Rock, pop, alternative ›

Tilattuani Rush in Rio DVD:n (joka ei ole vieläkään saapunut) ajattelin aloittaa ajankuluksi aiheen ko.yhtyeen tiimoilta.Ekat kuulokuvat on 80-luvulla tulleilta kokoelmilta Heavy Rock 1 & 2.Toisella näistä oli Tom Sawyer -biisi.En oikein tykännyt.Sitten kuulin (taas joku hevikokoelma) The Trees -biisin ja johan alkoi kiinnostaa.Jokunenkin levy on sen jälkeen tullut hommattua tätä omaperäistä ja soitannollisesti taitavaa orkesteria.
 
Pikkuista pidemmän tauon jälkeen alkoi taas kiinnostamaan ostettuani Grace under pressure -levyn re-masterin.Levy kuuluu omiin Rush suosikkeihin ja erittäin hyvältä kuulostaa edelleen.On uskomatonta miten täydeltä trio saattaakaan kuulostaa..Ja livenähän tuo Geddyn operointi koskettimilla ,bassolla ja pedaaleilla on hämmästyttävää.Puhumattakaan siitä ,että mies vielä laulaa.Ja sitten on toki hra Peartin rumpalointi joka on monestikin hienoa ja oivaltavaa.Lyyrikkonakin mies on aika omaperäisen oloinen.Kitaristi Alex Lifeson hallitsee myöskin soittimensa vaikkeivat kaikki soolot kyllä rehellisesti sanoen kovin hyviltä kuulosta - tai sit mä en vaan tajuu..Toisaalta soundimaailma on melkoisen efektoitu toisaalta taas tunnistettava vaikkain U2 -maisuudet valtasivat herran soundimaailmaa 80- ja 90-luvuilla.
 
Niin ja tää on tarkotuksella tällä osastolla.

R 30 DVD:tä tullut ahkerasti katseltua, kyllä kelpaa.

Hieno yhtye. Fly by night-levy on aliarvostettu.

Niin ja tää on tarkotuksella tällä osastolla.
 
Oikea paikka. Ja Tom Sawyer on muuten hieno biisi. Lifeson on myös loistava soittaja ja mun mielestä nimenomaan juuri sen oman tunnistettavan saundinsa johdosta.

vaikkeivat kaikki soolot kyllä rehellisesti sanoen kovin hyviltä kuulosta
 
Eivät kaikki. Mutta Limelightin soolo on mielestäni maailman hienoimpia, ellei jopa hienoin. Muutoinkin lempiveisujani orkesterilta. Albumeista suosikkini on Hemisphere valovuosien mitalla muihin. Omistin joskus kaikki studiolevyt, mutta heitin suurimman osan pois huomattuani, että bändin sävellyksellinen taso heilahtelee aikalailla.

Eivät kaikki. Mutta Limelightin soolo on mielestäni maailman hienoimpia, ellei jopa hienoin. Muutoinkin lempiveisujani orkesterilta. Albumeista suosikkini taas on Hemisphere valovuosien mitalla muihin. Omistin joskus bändin kaikki studiolevyt, mutta möin suurimman osan pois huomattuani, että sävellyksellinen taso heilahtelee aikalailla.
 
Näin se heittelee, mulle tuo on lähes ainoa Rush, jota en jaksa kuunnella

Kas kas, täällähän on mielenkiintoinen aihe.
 
Rush on suosikkibändeistäni ehdottomasti se suurin. Mikään muu musiikki ei ole kolahtanut samalla tavalla. Joskus tuossa 90-luvun lopulla kuulin radiosta jonkin Rushin kappaleen (en ole varma, mutta se saattoi olla Subdivisions), ja heti alusta asti oli sellainen tunne, että tätä on saatava kuulla lisää. Minuun vetoavat hienot sävellykset ja sanoitukset, taitava yhteis- ja soolosoitto, kyky uudistua onnistuneesti jokaisen levyn myötä sekä miesten konstailematon ja nöyrä asenne musisointiin. Tässä bändissä on kaikki kohdallaan.
 
Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että Rush ei ole julkaissut yhtään huonoa levyä. Alkupään tuotannossa on jonkin verran hapuilua, mutta A Farewell to Kings -levystä lähtien kaikki levykokonaisuudet ovat minusta timantinkovia. On jokseenkin mahdotonta valita yksittäistä suosikkia.
 
Oli todella hieno kokemus päästä viime vuonna Tukholmaan katsomaan äijien konserttia. Toista samanlaista tilaisuutta ei varmaankaan enää tule. Kunpa vain olisin päässyt vielä lähemmäs lavaa. Muistoja on joka tapauksessa hyvä verestää R30-DVD:n parissa.
 
Voisin varmaan jatkaa tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään, mutta katsotaan nyt ensin, mitä muilla on sanottavana.

