Rock, pop, alternative ›

aivokuolio: Onkai tuo jo ironian huippu ku coverbändin basisti valittaa että toinen omalla musallaan menestynyt tekijämies on "diggailunsa kohteiden jäljittelijä".
 
Ei ole. Koska lähtökohdatkin on erit.
 
Ja vaikka ei olisikaan, niin enhän mä tuota tyhjästä sanonut vaan se oli vastine siihen että herraa väitettiin "edistykselliseksi".
 
Sensijaan että revit leukojas niin kerropa oma näkemykses siitä että mitä edistyksellistä hänessä on?
 
Ja kerro sitten että missä kohtaa tosta asiasta oli "valitusta".

aivokuolio: Onkai tuo jo ironian huippu ku coverbändin basisti valittaa että toinen omalla musallaan menestynyt tekijämies on "diggailunsa kohteiden jäljittelijä".
 
Ainakin kyseessä on rehellinen coverbändin basisti. :D
 
Rehelliseksi ei Makkosta voi hyvällä tahdollakaan kutsua.

Abysmal: Lainailin sua, koska sun tekstissä oli tiettyjä pointteja, joita halusin korostaa. Huvituin hieman tosta "ennen seitkytluvunpuoliväliä"-kohdasta. Johnnylla oli alussa ja lopussa samat sävelet, jotka se soitti vuodesta toiseen. Jos mainitsemasi Jimmy Page tykkäs 1973, tykkäs se myös sen jälkeenkin.
 
tarkoitin kai että tuskin Jimmy olisi myöhemmässä vaiheessa niin innostunut Johnnyn soitosta, muutamaa vuotta myöhemmin hänen, Plantin ja Bonhamin vieraillessa Roxyssa Damnedin keikalla oli jo monta muuta Johnnyn vanavedessä esiintullutta "epämuusikkoa". Tiedä häntä.
 
Se tyylitajujuttu kyllä pitää juuri siinä paikkansa että miehellä oli paljon kaikkia hyviä vaikutteita, mutta huonojen, musiikin ulkopuolisten, takia jäi aika vähiin niiden esiintuominen. Taisi olla Copy Catsin toteutuminen Patti Palladinin ansiota.

Boyakasha: Ainakin kyseessä on rehellinen coverbändin basisti. :D
 
Rehelliseksi ei Makkosta voi hyvällä tahdollakaan kutsua.
 
Musta kyse ei ole siitä että onko kyseessä rehellinen coverbändin basisti vai ei. Vaan siitä että en ole itse julistamassa ympäri maailmaa sitä miten pitää olla punk ja asennetta ja oma itsensä ja samaan aikan viemässä muilta tuota oikeutta pois.
 
Ja muahan ei kukaan edes väittänyt edistykselliseksi. Monroe on kuulemma edistyksellinen hahmo.
 
Mun mielestä ei ole vaan maailman taantumuksellisin hahmo joka elää itsekehittämänsä kuplan sisällä. Ja saa elää ihan rauhassa.

sirdickyj: No onhan sillä siinä kohtaa merkitystä jos halutaan jonkun soittavan "kuin Johnny Thunders".
 
Lue muutama sivu takaperin, mitä sanoin tästä. Mä en ottais tota kirjaimellisesti.
 
Minkälaisia edistyksellisiä hahmoja?
 
Iggy toi esille päinvastaisia teemoja kuin valtavirran popartistit -60 luvun lopulla. Vaikka oli televisio, musiikkia ja huumeita, oli yhä niiden vastapainoina tylsyys, ahdistus ja turhautuminen. Myös jatkuva vaaran jahtaaminen oli jotain, mitä lavalla ei oltu aikoihin nähty. Kaikki saattoi toki olla tahatonta ja vain sattumaa, mutta riitti että se inspiroi muita. Mitä Iggy sanoi ja teki, oli liikkeellepanevaa. Jos joku tekee jotain, mikä saa muutaman muunkin tekemään jotain, se on edistyksellistä.
 
Miken ansio lienee huomattavasti pienempi, koska se ei uudistanu mitään, mutta se kävi silti kamppailua yleisiä normeja vastaan. Pidän merkittävänä ja lähes hämmentävänä, että -70 luvun Suomesta nousi sellainen ja sen näköinen bändi kuin Hanoi Rocks. Kyse on rohkeudesta ja lasken sen edistyksellisyydeksi.
 
Kopioija alusta loppuun, joka vaatii muitakin kopioimaan samoja asioita joihin on itse mieltynyt.
 
Tässä kohdin alan olla jo samaa mieltä.
 
Hagar saattaa olla keskiluokkainen unelmoija mutta hän on helvetin hyvä laulaja ja tuskin on muuta ikinä ajatellutkaan olevansa. Sen edistyksellisempi ei hänkään ole.
 
