![]() 30.12.2019 20:02:18 | |
---|---|
Jaalangalla on kesäisin kiva grillikioski jota pyörittää paikalliset mummelit. Ja Muhokselta on lähtöisin sitten se suomen positiivisin vientituote Sentenced. Tosin ollut kuopattuna jo pitkään. | |
![]() 30.12.2019 20:21:05 | |
shuffle: Siitähän on muutama tunnettu artisti suht lähihuudeilta kotoisin. 22-Pistepirkot ovat Utajärveltä, Paula Vesala Kärsämäeltä. Kajaanista ei taida olla tullut ketään tunnettua muusikkoa? Vaalassa en ole koskaan käynyt, mutta viime kesänä kävin Pyhännällä. Vaala lienee vähän samanlainen hiljainen, syrjäinen kylä. Talvi on aika karu jo syrjäkylillä tuolla korkeudella. Lunta perkeleesti ja lähes kaamos. Maustarithan ovat kai Jaalangasta, Vaalasta sivuun. Hieman heitti, mutta Kankarista, ei Jaalangasta. | |
![]() 30.12.2019 23:09:02 | |
Lautuma: Tuo on sitä seutua missä kolataan lunta kuset housussa ja kiroillaan kun ei jouva mennä ulkohuussiin kusimia jäädyttään. Saunassa pesusienen virkaa toimittaa tuvan nurkkaan jäätynyt kissanpaska, jolla hangataan menneen vuoden liat irti kastamalla se ensin kiehuvaan veteen. Kauniin kuvan maalaat luonnonläheisestä maalaiselämästä idyllisissä pikkukylissä. | |
![]() 31.12.2019 22:10:35 | |
HaloOfFlies: Jorma Kääriäinen on kotoisin Kajaanista, samoin Sakari Kukko ja Marjo Leinonen. https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_tunnetuista_kajaanilaisista Jarkko Martikainen myös. YUP varmaan hänen tunnetuin yhtye, mutta tehnyt biisejä muillekin. Ja on kyllä omanlaisensa tyyli kaikessa. | |
![]() 31.12.2019 23:30:29 | |
kupteri: Jarkko Martikainen myös. YUP varmaan hänen tunnetuin yhtye, mutta tehnyt biisejä muillekin. Ja on kyllä omanlaisensa tyyli kaikessa. Vietti nuoruutensa Kajaanissa, mutta syntyi DDR:ssä ja lapsuus Hämeenlinnassa. Bullitt: Sama kai se olisi sulkea tämä sivustokin tai ainakin potkia kaikki Vessajonoa ja Anssi Kelaa lukuunottamatta vittuun, kokolailla kaikki muut kun täällä taitavat olla amatöörejä. | |
![]() 01.01.2020 00:31:00 (muokattu 01.01.2020 09:30:04) | |
Vessajono: Vietti nuoruutensa Kajaanissa, mutta syntyi DDR:ssä ja lapsuus Hämeenlinnassa. En tiedä Hämeenlinnasta, mutta YUP syntyi syksyllä 1987 Savonlinnan taidelukiossa. Jossain vaiheessa Martikainen on näköjään muuttanut Riihimäelle. Sen verran käy ilmi täältä https://ita-savo.fi/uutiset/kulttuu … 3477022-b465-4d5c-ba8c-ce0368479cc2 vaikkei maksumuureja rikkoisikaan. | |
![]() 02.01.2020 00:15:49 | |
Joo oma arvostelu kumpus ihan jostain omista triggereistä, mitkä ei liity Maustetyttöihin millään lailla. Pakko vetää takasin omaa kritiikkiä, kun ollu ihan paha mieli omasta kirjottelusta :) | |
![]() 02.01.2020 17:07:24 (muokattu 02.01.2020 17:31:00) | |
Kalja, osasto, rööki, kalja, lääke. Rivit täynnä tasaista pö-lö-pö-lö-pö-lö-pö-lö -kahdeksasosaa laulettuna hivenen epävireisesti kolean ujeltavalla, laiskalla äänellä. Umpirohtuneet, tuhansien amatöörien kyhäelmissään kierrättämät sointukierrot vissiinkin jonkinlaisena totisen humoristisena viittauksena melankoliseen musiikkiperinteeseemme. Laitetaan kappaleen nimeksi Viidestoista päivä, ja soitetaan siihen Viidennentoista yön introa mollissa. Höhhöhhöh, hillittömän hauskaa. Sietämätön äänikuva, ja tämä rasittavan harkitulta poseeraukselta vaikuttava kurjuudenmaksimointi-imago ovat ainakin toistaiseksi estäneet minua löytämästä sen hyvän, mitä tällä yhtyeellä mahdollisesti on tarjottavanaan. 33 miestä o istu sonnalla mutta! ,+ -haitaripartio | |
![]() 03.01.2020 10:06:37 | |
