Rock, pop, alternative ›

jra: Jos olisin, veisin tuon tutkimusasetelman vielä astetta pidemmälle.
 
Sitten väitösvaiheessa.

velipesonen: Sitten väitösvaiheessa.
 
Ehkä niin, turha tuhlata kaikkia ammuksia heti ensimmäisessä rynnäkössä.
 
Mutta larppaaminen saa riittää tältä erää, "jos olisin rocksosiologi, niin...."

jra: Mutta larppaaminen saa riittää tältä erää, "jos olisin rocksosiologi, niin...."
 
Utopiat karisevat usein biologiseen mahdottomuuteensa. Yleensä niissä tahdotaan yksilöistä tehdä väkipakolla keskenään niin samanlaisia, ettei populaatio todellisuudessa säilyisi elinkelpoisena. Näistä kaikista monokromaattisista painajaisista kuitenkin yksi, näet se, jossa kaikki ihmiset ovat rocksosiologeja, saattaisi toimia varsin mallikkaasti.

Meikä taas pettyi pahasti Punaiseen Planeettaan kun se ilmestyi, Mehuhetki oli upea levy eikä PP:ssä ollut oikeen mitään josta olisin pitänyt. Puutarhuri oli sitten taas hieno.

Niissä neljässä ekassa lp:ssä on hienoa se, että ne on sovituksellisesti niin erilaisia. Nurmio teki sen tahallaan. Jossain haastattelussa kuulin, että sitä ahisti kansansuosio ja se teki seuraavasta levystä aivan erilaise jotta jenfi tippuis mutkassa pihalle,. Mutta porukka diggas vaan enemmän.
 
Kaikilla levyillä on ässäbiisejä, joita Nurmio esittää soolona tänäänkin.
 
Ei nyt tule mieleen samanlaista neljän levyn putkea.

antnis: Meikä taas pettyi pahasti Punaiseen Planeettaan kun se ilmestyi, Mehuhetki oli upea levy eikä PP:ssä ollut oikeen mitään josta olisin pitänyt. Puutarhuri oli sitten taas hieno.
 
No mulla se meni niin, että Syksyn Sävelen satoa -ohjelmassa 1978 tuli Valo yössä, joka herätti kiinnostuksen. Kohdusta hautaan oli jo semmoinen itsestäänselvästi loistava levy, ja sitähän se on tänäkin päivänä. Maailmanpyörä palaa! oli haastavampi mutta parin kuuntelukerran jälkeen parempi kuin debyytti. Mehuhetki, jonka ilmesymisestä kuulin muuten naapurin pojalta ja kävin välittömästi kerjäämässä rahat levyn ostamiseen isältäni, joka suhtautui myönteisesti "koska Nurmio on runoilija", minkä jälkeen hiki päässä poljin pyörällä kaupunkiin ostamaan levyä ennen kuin puoti meni kiinni, oli vielä Maaimanpyörääkin haasteellisempi tapaus ja aukeni vasta syksyllä. Näkemykseni kuitenkin oli että se oli Maailmanpyörääkin parempi levy.
 
Koko ajan nouseva käyrä. Silloin alkoi jo odottaa ihmeellisyyksiä seuraavalta levyltä, että se suunnilleen kepittää Beatlesin Revolverin tai jotain. Rockradio soitti Laaksossa-biisin pari päivää ennen levyn ilmestymistä ja sitten kun se levy tuli niin se oli todellakin sitä uskomatonta ihmeellisyyttä mitä toivoin. Se oli minulle eräänlainen taivas. Joulukuussa 1982 tuli kuunneltua Planeetta aika monta kertaa.
 
Sitä alkoi luonnollisesti pitää Nurmiota jonain avaruudesta laskeutuneena mutanttina, puolijumalana, kun noin käsittämättömään kuvioon kykeni. Sitten sitä vain odotti ja odotti ja Meatballsin mielsi heti välityöksi, vaikka ihan hyvä olikin. Mutta ei perhana että minä häpesin silloin lukiolaisena kun Käyettyä rakkautta ilmestyi ja Nurmio parturoi telkkarissa naamansa Ramonan tahdissa. Se oli niinku liikaa, enkä mää vieläkään ymmärrä sitä levyä, minusta se on huono.
 