Näin se heittelee, mulle tuo on lähes ainoa Rush, jota en jaksa kuunnella
 
No höh. Mä taidankin aika monesta Rush-tuotoksesta ajatella päinvastoin kuin muut. Ei kai montaa oikeasti huonoa levyä bändi ole ulostanut, melkein aina sieltä jokunen ässäbiisi löytyy.
 
Ainoat heti divaripalautuseen lähteneet levyt olivat Signals, Hold Your Fire ja Presto. Jälkimmäiset kuulostivat liian kasarilta makuuni ja Signals oli yksinkertaisesti sävellyksellisesti täysin surkea.

Oletteko huomanneet semmosen piirteen Neil Peartista että se vetää oikeestaa joka ikisen fillinkin samanlailla kun 70-luvulla. On se Äijä se mies. Ja on kyllä ne muutki aika äijjiä.

Oletteko huomanneet semmosen piirteen Neil Peartista että se vetää oikeestaa joka ikisen fillinkin samanlailla kun 70-luvulla.
 
On pantu kyllä merkille. Jotkut pitävät sitä häiritsevänä, mutta minä en valita. Ne fillit ovat tavallaan "sävellettyjä" eivätkä mitään roiskaisuja, joten minusta on perusteltua pitäytyä alkuperäisessä tulkinnassa. En oikeastaan edes haluaisi kuulla niitä soitettavan millään muulla tavalla.

Ainoat heti divaripalautuseen lähteneet levyt olivat Signals, Hold Your Fire ja Presto. Jälkimmäiset kuulostivat liian kasarilta makuuni ja Signals oli yksinkertaisesti sävellyksellisesti täysin surkea.
 
Jaa.Täytyy olla eri mieltä.Signals kun sattu sisältämään kaikkien aikojen Rush-suosikkini eli Subdivisions -biisin.Hold your fire ja Presto on samaa sukua kuin Power windows IMO.Noista Power Windows on meitsin suosikki. Varsinkin Mystic Rhythms sävähdyttää aina.Alussa se oli levyn huonoin biisi - sittemmin parhaimmistoa.

Haa! Yksi kaikkien aikojen hienoimmista bändeistä. Vaikka levytysura onkin ollut enemmän tai vähemmän epätasainen niiden 70-80-lukujen huipputeosten jälkeen, niin täysin huonoa levyä Rush ei ole ikinä tehnyt. Hassua kyllä, ensimmäinen kunnon kosketus Rushiin taisi olla vasta Vapor Trailsin aikoihin. Kuulin muistaakseni Top 40-listaohjelmassa One Little Victoryn ja siitä se kiinnostus sitten heräsi. Vapor Trails taisi olla siis ensimmäinen levy jonka Rushilta kuulin. Vanhemmista kulta-aikojen Rush-biiseistä Subdivisions oli juuri SE joka kolahti heti hienoine synasoundeineen ja teksteineen. Vaikkei Geddy Lee välttämättä ole mikään maailman paras laulaja, niin hänen omintakeinen ja tunnistettava tyylinsä sopii Rushin musiikkiin täydellisesti eikä näin bändiä paljon kuunnelleena osaa kuvitella ketään muutakaan hoitamassa solistin virkaa. Useimmilla studiolevyillä bändin soundi on vähän turhan siisti ja sliipattu, mutta livenähän tämä näyttää potkivan aivan toisilla tasoilla. Myös Neil Peartin räätälöimät, hienot tekstit ovat sydäntä lähellä.
 
Mitäs porukka tykkää Vapor Trails-levystä? Soundit kaipaisivat kyllä hieman ilmavuutta, sen verran tasapaksua rutinaa tuntuu välillä olevan vaikkei tuota nyt miksikään metalliksi voi kutsuakaan. Myös kolme tai neljä biisiä lyhyempänä levy olisi toiminut paremmin, mutta kokonaisuutena Vapor Trails on mielestäni varsin hyvä levy. Tämä johtunee osittain siitä, että koska VT oli eka kuulemani Rush-tuotos, sitä ei silloin tullut niinkään verrattua johonkin Moving Picturesiin tai Permanent Wavesiin, koska aikaisempi tuotanto vielä odotti kuulemista. Nyt myöhemmin kyllä nuo kaksi edellämainittua kasari-Rush-levyä ovat menneet reilusti ohitse Vapor Trailsin, samoin kuin moni muukin Rush-tuotos, mutta kyllä tuota viimeisintäkin studiolättyä tulee silloin tällöin kuunneltua aika paljonkin. Hyviä biisejähän siinäkin on, esim. nimikkokappale, Earthshine, Secret Touch ja Stars Look Down .
 
Niin ja bändin jumalaista virtuositeettia ei voi koskaan kehua liikaa. Hieno meininki pojilla!

