Muusikoiden.net
03.12.2022
 

Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Olavi Uusivirta
1 2 3 4 5 6
carnation
01.04.2010 20:38:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jussiohman: Nukketalo soinu pari kertaa duunissa radiossa ja luulin eka Miljoonasateeksi. Hyvä biisi. Ei ihan turha jäbä ollenkaan.
 
Joskus olin sitä mieltä, että ihan turha jäbä, mutta tuo edellinen Minä olen hullu -levy teki suuren vaikutuksen ja jossain vaiheessa en viitsinyt enää pyristellä vastaan vaan oli todettava ihan vilpittömästi: loistavaa. Jotenkin tuolla levyllä Uusivirran musiikki on saanut paljon enemmän lihaa luiden ympärille, mukavia The Cure/postpunk -sävyjä ja teksteissä tosiaan tuollaista aavistuksen verran vanhasta Hectorista muistuttavaa utua/nostalgiaa/mystiikkaa. Oikeasti todella hyvää lyriikkaa (viittauksineen kaikkineen) suht nuorelta jannulta ja todella usein tuli vastaan ajatus, että olisinpa minä kirjoittanut tuon tekstin/lauseen. Kaikenkaikkiaan edellinen levy on ladannut melko suuret odotukset tätä Preeria-levyä kohtaan, joka muuten saikin uudessa Soundissa täydet viisi pojoa. Lupaavaltahan tuo 'Nukketalo palaa' ainakin kuulostaa.
 
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua."
dixi19
01.04.2010 21:00:18
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvä on tosiaan tuo Nukketalo palaa ja hieno on koko lättykin. Preeria on vähän äkkiväärämpi ja "rokimpi" kuin Minä olen hullu, joka keskittyi ehkä enemmän fillistelyyn ja melodioihin. Voisi ehkä sanoa, että valtaosassa Preeriasta on vähän samaa henkeä kuin edellisen levyn biiseissä Minä olen hullu ja Salmisaaren Salome. Sitä fiilistelevämpääkin puolta toki löytyy, kuten hienot Sinä elät yksin ja Sydänmaa.
 
Aika vähän vielä kuuntelukertoja alla, mutta kyllä voi sanoa jo, että hieno levy tuli taas. Eipä olisi tästä jätkästä vielä ekan tai tokankaan levyn aikana uskonut, että yhtäkkiä alkaa tulla tämän tason materiaalia kuin viimeisimmät kaksi levyä :)
 
anomus.com
carlos
17.04.2010 14:28:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

dixi19: Aika vähän vielä kuuntelukertoja alla, mutta kyllä voi sanoa jo, että hieno levy tuli taas. Eipä olisi tästä jätkästä vielä ekan tai tokankaan levyn aikana uskonut, että yhtäkkiä alkaa tulla tämän tason materiaalia kuin viimeisimmät kaksi levyä :)
 
Jep! Preeria on siitä jännä levy, että alkupään hyvä höntyily muuttuu täysin erilaiseksi meiningiksi UWV 846:n jälkeen. Siitä lähteekin sitten hyvä nousukiito kohti levyn parasta biisiä, Preeriaa. Kyllähän tätä kuuntelee!
 
by the grace of God
Basismi
17.04.2010 22:21:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muuten ihan mukava kappale, mutta en pysty pitämään siitä tuon yhden kohdan takia.
 
Mitenkäs tuota olisi muuttanut? Helposti sanoma muuttuisi jos sitä runkkaamaan alkaa.
 
"On niin helppoo olla nuori", tämä biisi on ainoita kuulemiani kotimaisia joiden kanssa voi olla samaa mieltä.
 
Basso murisee kuin voissa paistettu pantteri.
Humanoid
14.03.2012 22:05:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nosto, koska: http://open.spotify.com/album/6Y3qAhHVBw7iLRrbaXm4DM
 
kepe-5
06.04.2012 14:22:51 (muokattu 06.04.2012 14:23:31)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Humanoid: Nosto, koska: http://open.spotify.com/album/6Y3qAhHVBw7iLRrbaXm4DM
 
Aivan häkellyttävän hyvä lätty. Totesin Preerian pari vuotta sitten varsin mukiinmeneväksi levyksi, mutta Elvis istuu oikealla on kyllä parhaimmillaan jo aivan äärimmäisen timanttista kamaa. Kaikkia vaikutteita Hectorista Isokynään ja glam rockiin on hyödynnetty juuri sopivassa suhteessa, ja tuotantojälkikin on raikasta.
 
And you don't stand an outside chance
dcln
08.04.2012 04:21:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hiton hyviä biisejä. Hienoja mielikuvia vanhasta ajasta miljoonasade-tyyliin.
 
