Aihe: Indica keikkan kokemus sekä pellit?
1
Pacifig
05.01.2006 19:10:56
 
 
Pääsin kuuntelemaan Indicaa tossa kuluneella viikolla ja tytöt soittivatkin ihan miellekkäästi tilaisuuteen nähden. Oli meinaan Vekaranjärven sodessa soittamassa. (enkä itse pääse edes pois vielä)
 
eli ihan kelpo keikka. Akustisesti taisi olla paha paikka, koska äänimiehet seilasivat edes takaisin, eikä mielestäni hyvää/tasapainoista soundia löydetty missään vaiheessa. Lavaesiintyminenkin oli vähän mitä oli. Vaikutti että kitaristi flirttaili lavamiksaajan kanssa, eikä soittaminen kiinnostanut. Plus, että rumpalin komppi kääntyi parissa kohtaa ja tempo hyytyi viimeisissä biiseissä. Matkaa esim. Tiktakkiin on vielä. Onko kellään vastaavia kokemuksia?
 
Kuitekin Kumun soundi on todella hyvä. Pääsin ensimmäistä kertaa kuuntelemaan vierestä (ilman mikitystä siis). Kirjoitinkin aikaisemmin minkä virpan ostaisin, mutta nyt olen täysin vakuuttunut Kumusta.
 
Kuitekaan en huomannut katsoa mitkä pellit tytöllä oli?! Mielestäni jotkut Zildjianit siellä soi, mutta mitkä. Haikan ja crashin huolisin ainakin. Havaintoa kellään?
 
Kiitos.
Laittaiskohan kamat myyntiin.
Jaska
05.01.2006 19:13:01
offtopic: Vuorien taa kuulostaa jonkin verran CMXn Paholaiselta
Sa(n)kari
05.01.2006 19:30:21
No höh, ainakin Ilosaarirockissa viime kesänä oli mitä parhain keikka, ehkä saattaa kyllä tytöt panostaa festarikeikkaan ihan erilailla kun inttikeikkaan. Mene ja tiedä.
Simpson, eh?
A.R.P.
05.01.2006 19:37:23
Ainoa kerta kun olen Indicaa livenä päässyt kuulemaan oli jäähallissa, joten akustiikka ei ollut ihan huipussaan.
Keikan vetivät tosin ihan hyvin ja Kumut kuulostivat paljon paremmilta kuin Negativen rumpalin oisko ollu pearlit?
Aivan mahtavaa
Järvihirviö
05.01.2006 20:02:49
Kumut kuulostivat paljon paremmilta kuin Negativen rumpalin oisko ollu pearlit?
 
Mitä tällä on tekemistä minkään kanssa?
Tindrum
05.01.2006 21:54:21
No höh, ainakin Ilosaarirockissa viime kesänä oli mitä parhain keikka, ehkä saattaa kyllä tytöt panostaa festarikeikkaan ihan erilailla kun inttikeikkaan. Mene ja tiedä.
 
Eiks kaikkia keikkoja vedetäkään kybällä? Nyt v..tuttaa.....
m© Ammattilaista on vaikee saada lavalle, mutta amatööriä ei saa sieltä pois.
Pacifig
05.01.2006 21:55:52
 
 
Eiks kaikkia keikkoja vedetäkään kybällä? Nyt v..tuttaa.....
 
Samaa mieltä. Mut mitäs ne pellit? :)
Laittaiskohan kamat myyntiin.
hyperhamsteri
05.01.2006 22:51:25
Mitä tällä on tekemistä minkään kanssa?
 
Jep Pearlithan ne oli. Kyseessä oli Backstage '05-tapahtuma, johon ainakin meidän luokkamme sai vapaaliput. Kyseisessä tapahtumassahan oli sekä Indica, että Negative.
Yarr. Puujalka ja silmälappu.
Kärsänpuolikas
05.01.2006 22:54:57
Jep Pearlithan ne oli. Kyseessä oli Backstage '05-tapahtuma, johon ainakin meidän luokkamme sai vapaaliput. Kyseisessä tapahtumassahan oli sekä Indica, että Negative. Luokkamme sai sinne jotkut VIP-liput, ja päästiin, noitten bändien kanssa backstagelllekkin..;)
"Vain aito filosofi pystyy käsittämään tällaisia asioita"
A.R.P.
06.01.2006 11:08:17 (muokattu 06.01.2006 11:08:47)
Mitä tällä on tekemistä minkään kanssa?
 
Kehuin vain Kumujen soundia akustiikasta huolimatta, kun pääsi vierekkäin tai oikeastaan peräkkäin kuuntelemaan sekä Kumujen, että Pearlin soundia.
Aivan mahtavaa
J.Newkid
06.01.2006 11:27:48
 
 
Lauralla on Avedis sarjalaiset
____Dave Lombardo___ Kovin
MK73
16.09.2007 17:13:21
Lavaesiintyminenkin oli vähän mitä oli. Vaikutti että kitaristi flirttaili lavamiksaajan kanssa, eikä soittaminen kiinnostanut. Plus, että rumpalin komppi kääntyi parissa kohtaa ja tempo hyytyi viimeisissä biiseissä. Matkaa esim. Tiktakkiin on vielä. Onko kellään vastaavia kokemuksia?
 
Vastaanpa tähän tuoreen keikkakokemuksen (Virgin Oil) pohjalta, kun jäi niin hyvät fiilikset.
 