Mikäs nyt olisi sellainen levy jolla kannattaisi aloitaa tutustuminen?

On pantu kyllä merkille. Jotkut pitävät sitä häiritsevänä, mutta minä en valita. Ne fillit ovat tavallaan "sävellettyjä" eivätkä mitään roiskaisuja, joten minusta on perusteltua pitäytyä alkuperäisessä tulkinnassa. En oikeastaan edes haluaisi kuulla niitä soitettavan millään muulla tavalla.
 
70-luvun levyissä kuulostaa tosituvan sellanen "kaikki-tomit-vasemmalta-oikealle" -filli jonkusen kerran.Tavaramerkki? En tiedä.Jos joku oikeasti rumpaloinnista tajuava on huomannut moisen asian niin voinee selittää paremmin.
 
Peart on myös mestari sävyttämään biisejä vähän oudommillakin (rockissa) lyömäsoittimilla.

Jaa.Täytyy olla eri mieltä.Signals kun sattu sisältämään kaikkien aikojen Rush-suosikkini eli Subdivisions -biisin.
 
Juurikin Subdivision on mielestäni sävellyksenä surkeimpia Rush-biisejä. Täytyy myöntää, että en ole kymmeneen vuoteen kyllä koko levyä kuullut, mutta muistan että tuon biisin kertosäkeen laulumelodia sai melkein voimaan pahoin.

Mikäs nyt olisi sellainen levy jolla kannattaisi aloitaa tutustuminen?
 
Tällänen hyvä tuplakokoelma löytyy, parin kympin hintaan:
 
Rush Chronicles 1990 CD

Mikäs nyt olisi sellainen levy jolla kannattaisi aloitaa tutustuminen?
 
Rushin voi jakaa kolmeen aikakauteen:
1. 70-luvun proge vaihe
2. 80-luvun kasaripoppi
3. 90- ja 2000-luvun kitaravoittoinen rock
 
Jokaiselta aikakaudelta löytyy helmilevyjä, joskin tyylillisesti kovin erilaisia. Moving Pictures levy vuodelta 1981 on eräänlainen siirtymä levy progesta popimpaan ilmaisuun ja sitä pidetään yleisesti bändin parhaana tuotoksena. Levy sisältää paljon hittejä jne. Itse suosittelisin ehkä kuitenkin ennemmin tätä edeltävää Permanent Wawes levyä, joka on tyylillisesti aika lähellä MP:ta. Jos tykkäät progesta niin 2112:lla tai Farewell To Kingsillä on hyvä aloittaa.

Rushin voi jakaa kolmeen aikakauteen:
1. 70-luvun proge vaihe
2. 80-luvun kasaripoppi
3. 90- ja 2000-luvun kitaravoittoinen rock
 
Ja ekan levyn Zeppelin-jytä :-)

Mikäs nyt olisi sellainen levy jolla kannattaisi aloitaa tutustuminen?
 
Heittäsin tähän ehkä vähän itsellekin yllättäen Counterparts levyn.Näistä uudemmista tuo on minusta kokonaisuutena toistaiseksi paras (Animate,Nobody's Hero,Cold Fire) ja ehkä sellaista "suorempaa" Rushia josta olis helpompi aloittaa.

Rushin voi jakaa kolmeen aikakauteen:
1. 70-luvun proge vaihe
2. 80-luvun kasaripoppi
3. 90- ja 2000-luvun kitaravoittoinen rock
 
Näinhän se kutakuinkin menee.
 
Jokaiselta aikakaudelta löytyy helmilevyjä, joskin tyylillisesti kovin erilaisia. Moving Pictures levy vuodelta 1981 on eräänlainen siirtymä levy progesta popimpaan ilmaisuun ja sitä pidetään yleisesti bändin parhaana tuotoksena. Levy sisältää paljon hittejä jne. Itse suosittelisin ehkä kuitenkin ennemmin tätä edeltävää Permanent Wawes levyä, joka on tyylillisesti aika lähellä MP:ta. Jos tykkäät progesta niin 2112:lla tai Farewell To Kingsillä on hyvä aloittaa.
 
2112 on myöhempiin levyihin verrattuna minusta aika suoraa rokkia, vaikka nimikappale kestääkin sen 20 minuuttia. Progevaihe alkoi kunnolla vasta tuosta AFtK:sta. Hemispheres on tässä suhteessa ehkä eniten "tr00n" progefanin mieleen.
 
Noista 70-luvun levyistä on annettava sellainen varoitus, että kaikki eivät pidä Geddyn senaikaisesta laulutyylistä (kovaa ja korkealta). Minullakin meni jonkin aikaa sitä sulatellessa. Minun suositukseni aloittelijalle olisivat ehkä Permanent Waves, Moving Pictures, Signals ja Counterparts.