Ilman muuta, ei Hagarin juttu oo olla mikään kriittinen henkilö. Hagaria ja Monroeta on vain turha rinnastaa, koska ne edustaa kahta erilaista maailmaa.

sirdickyj: Musta kyse ei ole siitä että onko kyseessä rehellinen coverbändin basisti vai ei. Vaan siitä että en ole itse julistamassa ympäri maailmaa sitä miten pitää olla punk ja asennetta ja oma itsensä ja samaan aikan viemässä muilta tuota oikeutta pois.
 
Joo, sen oman punkkariuden korostaminen muiden kustannuksella on oikeasti etovaa. Hän on oikea punkkari, muut ovat feikkejä. Hanoi oli aito bändi, muut ovat feikkejä. Mihin tämä väite oikein perustuu? Eikös se itsetarkoituksellinen itsekehu ja korostus ole oikeasti kaikista feikimpää?
 
sirdickyj: Ja muahan ei kukaan edes väittänyt edistykselliseksi. Monroe on kuulemma edistyksellinen hahmo.
 
Makkonen taisi olla edistyksellinen hahmo siinä 1970-luvun lopussa 1980-luvun puoliväliin asti, heiluessaan saksofonin kanssa Maukka Perusjätkän bändissä ja lähtiessään luomaan uraa Jenkkeihin Hanoi-tragedian jälkeen. Sen jälkeen edistyksellisyys on vaihtunut vanhoihin jämähtäneisiin maneereihin. Toki, voihan sitä kutsua edistyksellisyydeksi, jos esiintyy Beats and Stylesin, Palefacen tai Jenni Vartiaisen kanssa. Itse kutsuisin sitä kaupalliseksi opportunismiksi. Ei kovin punk.
 
sirdickyj: Mun mielestä ei ole vaan maailman taantumuksellisin hahmo joka elää itsekehittämänsä kuplan sisällä. Ja saa elää ihan rauhassa.
 
Andya on usein kutsuttu säälittäväksi kusipääksi, mutta vielä säälittävämpi taitaa olla Makkonen, joka teeskentelee mukavaa kaveria, vaikka oikeasti on ihan samanlainen vittupää kuin Hulkkonen.
 
"Not Fakin' It" - vittu, hoho. What a joke.

Mutta sekin on edistyksellistä jos esim.laulaa hyvin ja saa sitä kautta muutaman muunkin innostumaan hommasta ja näkemään että työnteko kannattaa.
 
Vertaan Hagaria ja Monroeta koska kumpikin on nykyään mukavia velikultia ja molempien tarkoituksena tuntuu olevan todistella kuinka ovat "kandan miehiä". Ja eniten vertaan heitä musiikillisesti. En siksi että musa kuulostaisi samalta vaan siksi että molemmat saavat omillaan aikaan tasaista äänimakkaraa jossa ei periaatteessa ole mitään vikaa mutta ei sitä pötköä myöskään katkaise lihaisat sattumat.

Boyakasha: Joo, sen oman punkkariuden korostaminen muiden kustannuksella on oikeasti etovaa. Hän on oikea punkkari, muut ovat feikkejä. Hanoi oli aito bändi, muut ovat feikkejä. Mihin tämä väite oikein perustuu? Eikös se itsetarkoituksellinen itsekehu ja korostus ole oikeasti kaikista feikimpää?
 
Hanoi Rocksin merkitys esim.johonkin Losin skeneen oli vain ja ainoastaan ulkomusiikillinen. So what, onhan sekin jotain.
 

Makkonen taisi olla edistyksellinen hahmo siinä 1970-luvun lopussa 1980-luvun puoliväliin asti, heiluessaan saksofonin kanssa Maukka Perusjätkän bändissä ja lähtiessään luomaan uraa Jenkkeihin Hanoi-tragedian jälkeen. Sen jälkeen edistyksellisyys on vaihtunut vanhoihin jämähtäneisiin maneereihin. Toki, voihan sitä kutsua edistyksellisyydeksi, jos esiintyy Beats and Stylesin, Palefacen tai Jenni Vartiaisen kanssa. Itse kutsuisin sitä kaupalliseksi opportunismiksi. Ei kovin punk.

 
Ei se ollut silloinkaan edistyksellinen, mutta silloin se oli oma itsensä, rohkeasti, ja se oli toki aika paljonkin tohon aikaan. Ja on toki edelleen vastaavassa tilanteessa.
 
