![]() 04.07.2011 11:45:08 | |
---|---|
Kova keikka, joskin klubikeikaksi hitusen lyhyt. Uudet kappaleet kuulostivat aika luontevalta jatkumolta Octahedronin jälkeen. Ehdottoman mielenkiintoista ja hienoa kuultavaa, mutta toisaalta yleisössä herättiin aivan eri tavalla kun Inertiatic ESP pärähti soimaan. Hieno hetki, sillä tuo oli ensimmäinen kappale, jonka Voltalta kuulin. Uusien biisien vastapainoksi olisi puolestani saanut soittaa useammankin klassikon, etenkin kun ihmiset intoilivat ja vaativat encorea todella sitkeästi. Tuollaisenaan hieno keikka, mutta häviää kuitenkin kahden vuoden takaiselle Roskilden vedolle, joka oli pituudeltaan suunnilleen samaa luokkaa, mutta meiningiltään ja biiseiltään tykimpi. | |
![]() 04.07.2011 11:53:48 | |
Olihan. Neljäs näkemäni keikka Voltalta ja tunnelma railakas. Settilista taisi olla suurinpiirtein seuraava: I'm not running away Whip Hands Trinkets pale the room Molochwalk Dyslexicon Jewel Broken English-jamittelu Inertiatic Esp. The Widow Goliath (Rapid fire tollbooth-tyyppinen versio) Ja keikka oli tosiaan ehkä hiemän lyhyt omaan - ja yleisönkin - tahtotilaan viitaten. Bändin kävellessessä veks lavalta voi muuten olla suhteellisen varma, että takaisin ei tulla, sillä ymmärtääkseni yhtye ei ole koskaan soittanut encorea. Settilista voisi kritisoida sen verran, että omasta puolestani Inertiatic ESP, The Widow ja Goliath olisi ehkä syytä jo raivata ns. hittoon, vaikka kieltämättä suhteellisen lihaksikkaita vetoja ensimmäinen ja jälkimmänen ovatkin ja pudonnevat yleisöön hienosti. | |
![]() 05.07.2011 15:23:47 (muokattu 05.07.2011 15:25:37) | |
Oli kyllä hieman erilainen keikka, kuin mitä odotin. Alkuun meinasi hieman huolestua uuden materiaalin soitosta, mutta lopulta tuntuikin vaipuneensa transsiin fiilistellessään tuota hienoa musiikkia. Näyttää siltä, että Octahedronin rauhallisemmalla linjalla jatketaan tulevalla levyllä, eikä paluuta De-lousedin piripäiseen "hardcore-progeen" ole ainakaan vielä tulossa. Cedricin ääni oli varsin hyvässä kunnossa, mitä nyt Goliathin kertosäe teki tiukkaa kuten aina. Yleisökin oli kiitettävän hyvin messissä, etenkin vanhoissa biiseissä. Mutta erittäin suuri miinus tulee kyllä tuosta keikan kestosta. Tuntui että keikka jäi kesken pahemman kerran, ja bändi poistui juuri kun oli pääsemässä vauhtiin. Vaikka arvostankin noin riskaabelia ratkaisua, että julkaisematonta kamaa soitetaan enemmän kuin vanhaa, kyllä sinne loppuun olisi ainakin vielä pari tuttua rallia saanut mahtumaan. Mutta, uutta levyä odotan innolla ja toivotaan että bändin seuraavaa Suomen vierailua ei tarvitse odottaa yhtä kauaa. Cedrickin tykkäsi: "helsinki was a root down ! god bless the fins!! no barracade, no drunken baffons! all these young bucks need to let us get use to it again, it been 2 years guys let a band breath a little" | |
![]() 05.07.2011 17:42:44 | |
Aivan jäätävän hyvä keikka, älyttömän lyhyt tietenkin, mutta ei voi silti valittaa. Ei hakkaa kyl provinssin jameja, mutta silti parhaimmistoa kaikenmaailman keikoista. Uus levy alko kyl kiinnostamaan melkosesti, oliko se tuossa suurinpiirtein kokonaisuudessaan? Onko julkasusta mitään tietoa? | |
![]() 05.07.2011 18:17:41 | |
