Rock, pop, alternative ›

sirdickyj: Tottakai on. Siksi oletkin havainnut GnR'n kopipineen kitarasoundinsa Hanoi Rocksilta ja laulutyylin Steven Tyleriltä. Vähemmän perspektiiviä omaava hahmo ei olisi tätä havaintoa osannut tehdä.
 
Vitun huonoa provoa jäbä heittää vuodesta toiseen. Mä ihmettelen sun asennettas musiikkia kohtaan; tärkeintä tuntuis äärimmäinen virheettömyys/puhtaus. Joo Totosta saa tykätä yms, mutta kannattaa muistaa sekin, että musa on aika tunnepohjaista. Kaikille ei ei kolise ne silotellut ja virheettömät suoritukset, vaan loistava fiilis joka välittyy hyvästä biisistä pikkumokista huolimatta. Mä oon muuten satavarma, että vihaat White Stripesia :)
 
ps. Whitesnake oli paska 80-luvulla.

M-Juhana: Ei hyvä sä oot kyllä väsy persoona. Eikö täällä voi mistään keskustella?
 
Ammu jo ittes.
 
Hyvä että tämmöset nollakerholaiset M Juhanat tuo oman tärkeen panoksensa näihin keskusteluihin.

J.Hollström: Hyvä että tämmöset nollakerholaiset M Juhanat tuo oman tärkeen panoksensa näihin keskusteluihin.
 
Kato Pirkkalan säestäjä heräs!

sirdickyj: Ei tuossa mitään vähättelyä ole. Jos olet toista mieltä, niin kerro mikä niistä bändeistä KUULOSTAA, ei siis vain NÄYTÄ Hanoi Rocksilta.
 
No onhan noita tunnettuja bändejä ja muusikoita, jotka ovat kertoneet Hanoi Rocksin tai sen jäsenten vaikuttaneen uraansa ja/tai omaan soittoharrastukseensa. Se, missä määrin yhtyeet sitten kuulostavat Hanoi Rocksilta, on sitten toisempi juttu, mutta onhan tuossakin jo meriittiä aika lailla.
 
Eihän tossa ole mitään vähättelevää. "Ainoastaan"-sana ei tee siitä vähättelyä.
 
Ööööh... Ihan miten vaan.

Miksette mene kuuntelemaan sitä Totoa tai Foreigneria. Miksi se Mike pitää saada tekemään tylsää aikuisrokkia, vaikkei se edes osaa mielestänne laulaa?

Mietin tässä tätä topiccia seuranneena että kuka tässä tekee ongelman Michael monroesta?. Artisti itse vai kirjoittajat täällä!.

badcompany: Mietin tässä tätä topiccia seuranneena että kuka tässä tekee ongelman Michael monroesta?. Artisti itse vai kirjoittajat täällä!.
 
Oikeastaan ei kukaan. Asiaa voi silti pohtia monelta kannalta.
 
Ja samalla esim.tuota "aitouden" julistamista ja et mitä sen takana on. Ja mitä nht milloinkin.

sirdickyj: Tottakai on. Siksi oletkin havainnut GnR'n kopipineen kitarasoundinsa Hanoi Rocksilta ja laulutyylin Steven Tyleriltä. Vähemmän perspektiiviä omaava hahmo ei olisi tätä havaintoa osannut tehdä.
 
Ei ole kyllä kovin kummoiset korvat jos tuollaista väittää. En toki tiedä oletko tosissasi, luultavasti et.

sirdickyj: Oikeastaan ei kukaan. Asiaa voi silti pohtia monelta kannalta.
 
Näin on. Aika yksipuolista on Makkosen hehkutus ollut viime aikoina. On ilo huomata, etten ole yksin vaihtoehtoisten näkökulmien kanssa.
 
sirdickyj: Ja samalla esim.tuota "aitouden" julistamista ja et mitä sen takana on. Ja mitä nht milloinkin.
 
Niin, mitä sen aitouden takana on? Erinomainen lavaesiintyjä, mainio multi-instrumentalisti, keskinkertainen laulaja ja välttävä säveltäjä, joka on ratsastanut Hanoin kanssa 1980-luvulla raivaamalla pioneerityöllään tähän päivään asti.
 
Makkosen uusi noste tuli Hanoin avulla, missä Andyn sävellyksillä oli vahva panos. A Day Late A Dollar Short-biisi on varmasti parasta, mitä Makkonen on tehnyt sitten Demolition 23:n levyn. Kuten tiedämme, on edellämainittu laulu kreditoitu yksinomaan Andy McCoylle.
 
