Rummut: rumpukamat ›

Missä menee rummuissa raja, mikä on suht hyvä hintaisekseen, ..
 
Laitan malliksi:
 
http://www.youtube.com/watch?v=73dvrir5kig&feature=related
 
Kyseinen kitara lähtee nykyään tinkaamalla, uutena alle 200e. Oli tuohonkin aikaan myös halvimpia kitaroita, koska se oli suunniteltu halvaksi ( ja hyväksi).
The Who:n basisti käytti myös saman valmistajan, nykyrahassa alle 200e bassoa.
Ko. vehkeitä saa nykyäänkin samaan hintaan, eli erittäin edullisesti.
Eli aikoinaan tehtiin laatusoittimia, joita oli varaa ostaa kenellä vaan ja niitä tehdään edelleen.
Jimmyllä oli toki Les Paulit, mutta köyhälistön soitin miellytti kuitenkin soitettavuudellaan ja saundillaan.
Miten on nyt rummuissa nykyään? Hyvät rummut on kait aina maksaneet?
Löytyykö em. vastaavaa laatua, vastaavaan hintaan?
Kelpaako köyhille suunnattu rumpukalusto, kitarat, bassot, .. ns. supertähdille nykyään ja kenelle esim.?

Vallu-Veke: Missä menee rummuissa raja, mikä on suht hyvä hintaisekseen, ..
Laitan malliksi:
http://www.youtube.com/watch?v=73dvrir5kig&feature=related
Kyseinen kitara lähtee nykyään tinkaamalla, uutena alle 200e. Oli tuohonkin aikaan myös halvimpia kitaroita, koska se oli suunniteltu halvaksi ( ja hyväksi).
The Who:n basisti käytti myös saman valmistajan, nykyrahassa alle 200e bassoa.
Ko. vehkeitä saa nykyäänkin samaan hintaan, eli erittäin edullisesti.
Eli aikoinaan tehtiin laatusoittimia, joita oli varaa ostaa kenellä vaan ja niitä tehdään edelleen.
Jimmyllä oli toki Les Paulit, mutta köyhälistön soitin miellytti kuitenkin soitettavuudellaan ja saundillaan.
Miten on nyt rummuissa nykyään? Hyvät rummut on kait aina maksaneet?
Löytyykö em. vastaavaa laatua, vastaavaan hintaan?
Kelpaako köyhille suunnattu rumpukalusto, kitarat, bassot, .. ns. supertähdille nykyään ja kenelle esim.?
 
Tästä väännetään sellaista juttua koko ajan, ettei voi vastata suoraan. Toiset arvostavat vanhaa tavaraa, sitähän kutsutaan, yllätys yllätys, vintageksi. Ihan ok, tottakai. Se on harrastus. Ja omaa tavaraa pitääkin arvostaa.
Toiset tykkäävät kiinassa tehdyistä "kopioista", jotka monen ammattireiskan mielestä toimivat varsin hyvin. Sekin on ok, tottakai.
 
Lopullisen vastauksen voit tehdä vain sinä itse. Soittamalla ja kuuntelemalla.
 
Jätä suosiolla pois halvimmat pannut, ja keskity vertaamaan keskikastin uutta ja vintage -tavaraa.
Sitten päätät itse.
 
Moni ammattireiska soittaa... enpäs sanokaan. ; )

Minusta hinta-laatusuhde rumpujen osalta on parhaimmillaan semipro -luokassa, edulliset hinnat, mutta kuitenkin jo erittäin toimivat rummut, kuten vaikka Pearlin Exportit tai Taman Rockstarit. Pro -tason setit on toki parempia laadultaan ja soundiltaan, mutta se että ne on kolme kertaa kalliimpia niin ei ehkä enää kohtaa laatu ja hinta...

Lopullisen vastauksen voit tehdä vain sinä itse.
 
Näin. Tai siis sinne päin.
 
Eli, on omasta pääkopasta kiinni mitä pitää sopivana itselleen ja
 
Joku kokee että tarvii top of the line-kamat eikä tyydy vähempään ja pitää niitä hintalaatu-suhteeltaan sopivina itselleen.
Toiset taas tyytyy Swingstareihin ja ovat tyytyväisiä kun jäi massia vielä Aroma-toppaankin. Kukin tavallaan ja kaikki on ok.
 
