koristeltuun malliin?:)
 
Toivottavasti tästä kirjoituksesta nyt joku sai selvää. Kiitos vastauksista jo etukäteen.
Peicco
27.11.2006 11:14:35
Ostin polkimen vasta vähän aikaa sitten ns. "sikanasäkissä" ja myyjä vannotti ettei minkäänlaista klappausta esiinny. Paskiainen.
 
Siis käytettynä? Muutenhan toi on takuupuolen homma.
A bank is a place that will lend you money if you can prove that you don't need it. -Bob Hope
Supersatan79
27.11.2006 11:30:12
Joo. Käytettynä ostin. Myyjä sanoi, että spedulla on ikää about puoltoista vuotta, eikä kuulemma ole käyttänyt sitä kovinkaan paljoa, koska omistaa myös IC:eet joilla diggas soitella enemmän.. Ja kyllä nuo päällisin puolin näyttää aivan uusilta, joten oliskohan kyseessä sitten joku valmistusvirhe tai vain sattunut huono yksilö kohdalle?
Ze Kink
27.11.2006 13:00:11 (muokattu 27.11.2006 13:00:47)
Mulla on sama pedaali ja sama ongelma, mulla se johtuu välitangosta. Missäköhän tuon saisi huollettua, on nimittäin katkennut yksi ruuvi tuonne sisään, niin ettei sitä saa irti. Minulla ei ole mitään työkaluja porata sitä irti tms.
 
E: Kun noita ei pidä suuressa kulmassa, klappi vähenee todella paljon.
-keksikää mulle uus allekirjotus m.nettiin!
-Mie haluun keksiä!
-"Haluun yhden rasian jonka sisällä ois ötiäisiä. Ehkä."
-Toi!
lethus1
27.11.2006 13:14:55

Mähän taisin sulle omani myydä. Ja toivottavasti (muistaakseni) sanoinkin tosta klapista. Eli mulla oli osittain sama ongelma ja olin viittävailla ostamassa uutta välitankoa mutta ostinkin uudet pedaalit.
 
Toivottavasti muuten on skulannu.
Vompatti.
grind
27.11.2006 14:12:19
Sitten vielä sellaista, että kun tuo välitanko varmastikin kaikkien puheiden mukaan jossain vaiheessa alkaa klappaamaan ja väljistymään ja se pitää vaihtaa niin mitäs olette siihen tilalle ostelleet? Onko ne kaikki ihan universaaleja eli kaikki käy kaikkiin vai joutuuko sitä laittamaan rahaa överisti kiinni johonkin Axisen kullattuun ja timanteilla koristeltuun malliin?:)
 
Kyllä kai ne käy suurinpiirtein kaikki kaikkiin, mutta suosittelen sijoittamaan siihen axiksen tankoon. Nivelet on hieman eri kalipeeria kuin muitten akseleissa.

Hintaero (Axis 129€ ja esim IC 88€, thomann) on lopulta aika pieni.
Incarnate deathrash.
drumm
27.11.2006 14:14:25
Kyllä kai ne käy suurinpiirtein kaikki kaikkiin, mutta suosittelen sijoittamaan siihen axiksen tankoon. Nivelet on hieman eri kalipeeria kuin muitten akseleissa. Hintaero (Axis 129€ ja esim IC 88€, thomann) on lopulta aika pieni.
 
Niin niin, mut onko se nopein?
moderndrummer88
27.11.2006 14:17:19
Niin niin, mut onko se nopein?
 
On.
 
Virhe! Tyhjä tai liian lyhyt kirjoitus!
Anyone using any such item will be tortured to death by making him/her listen Dave Weckl's solo material for one 24 hours
Peicco
27.11.2006 15:10:59
Niin niin, mut onko se nopein?
 
??? Ai välitanko? Jos tiedätte mistä saa nopeita kapuloita, mä haluun sellaset. ;)
A bank is a place that will lend you money if you can prove that you don't need it. -Bob Hope
Deino
27.11.2006 17:02:22
 
Tervetuloa kerhoon, Supersatan.
volc
27.11.2006 18:50:18
Oon siis paikallistanut klappaamisen lähteen ja vaikuttaa siis siltä, että masteripäässä oleva slavenuijan kiinnityskohdan laakeri on väljistynyt aika lailla..?
 
Siinä Nuijan alumiinisessa juuriosassa ei ole laakeria, vaan nehän ovat pedaalin mustaksi maalatun osan sisällä. Siinä juuressa oleva pieni kuusioruuvi lukitsee nuijan istukan kuusion muotoiseen akseliin. Toisin sanoen sen pitää olla kireällä. Olen silloin tällöin joutunut kiristelemään noita. Myös siitä masterin puolelta ja myös vastaavassa sinkkumallissa.
 
Kuuluuko lonksuminen varmasti siitä slaven laakerista. Jos oikea jalka on irti pedaalista kun polkaiset vasemmalla, lonksahtaa oikean pedaalin ja sen veto-osan välinen liitos.
 