Outza66
08.04.2012 23:39:45 (muokattu 08.04.2012 23:51:34)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

MÄ siis olen oikeasti Olavi Fani. Aloitin "on niin helppo olla onnellinen" rallatuksesta ja sen jälkeen kaikki on kolissut aika lujaa...
 
Mutta. Tässä uudessa häiritisee mua joku. En tiedä mikä. Ehkä se Kokeilunhalu.
 
Itse olen enemmän sellainen "anna mennä lujaa omalla tyylillä päin metsää..!" (mieluiten hevi rockin keinoin) päin seinää tyylillä -ihminen.
 
Ei sellainen kokeileminen sinne ja tänne, siis.
 
- I am hard but I*m friendly (Alannis Morisette, A Hand In My Pocket)' - I am not always strong and sometimes I*m even wrong (Shania Twain, The Woman In Me)
porcupine
29.04.2012 00:20:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olavi on Suomen taitavin pastissitaiteilija, joka taasen estää mun varauksettoman diggailun (lue: levyt jääny ostamatta). Milloinkohan Olavi tekee levyn, joka kuulostaa Olavi Uusivirralta eikä esim. Dave Lindholmilta, jolla laulaa Olavi Uusivirta?
 
Preeria oli ok, mutta tän uuden levyn Dave-biisin (kerran, puoliks) kuulleena tulee väkisinkin mieleen, että tässä näyttelijä vetää eri rooleja. Ja sama oli ekassa(?) hitissä: kuka uskoo, että O.U. on hullu? Mukavampaa naapurinpoikaa saa Suomen musamaailmasta hakea.
 
Pientä uskottavuusongelmaa näkyvissä, mutta kunhan saa nää harjoitustehtävät alta pois ja löytää oman äänen, ni munkin pitänee ennemmin tai myöhemmin marssia levykauppaan.
 
Emmie tiijä, mie oon Lappeenrannasta.
kanisteri
29.04.2012 16:08:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

porcupine: Olavi on Suomen taitavin pastissitaiteilija, joka taasen estää mun varauksettoman diggailun (lue: levyt jääny ostamatta). Milloinkohan Olavi tekee levyn, joka kuulostaa Olavi Uusivirralta eikä esim. Dave Lindholmilta, jolla laulaa Olavi Uusivirta?
 
Preeria oli ok, mutta tän uuden levyn Dave-biisin (kerran, puoliks) kuulleena tulee väkisinkin mieleen, että tässä näyttelijä vetää eri rooleja. Ja sama oli ekassa(?) hitissä: kuka uskoo, että O.U. on hullu? Mukavampaa naapurinpoikaa saa Suomen musamaailmasta hakea.
 
Pientä uskottavuusongelmaa näkyvissä, mutta kunhan saa nää harjoitustehtävät alta pois ja löytää oman äänen, ni munkin pitänee ennemmin tai myöhemmin marssia levykauppaan.

 
Kiinnostavia kommentteja joista ylit 50 % on oikein. Olavilla on todellakin vahvasti lainaileva asenne musantekoon, mistä hän haastatteluissan on useasti kertonut. Levyiltä löytää Miljoonasadetta, Hectoria, Davea jne. Tietty roolin vetäminen tulee mieleen myös keikoilla: Olavi esiintyy taitavasti ja näyttelijämäisesti artikuloiden ja elehtien. Olen ollut huomaavinani, että maski tippuu mieheltä monesti vasta loppukeikasta. Ei kovin rock.
 
Tosta hulluudesta kommentoisin kuitenkin vähän varovaisemmin (vaikka Olavi tuskin väittää lyriikkojensa olevan täysin omakohtaisia). Mies saattaa olla reipas ja mukava, mutta onhan siinä persoonassa ja esiintymisissä paljon myös äkkivääryyksiä ja aatteellisuutta (lähinnä poliittiista). Sanoituksetkin ovat monesti aika rohkeita.
 
Minä olen hullu -biisi tuskin on Olavin ensimmäinen hitti. Suurempia sinkkumenestyksiä oli aiemmilla levyillä (On niin helppo olla onnellinen, Me ei kuolla koskaan). Minä olen hullu -levy ei myöskään ollut hitti, mutta siinä on useampikin klassikkotason biisi. Jos omistaa yhden levyn Uusivirtaa, se kannatta olla Minä olen hullu.
 
badcompany
30.04.2012 13:19:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Osaakohan Olavi melodisen mollin moodit??:).
 