Mullakin on ollu hyviä budjetti-settejä joita olen yrittänyt työntää eteen päin pilkkahinnalla mutta kun jengi ei hiffaa niin sitten millään.
Ne on ne toomannin exportit ja catalinat missä on se hintalaatu- suhde parhaimmillaan. : /

Hyvä aihe :)
Ongelma noiden hyvien ja halpojen soittimien kanssa on, että ne pitää itse huomata ja löytää. Jos esim. tällä palstalla kysyt jostain semiprokaman hyvyydestä, niin edessä on lähinnä niitä vakiovastauksia. Ihan hyvät - säästä ja osta paremmat, jne. Aika vaikeaa on kenellekään vakuuttaa, että halvalla/keskihinnalla saa huipputason saundia, vaikka äänen koostumuksella ei sinänsä ole mitään tekemistä rahamäärän kanssa.
 
Silti, kyllä asioiden hyvin tekeminen maksaa, koskee myös materiaaleja. Se, että valmistuskustannuksissa on keskitytty tärkeisiin asioihin, ei mun mielestä aina näy soittimen ulkopuolelle. Mua ei kovinkaan paljon kiinnosta nämä high end -setit, joissa aika iso osa rahasta ja huomiosta menee ulkokuoren kiilloittamiseen. Eikä se kaikkein eksoottisin puulaji välttämättä edes näytä rummuissa hyvältä, monesti muistuttaa liikaa mummon perintöpiironkia :P
 
Semipro -tason rummuissa on munkin mielestä paras hinta/laatu, mikä ehkä kuulostaa vähän lattealta ja itsestään selvältä. Ihan halvasta hintaluokasta löytää hyviä aihioita rummuiksi, niitä joutuu ehkä itse vähän muokkaamaan, jotta niistä saa mieleisen. Mutta esim. Mapexin semipro -rummut jää laatuun nähden liian vähälle huomiolle. Mapex kuulostaa nimenä enemmän lannoiteaineelta kuin rummulta, ja valmistusmaakin on joku Kiinan provinssi. Ne on vaan asiat, jotka pitää itse hyväksyä; yleistä olalle taputtelua niillä ei heru. Samoin Sonorin S Classix on aivan superi rumpusetiksi, mutta ei nekään mene ihan kuumille kiville. SQ2:n linjalta tulevat saksalaiset (no nyt tuli plussaa) pöntöt vähän kevyemmällä hardwarella ja suppeammilla pintavaihtoehdoilla on käytännössä samaa laatuluokkaa kuin isoveli. Siis sille, joka haluaa ne ohuet koivurungot ja vakiot rumpukoot. Työnlaatukaan ei häpeä minkään merkin huippusetin vierellä.
 
... ja taas alkuun. Kokeile, tee itse päätös onko hyvä vai huono. Ja jos hyvä löytyy, naati äläkä roiku muiden mielipiteissä. Tota mä ole yrittänyt noudattaa, ja välillä se ihan onnistuukin ;D

Mielestäni oiva esimerkki tästä hinta/laatusuhteesta on esimerkiksi PDP, jota markkinpoidaan edullisena DW:nä. Ihan kiva, että myydään omalla nimellä, koska laatu ja varsinkaan soundi ei ole sinnepäinkään.
 
Sonorin kiinalaiset ja saksalaiset ovat uskomattoman kaukana toisistaan, vaikka sitä Sonorin leimaa niihin 505-sarjalaisiinkin laitetaan.
 
Mielestäni Pearlin Exportien laatu ei ole ollenkaan hintaansa enemmän, vaikka kovin moni onkin erimieltä.
 
Tiettyyn pisteeseen asti laatu seuraa hintaa, mutta kultaukset ja eksoottiset viilut lisäävät vain hintaa. Silti joku haluaa siitä maksaa ja se on ihan ok.
 
Ylivoimainen hinnan ja laadun suhde on käytetyissä pro-rummuissa. Niiden hinta on todella houkutteleva, kun parin sadan hinnan lisällä saa oikeasti hyvät tai sitten parisataa tinkimällä käytetyt keskiluokan rummut.
 
Torilla on tonnilla Ludwigit ja kun selailee muita saman hintaluokan vehkeitä, ei oikein lähellekään yhtä hyvin soundaavia rumpuja löydy. http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=340787
Joku laittaa suurin piirtein samalla kattauksella olevaa Premieriä kalliimmalla (käytännössä tonnikin on aika kova pyynti) http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=340018

hollmi-5: Sonorin kiinalaiset ja saksalaiset ovat uskomattoman kaukana toisistaan, vaikka sitä Sonorin leimaa niihin 505-sarjalaisiinkin laitetaan.
 
