ahvenonkala 03.12.2007 11:45:12 | |
---|
Auttakaa avutonta kitaristia. En löytänyt haluamaani vastausta haulla. Isäni on innostunut rumpujen paukutuksesta. Jonkin verran hän on niitä mm. työpaikkansa (lukio) tilaisuuksissa päässyt soittamaan ja on kuulemma rytmi veressä :) Nyt kun vanhempani vaihtoivat asuntoa sen verran isompaan että sinne rumpusetti mahtuisi haluaisinkin isälleni joululahjaksi semmoisen hommata, itse hän ei koskaan sitä hankintaa luultavasti tulisi tekemään. Budjettini on vain tälle joululle muutenkin niin pieni että varat riittäisivät vain ja ainoastaan tuohon Milleniumin halvimpaan settiin. Kovin kallista ei kannata edes miettiä ostavansa kun varmuutta ei edes ole miten "harrastus" pysyisi. (Isäni mietti samaa aikoinaan kun minulle oltiin ostamassa kitaraa, onneksi loppujen lopulta myöntyi, joten ehkä tässä kävisi yhtä hyvin). Onko MILLENIUM MPS-100- setti aivan turha ostos henkilölle joka saattaisi ehkä kerran viikossa vähän padeja kapuloilla kosketella, vai jätänkö ostamatta kokonaan ja vien lahjaksi villasukat ja viinipullon? Kiitos. - Alko - Tarvitset vain tekosyyn |
Peicco 03.12.2007 15:11:56 | |
---|
MPS-100 hinnalla saa laatikollisen laadukasta viiniä ja päälle torilta kunnolliset villasukat, mikä on yhdistelmänä taatusti kannattavampi investointi ja tuottanee myös suurempaa iloa. Hauskaa joulua! Älä kysy pikaviestillä sähkörumpujen modusohjeita...
En vittumaisuuttani panttaa tietoa, mutta näitä kyselyitä tippuu hieman liikaa. |
Wiitala 03.12.2007 15:17:01 (muokattu 03.12.2007 15:17:15) | |
---|
Ehkä voisit suostutella lahjaan pari muutakin osallistujaa, ja ostaa kerralla vähän laadukkaammat käytetyt sähköpömpelit? Kyllähän noita halvimpiakin nyt hakkaa, mutta niissä yleensä tuo työn laatu (=tavaran kestävyys) on aika nollatasoa. Eli jos vähän kärjistetään, niin se viinilaatikollinen kestäisi varmaan pidempään, kuin tuo mainitsemasi settiläinen. Mutta hieno idea silti. Kyllähän isän nyt pitää pannut saada. :) "Siat pääsee taivaaseen, ihmiset ei. Liity meihin enkeleihin." |
Acryl 03.12.2007 15:26:21 | |
---|
Ja kerran kun satsaa vähän parempaan, on sillä myös jälleenmyyntiarvoa. Vaikka ne rahat tuskin sinun taskuun kolahtaa kun settiä ollaan myymässä :P Koitappa myydä käytettyä Millenium-sähkösettiä jossa puolet tavarasta on rikki. palikka
http://grandecohones.net |
J.Hollström 03.12.2007 15:35:48 | |
---|
Auttakaa avutonta kitaristia. En löytänyt haluamaani vastausta haulla. Ite oon vielä avuttomampi, ja vieläpä basisti, mutta ostin pojalleni tommotteen Millenium MPS-300 setin käytettynä täältä torilta, mukana tuli joku jamahan soundimoduli. Vittu: niillä vetää ihan täysii. Täällä riehuva velipoika kävi ne säätämässä ja sanoi, että tolla rahalla (en muista mitä minä niistä käytettynä maksoin, oisko ollu joku 300 eur) siinä on rumpua meleko paljo. Itekin oon nillä soittanut, toimii. Tossa yksi riffijuttu jonka oon soittanut niillä kannuilla: http://juki.1g.fi/mp3/Sekalaista/Hinuri.mp3 "Haista sinä Mambo vittu, kun et osaa edes Kuurankukkaa soittaa." |
hollmi-5 03.12.2007 20:46:47 | |
---|
Ite oon vielä avuttomampi, ja vieläpä basisti, mutta ostin pojalleni tommotteen Millenium MPS-300 setin käytettynä täältä torilta, mukana tuli joku jamahan soundimoduli. Vittu: niillä vetää ihan täysii. Täällä riehuva velipoika kävi ne säätämässä ja sanoi, että tolla rahalla (en muista mitä minä niistä käytettynä maksoin, oisko ollu joku 300 eur) siinä on rumpua meleko paljo. Itekin oon nillä soittanut, toimii. Tossa yksi riffijuttu jonka oon soittanut niillä kannuilla: http://juki.1g.fi/mp3/Sekalaista/Hinuri.mp3 Voihan se olla, että sitten isäkin innostuu hankkimaan paremman setin, kun ensipotkaisu tulee ensin pojan avittamana. Hieno idea! Soundit, piuhat ja kajarit. |