Kyllähän tuo pituus oli aikamoinen pettymys, etenkin kun minä muiden muassa aloin olla aika liekeissä Goliathin jälkeen. http://www.setlist.fm/setlist/the-m … rcus-helsinki-finland-63d36e13.html Tästä katselen tällä hetkellä noita uusia biisejä, onhan nuo aika hyviä.. Alkaa myös tätä katsellessa pettymys laantumaan. | |
![]() 05.07.2011 21:37:58 | |
Aivan perseestä oli kyllä tuo keikka. Ei mua kiinnosta kuulla mitään uusia biisejä, ennenku oon kerennu kuulla ja sisäistää ne levyltä. Ja se, että vaivautuivat soittamaan kolme vaivaista biisiä vanhaa matskua, oli lähinnä vittuilua. Todella kusipäistä touhua. En olis viittäkymppiä tuohon tuhlannu, jos oisin tienny... I'm on a seafood diet: I see food, I eat it. | |
![]() 05.07.2011 21:52:24 | |
koera: Aivan perseestä oli kyllä tuo keikka. Ei mua kiinnosta kuulla mitään uusia biisejä, ennenku oon kerennu kuulla ja sisäistää ne levyltä. Ja se, että vaivautuivat soittamaan kolme vaivaista biisiä vanhaa matskua, oli lähinnä vittuilua. Todella kusipäistä touhua. En olis viittäkymppiä tuohon tuhlannu, jos oisin tienny... Onko tää ollu sun mielestä joskus joku hittiputkibändi? | |
![]() 05.07.2011 22:22:46 | |
koera: Aivan perseestä oli kyllä tuo keikka. Ei mua kiinnosta kuulla mitään uusia biisejä, ennenku oon kerennu kuulla ja sisäistää ne levyltä. Ja se, että vaivautuivat soittamaan kolme vaivaista biisiä vanhaa matskua, oli lähinnä vittuilua. Todella kusipäistä touhua. En olis viittäkymppiä tuohon tuhlannu, jos oisin tienny... Netissähän pyörii gigakaupalla enemmän tai vähemmän hyviä taltiointeja ORLG:n tämän vuoden kevätkiertueesta, jossa bändin kokoonpano oli sama kuin nyky-Voltan. Ja kun näitä tallenteita on kuunnellut ja lueskellut biiseihin liittyviä kommentteja ja Cedricin youtube-kanavaa, niin taisi tulla vain Juha Miedolle yllätyksenä se, että missä bändi luultavimmin tuona iltana pelaisi. | |
![]() 05.07.2011 22:38:25 | |
koera: Aivan perseestä oli kyllä tuo keikka. Ei mua kiinnosta kuulla mitään uusia biisejä, ennenku oon kerennu kuulla ja sisäistää ne levyltä. Ja se, että vaivautuivat soittamaan kolme vaivaista biisiä vanhaa matskua, oli lähinnä vittuilua. Todella kusipäistä touhua. En olis viittäkymppiä tuohon tuhlannu, jos oisin tienny... Miks yleensäkään mennä keikalle odottamaan jotain tiettyä; miksei voi vaan mennä nauttimaan livemusiikista? Eikö tommosen uusien ja ennalta kuulemattomien biisien soittamisen ja kuulemisen vois ottaa ikäänkuin jonkun homman uudelleen löytämisenä? No mutta onhan meillä tuo Sunrise Avenuekin... MASTEROID ~~ stoner doom metal ~~ REVERBNATION | |
![]() 05.07.2011 23:25:22 | |
Mimmosia ne uudet biisit oli? En viitsi katsoa ruikulilaatuisia youtube pätkiä ettei jää paha maku suuhun niin taidan itse odotella sitä levyä. | |
![]() 06.07.2011 08:09:55 | |
koera: Aivan perseestä oli kyllä tuo keikka. Ei mua kiinnosta kuulla mitään uusia biisejä, ennenku oon kerennu kuulla ja sisäistää ne levyltä. Ja se, että vaivautuivat soittamaan kolme vaivaista biisiä vanhaa matskua, oli lähinnä vittuilua. Todella kusipäistä touhua. En olis viittäkymppiä tuohon tuhlannu, jos oisin tienny... No sitten varmaan kannattaa jatkossakin jäädä kotiin kuuntelemaan niitä levyjä. "I don't no what I want but I know how to get it."
