Rock, pop, alternative ›

Aika herättää kunnon keskustelu tästä miehestä, joka on yleisen keskustelun valossa rockin legendaarisin kitarasankari. Mikä on muiden mielestä miehen uran paras biisi? Enkä haluaisi kuulla nyt valitusta tyyliin että "tästähän on keskusteltu jo aiemmin monta kertaa" ja blaablaablaa. Kyseessä on monien mielestä maailman paras kitaristi, joten on aika herättää kunnon keskustelua tästä innovaatioiden luojasta ja riffien herrasta! Omasta mielestäni Purple Hazessa on kaikki, mitä kunnon rockbiisissä pitää olla. ..tänään muuten ilmakitaroin ja lauloin sitä diskoteknotrancebaarissa koko illan ja ymmärrettävistä syistä en saanut seuraa mutta väliäkö tuolla. Tärkeintä on nyt tiedustella, että Are You Experienced?

Jahas, tiedä kuninkaasta kun niin hirveän erilaisia keppipoikia tulee fanitettua mutta ainakin omassa rangingissa kärjen tuntumassa. Taisin olla 15 vuotias kun ihastuin Jimin musiikkiin korvia myöten ja siitä asti miehellä on ollut erityinen paikka sydämessäni.
Parhaasta biisiistä en osaa sanoa mitään enkä jaksa moista alkaa edes miettimään kun parhaan levynkin nimeäminen ei ole itsestäänselvästi helppoa. Electric Ladyland noussee kuitenkin hieman muiden yläpuolelle, vaikkakin esim myös Are You Experienced? ja Axis ovat parhaita rokkilevyjä mitä koskaan on tehty. Tykkiä tavaraa.
 
Onkos kukaan lukenut Liken julkaisemaa Jimi Hendrix - Mies, musiikki ja totuus kirjaa?
 
Ja onhan tästä keskusteltu aiemmin aika hemmetin monta kertaa.

Jimi on kaikkien aikojen paras kitaristi, ja Fillmore eastilla soitettu Machine gun sisältää kaikkien aikojen parasta kitaransoittoa.

Tärkeintä on nyt tiedustella, että Are You Experienced?
 
Tuskin, ainakaan Jimin tapaan... ;)
 
Paras biisi? Ei ole miehen suuruus yhdestä tai kahdesta biisistä kiinni, mutta mulle ehkä tärkeintä on miehen blues-osasto. Hear My Train A Coming, Red House, Bleeding Heart. Noi tuli ensinnä mieleen...

Niin no, eihän se Hendrix ollut välttämättä maailman näppärin tai vikkelin sormistaan, mutta tatsi ja fiilis olikin sitten jo jotain ihan muuta. Niin ja tietysti kyseinen jamppa mullisti kitaransoittoa sen verran paljon, että hänet voidaan nostaa samanlaiselle jalustalle kuin Lester Polfus.
 
Itselleni tärkeimpiä Hendrixin loistavassa tuotannossa ovat: Purple Haze, Crosstown Traffic, Machine Gun sekä Dylan-coveri All Along The Watchtower. Nuo kakun päällimmäisenä siis.

Onhan Jimillä paljon hienoja juttuja, mutta suurin osa niistä menee yli meikäläisen hilseen. Eli ei oo vaikuttanut meikäläiseen silleen, paitsi tietenkin välillisesti... Ajoittain tulee kyllä kuunneltua enempikin. Highway Chile on helvetin luja biisi, siinä on Sitä Jotain. Ja hyvä soundihan Jimillä on.

Hendrix on kuitenkin loppupeleissä paras. Sitä parasta biisiä on vaikea nimetä, mutta munsta parhaat pitkäsoitot ovat Are You Experienced sekä Axis: Bold As Love. Näillä levyillä Henkka loistaa biisintekijänä, ja kitaransoundi on upeimmillaan. Myös bändin yleissointi hengittää ja potkii. Band Of Gypsys menee kyllä aivan tuntumaan. Tokihan myös Electric Ladyland on helmi. Jotenkin vain tuntuu, että ulkopuolinen tuottaja olisi tehnyt hyvää tuolle levylle. Ei ihan niin napakka paketti kuin nuo kaksi ekaa.