Hanoissa niin Makkosella kuin Andylla oli rock'n roll-uhmakkuutta ja uskottavuutta. Hanoin jälkeisellä soolourallaan Makkosesta on kuoriutunut kaikkien kaveri, suomirockin jees-mies, jolle ei tuota ongelmia tanssia sätkynukkena muiden major-yhtiöiden artistien kanssa, oli kyse sitten Lauri Tähkästä tai Jenni Vartiaisesta. Ehkä tällä crossover-verukkeella voidaan sitten taas myydä pari keskinkertaista rocklevyä karvalakkikansalle. Makkosen on pakko huorata, kun musa ei muuten kanna.

Wradlin: Ei ole kyllä kovin kummoiset korvat jos tuollaista väittää. En toki tiedä oletko tosissasi, luultavasti et.
 
Niin mähän en väittänyt että asia olisi noin vaan tämä perspektiiviä omaava M Juhana. Joka sitten siirtyi rakentavaan "ammu ittes" linjaan kun asiasta huomutti.
 
Mulla kun ei tuota perspektiiviä ole, niin en kuule GnR:n kitarasoundissa mitään Hanoi Rocksmaista enkä todellakaan Axlin äänessä mitään mikä liittyis Steven Tyleriin.
 
Kitarasoundi on ikiaikainen Les Paul-Marshall-soundi, ja Slashin soitto sitten on sitä mitä on. Siinä ei ole jäkeäkään Hanoi Rocksista.
 
Axlin äänessä ja laulussa ei ole jälkeäkään mistään, se on ihan oma lukunsa. Etenkään tylerin rytmisestä fraseerauksesta se on niin kaukana kuin mahdollista.
 
Mutta koska on juuri tällaisia M Juhanoita, jota ei erota todennäköisesti kitaraa ja bassoa toisistaan niin silloin myös tällaisia legendoja näistä "vaikutteista" pääsee syntymään.

Niin, Steven Tylerin sijasta Axl kuulostaa ottaneen vaikutteita huomattavasti enemmän Nazarethin Dan McCaffertylta.

Boyakasha: Näin on. Aika yksipuolista on Makkosen hehkutus ollut viime aikoina. On ilo huomata, etten ole yksin vaihtoehtoisten näkökulmien kanssa.
 
Et tietenkään. Mulla on silti toi uus levy ja se on musta ihan pirteetä kuunneltavaa paikoitellen.
 
Ja sen verran haluan toki asettaa perspektiiviä asioille, että Monroessa on kuitenkin karismaa ja aitoutta ainakin sen verran että esiintyessään ja musiikkia tehdessään vaikutelma on ihan eri kuin jollain Reckless Loven tai Jyrki 69n kaltaisilla pyrkyreillä. Kunnia heille työstään, mutta siinä ei haise perinne eikä rakkaus yhtään mihinkään omaan tekemiseen.
 

 
Niin, mitä sen aitouden takana on? Erinomainen lavaesiintyjä, mainio multi-instrumentalisti, keskinkertainen laulaja ja välttävä säveltäjä, joka on ratsastanut Hanoin kanssa 1980-luvulla raivaamalla pioneerityöllään tähän päivään asti.
 
Niin tai että mitä kukakin tulkitsee aitoudeksi. Täälläkin aletaan huudella jotain Totoa ja Foreigneriä ja virheettömyytä hätiin ikäänkuin joku olisi virheettömyyttä peräänkuuluttanut kertaakaan.

Makkosen uusi noste tuli Hanoin avulla, missä Andyn sävellyksillä oli vahva panos. A Day Late A Dollar Short-biisi on varmasti parasta, mitä Makkonen on tehnyt sitten Demolition 23:n levyn. Kuten tiedämme, on edellämainittu laulu kreditoitu yksinomaan Andy McCoylle.
 
Hanoissa niin Makkosella kuin Andylla oli rock'n roll-uhmakkuutta ja uskottavuutta. Hanoin jälkeisellä soolourallaan Makkosesta on kuoriutunut kaikkien kaveri, suomirockin jees-mies, jolle ei tuota ongelmia tanssia sätkynukkena muiden major-yhtiöiden artistien kanssa, oli kyse sitten Lauri Tähkästä tai Jenni Vartiaisesta. Ehkä tällä crossover-verukkeella voidaan sitten taas myydä pari keskinkertaista rocklevyä karvalakkikansalle. Makkosen on pakko huorata, kun musa ei muuten kanna.
 
Kaikkien on pakko tehdä jotain elääkseen. Mä en kutsuisi Monroen hommaa huoraamiseksi ELLEI mies itse olisi joka välissä toitottanut ehdottomuuttaan ja dumannut huoraajat uransa pilaajina.
 
Sopii pohtia onko Keith Richardia esittävä, sekavan oloinen mutta silti jotain muuta kun jee jeetä haastagteluissa suoltava Andy loppujen lopuksi sen vastenmielisempi tai feikimpi kuin silkkaa amerikantyylistä tyhjää puppua jauhava Monroe.
 