Mielestäni eivät ole. Sonorin S-Classeja tehtiin sekä saksassa että kiinassa, ja vain pintaviilun syyn suunnasta pystyy sanomaan kumpi valmistusmaa on kyseessä. Ei ainakaan saundeista tai laadusta. Tottakai siellä kiinassa osataan, kunhan vaan standardit ja valvonta on kunnossa.

Mutta se on faktaa että rahansa pitävät parhaiten ne jotka sijoittavat vanhempaan laatukamaan ja pitävät niitä ihmismäisesti. Esim. käytetyn -80 luvun arvotavaran hinta ei putoa enää minnekkään. Päinvastoin. Saa rahalle tuottoa mikäli sijoittaa ne oikein.
Eli keskikaistan setit eivät ole oikea vastaus.

Bobana: Mutta se on faktaa että rahansa pitävät parhaiten ne jotka sijoittavat vanhempaan laatukamaan ja pitävät niitä ihmismäisesti. Esim. käytetyn -80 luvun arvotavaran hinta ei putoa enää minnekkään. Päinvastoin. Saa rahalle tuottoa mikäli sijoittaa ne oikein.
Eli keskikaistan setit eivät ole oikea vastaus.
 
Eli hyväkuntoiset 70-luvun lopun swingstarit muutamalla sadalla eivät olleet
huono sijoitus? :) itse tykkään ihan hemmetisti soittaa niillä ja toisinkun kun
millenium-kaudella teki mieli aina häipyä treeneistä mahd. pian nytten olen aina vika joka lähtee :p

H8machine: Eli hyväkuntoiset 70-luvun lopun swingstarit muutamalla sadalla eivät olleet
huono sijoitus? :) itse tykkään ihan hemmetisti soittaa niillä ja toisinkun kun
millenium-kaudella teki mieli aina häipyä treeneistä mahd. pian nytten olen aina vika joka lähtee :p
 
Tarkoitin LAATUTAVARAA. ; )

H8machine: Eli hyväkuntoiset 70-luvun lopun swingstarit muutamalla sadalla eivät olleet
huono sijoitus? :) itse tykkään ihan hemmetisti soittaa niillä ja toisinkun kun
millenium-kaudella teki mieli aina häipyä treeneistä mahd. pian nytten olen aina vika joka lähtee :p
 
Ei ne Swinkut koskaan ole olleet kovin kummoiset...

Tindrum: Mielestäni eivät ole. Sonorin S-Classeja tehtiin sekä saksassa että kiinassa, ja vain pintaviilun syyn suunnasta pystyy sanomaan kumpi valmistusmaa on kyseessä. Ei ainakaan saundeista tai laadusta. Tottakai siellä kiinassa osataan, kunhan vaan standardit ja valvonta on kunnossa.
 
Oi. Kun luin kirjan "The Drum Book, A History of the Rock Drum Kit", niin jotenkin silmäni aukesivat.
Väite 1; Kun Ringo mannekoi Ludwigia, tuotanto kasvoi liikaa ja laatu putosi vuodesta -63 eteenpäin.
Väite 2; Totuushan on se että Slingerland oli alunperin banjo-tehdas. Sitten Ludwig törkki sekaaan ja alkoi valmistaa myös banjoja, josta loukkaantuneena Slingerland alkoi valmistaa rumpuja. Aluksi Ludwig ei ollut huolissaan kunnes Slingerlarland sai maailman ensimmäisen tähden talliinsa; Gene Krupa:n. Myös Buddy Rich oli alunperin Slingy tallissa, vaikka sittemmin huorasi missä tahansa. Gene oli kuitenkin kuolemaansa saakka uskollinen Slingerland endorsement, vaikkakin kuolemaansa liittyi aika absurdi tapaus: Silloinen omistaja Bud Slingerland sai puhelinsoiton Barret Deems:iltä, joka oli Krupan läheinen ystävä ja tunnettu rumpali. Deems kysyisi halusiko hän matkustaa samalla autolla hautajaisiin. Bud vastasi että hän oli hankkinut liput itselleen ja pojalleen Notre Dame:en futismatsiin eikä pääsisi paikalle.

Oi. Kun luin kirjan "The Drum Book, A History of the Rock Drum Kit", niin jotenkin silmäni aukesivat.
Väite 1; Kun Ringo mannekoi Ludwigia, tuotanto kasvoi liikaa ja laatu putosi vuodesta -63 eteenpäin.
Väite 2; Totuushan on se että Slingerland oli alunperin banjo-tehdas...
 