Semmonen feelis on että paras juttu jäi vielä tulematta ja että homma jäi pahasti vaiheeseen. Miehestä puristeltiin mehut idioottimaisella kiertueohjelmalla ja jossain välissä piti käydä studiossakin (lähinnä bilettämässä yökerhosta palattua). Urahan oli nykymittapuussa mitattuna erittäin lyhyt (-67-70), ja silti teki tossa ajassa lähtemättömän vaikutuksen koko rock-historiaan. Aika kova juttu se.

Mulle Hendrix on ehkä loppujen lopuksi se kaikkien aikojen kitaristi. Pete Walli,
David Gilmour, Slash, Eric Clapton ja Henkka. Näistä ykkönen on Henkka. Ei varmastikaan teknisesti loistava, mutta kehitti oman tyylin ja veti niin tunteella, kuin vain voi vetää.
 
Parhaimmat biisit: Little Wing, jotain ällistyttävää kitaransoittoa. All Along The Watchtower, loistava cover.
 
Voodoo childin intro oli ensimmäinen asia, jonka opettelin wah-wah pedaalin saatuani.
 
Myös muita erittäin hyviä sävellyksiä ja tulkintoja. Jimi Hendrix Experience on yksi rock-historian kovimmista kokoonpanoista.

Semmonen feelis on että paras juttu jäi vielä tulematta ja että homma jäi pahasti vaiheeseen. Miehestä puristeltiin mehut idioottimaisella kiertueohjelmalla ja jossain välissä piti käydä studiossakin (lähinnä bilettämässä yökerhosta palattua). Urahan oli nykymittapuussa mitattuna erittäin lyhyt (-67-70), ja silti teki tossa ajassa lähtemättömän vaikutuksen koko rock-historiaan. Aika kova juttu se.
 
Siksi tuleekin mieleen että Kingston Wallin taival "parrasvaloissa" taisi kestää lähes saman ajan. Pete poistui myös kovin hätäisesti ja plakkarissa oli 3 studiolevyä. Liikaa samoja piirteitä... melkein laskelmoitua.

Kyseessä on monien mielestä maailman paras kitaristi, joten on aika herättää kunnon keskustelua tästä innovaatioiden luojasta ja riffien herrasta!
 
Pyh ja pah! Ihan jees, mutta ei suinkaan paras. Vaikka kyllähän moni huippukitaristi on saanut sen kipinän kitaransoittoon Henkalta, joten ei ihan turha mies ole kyseessä.

Mulla on henkkakitara ;)

Jimi Hendrix on ihan paras. Mun ehdoton suosikki ja idoli ja kuningas ja spirit guide ja vaikka mitä. Jimi forever!!! Ja sillee!
 
E: Jaa jotain biisejä... No varmaan Drifting, Room Full of Mirrors, Pali Gap, Remember..

Hendrix on ehkä eniten vaikuttanut meikäläisen soittoon, aika paljon tulee matkittua sen soittotyyliä. Parhaimpia biisejä Castles made of sand, bold as love, voodoo child(slight return).

Kyllähän Jimi on aivan kiistaton ykkönen. Kuningasbiisejä on useampikin joten en lähde yhtä nimeämään.
 
Semmoinen kiva pieni yksityiskohta, että Hendrixin viimeisillä New Yorkin keikoilla roudarina toimi muuan Paul Frehley ja Englannissa roudarin hommia hoiti eräs Ian Kilmister.
 
Toinen nousi kuuluisuuteen myöhemmin Kiss-yhtyeessä nimellä Ace Frehley ja toinen taas... no Lemmynä.