Oletukseni on, että viimeistään kahden vuoden päästä Monroen ja nykyisen managerin välit ovat poikki ja mies syyttää vääristä valinnoista tätä miimmiä, Virpikö se nyt on. Todennäköinen lausunto on "ei mun ois ikinä pitäny suostua mihinkään kisaan tuomaroimaan". Tai muuta kukkua.
 
Steven Tyler, tsekatkaa se. Se menee periaatteessa samoilla eväillä ja on myöskin Idols-tuomarina mulavan oloinen ukko mutta eihän sekään nyt siellä ole kehumassa kaikkea ollakseen mukava. Se ei ole feikki. Monroe on.
 
Ristiriita oli valtava kun mulla oli toi Monroen kirja kesken ja VOF pärähti telkkariin. Sanoin rouvallekin että "toi Monroe on sit ylitarkka jannu, ei varmaan mee läpi jos vetää falskisti". Koska siinä kirjassa just jatkuvasti hehkutettiin sitä sen perfeltionismia. Vaan kuinka kävi? Keskinekrtaisuudet meni öäpi niin että humahti ja kaikkein haikeimmat nuotinohittajat sai vaan kehuja ja nimenomaan Monroelta. Feikkiä.

Boyakasha: Niin, Steven Tylerin sijasta Axl kuulostaa ottaneen vaikutteita huomattavasti enemmän Nazarethin Dan McCaffertylta.
 
Ehkä enemmän joo. Mutta se on ihan oma lukunsa.
 
Ethel Merman on helium.

Sanotaan mitä sanotaan, mut täähän se on, kun puhutaan Fagerholmista ja Hulkosta:
 
http://www.youtube.com/watch?v=Ct9aBySJkRQ
 
http://www.youtube.com/watch?v=64Kz3D2OgAE

sirdickyj: Et tietenkään. Mulla on silti toi uus levy ja se on musta ihan pirteetä kuunneltavaa paikoitellen.
 
Se, mitä olen levyltä kuullut ei ole vakuuttanut. Ja ne Demolition 23-vertaukset, jota tän levyn yhteydessä tehtiin, olivat silkkaa paskapuhetta - jälleen keran.
 
sirdickyj: Ja sen verran haluan toki asettaa perspektiiviä asioille, että Monroessa on kuitenkin karismaa ja aitoutta ainakin sen verran että esiintyessään ja musiikkia tehdessään vaikutelma on ihan eri kuin jollain Reckless Loven tai Jyrki 69n kaltaisilla pyrkyreillä. Kunnia heille työstään, mutta siinä ei haise perinne eikä rakkaus yhtään mihinkään omaan tekemiseen.
 
Kyllä mä annan krediittiä Jyrki 69:lle sen sitkeydestä. Eihän se mikään ihmeellinen laulaja ja/tai lavaesiintyjä ole, mutta Johnny Lee Michaels auttoi sitä löytämään sen jutun ja äänen. Mitä tulee Olli Hermaniin, niin katsotaan 20 vuoden päästä, missä sälli on.
 
sirdickyj: Kaikkien on pakko tehdä jotain elääkseen. Mä en kutsuisi Monroen hommaa huoraamiseksi ELLEI mies itse olisi joka välissä toitottanut ehdottomuuttaan ja dumannut huoraajat uransa pilaajina.
 
Sanopa se, siinäpä se. Makkosessahan ei ole ollut mitään vikaa koskaan. Vince Neilkin oli Razzlen tappaja ja ties mitä, mutta itsekin Makkonen on kirjansa mukaan suhannut kiesillä pilvi- ja piripäissään ilman korttia useaan otteeseen. Mitä veikataan, olisiko kaveri kertonut näistä retkistä kirjassaan, ellei olisi kärähtänyt ratsiassa ratista? Ja olisiko Michael Monroe yhtään sen parempi ihminen kuin Razzlen tappaja Vince Neil, jos olisi kamapäissään ajanut vaikka pienen lapsen yli tms.
 
sirdickyj: Sopii pohtia onko Keith Richardia esittävä, sekavan oloinen mutta silti jotain muuta kun jee jeetä haastagteluissa suoltava Andy loppujen lopuksi sen vastenmielisempi tai feikimpi kuin silkkaa amerikantyylistä tyhjää puppua jauhava Monroe.
 
Molemmat ovat rakentaneet uransa paskanjauhamiselle. Makkonen on vain tekopyhempi tapaus koska yrittää teeskennellä olevansa jotain parempaa kuin mitä on. Kovasti ollut närkästynyt Andyn päihdekäytöstä, vaikka ei itsekään ole ollut mikään puhdas pulmunen. "Mä en ole dokannut mitään 10 vuoteen", sälli selittää. Ehkä et, mutta milloin vedit nokat viimeksi? Viisi minuuttia sitten? Vittu mikä jeesustelija.
 
sirdickyj: Oletukseni on, että viimeistään kahden vuoden päästä Monroen ja nykyisen managerin välit ovat poikki ja mies syyttää vääristä valinnoista tätä miimmiä, Virpikö se nyt on. Todennäköinen lausunto on "ei mun ois ikinä pitäny suostua mihinkään kisaan tuomaroimaan". Tai muuta kukkua.
 
