Rummut: rumpukamat ›

Luulin monia vuosia, että olen löytänyt läjän keräily-Zildjianeita, jotka olisivat mahtavia ja täydellisiä symbaaleja. Varsinaisia keräilykappaleita ja kunnoltaan lähes mint tai mint. Ehkä vähän keyholea, mutta vanhaa ja sellaista jota ei enää tehdä. Koska sitä ei enää tehdä, sen täytyy olla parempaa kuin uusi. Vanha = hyvää, ajattelin.
 
Mutta eräänä päivänä kävin Askolassa, tuossa itäisen Uudenmaan ja Kymenlaakson taitekohdassa eräällä rumpuharrastajalla, jolla oli ylimääräinen upouusi symbaali. Kopautin sitä, mutta se ei tehnyt vaikutusta, koska se ei ollut vanha. Uusi = huono, ajattelin.
 
Puoliväkisin suostuttelin itseni ostamaan sen, ja nyt vuotta myöhemmin setissäni kaikki pellit ovat upouusia, eli niiden täytyy olla todella huonoja, koska niitä tehdään vielä.
 
"Katson maalaismaisemaa, ja ymmärrän, kuinka onnellinen saattaa olla hän." Näin juuri tällä hetkellä koen, kun olen vihdoin löytänyt symbaaleja, jotka oikeasti ovat siinä. Ja jos sellainen sattuu hajoamaan 2 v takuuajan jälkeen, voin olla vakuuttunut siitä, että vastaavia tehdään yhä ja kehitys kehittyy ja symbaalit mukana.
 
Nyt on kivaa kun voi soittaa symbaaleja, jotka sopivat musiikkiin kuin musiikkiin nakutettuna.
 
Eli symbaali, joka muutti elämäni: Sabian Vault Artisan Light Ride 22" Brilliant.

Hieno tarina. Mulla ei ole koskaan tullut eteen vintageinnostusta symbaaleissa. Esimerkkinä eräs soittokunnassa majaileva Zildjian Avedis 20" ride, luultavasti 70-lukua. En ole sen saundista koskaan pitänyt, humisee ja crashaa rumasti.
 
Kuten totesti, uusissa symbaaleissa on myös se etu, ettei tarvitse pelätä niiden puolesta ihan niin paljoa. Jos joku mustaleima-2002 sound edge-haikkojen alapelti sattuu roudatessa halkeamaan, niin ottaa varmasti kaaliin. Ei tiettyjä vintage-symbaaleja liiku paljoa, varsinkaan minttinä. Paha todeta rauhallisesti, että "Noh, uusia saa kaupasta."
 
Yksi pointti on myös valikoiman laajuus. Hyviä vintagesymbaaleja on paljon pienempi tarjonta kuin hyviä uusia symbaaleja. Malli- ja paksuusvalikoimat ovat nykypäivänä tajuttoman laajoja, jokainen löytää symbaalin juuri omaan makuunsa.

Mieki tahon sabiaania.

Kyllä kyllä. Hienoa.
 
Olen vieraillut samassa Askolalaisessa maalaisidyllissä. Ja siinä talossa, jossa on enemmän keräilysettejä kuin lopussa suomessa yhteensä. Kuolasin minäkin noita samoja Artisaaneja kauniissa samettipusseissaan. Kaulimen pelko sai kuitenkin symbaalit jäämään siihen maalaismaisemaan.
 
Ollapa yhtä rohkea. Kateus musertaa...

Askolassahan on monet käyneet... ;)
 
Itse en näe siinä mitään ristiriitaa, että omistan sekä loistavan vintagekattauksen, että uudempaa tuotantoa. Best of both worlds, sano.

Kyllä uusissa on paljon hyviä tuotteita. Oikein ohuet, ehjät ja hyväsoundiset vintagepellit ovat todella harvinaisia ja silloin uusista on hyvä etsiä vastaavia.
 