Välimatka Tiktakiin on kurottu umpeen, enkä tarkoita nyt Tiksujen telakoitumista. Indica siis koettu viimein livenä, ja rumpali kyllä takoi itsensä mun suosikkilistalle, veti todella hienon keikan (kuten koko bändi). Laura soitti varmasti, hyvällä tatsilla, svengaavasti.. ja kivalla virneellä - heittipä vielä päätteeksi lavamiksaajaa rumpukapulalla, kun ei ollut kai soundeihin tyytyväinen :) Niillä oli jotain säätöä ja vinkkailua läpi kaikan. Alkaa kilometrit näkyä (ja kuulua) otteissa.. Niin, Kumut & pellit kuulosti hyvältä.
 
Jos Tiktakin Tuuliin vertaa, Laura soittaa kyllä sävykkäämmin, rennommin ja komeampia fillejä :)
vitikka
16.09.2007 20:13:40
Pääsin kuuntelemaan Indicaa tossa kuluneella viikolla ja tytöt soittivatkin ihan miellekkäästi tilaisuuteen nähden. Oli meinaan Vekaranjärven sodessa soittamassa. (enkä itse pääse edes pois vielä)
 
eli ihan kelpo keikka. Akustisesti taisi olla paha paikka, koska äänimiehet seilasivat edes takaisin, eikä mielestäni hyvää/tasapainoista soundia löydetty missään vaiheessa.

 
Ihmekös tuo. Ko. sodehan on betoninen kolhoosi jossa ei paljon demppauksia tunneta.
jazzmies
16.09.2007 23:32:31
Jos Tiktakin Tuuliin vertaa, Laura soittaa kyllä sävykkäämmin, rennommin ja komeampia fillejä :)
 
Tässäpä se ydin onkin toimivaan saundiin. Dynamiikka, korrekti tekniikka ja sisältö. Kumut ja Zildjianit tai Pearlit ja Sabianit, so not! Kalvovalinta ja niiden kunto ja vire, rumpujen lyöntikulmat ja -tekniikka, bassarin demppimäärä suhteessa polkemistekniikkaan ja hi-hatilla poljettu kaura ovat mielestäni 3 kertaa merkityksellisempiä saundiin kuin minkä nimisillä kamoilla soitetaan.
Amatöörit eivät oikeasti nauti musiikista ammattilaisia enempää - amatöörit eivät vain oikeasti osaa soittaa.
Analuuk
17.09.2007 00:15:30
Plus, että rumpalin komppi kääntyi parissa kohtaa ja tempo hyytyi viimeisissä biiseissä.
 
No huh huh! Kyseessä kuitenkin tavallaan iso bändi... Sääliksi käy tyttöjä.
Keep it simple and hit it hard!
MK73
17.09.2007 17:05:13
Tässäpä se ydin onkin toimivaan saundiin. Dynamiikka, korrekti tekniikka ja sisältö. Kumut ja Zildjianit tai Pearlit ja Sabianit, so not! Kalvovalinta ja niiden kunto ja vire, rumpujen lyöntikulmat ja -tekniikka, bassarin demppimäärä suhteessa polkemistekniikkaan ja hi-hatilla poljettu kaura ovat mielestäni 3 kertaa merkityksellisempiä saundiin kuin minkä nimisillä kamoilla soitetaan.
 
Noinhan asia on. Enhän mä nyt silti meinannut, että Lauran(kaan) soittodynamiikka ja tekniikka ym. olisi huippuluokkaa (tuskin sitä kukaan epäilikään). Sen verran muikeasti mimmi kuitenkin pisteli menemään, etten voinut kuin hymyillä suu korviin asti koko keikan ajan. No, kaikkea mistä pitää ei osaa selittää. Mielummin menen vastakin Indican keikalle kuin vaikka... Dave Wecklin :-)
hollmi-5
19.09.2007 21:43:46
Tässäpä se ydin onkin toimivaan saundiin. Dynamiikka, korrekti tekniikka ja sisältö. Kumut ja Zildjianit tai Pearlit ja Sabianit, so not! Kalvovalinta ja niiden kunto ja vire, rumpujen lyöntikulmat ja -tekniikka, bassarin demppimäärä suhteessa polkemistekniikkaan ja hi-hatilla poljettu kaura ovat mielestäni 3 kertaa merkityksellisempiä saundiin kuin minkä nimisillä kamoilla soitetaan. Ei sillä etukalvon logolla ole minkäänlaista merkitystaä lopulliseen laatuun. Yleensä. Paskasta ei saa kuitenkaan leivosta. Siis huono rumpali ei kuulosta hyvältä minkäänlaisilla vehkeillä. Hyvä rumpusetti ei toimi, jos se on virittämätön. Huonoista rummuista ei tule Kumua, vaikka kalvot olisivat samat ja viritys myös. Juuri tämän takia keskustelua riittää tällä palstalla. Kuuhun ei voi oikaista ;-)
Soundit, piuhat ja kajarit.
hollmi-5
28.09.2007 10:43:46
Olin eilen samalla keikalla Indican kanssa. Meillä oli setit vierekkäin lauteilla. Katselin setin peltiosaston. Zildjiania näkyi olevan:
 
21" Sweet Ride
14" Rock Hats
16 ja 18" A-Custom Crashit
16" A Crash
 
Topakasti Kumut tömähtelivät. Pinstripet tomeissa toimivat mainiosti. Symppis bändi.
Soundit, piuhat ja kajarit.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)