Zed: Kalja, osasto, rööki, kalja, lääke. Rivit täynnä tasaista pö-lö-pö-lö-pö-lö-pö-lö -kahdeksasosaa laulettuna hivenen epävireisesti kolean ujeltavalla, laiskalla äänellä. Umpirohtuneet, tuhansien amatöörien kyhäelmissään kierrättämät sointukierrot vissiinkin jonkinlaisena totisen humoristisena viittauksena melankoliseen musiikkiperinteeseemme. Laitetaan kappaleen nimeksi Viidestoista päivä, ja soitetaan siihen Viidennentoista yön introa mollissa. Höhhöhhöh, hillittömän hauskaa. Sietämätön äänikuva, ja tämä rasittavan harkitulta poseeraukselta vaikuttava kurjuudenmaksimointi-imago ovat ainakin toistaiseksi estäneet minua löytämästä sen hyvän, mitä tällä yhtyeellä mahdollisesti on tarjottavanaan. Tää on hienosti laiteltu. Paremmin ku ite osaisin. | |
![]() 03.01.2020 14:05:16 | |
Zed: Kalja, osasto, rööki, kalja, lääke. Rivit täynnä tasaista pö-lö-pö-lö-pö-lö-pö-lö -kahdeksasosaa laulettuna hivenen epävireisesti kolean ujeltavalla, laiskalla äänellä. Umpirohtuneet, tuhansien amatöörien kyhäelmissään kierrättämät sointukierrot vissiinkin jonkinlaisena totisen humoristisena viittauksena melankoliseen musiikkiperinteeseemme. Laitetaan kappaleen nimeksi Viidestoista päivä, ja soitetaan siihen Viidennentoista yön introa mollissa. Höhhöhhöh, hillittömän hauskaa. Sietämätön äänikuva, ja tämä rasittavan harkitulta poseeraukselta vaikuttava kurjuudenmaksimointi-imago ovat ainakin toistaiseksi estäneet minua löytämästä sen hyvän, mitä tällä yhtyeellä mahdollisesti on tarjottavanaan. Ikävä kuulla. Voimia tulevaisuuteen! K | |
![]() 03.01.2020 15:21:00 (muokattu 03.01.2020 16:51:38) | |
pieterska: Ikävä kuulla. Voimia tulevaisuuteen! Miksi oletat sen verottavan voimiani, että en ole pystynyt innostumaan arvostamastasi yhtyeestä? Osuiko subjektiivinen kokemukseni todellakin noin kipeän henkilökohtaisesti, vai miksi ilkkuva sävy? 33 miestä o istu sonnalla mutta! ,+ -haitaripartio | |
![]() 03.01.2020 18:01:57 | |
Vaikken ihan täysin samoilla linjoilla välttämättä Zedin kanssa olekan, niin tuohan nyt oli jo ihan perusteltu ja vieläpä musiikin itsensä perusteella annettu kritiikki ja sikäli mielestäni ihan paikallaan. Toisin kuin tässä ketjussa aiemmin esitetyn kritiikin enemmistö, eli setämiesmäinen ulina ulkomusiikillisista seikoista. | |
![]() 03.01.2020 23:13:29 | |
Bullitt: Vaikken ihan täysin samoilla linjoilla välttämättä Zedin kanssa olekan, niin tuohan nyt oli jo ihan perusteltu ja vieläpä musiikin itsensä perusteella annettu kritiikki ja sikäli mielestäni ihan paikallaan. Toisin kuin tässä ketjussa aiemmin esitetyn kritiikin enemmistö, eli setämiesmäinen ulina ulkomusiikillisista seikoista. Minkälainen on esimerkki tällaisesta kritiikistä? Nuo asuinpaikkakeskustelut? Vai? | |
![]() 03.01.2020 23:30:51 (muokattu 03.01.2020 23:31:14) | |
Jos pelkkä negatiivinen asenne tökkii, niin toki Maustetytöiltä löytyy iloisempiakin biisejä. Rakkauden parantavasta voimasta kertoo biisi Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään, loistavan musavideon kera. https://youtu.be/WHC3BQoJhbE Ja Leevi-cover Tyttö jota rakastan taipuu muotoon Poika jota rakastan. https://youtu.be/XLikRMlgQho Hän valikoi vaatteemme ja sanat suuhumme. Hän työntää kätensä meidän taskuumme ja syö meidän laskuumme. | |
![]() 03.01.2020 23:31:10 (muokattu 03.01.2020 23:31:17) | |
Zed: Kalja, osasto, rööki, kalja, lääke. Rivit täynnä tasaista pö-lö-pö-lö-pö-lö-pö-lö -kahdeksasosaa laulettuna hivenen epävireisesti kolean ujeltavalla, laiskalla äänellä. Umpirohtuneet, tuhansien amatöörien kyhäelmissään kierrättämät sointukierrot vissiinkin jonkinlaisena totisen humoristisena viittauksena melankoliseen musiikkiperinteeseemme. Laitetaan kappaleen nimeksi Viidestoista päivä, ja soitetaan siihen Viidennentoista yön introa mollissa. Höhhöhhöh, hillittömän hauskaa. Sietämätön äänikuva, ja tämä rasittavan harkitulta poseeraukselta vaikuttava kurjuudenmaksimointi-imago ovat ainakin toistaiseksi estäneet minua löytämästä sen hyvän, mitä tällä yhtyeellä mahdollisesti on tarjottavanaan. Aikalailla mun aatokset myös. Otahan plussa. Kiimassa kontrapunktiseen satsiin. | |