Omalla kohdallani meni niin, että ostelin läjäpäin ihan uusia symbaaleja Paisten, Zildjianin ja Sabianin valikoimista. Hienoja peltejä kaikki. Paisten 602-sarjaa ryhdyin keräilemään setiilliseksi asti siksi, että ne ovat loistopelejä.
 
Viimeisin uushankinta on Zildjianin Armand-sarjan 18" crashi. Tykkään kovasti. Eli pelko sille, että koko satsi niitä on hankittava on aivan aiheellinen :-)

Eikös ne korvat kuitenkin ole tärkein mittari? Ymmärän kyllä pointin, että vintagekamoissa on oma fiiliksensä. Joskus ne jopa soundaavat hyvälle.
Mutta siltikin...
 
Jos haluttuun soundiin pääsee tuliuudella pellillä, (tai rummulla) niin miksikäs sitä ei käyttäisi?!? Varsinkin keikkasetissä uusien tai uudehkojen kamojen käyttö on mielestäni vähintäänkin fiksua. Roudaus, soittaminen, kuljetus kylmässä jne. ei tee hyvää millekään soittimelle ja jos moisen takia tuhoutuu historiallinen pelti tai rumpu, voi sitä surun päivää.
 
Itselläni on setissä 17" A-Zildjian crash jostain -60 luvulta ja sitä tulee käytettyä paljon juuri sen hyvän soundin takia. Onko se sitten vintagea, en tiedä? Ko. peltihän on periaatteessa "pilalla", koska siihen on joku joskus porannut muutaman niittireijän. Jos tuo pelti joskus hajoaa, vituttaahan se mutta löydän varmasti korvaavan näistä nykyisistä.
Kaikki muut pellit on alle 20 vuotta vanhoja, uusin taitaa olla parin vuoden takaa ja hyvin toimii, yhdessä ja erikseen.
 
Jonkun verran on tullut kommenttia myös setistä, pitäisi kuulemma olla vanhat ludarit tai gretschit kun soitetaan jumppia. "Hyvin sä vedät, mut noi sun kannut on on aivan liian uudet..."
Joo-o niin varmaan, hyvin on näillä nykyisilläkin homma hoitunut. Virveli tosin on jostain -60 luvulta, siis aivan liian tuore -40 luvun musiikkiin :)
 
Älkää käsittäkö väärin, vintage-vehkeet on makeita ja mielelläni sellaisia itsekin omistaisin. En vain jaksa ymmärtää joidenkin fanatismia näissä asioissa. Meillä rumpaleila tämä kama-wanker-meininki tuntu olevan aika pinnassa. Jazzmiehellä on selkeästi silmät aueneet :)

Mulla pääsi lepoon made in Turkey K-Zildjian 16" crash
 
http://i256.photobucket.com/albums/hh186/kaljakori/CIMG8226-1.jpg
http://i256.photobucket.com/albums/hh186/kaljakori/CIMG8224-1.jpg
http://i256.photobucket.com/albums/hh186/kaljakori/CIMG8231-1.jpg
 
Pelastin sen Kansallisteatterista Tuntemattoman sotilaan harjoituksista. Ilmoitin järjestäjälle että otan nyt tämän symbaalin mukaani ja tuon toisen. Tuomani 17" Butterfly soundasi itseasiassa paremmalta jäljelle jääneen Avediksen kanssa. Kyllä tuokin vielä käyttöön joutuu jos otan 60's Premier-setin kolailuun. Siinä ei sitten olisikaan kuin 70's 20" ride, ja hirveästi tekisi mieli hankkia 60's paksut Newbeatit, mieluiten 15".
Mun mielestä kaikkien aikakausien vermeille löytyy tilaa. Tällä hetkellä käyttämäni Bosphorus/Brady kattaus on kyllä niin hyvä kuin toivoa saattaa, mutta on vanhoissa Premmuissa se oma viehätyksensä. Antaa kaikkien kukkien kukkia, ei ole keneltäkään pois.