Kuu oli taas hyvä levy mutta minkäs teet kun väliin piti pukata jotain muuta.

velipesonen: No mulla se meni niin, että Syksyn Sävelen satoa -ohjelmassa 1978 tuli Valo yössä, joka herätti kiinnostuksen. Kohdusta hautaan oli jo semmoinen itsestäänselvästi loistava levy, ja sitähän se on tänäkin päivänä. Maailmanpyörä palaa! oli haastavampi mutta parin kuuntelukerran jälkeen parempi kuin debyytti. Mehuhetki, jonka ilmesymisestä kuulin muuten naapurin pojalta ja kävin välittömästi kerjäämässä rahat levyn ostamiseen isältäni, joka suhtautui myönteisesti "koska Nurmio on runoilija", minkä jälkeen hiki päässä poljin pyörällä kaupunkiin ostamaan levyä ennen kuin puoti meni kiinni, oli vielä Maaimanpyörääkin haasteellisempi tapaus ja aukeni vasta syksyllä. Näkemykseni kuitenkin oli että se oli Maailmanpyörääkin parempi levy.
 
Koko ajan nouseva käyrä. Silloin alkoi jo odottaa ihmeellisyyksiä seuraavalta levyltä, että se suunnilleen kepittää Beatlesin Revolverin tai jotain. Rockradio soitti Laaksossa-biisin pari päivää ennen levyn ilmestymistä ja sitten kun se levy tuli niin se oli todellakin sitä uskomatonta ihmeellisyyttä mitä toivoin. Se oli minulle eräänlainen taivas. Joulukuussa 1982 tuli kuunneltua Planeetta aika monta kertaa.
 
Sitä alkoi luonnollisesti pitää Nurmiota jonain avaruudesta laskeutuneena mutanttina, puolijumalana, kun noin käsittämättömään kuvioon kykeni. Sitten sitä vain odotti ja odotti ja Meatballsin mielsi heti välityöksi, vaikka ihan hyvä olikin. Mutta ei perhana että minä häpesin silloin lukiolaisena kun Käyettyä rakkautta ilmestyi ja Nurmio parturoi telkkarissa naamansa Ramonan tahdissa. Se oli niinku liikaa, enkä mää vieläkään ymmärrä sitä levyä, minusta se on huono.
 
Kuu oli taas hyvä levy mutta minkäs teet kun väliin piti pukata jotain muuta.
 
Ostin muuten äiteelle Valo yössä-sinkun äitienpäivälahjaksi kun se tykkäsi siitä :) Tai se oli kait itse asiassa B-puoli, koska siinä oli Kurja Matkamies maan toisella puolella. Tuo jälkimmäinen soitettiin kait kerran ratiossa ja siitä tuli kauhea meteli. Joo, seurasin myös alusta asti Handen uraa, koska jo ne sinkut ja se eka levy olivat tosiaan jotain "ihan muuta", kuin mitä siihen aikaan tehtiin Suomessa ja jotenkin Nurmion sanoitukset ja yleinen musiikillinen tyyli vain purivat.
 
Sen jälkeen kun se eka levy oli ilmestynyt, taisi bändi hajota, ja sitten tuli telkusta jossakin uudenvuoden ohjelmassa tms niitä Maailmanpyörän biisejä, ainakin "Sunnuntaina" ja "Hotelli Voodoo". Luumu ainakin oli kitarassa silloin, ja Nurmio oli muuttanut jotenkin laulutyyliään vähän "nuhaisemmaksi", mikä kovasti herätti keskustelua meillä.
 
