Itsellä kesti useampi vuosikymmen, että bändi kolahti siinä määrin, että löysi tiensä levyhyllyyn ja arkikuunteluun vaikka ns. yhteinen matka on ollutkin melkein 40 vuotta pitkä. Ensi kosketus oli jo 80-luvulla skeittileffa Trashin' leffaa VHS_ltä pyöritellessä miljoonaan kertaan.
BSSM kasetin ostinkin sitten jo tuoreeltaan ja ehdin tovin diggailla, ennen kuin death ja black metal iski ja pyyhki moiset mennessään. "One Hot Minutea" ensimmäinen tyttöystävä kuunteli paljon ja salaa siitä tykkäilin myös, vaikka toki vaihdoin Darkthronet tilalle heti kun hänellä silmä vältti. Sen jälkeen bändi olikin jo niin iso, että ei omaan kultivoituneeseen makuprofiiliin oikein sopinut moisesta tykkäillä, vaikka kyllä kieltämättä kaikki vuosituhannen vaihteen molemmin puolin pyörineet sinkku- ja videobiisit enemmän tai vähemmän maistui. Bändi olikin koko 2000-luvun kaksi ensimmäistä vuosikymmentä semmonen "yksi parhaimmista bändeistä jota en kuuntele" -tyyppinen tapaus.
John Frusciantesta olen aina tykännyt ja "To Record Only Water..." ja "Shadows Collide.." on melkolailla sitä 5/5 osastoa. Tuli luonnollisestikin sitten tsekattua nuo paluun jälkeiset levyt ja yllättäen huomasinkin, että toimiikin nyt tähän ikään ja aikaan itselleni todella hyvin. Taitaa itseasiassa tuo pappaosaston leppoisa RHCP olla muutenkin enemmän omaan makuun, vanhempi funkkaus ylittää semmosen tietyn rasituskynnyksen aika pian, vaikka toki siellä tähtihetkiä paljon onkin. Uudempaan letkeilyyn ei jostain syystä oikein tunnu kyllästyvän vaan se paranee vaan kuuntelemalla. Knobs to the southeast. |