Silloinhan ollaan suhteellisen terveellä pohjalla, kun ostetaan tavaraa luottaen omiin korviinsa. Jos joku on vintagea, se ei tee siitä sen kummemin hyvää tai huonoa, sama nyrkkisääntö päätee uusiin ja iskemättömiin tavaroihin.
 
Jos se kuulostaa hyvälle - se on hyvä.

Silloinhan ollaan suhteellisen terveellä pohjalla, kun ostetaan tavaraa luottaen omiin korviinsa. Jos joku on vintagea, se ei tee siitä sen kummemin hyvää tai huonoa, sama nyrkkisääntö päätee uusiin ja iskemättömiin tavaroihin.
 
Jos se kuulostaa hyvälle - se on hyvä.
 
Toisaalta, jos esim. crash on kestänyt 30 vuotta, on aikamoisen varmaa, että siinä ei ole valmistusvikoja. :D
Eli siis vahna symbaali tulee kestämään todennäköisesti todella pitkään, kunhan sitä kohtelee oikein. Tottakai valmistusviat tulisiviat esille takuun ollessa vielä voimassa, joten samaan lopputulokseen päädytään.
Mutta itse kysymykseen.. Ei se vanhuus tee siitä symbaalista itsestään parempaa. Erilaisiahan (osa) noista vanhemmista symbaaleista ovat kuin nykypäivän, mutta kyllä aivan mihin tahansa tarkoitukseen saa uusista symbaaleista koottua "täydellisen" kattauksen. Tunnesiteiden muodostus taas tapahtuu ainakin itselläni helpommin vanhoihin kuin uusiin symbaaleihin, juuri sen korvaamattomuuden takia.

Jos se kuulostaa hyvälle - se on hyvä.
 
Täähän täällä on jo moneen kertaan todistettu ihan pupuksi :D

Silloinhan ollaan suhteellisen terveellä pohjalla, kun ostetaan tavaraa luottaen omiin korviinsa. Jos joku on vintagea, se ei tee siitä sen kummemin hyvää tai huonoa, sama nyrkkisääntö päätee uusiin ja iskemättömiin tavaroihin.
 
Jos se kuulostaa hyvälle - se on hyvä.
 
Vintage on vanhaa ja hyvää. Joku vanha ei ole automaattisesti vintagea sanan siinä merkityksessä, kuin sen itse ymmärrän.
 
Jos on joskus poikasena katsellut rumpukuvastoa ja kuvat tulevat uniin asti (juu... saa nauraa... näin on käynyt), niin sitten kun se olisi hankittavissa. Se sama, jonka katsoit esim. vuoden -75 kataloogista. Kun se sitten on kotona ja puunattuna... Melkein riittää sekin, että saa katsella. Kun se myöhemmin osoittautuu soundiltaankin hyväksi peliksi, on mieli hyvä :-)
 
Uudet vehkeet ovat uusia. Hyviä on paljon. Sitä kuitenkin uuden hankkiessaan haluaa täydellisyyttä, jota ei kuitenkaan ole olemassa. Soundikin muuttuu soiton myötä. Onneksi yleensä parempaan suuntaan. Vanhemmassa soittimessa pienet puutteet ja käytön jäljet kuuluvat asiaan. Soitinta on käyttetty siihen tarkoitukseen, johon se on valmistettu ja meidän jälkeen se jatkaa olemista toisen soittajan hoivissa. Nykyisin ei enää valmisteta huippuluokan soittimia ihan samoin, kuin ennen. Soittimesta tulee liian kallis. Siksi vintagepuolella on loistavia yksilöitä. Valitettavasti hinta silloin pompsahtaa...

Soittimesta tulee liian kallis.
Tota tota...veikkaan että sekä autot että rummut ovat -67 maksaneet about saman verran suhteutettuna liksoihin (hyvä setti keskimääräinen kk-liksa).
Nykyisin ei enää valmisteta huippuluokan soittimia ihan samoin, kuin ennen.
Ei valmisteta, autoja eikä rumpuja. Mutta kyllä valmistustekniikkakin on mennyt eteenpäin. Eipä ollut ennen esim. montaa block-tekniikalla operoivaa valmistajaa. Soittimen paraneminen ikääntymisen myötä on makuasia, jos ei tunnepuolta (jota ei sovi vähätellä, pikkupoika ja rumpukuvasto =D) oteta mukaan. Ja HW-puoli on eittämättä kehittynyt.