_kuntsi_ 03.12.2007 21:39:35 | |
---|
Joo ehkä kannattaa ettiä jostaan käytetty rolandin td-3 tai halvim yammu.... Milleniumista en oo paljoo hyvää kuullu. Minä tahdon ulos, tahdon ulos kattilasta......... |
kapulat poikki 04.12.2007 08:06:48 | |
---|
aika hyvä idea. toivottavasti rahat löytyy. kerran soitin milleillä ja sitten ajattelin, I had newer touht those was so bad |
hansakemanelius 04.12.2007 09:34:33 (muokattu 04.12.2007 09:37:13) | |
---|
Voihan se olla, että sitten isäkin innostuu hankkimaan paremman setin, kun ensipotkaisu tulee ensin pojan avittamana. Hieno idea! Onhan halpa yleensä huonompilaatuista kuin kallis tavara (mikä logiikka....) mutta olen Hollmin kanssa samaa mieltä että tärkeää on päästä alkuun vaikka millaisilla vehkeillä. Sitäpaitsi tähän ketjuun osallistujista vain yhdellä näyttää olevan henkilökohtaisia kokemuksia Millenium-setistä ja hänen kommenttinsa olivat positiiviset. Muut nojautuvat kuulopuheisiin ja Thomannin kilpailijoiden levittämiin huhuihin. Jos noita vehkeitä myydään tuhansia niin varmaan jotkut asiakkaat törmäävät laatuongelmiin. Niin minäkin törmäsin kun aikoinani käytin sähkösettiä jossa oli Yamahaa ja Rolandia. Esim. kaikkien merkkien basaripädeissä on esiintynyt ongelmia kun ne eivät kestä kovaa täristystä. Joo nej .... |
J.Hollström 04.12.2007 09:41:24 | |
---|
En mää noilla keikkaa lähtisi heittämään, mutta tossa käytössä (koko perhe ja naapurin kakarat kolistelee) noi menee ihan hyvin. Kelmut noihin joihinkin bädeihin on joku joskus vaihtanut (tässähän on oikeat kalvot). Hardware kestää ruuvausta ja setuppi about läjässä. Bassarin pedaali ei ole mikään high-end säätöinen, mutta toimiva. Jokainen ymmärtänee, että tohon rahaan ei voi edes olettaa saavansa huippulaatua. Tähän meneessä joka tapauksessa ihan positiivinen kokemus ja ajaa asiansa. Poika on siis 10 v. Isi kohta 40 v. "Haista sinä Mambo vittu, kun et osaa edes Kuurankukkaa soittaa." |
aleinone 04.12.2007 12:33:30 (muokattu 04.12.2007 12:34:11) | |
---|
Kyllä Milleniumeilla soittelee siinä kuin muillakin. Minulla on ollut kolmisen vuotta MPS300 -setti. Piti ostaa ihan itse, kun 40 v. tuli täyteen;-) Ja sitten jos/kun intoa riittää, tuunaamalla settiä saa parannettua kummasti: http://muusikoiden.net/dyn/users/32771.jpg Vaan totta on, ettei allekirjoittaneen(kaan) kamppeesta lähellekään omiaan saisi pois, mutta enpä ole myymässäkään. |
ahvenonkala 04.12.2007 13:30:44 | |
---|
Nuo telineet ym rakenteethan tuossa eniten kyllä pelottaa, että miten lie kestää. Tokkopa tuo isäpapparainen niitä millään moukarimaisella kosketuksella soittaa. Taitaa se Visa kyllä nyt vingahtaa. Pääse helpommalla kun ei tartte enää miettiä mitä sille ostais, ei tosin halvemmalla. Ostan ne viinit sitten ihan itelle. - Alko - Tarvitset vain tekosyyn |
Peicco 04.12.2007 15:38:40 | |
---|
Nuo telineet ym rakenteethan tuossa eniten kyllä pelottaa, että miten lie kestää. Ei ne Milleniumin putket, klämpit ja muut ständit kotikäytössä hetkessä hajoa. Jos ei tartte jatkuvasti kamoja roudailla, noi toimii ja pitkään. Mulla oli aikanaa MPS-300 setti. Olihan se sellanen huterahko häkyrä, mutta ei se soittoa loppujen lopuksi juurikaan haitannut. Isokokoiselle on varmasti vaikeampaa saada settiä säädettyä ergonomialtaan sopivaksi kun tuollaisia ongelmia koin itsekin tällä 180cm varrella. Älä kysy pikaviestillä sähkörumpujen modusohjeita...