Yhtä edistyksellinen on silti joku hahmo, joka tekee hommansa uraauurtavan hyvin. Se edistyksellisyys on vain piiloutuneena ja pitää itse etsiä. Siksi sitä ei puusilmät löydä. Valkoisessa hiuspehkossa se on tarpeeks selvästi esillä.

sirdickyj: Vertaan Hagaria ja Monroeta koska kumpikin on nykyään mukavia velikultia ja molempien tarkoituksena tuntuu olevan todistella kuinka ovat "kandan miehiä". Ja eniten vertaan heitä musiikillisesti. En siksi että musa kuulostaisi samalta vaan siksi että molemmat saavat omillaan aikaan tasaista äänimakkaraa jossa ei periaatteessa ole mitään vikaa mutta ei sitä pötköä myöskään katkaise lihaisat sattumat.
 
Se ero, että Hagarin ei tarvitsisi laulaa enää nuottiakaan, sen varmisti Cabo Wabo-tequilamerkin myyminen 200 miljoonalla taalalla jenkkiläiselle viinalafkalle. Toisin kuin Makkosen, jolla on luotettavien lähteiden mukaan n. 100 000 euron verovelat niskassa ja ties mitä.
 
Hagaria ei varmaan paljoa puristele, mitä hänestä ajatellaan toisin kuin Makkonen, jolla tuntuu olevan joka välissä olevan tarve todistella aitouttaan, "not fakin' it", aito asia.

Boyakasha: Se ero, että Hagarin ei tarvitsisi laulaa enää nuottiakaan, sen varmisti Cabo Wabo-tequilamerkin myyminen 200 miljoonalla taalalla jenkkiläiselle viinalafkalle. Toisin kuin Makkosen, jolla on luotettavien lähteiden mukaan n. 100 000 euron verovelat niskassa ja ties mitä.
 
Hagaria ei varmaan paljoa puristele, mitä hänestä ajatellaan toisin kuin Makkonen, jolla tuntuu olevan joka välissä olevan tarve todistella aitouttaan, "not fakin' it", aito asia.
 
Tarkalleenottaen se myyntihinta ei ole julkinen.
 
Mä veikkaan että Hagarin silti "tarvitsee" laulaa koska musa on varmasti eteenpäin vievä voima hänenkin elämässään. Samoin kuin Monroen. Molemmat varmasti musiikkia tehdessään ja esittäessään ovat yhtä omia itsejään ja "rehellisiä". Rehellisiä itselleen, siis. Se miten persoona ja ura on rakentunut, on kokonaan toinen juttu. Hagar joka tapauksessa on aina ollut semmoinen joka koittaa todistella olevansa "just one of the fellas". Kuten Monroe nykyään.
 
MUTTA; Hagar on myös ylpeä tekemisistään ja tietää arvonsa ja on rehellisesti sanonutkin juttujensa perustuvan siihen että tekee oman osansa paremmin kuin muut. Ja näin hän on myös tehnyt, siis ollut bändeissään laulaja, joka laulaa paremmin kuin kukaan muu bändissä ja jonka ympärillä olevissa bändeissä on ollut A1-soittajia jotka tekevät hommansa parhaalla mahdollisella tavalla. Oma hyvyys ja itsensä kehittäminen on edistyksellistä. Ja Hagarin urassa ja tekemisissä jännitettä piisasi niin kauan kuin homma toimi noin.
 
Sittemmin homma on mennyt kavereiden kesken soitteluksi ja hausaknpidoksi. Mikäs siinä, rahaa on. Samanlaiseksi kavereiden kesken soitteluksi Makkosenkin touhu on mennyt, oli rahaa tai ei.

Jonu oikeasti edistyksellinen hahmo olisi etsinyt bändiinsä esim.jonkun muun kitaristin kuin Dregenin.
 
Mutta koska homma pitää olla "rokänroll, nasta skulaa jee rok like fuk" niin sitten kaivetaan joku tommonen siihen.
 
Esim.toi kitaristien soittotyylin puusilmäinen vainoharhainen kyttääminen on ollut mun mielestä aina erikoinen piirre noissa Makkosen touhuissa. Edistyksellinen henkilö ei vaadi kitaristeja soittamaan samaa lickiä kuin jo vuonna -82. Jolloin muuten Monroenkin rinnalla se licki harjattiin kuiviin ihan riittävän hyvin.
 
Mutta kukin tavallaan. Itse en näe mitään edistyksellistä tai edes kunnioitettavaa siinä että vuosikymmenestä toiseen julistetaan samaa toisilta kopioitua aatetta näennäisestä rajuudesta, jos se rajuus ei kestä pienintäkään muutosta sisällään.
 
Rock'n roll....tuo alunperin kapinasta syntynyt nykyajan ahdasmielinen ja musiikinaljeista kaikkein rajoittunein surullinen muinaisjäänne.

Hanoi Rocksin merkitys esim.johonkin Losin skeneen oli vain ja ainoastaan ulkomusiikillinen. So what, onhan sekin jotain.
 