Yamahalla on pedaaleissa kahden vuoden takuu. Kannattaa selvittää, mistä laitos on ostettu ja kysellä takuun perään.
Ze Kink
27.11.2006 20:41:01
Mähän taisin sulle omani myydä. Ja toivottavasti (muistaakseni) sanoinkin tosta klapista. Eli mulla oli osittain sama ongelma ja olin viittävailla ostamassa uutta välitankoa mutta ostinkin uudet pedaalit.
 
Toivottavasti muuten on skulannu.

Joo sanoit siitä kyllä, ja onhan se skulannut muuten.
-keksikää mulle uus allekirjotus m.nettiin!
-Mie haluun keksiä!
-"Haluun yhden rasian jonka sisällä ois ötiäisiä. Ehkä."
-Toi!
grind
28.11.2006 18:06:56 (muokattu 28.11.2006 18:09:30)
Koetappa pitää slavepuolen polkimen akselin päästä kiinni, siitä mihin välitanko tulee kiinni. Nyt liikuta pedaalilautaa ylös-alas, eihän klappi vain ole tuossa? Meinaan kun siinä palikassa siinä akselilla, mihin suoravetolinkki kiinnittyy on semmoinen messinkiholkki siellä sisällä. Se on muistaakseni yhdellä pienellä kuusioruuvila kiristetty ja jos se on löysällä niin klappia on varmasti ja paljon.
 
Sen laakerin siellä master-puolella pitäisi asettua kun jousen pidike (se valettu möntti mistä akseli menee läpi) on akselilla ihan pedaalin runkoa vasten painettuna.
Incarnate deathrash.
ltg
29.11.2006 12:05:11

Jos käsitin oikein, niin minulla klappaa juuri tuolta. Linkissä on vielä havainnollistava kuva.
 
http://muusikoiden.net/dyn/users/12742.jpg
 
Klappi on siis tuolla sisällä siinä palikassa, jossa tu nuolen osoittama osa on kiinni. Onko siellä muka kiristysruuvi?
Mielessänne pyörii kysymys. Kysymys, jolla ei ole väliä, mutta silti se kasvattaa painetta sisällänne. Oppikaa olemaan ilman kysymystä, johon ette vastausta löydä. (Sabanismin uteliaisuuden 2:7)
THV-klubi #5
Romantikkoitkijät #39
miän vain
29.11.2006 12:31:18
 
On siinä sellainen pieni kuusiokoloruuvi. Siis siinä pyöreässä uritetussa palassa, johon tuo nuijankiinnitinmötikkä kiinnittyy. Saat sen esille, kun irrotat jousen, avaat pohjasn ruuvin, avaat ison mustan ruuvin, ja pyörittelet nuijan kiinnitintä sopivaan asentoon.
 
Hankala selittää, toivottavasti tajusit. Ja toivottavasti puhun nyt samasta osasta.
Olli
29.11.2006 12:55:50
 
Jos tuo on vähänkään samanlainen kuin omassa Premierissä, kannattaa tarkkailla aina välillä että se ruuvi on kireällä. Kerran keikalla oli päässyt löystymään niin, että aukesi kokonaan. Onneksi oli kyseinen kuusiokoloavain saatavilla.
http://www.spacebarhoppers.com/
grind
29.11.2006 13:00:18 (muokattu 29.11.2006 13:00:43)
Incarnate deathrash.
moderndrummer88
29.11.2006 13:14:13
http://propelli.cop.fi/~zvomit/diy/ruuvi.jpg
http://propelli.cop.fi/~zvomit/diy/siirto.jpg
 
Löysin nuo vanhat kuvat, jos noista olisi apua.

Näitä koitin itekkin etsiä koneelta ja vaikka mistä mutta en löytäny. Itellä juuri tuon ruuvin löystyminen aiheutti ongelmia, enkä edes tiennyt, että tuolta moinen ruuvi löytyy.
Anyone using any such item will be tortured to death by making him/her listen Dave Weckl's solo material for one 24 hours
ltg
29.11.2006 14:17:36
Jaahas, enpä uskonut tuommosta ruuvia olevan olemassakaan! Tuskailin vaan, miten idiootteja ovat Yamahan tehtailla, kun pyöreän osan laittavat kuusikulmaiseen akseliin.
 
Hyvähyvä, nyt ei tarvitse mennä studioon pelko persiissä. Ainakaan niin paljon.
 
Viimeksi keikkaa varten tein slaveen väliaikaisen hätäratkaisun tuon klapin poistamiseksi. Valutin sinne hartsia, hemmetti. Onneksi sen saa pois.
Mielessänne pyörii kysymys. Kysymys, jolla ei ole väliä, mutta silti se kasvattaa painetta sisällänne. Oppikaa olemaan ilman kysymystä, johon ette vastausta löydä. (Sabanismin uteliaisuuden 2:7)
THV-klubi #5
Romantikkoitkijät #39
miän vain
29.11.2006 15:03:21
 
Joo, nimenomaan tuo ruuvi.
 
Oli mullakin löysällä joskus. Ihmettelin äkillistä taidottomuutta ja treenauksen outoa käänteistä vaikutusta - mitä enemmän soitin, sen huonommin kulki. Syy oli kerrankin välineissä.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)