Exhausted
20.02.2014 13:38:46 (muokattu 20.02.2014 13:40:11)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutis … ran-ikuiset-lapset-albumi-ennakkoon
 
Uusi levy kuuntelussa. Ei oikein toimi minulle, nyt on lähdetty 70-luvun glamrockia pastissoimaan. Sinkkubiisin melodiahan oli suoraan Bowielta. Biisien saunditkin on koitettu vääntää retroiluksi.
 
Preeria on hieno levy, samoin Elvis istuu oikealla on hyvä ja Minä olen hullu:llakin on hyviä biisejä. Lainauksia niissäkin toki on, tosin lähinnä intertekstuaalisia viittauksia ja sovituksellisia juttuja, mutta paremmin kokonaisuuteen sopivia. Ja ennen kaikkea sävellykset on hienoja.
dixi19
20.02.2014 14:28:38
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllähän tässä taas pastissien poluilla ollaan, mutta itseäni se ei haittaa, lähinnä hymyilyttää hyvällä tavalla. Muutaman kerran olen uusimman nyt kuunnellut ja voi olla, että menee omaksi suosikikseni Minä olen hullun ohella.
 
Ja "Ollaanko tämä kesä näin?" on selkeästi tuleva hitti.
 
anomus.com
Humanoid
21.02.2014 09:21:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

dixi19: Kyllähän tässä taas pastissien poluilla ollaan, mutta itseäni se ei haittaa, lähinnä hymyilyttää hyvällä tavalla. Muutaman kerran olen uusimman nyt kuunnellut ja voi olla, että menee omaksi suosikikseni Minä olen hullun ohella.
 
Ja "Ollaanko tämä kesä näin?" on selkeästi tuleva hitti.

 
Samaa mieltä. Toistaiseksi levyltä löytyy vain yksi heikko lenkki, mutta toisaalta se rikkoo kokonaisuutta sopivasti.
 
dixi19
22.02.2014 10:50:28 (muokattu 22.02.2014 10:51:00)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Humanoid: Samaa mieltä. Toistaiseksi levyltä löytyy vain yksi heikko lenkki, mutta toisaalta se rikkoo kokonaisuutta sopivasti.
 
Mikä tämä heikko lenkki siis on? Minusta se voisi olla Mannerlaatat, joka on jotenkin mitäänsanomaton biisi.
 
anomus.com
MrJuha82
02.03.2014 11:24:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muovimaista nykymusaa, mut lyriikat on mainiot.
Toki kyllä tätä kuuntelee mieluummin kuin esim Cheekiä, Stigiä tai Eriniä tai Robinia.
 
Cathi777
03.03.2014 07:54:53
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

MrJuha82: Muovimaista nykymusaa, mut lyriikat on mainiot.
Toki kyllä tätä kuuntelee mieluummin kuin esim Cheekiä, Stigiä tai Eriniä tai Robinia.

 
Mikä tekee tästä muovimaista? Ei ehkä ensimmäinen ajatus kyllä ole, kun tätä levyä kuuntelee.
 
Only pop music can break my heart...
sientenystävä.
11.04.2014 13:45:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En ymmärrä keskustelua muovimaisuudesta. Tämä uusin on kyllä itselleni tasapainoisin ja kiinnostavin Olavi-levy tähän mennessä. Ykkössinkku Kauneus sekoittaa mun pään oli musavideoineen fresheintä suomalaista rockia, jota tänä vuonna on julkaistu. Meikä lämpesi varsinkin musavideon high school -estetiikalle!
 
Tänään ulos tupsahtanut En tiedä mitä menetän jos nyt jään on kanssa staili veto. Tulee mieleen Anton Corbijnin duunit. Ei huono.
 
https://www.youtube.com/watch?v=dmcJ55C_UDg
 
Larry
14.04.2014 09:56:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mielipiteitä tästä uudesta Olavista on selkeästi laidasta laitaan.
 
Mielestäni tämä on pitkästä aikaa parhaimpia kuulemiani suomalaisia Rock-levyjä. Sillä lisäyksellä että lyriikat ovat poikkeuksellisen hienoja...ns. taattua Olavia.
 
Kämäräiset soittavat hienosti tällä levyllä ja varsinkin Timon kitarointia ei vaan kyllästy kuuntelemaan. Tyylitajuista soittoa kaikenkaikkiaan ja hienoja rikkaita melodioita.
 
Tällaisia levyjä lisää !
 
"No one can suck the fun out of a room faster than Don Henley."
Exhausted
22.07.2014 08:57:13
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pakko sanoa että tämä uusi levy alkoi vähitellen toimia kyllä erittäin hyvin. Tasainen paketti hyviä biisejä monine viittauksineen. Piti oikein kirjoittaa blogiin: http://andynmusapalsta.livejournal.com/111795.html
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5 6

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2022, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti