hippelihuijaa 01.02.2011 23:15:56 | |
---|
Rubber Soul on sen sijaan klassikko, pieni laulukirja. Sammaa mieltä, on se vaan niin hyvä! |
Xan de Wan 01.02.2011 23:26:38 | |
---|
Viime lauantaisessa Beatles-happeningissä oli paikalla myös muun muassa tunnettu sarjakuvapiirtäjä Mauri Kunnas. Hänhän on ollut kymmeniä vuosia innokas Beatles-fani. Kunnas on nykyään tekemässä sarjakuvaa - kaiketi sarjakuva-albumia - Beatles-yhtyeestä. Sarjakuva-albumin tekeminen kyseisestä yhtyeestä on kuulemma ollut Kunnaksen unelmissa monien vuosien ajan - ja nyt hän on sen viimein toteuttamassa. Joissain Kunnaksen aikaisemmin tekemissä sarjakuvissa Beatles yhtye toki esiintyy, esimerkiksi Nyrok City-nimisessä sarjakuvassa. Jossa Kunnas käyttää Beatles-yhtyeestä nimeä Piitles. Muistaakseni jossain sarjakuvassa hän käyttää yhtyeestä myös nimeä Piitlössi. Hauska nimi sinänsä :) Mutta mielenkiinnolla odotan, että millaisen sarjakuva-albumin Kunnas sitten tekee Beatlesistä. Hauska sarjakuva siitä kaiketi tulee. Jäädään odottelemaan. -------------------------------------------------- Käsittääkseni tähän mennessä ei Beatles-yhtyeestä ole tehty suomenkielistä sarjakuva-albumia (?) - Ulkomailla yhtyeestä on varmaankin tehty niitä. Ja esiintyhän Beatles muun muassa yhdessä Asterix-sarjakuva-albumissakin. "Asterix Britanniassa"-nimisessä albumissa - vaikkakin vain lyhyesti, ohimennen. |
Jokapaikanapina 02.02.2011 10:23:29 | |
---|
Xan de Wan: Itse olin lauantaina Beatles-happeningissa. En seurannut kaikkia tapahtumia - vain osan niistä. Taidat kuulua jäsenenä siihen nuorten soittajien tamperelaiseen Beatles-coverbändiin, joka soitti Beatles-happeningin Open Forum-tapahtumassa ? Ihan mainiostihan te siellä soititte! Tsemppiä vaan teille jatkoon! Muuten, japanilainen neljän nuoren naisen muodostama Beatles-coverbändi The Blue Margarets veti upean keikan siellä Beatles-happeningissa. Mahtava liveveto heiltä! Soundit olivat kohdallaan. Ihan kiva tapahtumahan se Beatles-happening oli - symposiumineen ja kaikkineen. Beatles-guru radiotoimittaja Jake Nymankin oli paikalla. Beatles-coverbändi emme ole, mutta Beatlesia kyllä vedettiin :) Ja siis siinä bändissä olen, joka soitti heti Open Forumin jälkeen kolmen biisin setin, ennen Margareettoja. Ja hitto noi japanilaiset oli TIMMEJÄ! Siis soittopuolella oli vähän röytöäm aistittavissa (niin oli muuten meilläkin, ja aika paljonkin, kun äänitettä kuuntelee), mutta se olemus ja meininki. Siis hitto, asennotkin oli ihan samat. Ja se basisti oli aika timmin näkönen :) |
Roger 02.02.2011 14:29:30 | |
---|
"Life is what happens to you while you're busy making other plans." - John Lennon |
Kailis 02.02.2011 14:32:46 | |
---|
Se pääkomppi siinä Bomberissa kulkee mielestäni DuuDuDut DuADutDut, mutta koska se on tuossa tahtilajissa minulle aivan liian hankala pitää ajassa tuplilla, toistossa on paljon virheitä. |
Jokapaikanapina 02.02.2011 17:03:29 | |
---|
|
velipesonen 02.02.2011 17:25:48 (muokattu 02.02.2011 17:28:00) | |
---|
Pitääkö tämä nyt tulkita, että kun sen estäminen mitä todellisuudessa tapahtui on kerran komedia, niin se mitä todellisuudessa tapahtui on komedian vastakohta eli kauhutragedia? Olen audioskeptikko - en voi uskoa korviani |
Rodger 03.02.2011 16:40:41 | |
---|
|
Rodger 03.02.2011 16:54:42 | |
---|
Elokuvan kuvailemassa aikamatkailussa on se riski, että päätyy vahingossa vuoteen 1962 ja estää Pete Bestiä saamasta potkut bändistä. |
Roger 03.02.2011 19:50:01 | |
---|
Rodger: Elokuvan kuvailemassa aikamatkailussa on se riski, että päätyy vahingossa vuoteen 1962 ja estää Pete Bestiä saamasta potkut bändistä. Millainen maailma olisikaan ilman Peteless-bändiä?? "Life is what happens to you while you're busy making other plans." - John Lennon |
JET 05.02.2011 00:23:25 | |
---|
Roger: Millainen maailma olisikaan ilman Peteless-bändiä?? Aika samanlainen kuin mitä se nytkin on. Ehkä parempi. :) |
velipesonen 05.02.2011 13:07:08 | |
---|
JET: Aika samanlainen kuin mitä se nytkin on. Ehkä parempi. :) Tulihan se sieltä! Rintamalinjat ovat selkiytyneet. Olen audioskeptikko - en voi uskoa korviani |
hippelihuijaa 05.02.2011 16:44:52 | |
---|
Roger: Millainen maailma olisikaan ilman Peteless-bändiä?? Sehän olisi tieteski Peteless-world eli Puuha Petetön maailma! Oisko sillä sitten mitään merkitystä kenellekään - ehkä muutama imeväinen olisi joutunut etsimään esikuvaansa jostain muualta - esmerkiksi Postimies Patesta. Ainakaan maailmasta ei olisi tullut Beat-less worldia, sillä biittiä on maailmassa riittänyt niin ennen kuin jälkeenkin Ötököiden. Ja hyvä näin! |
JET 05.02.2011 21:22:31 (muokattu 05.02.2011 21:23:06) | |
---|
velipesonen: Tulihan se sieltä! Rintamalinjat ovat selkiytyneet. Rintamalinjat, hahhah! :D Ehkä otat Beatlesin liian vakavasti? Onhan Beatles tuonut diggailtavaksi loistavia sävelmiä, mutta olisi kiva jos ei suomalaisen journalismin uskottavuuden pitäisi kärsiä Beatlesin takia: äskettäinkin Rytmi väitti Lennonia "eräänlaiseksi musiikilliseksi neroksi". :) Eniten monia ärsyttää juuri puheet "millainen maailma olisi ilman" - vastaus kun on aika samanlainen. Ilman jotain Newtonia olis oikeesti eri maailma. : ) |
Andy Six 05.02.2011 21:26:16 | |
---|
JET: Rintamalinjat, hahhah! :D Ehkä otat Beatlesin liian vakavasti? äskettäinkin Rytmi väitti Lennonia "eräänlaiseksi musiikilliseksi neroksi". :)
Ihan paikkansa pitävä väite mun mielestä....Pätee myös Maccaan..... |
blackmore81 05.02.2011 21:29:13 | |
---|
Andy Six: Ihan paikkansa pitävä väite mun mielestä....Pätee myös Maccaan..... Joo. Kyllä Lennon/McCartney voidaan siihen kategoriaan laskea. What the hell is wrong with freedom? That's what it's all about |
Kailis 05.02.2011 22:19:14 | |
---|
JET: Rintamalinjat, hahhah! :D Ehkä otat Beatlesin liian vakavasti? Onhan Beatles tuonut diggailtavaksi loistavia sävelmiä, mutta olisi kiva jos ei suomalaisen journalismin uskottavuuden pitäisi kärsiä Beatlesin takia: äskettäinkin Rytmi väitti Lennonia "eräänlaiseksi musiikilliseksi neroksi". :) Eniten monia ärsyttää juuri puheet "millainen maailma olisi ilman" - vastaus kun on aika samanlainen. Ilman jotain Newtonia olis oikeesti eri maailma. : ) Mainitse tuossa kategoriassa joitain muusikoita joiden yhteydessä voidaan käyttää ilmaisua "musiikillinen nero". Että silleen.Torilta tuli ostettua moiset värpäkkeet.Millemium.Ja ihan asiallisesta tuntuu.Hiukan rasvaa laakereihin ja virittelyä linjoihin ja niihin pienenpieniin ruuveihin kiristelyä ja säätöjä.Mä en vielä tiedä miten noita vois käyttää tanssimusiikiss |
JET 05.02.2011 22:27:22 (muokattu 05.02.2011 22:28:51) | |
---|
Tästä väännettiin jo aiemmin kättä täällä. Sanoin silloin, että McCartney kenties onkin nero, ainakin jos käsitettä hieman sovelletaan. Upeita melodioita ja sommitelmia. Sen sijaan ei oikein tahtoisi nimittää neroksi miestä (Lennon), jonka musiikintekeminen rajoittuu pelkkien laulumelodioiden ja kitarasointujen keksimiseen, ja jonka parin minuutin pikkulaulut sisältävät säännöllisesti muiden ideoita. Mutta onhan se osittain makuasia. Vähän arveluttaa, josko monikin kitarahaaveilija on nero? Eikö Lennonia kuvattu aika laiskaksikin ja unohteli sanoja esityksissä, eikä laulanut järin puhtaasti? |
Jokapaikanapina 06.02.2011 00:54:28 | |
---|
Pitää kans todeta, että Macca on mun mielestä "nerompi" kuin Lennon. Lennonilla on vähän enemmän vähän parempia biisejä, mutta muiden panos niiden saundiin on suurempi, kuin muiden panos Maccan parhaisiin biiseihin. Maccan taso kyllä romahti Beatlesin jälkeen, siihen en keksi syytä. Ehkä muiden panos sen biiseihin sittenkin oli iso :) Mutta kyllä mä sitä mieltä oon, että Maccalla on aina ollu paremmat valmiudet toteuttaa musiikillisia visioitaan, joka on nerompaa mun kirjoissa |
Kailis 06.02.2011 02:23:50 | |
---|
JET: Tästä väännettiin jo aiemmin kättä täällä. Sanoin silloin, että McCartney kenties onkin nero, ainakin jos käsitettä hieman sovelletaan. Upeita melodioita ja sommitelmia. Sen sijaan ei oikein tahtoisi nimittää neroksi miestä (Lennon), jonka musiikintekeminen rajoittuu pelkkien laulumelodioiden ja kitarasointujen keksimiseen, ja jonka parin minuutin pikkulaulut sisältävät säännöllisesti muiden ideoita. Mutta onhan se osittain makuasia. Vähän arveluttaa, josko monikin kitarahaaveilija on nero? Eikö Lennonia kuvattu aika laiskaksikin ja unohteli sanoja esityksissä, eikä laulanut järin puhtaasti? Jos et nyt soveltaisi vaan vastaisit yksinkertaiseen kysymykseen? Että silleen.Torilta tuli ostettua moiset värpäkkeet.Millemium.Ja ihan asiallisesta tuntuu.Hiukan rasvaa laakereihin ja virittelyä linjoihin ja niihin pienenpieniin ruuveihin kiristelyä ja säätöjä.Mä en vielä tiedä miten noita vois käyttää tanssimusiikiss |