Ja siitä Ludwigin banjolinjasta tuli niin kallis, että firma ajautui vaikeuksiin banjojen myynniin romahdettua ja yhtiö ajautui Conn-yhtiöille. Slingerlandin pelastus oli rumpujen valmistus, kun banjojen myynti lakkasi lähes tyystin. Nyt sitten vinteille koluamaan. Jos löytyy Ludwig-banjo, ei tarvitse vuoteen mennä töihin ;-)
 
Tuohon ensimmäiseen väitteeseen hiukan: On aika kova väite, mutta varmastikin joitakin maanantai kappaleita tuotannon paineissa on päässyt markkinoille. Raaka-ainehintojen nousu johdatti enemmän tuotannon muutoksiin. Messingin maailmanmarkkinahintojen nousu muutti virvelirungot messinkisistä alumiinisiksi ja vanteet ryhdyttiin valmistamaan teräksestä. Muut muutokset ovat tulleet sitten vuoden -68 jälkeen uuden blue/olive-badgen myötä, jolloin runkomateriaali vaihtui ja Supersensitive-koneisto vaihtui nykyiseen. Jokohan kohta olisi aika vaihtaa nostajaa, kun 40 v. meni rikki?
 
Slingerland ja Krupa oli yhteensattuma. Genen isä oli diilin takana ja sai tahtonsa läpi, vaikka Gene ei olisi banjofirman rumpuja itselleen halunnut. Muistaakseni Gene olisi halunnut Ludwigit, mutta se ei onnistunut. Pitää tsekata...

hollmi-5:
Tuohon ensimmäiseen väitteeseen hiukan: On aika kova väite, mutta varmastikin joitakin maanantai kappaleita tuotannon paineissa on päässyt markkinoille.
 
Vanha totuushan se on, ja ihan Ludwigin itsekin myöntämä, että -64 kun tilauksia alkoi tulla sisään ovista ja ikkunoista enemmän kun ehdittiin rumpuja tekemään, niin laadun kanssa ei ollut hetkeen ihan niin tarkkaa jotta vain saatiin rumpua pihalle.

markkuliini: Vanha totuushan se on, ja ihan Ludwigin itsekin myöntämä, että -64 kun tilauksia alkoi tulla sisään ovista ja ikkunoista enemmän kun ehdittiin rumpuja tekemään, niin laadun kanssa ei ollut hetkeen ihan niin tarkkaa jotta vain saatiin rumpua pihalle.
 
Se oli hetkellinen notkahdus. Rumpuja ryhdyttiin tekemään vuorotyönä ja palkattiin lisää väkeä. Uusien työntekijöiden kouluttaminen vie aikansa. Omista Ludwigeistani vuodelta -66 en löydä suurennuslasillakaan mitään sanomista työnlaadun suhteen. Samoin vuoden -64 Supraphonic on paljon siistimpi, kuin suurin osa näkemistäni vuoden -62 jälkeisisä.

hollmi-5: Se oli hetkellinen notkahdus. Rumpuja ryhdyttiin tekemään vuorotyönä ja palkattiin lisää väkeä. Uusien työntekijöiden kouluttaminen vie aikansa. Omista Ludwigeistani vuodelta -66 en löydä suurennuslasillakaan mitään sanomista työnlaadun suhteen. Samoin vuoden -64 Supraphonic on paljon siistimpi, kuin suurin osa näkemistäni vuoden -62 jälkeisisä.
 
No niin, oltiinhan me samaa mieltä. :)

Slingerland ja Krupa oli yhteensattuma. Genen isä oli diilin takana ja sai tahtonsa läpi, vaikka Gene ei olisi banjofirman rumpuja itselleen halunnut. Muistaakseni Gene olisi halunnut Ludwigit, mutta se ei onnistunut. Pitää tsekata...
 