Oman Elämänsä Sankari | |
![]() 06.07.2011 08:17:44 | |
se on kyllä huumoria, että porukka loukkaantuu henkilökohtaisesti siitä, että en sattunut tykkäämään keikasta. Grow up. I'm on a seafood diet: I see food, I eat it. | |
![]() 06.07.2011 08:54:09 (muokattu 06.07.2011 09:07:49) | |
No niin. Nyt Juha Mieto ja muutkin voivat kuulostella keikasta tehdyn bootlegin lataamalla sen esim. Dimestä. http://www.dimeadozen.org/torrents-details.php?id=363970 | |
![]() 06.07.2011 09:46:34 | |
koera: se on kyllä huumoria, että porukka loukkaantuu henkilökohtaisesti siitä, että en sattunut tykkäämään keikasta. Grow up. Joo, syvälle sydämeen sattuu. Mun mielestä vaan aika vitun koomista väittää bändiä kusipäiksi jos ne sattuu soittamaan musaa mikä ei ole sulle tuttua. Kaikkiko se pitäis tuoda eteen kivassa ja nätissä paketissa, ilman minkäänlaisia yllätyksiä? | |
![]() 06.07.2011 10:45:53 | |
aivokuolio: Joo, syvälle sydämeen sattuu. Mun mielestä vaan aika vitun koomista väittää bändiä kusipäiksi jos ne sattuu soittamaan musaa mikä ei ole sulle tuttua. Kaikkiko se pitäis tuoda eteen kivassa ja nätissä paketissa, ilman minkäänlaisia yllätyksiä? Kyllähän toi sunnuntainen oli linjassa sen kanssa mitä Volta on muutenkin tehnyt. Että soitetaan mitä halutaan. :-) Samaan tapaan Provinssin keikan ekan biisin venyttäminen puolituntiseksi varmaankin herätti osassa kuulijoista närää. Varsinkin kun festarislotit on tarkkaan rajattu tiettyyn mittaan. Itseäni uuden materiaalin suunta ei liiemmin hivele ja tämä trendi oli jo Octahedronilla vahvasti läsnä. Mutta tämä ei enää liity keikan hyvyyteen... | |
![]() 06.07.2011 11:18:54 | |
nro5: Kyllähän toi sunnuntainen oli linjassa sen kanssa mitä Volta on muutenkin tehnyt. Että soitetaan mitä halutaan. :-) Samaan tapaan Provinssin keikan ekan biisin venyttäminen puolituntiseksi varmaankin herätti osassa kuulijoista närää. Varsinkin kun festarislotit on tarkkaan rajattu tiettyyn mittaan. Itseäni uuden materiaalin suunta ei liiemmin hivele ja tämä trendi oli jo Octahedronilla vahvasti läsnä. Mutta tämä ei enää liity keikan hyvyyteen... Tuo Provinssin keikan aloitus oli minusta mitä parhain minusta. Ei bändien pidä lähteä millekään toivelaululinjalle, vaan tehdä juuri niin kuin haluavat. Varsinkin festareilla on usein pirun tylsää kun bändit veivaa ne hittinsä läpi kysellen välillä yleisön viihtyvyyden perään. Pyytäisivät vielä vähän anteeksi siinä sivussa. Uusi materiaali herättää taas täällä lievää kiinnostusta, koska Octahedron on Francesin jälkeisistä osoittautunut kestävimmäksi kokonaisuudeksi, vaikka aluksi tylsältä vaikuttikin. | |
![]() 06.07.2011 11:59:43 (muokattu 06.07.2011 12:01:58) | |