![]() 04.01.2020 09:30:01 | |
Hannubal: Jos pelkkä negatiivinen asenne tökkii, niin toki Maustetytöiltä löytyy iloisempiakin biisejä. Rakkauden parantavasta voimasta kertoo biisi Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään, loistavan musavideon kera. https://youtu.be/WHC3BQoJhbE Tää on kyllä älytön biisi etenkin tuossa muodossaan, se myöhemmin julkaistu studioversio ei koskettele ihan samalla tavalla. Jotakin niin olennaista tässä biisissä on saatu vangittua. | |
![]() 04.01.2020 09:37:18 | |
Kaikkihan ovat toki tietoisia, että Maustetytöt on hybridi; yhdistelmä kahta aiempaa kokoonpanoa: Kaneli ja Ehkä. Kaneli oli (ei ole vielä virallisesti lopettanut) Karjalaisten sisarusten bändi, jossa Kaisa soitti bassoa ja kolmas sisko Maija rumpuja. Laulukieli oli nimestä huolimatta englanti. Out of Reach: https://www.youtube.com/watch?v=93T72VS9-Is She's Dead: https://www.youtube.com/watch?v=YO5eLI_5yT8 Happiest Girl (live): https://www.youtube.com/watch?v=Zd0lVKWnaag Ehkä oli Kaisan ja Jannen duo, jonka ohjelmistossa oli paljon Maustetyttöjen ekalle levylle päätyneitä kappaleita. Talvi Talvikin kanssa: https://www.youtube.com/watch?v=lk9U30JUFzc Ihan niinkun mukamasten vaan (live): https://www.youtube.com/watch?v=7s_dgn7VkiQ Mä loistan kuin hämärä (live): https://www.youtube.com/watch?v=WwG_yv44Gd8 "Juici meni ravintolaan ja tilas tarjoilijalta: "Jekku ruuan kans!" "Taidatkin olla sellainen anagrammijätkä", kommentoi tarjoilija." -Jabe | |
![]() 04.01.2020 11:12:30 | |
https://youtu.be/XYopN1JYmEA Snadisti uskottavampi tulokulma tohon sielunmaisemaan. Eihän kyse ole siitä että Dumarikaan olis tossa hapessa ja kertoisi itsestään, mutta kyllähän kerronta tulee ollla sellaista että vaikutelma ei ole ihan vaan päälleliimattua jollotusta. Ja tossakin pääosassa on svengi, rytmiikka ja lyriikan sujuvuus, sekä editystapa joka toimii. Nämä kaikki puuttuvat Maustetytöiltä. | |
![]() 04.01.2020 11:14:38 | |
juici: Kaikkihan ovat toki tietoisia, että Maustetytöt on hybridi; yhdistelmä kahta aiempaa kokoonpanoa: Kaneli ja Ehkä. Kaneli oli (ei ole vielä virallisesti lopettanut) Karjalaisten sisarusten bändi, jossa Kaisa soitti bassoa ja kolmas sisko Maija rumpuja. Laulukieli oli nimestä huolimatta englanti. Out of Reach: https://www.youtube.com/watch?v=93T72VS9-Is She's Dead: https://www.youtube.com/watch?v=YO5eLI_5yT8 Happiest Girl (live): https://www.youtube.com/watch?v=Zd0lVKWnaag Ehkä oli Kaisan ja Jannen duo, jonka ohjelmistossa oli paljon Maustetyttöjen ekalle levylle päätyneitä kappaleita. Talvi Talvikin kanssa: https://www.youtube.com/watch?v=lk9U30JUFzc Ihan niinkun mukamasten vaan (live): https://www.youtube.com/watch?v=7s_dgn7VkiQ Mä loistan kuin hämärä (live): https://www.youtube.com/watch?v=WwG_yv44Gd8 Joo ja tolta ajslta oli jotain haastatteluja, joissa ei tod.oltu noin angstisia kuin nykyään. Ehkä maailma vaan murjoo. Joku kyynisempi vois ajatella että kyseessä on laskelmoitu imago. | |
![]() 04.01.2020 11:31:17 | |
sirdickyj:... mutta kyllähän kerronta tulee ollla sellaista että vaikutelma ei ole ihan vaan päälleliimattua jollotusta. Ja tossakin pääosassa on svengi, rytmiikka ja lyriikan sujuvuus, sekä editystapa joka toimii. Nämä kaikki puuttuvat Maustetytöiltä. Ja kaikki nuo seikat ovat subjektiivisesti koettavia asioita. Ihmeellinen argumentti ja kummallista käytöstä muutenkin, sama kun menisin itse bändin x ketjuun postailemaan bändin y biisejä ja väittäisin että x on kehnompi kuin y koska se on niin erilaista. Ihmeen paljon jaksat muutenkin jankata bändistä jonka koet ilmeisen vastenmieliseksi. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)