Vähättely, tuo taiteenlajeista aliarvostetuin.

Boyakasha: Itse olen aina ajatellut, että kaikki lähtee hyvästä musiikista.
 
Noku tääkin on niin subjektiivinen käsite.

Marlowe: Vähättely, tuo taiteenlajeista aliarvostetuin.
 
Ei tuossa mitään vähättelyä ole. Jos olet toista mieltä, niin kerro mikä niistä bändeistä KUULOSTAA, ei siis vain NÄYTÄ Hanoi Rocksilta.
 
Sieltä tuli liuta hard rock-bändejä joilla oli ulkoisesti paljonkin tekemistä Hanoin kanssa. Musa oli kuitenkin ihan jotain muuta.
 
Eihän tossa ole mitään vähättelevää. "Ainoastaan"-sana ei tee siitä vähättelyä.

sirdickyj:
Sieltä tuli liuta hard rock-bändejä joilla oli ulkoisesti paljonkin tekemistä Hanoin kanssa. Musa oli kuitenkin ihan jotain muuta.
 
Gun's a Roses otti imagon Hanoilta, kitarasaundin myös. Ehkä Aerosmith sitten oli enempi musiikillinen esikuva, varsinkin laulussa. Tyleriähän Axl eniten matkii, ja vetää överiksi.
 
Appetite for Destruction on silti yksi kovimmista albumeista ,mitä oon kuullut.

Michael Monroen todellisesta mukavuudesta en osaa sanoa, mutta eiköhän tuo titteli ole kuitenkin muiden keksintöä (jolloin se tuskin on täysin pohjaa vailla)? Tuskinpa kukaan tuonkaan pituista tai edes semi-menestyvää uraa saa aikaiseksi olemalla vaan mukava kaikille? Kyllä mun vaikutelma on se, että sillä kuitenkin suht selkeä visio on tekemisistään, mitä se on toteuttanut sillonkin kun siihen ei ollut minkäänlaisia resursseja eikä tilausta. Yksinhän se ei silti siihen pysty ja se tietenkin väkisinkin tuo yhteentörmäyksiä bändityyppien, tuottajien ja muitten kanssa, mutta eiköhän se tinkimättömyys nyt ole kuitenkin se parempi tapa hoitaa hommia kun tässä genressä liikutaan.
 
Toisekseen onhan näin ulkopuolisen silmin kaveri muuttunut ja skarpannut aikalailla, ja se näyttää tuottavan tulosta.
 
Kyllä mun oli hankala nähdä 10 vuotta sitten kun se silmät pullottaen hyppi haastatteluissa pitkin seiniä, vilkkuvissa tiimarikorviksissa ja joulukoristeissaan, Andyn kanssa yhteenhuutoon itseään kehuen, että enää mitkään isommat lavat tai kansainvälisempi suksee odottais. Mutta nythän se jo kuuluu sinne, ja se on (taas) huomattu jo muuallakin. Eihän se pyörää keksinyt uudelleen, mutta skarppaus riitti.

M-Juhana: Gun's a Roses otti imagon Hanoilta, kitarasaundin myös. Ehkä Aerosmith sitten oli enempi musiikillinen esikuva, varsinkin laulussa. Tyleriähän Axl eniten matkii, ja vetää överiksi.
 
Hyvin sä vedät. Viiltävän tarkkaa analyysiä. "Kitarasoundin"? "Tyleriä"?

Appetite for Destruction on silti yksi kovimmista albumeista ,mitä oon kuullut.
 
Se voi kertoa myös sun kuulemien levyjen vähäisyydestä.

sirdickyj:
 
Se voi kertoa myös sun kuulemien levyjen vähäisyydestä.
 
Ai vittu sä oot tyhmä. Mä oon seurannut sua M-netissä monta vuotta. Mun levyhyllyssä on perkestiiviä suhun verrattuna aika liikaa.

M-Juhana: Ai vittu sä oot tyhmä. Mä oon seurannut sua M-netissä monta vuotta. Mun levyhyllyssä on perkestiiviä suhun verrattuna aika liikaa.
 
Tottakai on. Siksi oletkin havainnut GnR'n kopipineen kitarasoundinsa Hanoi Rocksilta ja laulutyylin Steven Tyleriltä. Vähemmän perspektiiviä omaava hahmo ei olisi tätä havaintoa osannut tehdä.

sirdickyj: Tottakai on. Siksi oletkin havainnut GnR'n kopipineen kitarasoundinsa Hanoi Rocksilta ja laulutyylin Steven Tyleriltä. Vähemmän perspektiiviä omaava hahmo ei olisi tätä havaintoa osannut tehdä.
 
Ei hyvä sä oot kyllä väsy persoona. Eikö täällä voi mistään keskustella?
 
Ammu jo ittes.