Krupalla oli 6 kk vedot Congress Hotellissa ja Paramount Theaterissa Benny Goodmannin kanssa -35. Valtava suksee. Näiden jälkeen Krupan isä yritti saada diiliä Ludwigilta, mutta silloinen myyntipäällikkö Fred Miller sanoi ettei hänellä ole tarvittavia valtuuksia. Krupan isä soitti suoraan H.H. Slingerlandille ja kertoi poikansa menestyksestä. Slingerland ymmärsi hyvän päälle ja myi alennuksella WMP setin. Firmassa työskenteli Sam C. Rowland, jolle Krupa kertoi tarvitsevansa molemmin puolin viritettävät tomit; aiemminhan alakalvo oli niitattu kiinni. Näin tapahtui ja nykyaikainen setti oli syntynyt.
William F. Ludwig II yritti useasti kalastaa Krupaa talliinsa. -30 luvun lopulla hän tarjosi 35.000 dollaria, mutta sai kieltävän vastauksen. Lopulta -47 Krupa ja Slingerland tekivät sopimuksen, jolla taattiin osuus jokaisesta myydystä rummusta.
 
Siis sattumaa, kuten elämässä useinkin, mutta myös typeryyttä ja liikemiesvaistoa.
 
Ludwigilla raportoitiin varsinkin Englannissa (yllätys yllätys) olleen paljon kieroja runkoja Beatles-boomin alkuaikoina.

Siis sattumaa, kuten elämässä useinkin, mutta myös typeryyttä ja liikemiesvaistoa.
 
Jotenkin näin sen muistelinkin menevän, että mr.Ludwig ei ollut juuri sillä hetkellä tavoitettavissa ja Genen isä kääntyi Slingerlandin puoleen. Ja todellakin Slingerlandeissa oli ensimmäiset viritettävät alakalvot. Sekin menee samaan kerhoon Genen kanssa, että hän oli ensimmäinen nykymuotoista setuppia käyttänyt rumpali.
 
Niitä kieroja runkoja oli kyllä ihan kaikilla valmistajilla. Se johtui valmistustekniikasta, jossa vaneri taivutettiin sylinteriksi ja sen jälkeen laitettiin vahvikerenkaat päälle. Rumpu saattoi hakea vielä muotoaan. Ja se Engalannin kostea ilmasto... ;-)
 
Slingerlandin taivutuskone muuten myytiin ebayssa joku vuosi sitten.

Pitää ihan itsekkin ottaa ensimmäistä kertaa kantaa näihin keskusteluihin ja sattu oleen hyvä aihe.
 
Ostin itselleni hiljattain Gretchin Catalina setin ja pakko sanoa että on toimiva paketti. kylläkin bassarin koko oli ensin vähän mietinnän alla (24") mut voin sanoa että eipä pienempää taida enää tulla. :) tietty tyylihän on mikä ratkaisee. vaikka settejä on elämän varrella ollut, kalliimpaa ja halvempaa, niin tyytyväinen olen. Hinta ja laatu kohtas kyllä hyvin. Pääsettinä kuitenki on varma ja taattu soundi Yamahan RecordingCustom...
 
Mitä vielä symbaali osastoon mennään, niin uusin sijoitus oli alchemyn pro A.R.T! Crashit toimii loistavasti, mut pettymys oli rideen. aika mitään sanomaton soundi omaan makuun.
 
Mut noiden tuhansien eurojen settien osto on mielestäni pelkkää "hifistelyä". Pdp on tällä hetkellä hintalaatu suhteelta aika kärkipäätä. Otetaan esimerkkinä Tehosekottimen Tero Sundell. soundi oli keikalla todella mainio, tykkäsin.
 
Vintaget on kyllä kans hieno osasto... vaikka nyt en ole omistanut kunnon vintage settiä. varmaan seuraava haaste.
 
Mut faktahan on se oma maku. :)
 
Ei muuta ku testaillen ostaan hyvät kioskit...

maksa:
Mut noiden tuhansien eurojen settien osto on mielestäni pelkkää "hifistelyä". Pdp on tällä hetkellä hintalaatu suhteelta aika kärkipäätä. Otetaan esimerkkinä Tehosekottimen Tero Sundell. soundi oli keikalla todella mainio, tykkäsin.

 
Terollehan on kyllä Dw:n jazz series-setti tilauksessa. :)
 
En tiedä kuinka monta tonnia vaaditaan tuohon "tuhansien tonnien settiin", mutta kyllä näin työksi soittavana on pakko sanoa, että eri hintaisten settien välillä soundieroa löytyy ja etenkin käyttövarmuus on kalliimmissa selvästi parempi, joten kyllä itse kaikista mieluiten soitan niillä vähän hintavimmilla. Itse kun käytän määrällisesti vähän rumpuja, niin esim. neliosaisen Dw-setin ja vaikka Pdp-setin hintaero ei ole lopulta kovinkaan paljoa.