aivokuolio: Joo, syvälle sydämeen sattuu. Mun mielestä vaan aika vitun koomista väittää bändiä kusipäiksi jos ne sattuu soittamaan musaa mikä ei ole sulle tuttua. Kaikkiko se pitäis tuoda eteen kivassa ja nätissä paketissa, ilman minkäänlaisia yllätyksiä? Se on mun mielestä kusipäistä, että soitetaan 1h 15min pituinen keikka yleisölle, joka on maksanut 50e lipuista. Yleensä bändit, joiden keikkaliput kustantaa ton verran tai enemmän, omaavat ns. "ison" bändin statuksen, joka taas yleensä tarkoittaa sitä, että annetaan maksavan yleisön rahoille vastinetta vähintäänkin parin tunnin edestä. Demobändit Semifinalissa (max. kympin hintasilla lipuilla) soittaa tunnin ja vartin pituisia keikkoja, ei maailmanluokan bändit viidenkympin tiketeillä. Ja iänikuista "laatu korvaa määrän" -klisettä ei tartte tähän kohtaa laukoa. Tämä hokema ei mun mielestä todellakaan pätenyt viime sunnuntain tapauksessa. Etenkin kun suurin osa keikasta oli neverheard-materiaalia ja jamittelua. I'm on a seafood diet: I see food, I eat it. | |
![]() 06.07.2011 14:57:32 | |
Tykkäsin helvetisti, mutta vähän tyngäksihän tuo jäi. Jollain oudolla tavalla mulle toimi tuo uusilla biiseillä aloittaminen. Ei voinut ollenkaan aavistaa mitä tapahtuu seuraavaksi. Ja tunnelmamusaahan Mars Volta on ainakin mulle. Hytkyin transsissa ja pala kurkussa suurimman osan ajasta. | |
![]() 11.07.2011 22:02:08 | |
koera: Se on mun mielestä kusipäistä, että soitetaan 1h 15min pituinen keikka yleisölle, joka on maksanut 50e lipuista. Yleensä bändit, joiden keikkaliput kustantaa ton verran tai enemmän, omaavat ns. "ison" bändin statuksen, joka taas yleensä tarkoittaa sitä, että annetaan maksavan yleisön rahoille vastinetta vähintäänkin parin tunnin edestä. Demobändit Semifinalissa (max. kympin hintasilla lipuilla) soittaa tunnin ja vartin pituisia keikkoja, ei maailmanluokan bändit viidenkympin tiketeillä. Ja iänikuista "laatu korvaa määrän" -klisettä ei tartte tähän kohtaa laukoa. Tämä hokema ei mun mielestä todellakaan pätenyt viime sunnuntain tapauksessa. Etenkin kun suurin osa keikasta oli neverheard-materiaalia ja jamittelua. Ihan mielenkiinnosta, minkälainen settilista olisi tyydyttänyt eniten? Itsehän en sinänsä edes juuri perehtynyt asiaan ennen lippujen ostoa, mutta pidin nyt aika itsestäänselvyytenä, että sieltä tulee lähes pelkästään uutta materiaalia. Ehkä uuden materiaalin jamittelun vähyys yllätti, jolloin keikkakin jäi aika lyhyeksi. Ei tässä kukaan mitään sen henkilökohtasemmin varmasti ota kuin sinäkään, selkeästihän miestä vituttaa tämä ryöstö. | |
![]() 31.07.2011 18:48:43 | |
Höhöö, enpäs muistanut että Amputechture on näin hyvä! Parempi kuin De-loused, ehkä jopa Frances the Mutea parempi. Uutta levyä odotellaan innolla. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)