En vittumaisuuttani panttaa tietoa, mutta näitä kyselyitä tippuu hieman liikaa. |
aleinone 04.12.2007 15:51:56 | |
---|
Onhan nuo kestäneet. Itsellä pituutta 184 ja painoa 95.. Joskus tulee työpäivän jälkeen paukutettua niin, että itseäkin hirvittää. Lähiomaisista puhumattakaan ;-) |
Mikko A 04.12.2007 17:20:45 | |
---|
Tuleeko tuon MPS-300-setin mukana aivoa ollenkaan? Siis sen, joka maksaa 358€. Ei ilmeisesti? Itsellä olis ehkä harkinnassa tämä: http://www.thomann.de/fi/millenium_mps200_edrum_komplett_set.htm Tossa ei taida olla oikeita kalvoja? Mitähän matskua nuo tomipadit on? Meinaan vaan että onko muovia, josta lähtee hirvee naputus kun soittaa vai sellasta kumintapasta, josta ei lähde kova meteli. The space is filled with orbiting children. |
50000 04.12.2007 18:47:15 (muokattu 04.12.2007 18:47:34) | |
---|
muovia, josta lähtee hirvee naputus kun soittaa vai sellasta kumintapasta, josta lähtee hirvee naputus kun soittaa. Virhe! Tyhjä tai sellanen kirjoitus, josta lähtee hirvee naputus kun soittaa. |
aleinone 04.12.2007 20:33:40 | |
---|
Tuleeko tuon MPS-300-setin mukana aivoa ollenkaan? Siis sen, joka maksaa 358€. Ei ilmeisesti? Pitää paikkansa. Tuo on pelkkä rumpusetti ilman modulia. |
Mikko A 04.12.2007 22:02:54 | |
---|
Virhe! Tyhjä tai sellanen kirjoitus, josta lähtee hirvee naputus kun soittaa. Ei siitä toisesta lähde yhtä kova naputus. Siis jos on samaa matskua ku vaikka rolandin vastaavissa seteissä. Pointti: voiko näillä soittaa kerrostalossa? Teen kyllä sen eristysalustan, ettei tuu runkoääniä. The space is filled with orbiting children. |
Peicco 05.12.2007 09:47:07 | |
---|
Ei siitä toisesta lähde yhtä kova naputus. Siis jos on samaa matskua ku vaikka rolandin vastaavissa seteissä. Pointti: voiko näillä soittaa kerrostalossa? Teen kyllä sen eristysalustan, ettei tuu runkoääniä. Onko näistä eristysalustoista (tennispallomalli?) täällä jollain hyvää kokemusta vai onko kyseessä "urbaanilegendasta"? Moni on kirjoitellut, mutta kenellä on tuollainen kotona valmiina? Kuvia ja kommentit kehiin!!! Älä kysy pikaviestillä sähkörumpujen modusohjeita...
En vittumaisuuttani panttaa tietoa, mutta näitä kyselyitä tippuu hieman liikaa. |
welho 06.12.2007 16:12:23 | |
---|
Voihan se olla, että sitten isäkin innostuu hankkimaan paremman setin, kun ensipotkaisu tulee ensin pojan avittamana. Hieno idea!
juuri näin:) Härvelit tilaukseen vaan!! www.welhodrum.com, www.myspace.com/welhodrum |