Eipä ollut ennen esim. montaa block-tekniikalla operoivaa valmistajaa. Soittimen paraneminen ikääntymisen myötä on makuasia, jos ei tunnepuolta oteta mukaan. Ja HW-puoli on eittämättä kehittynyt.

Pari irto-kommenttia.
 
Conga-rummut on käsittäkseni tehty aina stave-tekniikalla. Vai onko block-tsydeemi vielä jotain muuta?
 
Esim.20- ja 30-luvulla suurin osa puuvirveleistä tehtiin singeply-tekniikalla. Harmi ettei enää. Kyllähän kerrospuukin hyvälle soundaa, mutta yhdestä palasta taivutettu runko soi ihan eri tavalla kauniisti.
 
Ainakin viulistit, sellistit ja kontrabasistit ovat aika lailla kaikki sitä mieltä että puu vanhetessaan alkaa soida paremmin. Mun 60-luvun alun puu-ludwigista huomaa miten puu kuivuu vuosien myötä. Paljon kevyempi mitä uudet rummut vaikka siinä onkin raskaammat messinkivanteet. Ja soundissakin on eroa. Ei mikään uusi rumpu ole mun kokemusten perusteella kuullostanut samalta.

Hardware on kyllä kehittynyt, mutta esim. enää ei kustannussyistä käytetä messinkivanteita vaan teräsvanteita. Messinkivanteet ovat omien kokemuksieni mukaan paljon parempisoundisia. Soivat musikaalisesti, kun taas teräsvanne sanoo vain että pök.

Conga-rummut on käsittäkseni tehty aina stave-tekniikalla.
 
Pitää varmaan paikkansa. Rummut?
 
yhdestä palasta taivutettu runko soi ihan eri tavalla kauniisti.
 
Puu soi, liima ei.
 
Mun 60-luvun alun puu-ludwigista huomaa miten puu kuivuu vuosien myötä. Paljon kevyempi mitä uudet rummut
 
Kyllä sen puun pitää olla kuiva jo valmistusvaiheessa, muuten tulee sutta. Ei se kevene vuosien myötä kuivumisen takia. Hakisin syytä materiaalista ja paksuudesta. En usko että se on painanut enemmän "silloin joskus".
 
enää ei kustannussyistä käytetä messinkivanteita vaan teräsvanteita. Messinkivanteet ovat omien kokemuksieni mukaan paljon parempisoundisia.
 
Messingin käytön väheneminen on sääli. Tosin custom-pajoista saa (ja hevosella pääsee). Messinkivanteet on luksusta, niinkuin puisetkin.

Tota tota...veikkaan että sekä autot että rummut ovat -67 maksaneet about saman verran suhteutettuna liksoihin (hyvä setti keskimääräinen kk-liksa).
 
Sonorin Phonickit maksoivat vuonna -75 jenkeissä saman verran, kuin uusi kuplavolkkari tai 750 Four Honda. Siis toistakymmentä tuhatta nykyeuroa. Melkeimpä mieluummin 20 000. Vuonna -90 Sonorin Signaturesetti viidellä rummulla ja HW:lla maksoi yli kuusikymmentätuhatta markkaa. Nykyrahaksi muutettuna lähes 20 000 euroa, kun inflaatio huomioidaan. Nykyisin niin kalliita rumpuja ei tehdä. Eikä yhtä pieteetillä valmistettuja.
 
Kyllä sen puun pitää olla kuiva jo valmistusvaiheessa, muuten tulee sutta. Ei se kevene vuosien myötä kuivumisen takia. Hakisin syytä materiaalista ja paksuudesta. En usko että se on painanut enemmän "silloin joskus".
 