Tää on tää peruskuvio. Tosin täytyy todeta, että yllättävän pitkään tää managerisuhde on kestänyt. Sinänsä tuo suhde ei yllätä: fanityttö pönkittää Makkosen egoa ja yrittää suojella sitä kuplaa puhkeamasta hinnalla millä hyvänsä. Varmaan molemmat tietävät, että kummankin leipä on siitä toisesta osapuolesta kiinni.
 
sirdickyj: Steven Tyler, tsekatkaa se. Se menee periaatteessa samoilla eväillä ja on myöskin Idols-tuomarina mulavan oloinen ukko mutta eihän sekään nyt siellä ole kehumassa kaikkea ollakseen mukava. Se ei ole feikki. Monroe on.
 
Aika teennäiseltä Makkonen minustakin vaikutti useaan otteeseen VOF:ssä.

Taas mielipidehommia mutta olin ihan liekeissä kun kuulin tästä sensory overdrive pätkästä.. olihan se ihan jees. mutta mitäs kymmenen vuotta sitte day late dollar short.. ei voi edes verrata. mike on varmasti hyvä tyyppi ja muusikkona kunnioitan ihan vitusti mut loppujen lopuksi andy on se joka tekee hyvät BIISIT. ei sille minkän voi..

Anteeksi tajunnan virrasta. Tarkoitin vaan että day late on tappo biisi minun mielestä. Ja aliavostettu

Boyakasha: "Mä en ole dokannut mitään 10 vuoteen", sälli selittää. Ehkä et, mutta milloin vedit nokat viimeksi? Viisi minuuttia sitten? Vittu mikä jeesustelija.
 
Heh juum, mutta eihän suurin osa jengistä huomaa tämmöstä.

2randpo: Heh juum, mutta eihän suurin osa jengistä huomaa tämmöstä.
 
Edelleenhän on niin, että jengihän ei pääsääntöseksi tajuu mitään. Ei "mistään mitään", mut rockin ilmiöt, ihan peruskompin toimivuudesta siihen et vetääks joku pollea vai vauhtia, menee isolta yleisöltä kyllä yli hilseen.
 
Mutta niin tai näin, ukko tosiaan marisee jostain Vince Neilistä ja ajaa sit vauhtipäissään autoa toistuvasti. Selkeä valinta ja vielä omien hurskaiden paskapuheiden jälkeen.

Boyakasha: Se, mitä olen levyltä kuullut ei ole vakuuttanut. Ja ne Demolition 23-vertaukset, jota tän levyn yhteydessä tehtiin, olivat silkkaa paskapuhetta - jälleen keran.
 
Mulle Demolition 23 ei merkitse yhtään mitään. Ei oo tarttumapintaa.
 

Kyllä mä annan krediittiä Jyrki 69:lle sen sitkeydestä. Eihän se mikään ihmeellinen laulaja ja/tai lavaesiintyjä ole, mutta Johnny Lee Michaels auttoi sitä löytämään sen jutun ja äänen. Mitä tulee Olli Hermaniin, niin katsotaan 20 vuoden päästä, missä sälli on.
 
Krediitit kuitenkin mun mielestä jotenkin perspektiiviin. Makkosen ura on kuitenkin ollut muutakin kuin " sitkeää yrittämistä". Mä annan krediittiä molemmille. Mutta onhan Monroe kuitenkin muusikko ja laulaja. Jyrki ei ole kumpaakaan.
 
Olli Herman.....ei sillä oo väliä missä se on 20 vuoden päästä. Monroe oli välittömästi siellä, mijin Olli Herman ei pääse ikinä. Eli teki rocklevyn joka kuulosti siltä että se on oikeasti bändin soittama ja että bändi tietää mitä tekee jne. Rajoitteineenkin.
 

 
Tää on tää peruskuvio. Tosin täytyy todeta, että yllättävän pitkään tää managerisuhde on kestänyt. Sinänsä tuo suhde ei yllätä: fanityttö pönkittää Makkosen egoa ja yrittää suojella sitä kuplaa puhkeamasta hinnalla millä hyvänsä. Varmaan molemmat tietävät, että kummankin leipä on siitä toisesta osapuolesta kiinni.
 
David Krebsin leipä ei ollut kiinni Monroesta eikä mistään hänen tekemisistään. Eikse ollu se "damager"?
 

Aika teennäiseltä Makkonen minustakin vaikutti useaan otteeseen VOF:ssä.
 
Tai sit se ei vaan oikeesti kuule missä nuotti on.