Kyllähän Jimi on aivan kiistaton ykkönen. Kuningasbiisejä on useampikin joten en lähde yhtä nimeämään.
 
Semmoinen kiva pieni yksityiskohta, että Hendrixin viimeisillä New Yorkin keikoilla roudarina toimi muuan Paul Frehley ja Englannissa roudarin hommia hoiti eräs Ian Kilmister.
 
Toinen nousi kuuluisuuteen myöhemmin Kiss-yhtyeessä nimellä Ace Frehley ja toinen taas... no Lemmynä.
 
henkkahan jakoi anteliaasti happoja lemmyllekin.

Wallin Hasse muistaakseni jossain vintage-Suosikissa kertoi Hendrixin Suomenkeikasta sen verran että suuri osa silloisista kitaristeista lopetti soittamisen kun näkivät Henkan lavalla. Ei tuo varmaan sanasta sanaan ole totta, mutta kuvastaa hyvin sitä kuinka hyvä ja miten eri planeetalta Hendrix oli soiton kanssa tuolla aikakaudella.
 
Ei ole tuo Hassekaan huonoimmasta päästä kepittäjiä ja varsin ylistäviä sanoja hän Hendrixistä käytti. Toisaalta, kukapa ei käyttäisi. Legenda!
 
ps. Wikipedia tarjoaa Jimistä mukavan määrän luettavaa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Jimi_Hendrix

Onkos kukaan lukenut Liken julkaisemaa Jimi Hendrix _ Mies, musiikki ja totuus kirjaa?
 
Valitettavasti.
 
Kyseinen teos on pikemminkin "satu Jimi Hendrixistä", kuin mikään varteenotettava biografia.
Kirjoittaja Lawrence on rustaillut aivan omiaan ja laittanut ne Hendrixin kommenteiksi. Välillä äidytään jopa kuvailemaan mitä kitaristi on ajatellut nähtyään ensimmäistä kertaa Eiffel-tornin. Kirjassa piisaa asiavirheitä ja lähdeluettelo puuttuu kokonaan. Kirja sisältää mm. Henkan tädin kommentteja, joka on tosin kieltänyt koskaan olleensa haastateltuna kirjaa varten.
 
Arvoasteikolla 4-10, antaisin arvosanan 5-. Liken suomennos on parempaa Like-tasoa.
 
Edelleen asiallisin Hendrix-biografia on John McDermottin ja Eddie Kramerin "Setting the Record Straight". Kyseinen kirja sisältää runsaasti Hendrixin lähipiirin haastatteluja ja vähiten rock-biografioihin liittyvää seiskapäivää-journalismia.
 
Mc Dermottin & Kramerin "Sessions", Mitch Mitchellin "The Hendrix Experience" ja - pienellä varauksella - Shapiro & Glebbeekin "Electric Gypsy" ovat myös suositeltavia. Tähän asti suomennetut Hendrix-kirjat ovat olleet siitä heikommasta päästä. Miksei LIKE suomenna mitään edellämainituista kirjoista?
 
Hyvä uutinen faneille on se, että Royal Albert Hallin konsertti vuodelta 1969 julkaistaan viimeinkin virallisesti DVD-ja CD-muodossa.

Hedrix on paras,mutta ihmetyttää vaan mitä helvetin tekemistä sillä on jonkun ilmakitaroinnin kanssa mikä on täyttä huuhaata koko homma.

Kyllähän se kova on ja yksi suurimmista vaikutteista mitä sooloiluun tulee. Mutta onhan siinä soitossa kyllä niin paljon röytämistäkin ja monet sooloperformanssit on kyllä aivan jotain toista mitä levyiltä on tottunut kuulemaan. Paskaa, mikäli se ei tuosta tullut selväksi.
 
Eletric ladyland lienee kuitenkin se oma lempilevyni, vaikka Axis tulee kovaa perässä.