Usko pois vain. Puusta haihtuu kokoajan hartseja ja puu kuivuu vuosikausia senkin jälken, kun se on ollut "puusepänkuivaa".
 
Nuo Markkuliinin messinkivanne-vertaukset ovat aivan totta. Samoin se, että ennen tehtiin moni muu osa eri tavalla kuin nykyisin, vaikka ulkonäkö olisi sama. Telineiden huippukausi on jo ohi. Telineiden putkien seinämät ja moni osa on keventynyt noista ajoista. Minulla on 70-luvun Sonorin hardwarea. Se on todella tukevaa ja toimivaa, vaikka singlejaloilla mennään ja putkien halkaisijat ovat nykyaikaisia pienemmät. Mielikuva huonommasta hardwaresta juontaa juurensa Suomessa yleisten japanilaisten telineiden huonoon laatuun ennen Taman Titanin ja Yamahan 9000-sarjalaisten mukana lanseerattua kestävää laatua. Road Pro on Titania todella paljon keppoisempaa ja laatukaan ei ole enää sama.

Sonorin Phonickit maksoivat vuonna -75 jenkeissä saman verran, kuin uusi kuplavolkkari tai 750 Four Honda. Siis toistakymmentä tuhatta nykyeuroa. Melkeimpä mieluummin 20 000. Vuonna -90 Sonorin Siganaturesetti viidellä rummulla ja HW:lla maksoi yli kuusikymmentätuhatta markkaa. Nykyrahaksi muutettuna lähes 20 000 euroa, kun inflaatio huomioidaan. Nykyisin niin kalliita rumpuja ei tehdä. Eikä yhtä pieteetillä valmistettuja.
 
Muuntokerroin on nykyään lähempänä 5 kuin 6. Ja tuleepa mieleen vaikka Italialainen Le Soprano. En nyt pysty laskemaan heidän kalleimman viiden rummun settiään HW:llä. Kalliita ovat. Ja saa messingillä =D
 
http://www.lesoprano.it/drumset/prima_en.html
 
Puusta haihtuu kokoajan hartseja
 
Mitäs hartseja rummunvalmistukseen käytetyistä lehtipuista haihtuu?

Usko pois vain. Puusta haihtuu kokoajan hartseja ja puu kuivuu vuosikausia senkin jälken, kun se on ollut "puusepänkuivaa".
 
Muistan kontrabasisti Lars Danielssonin sanoneen wööksopisansa aikoinaan hänen soittimensa olleen jostakin 1700-luvulta. Hän myös tunnusti että se elää nyt parhaita päiviään, joita ei hänen mukaansa kestä loputtomiin.
 
Sama koskee mielestäni virverlirumpuja. Virveliltä odotan kosolti "kräk"-sävyä, mitä 60-luvun alun Gretsch-virvelini ei enää tarjoa tarpeeksi. Mutta jälleen eräänä päivänä löysin sattumoisin eräästä Kaisaniemessä olevasta musiikkiliikkeestä Yamaha Sensitive Concept -virvelin, josta tulee kaikki tarvittava mitä puuvirveliltä voi vaatia. Etenkin virvelirumpu on aggressiivinen lyömäsoitin, missä ylivanhat puurummut kuulostavat tuhnuilta. Ilmankos vanhat Black Beautyt ja COB-Suprat ovatkin niin haluttuja, kun ne ovat metallia - messinkisellaista. Nookei, ehkä joillakin on Radio King, mutta ei sellainen evribadi-keikalla ole kuitenkaan se ykkösvalinta.

soittimensa olleen jostakin 1700-luvulta.
 
Onko tuo vintagea? (vitsi =D) Muistatko kertoiko onko modattu kolmikielisestä nelikieliseksi?

Onko tuo vintagea? (vitsi =D) Muistatko kertoiko onko modattu kolmikielisestä nelikieliseksi?
 
Museota sen pitäisi olla:) En muista tai en ymmärtänyt!