Hyvä levy oli Maailmanpyöräkin, mutta seuraavaksi tullut Mehuhetki oli kyllä odottamattoman komea. Punainen Planeetta ei sitten vaan tuon jälkeen minun korvissani onnistunut samaan, pitänee kyllä kuunnella se uusiksi joskus, kun en ole sitä ilmestymisensä jälkeen ole kuullut yhtään. Enkä ole muuten niitä paria ekaakaan että hyvä, että tuli puheeksi :)

"Oi, jos mä kerran löytäisin rouvan oikean!"
 
Eihän Hande ollut eka, joka tuon keksi. Oisko ollut Mukan Maa on syntinen laulu, josta tuo on pöllitty. Niin sitä pitää. Mestarit vie kaiken, pikkutekijät näpistää.

En muista mainitsiko Nurmio itse jossain 90-luvun alkupuolen haastattelussa Tom Waitsin diggailun, mutta jonkun verran Bone Machinen jälkeen tulleilla parilla Tuomarin levyllä häiritsee itseä hieman päälleliimatun tuntoinen kolistelu ja rujoilu. Onhan aiemmissakin levyissä samoja sävyjä, mutta niissä se tulee jostain syvemmältä itse musiikista. Mulle Waits on ollut ja on kova sana, mutta yleensä siitä vaikuttita ottaneet ovat menneet ainakin hieman pöpelikköön, toisaalta 80-luvun Waits on taas velkaa Beefheartille ja samoille blues-äijille kuin Nurmiokin.
 
Mulle ensimmäinen radion ja tv:n ulkopuolinen kosketus Nurmion musiikkiin oli fyysisesti kiero kappale Valitut-kokoelmaa (olisko julkaistu neljän ensimmäinen jälkeen). Kaverilla oli joku matkalevarin tapainen, jossa oli pieni levylautanen, mutta löytyi kuitenkin 33 1/3 -nopeus. Melko mystisen kuuloista meininkiä diggailtiin siinä jonkin aikaa, ennen kuin huomattiin että levy on niin kiero että se vetää sutia lautasella. Hyvältä kuulosti vaihdettu versiokin.

Waitsin Swordfish Trombone on älyttömän kova levy. Jeesus sitä svengiä! Soldier's thing on upea, iso pieni laulu.

antnis: Sen jälkeen kun se eka levy oli ilmestynyt, taisi bändi hajota, ja sitten tuli telkusta jossakin uudenvuoden ohjelmassa tms niitä Maailmanpyörän biisejä, ainakin "Sunnuntaina" ja "Hotelli Voodoo". Luumu ainakin oli kitarassa silloin, ja Nurmio oli muuttanut jotenkin laulutyyliään vähän "nuhaisemmaksi", mikä kovasti herätti keskustelua meillä.
 
Sen uudenvuodenaattona 1979 esitetyn ohjelman nimi taisi olla Valo yössä, juontajinaan muistaakseni Aarre Elo ja Vesa-Matti Loiri. Sunnuntaina ja Hän on täällä tänään muistaakseni esitettiin.
 
jra: En muista mainitsiko Nurmio itse jossain 90-luvun alkupuolen haastattelussa Tom Waitsin diggailun, mutta jonkun verran Bone Machinen jälkeen tulleilla parilla Tuomarin levyllä häiritsee itseä hieman päälleliimatun tuntoinen kolistelu ja rujoilu. Onhan aiemmissakin levyissä samoja sävyjä, mutta niissä se tulee jostain syvemmältä itse musiikista. Mulle Waits on ollut ja on kova sana, mutta yleensä siitä vaikuttita ottaneet ovat menneet ainakin hieman pöpelikköön, toisaalta 80-luvun Waits on taas velkaa Beefheartille ja samoille blues-äijille kuin Nurmiokin.
 
Kun Korkein Oikeus muuntautui Barnhill Boysiksi, he alkoivat mielestäni pelata semmoista peliä mitä he eivät osanneet ihan tarpeeksi hyvin. Se oli semmoista hevipunk-kauhurock-ilmaisua. Kun siihen menee kylmiltään, herkästi musiikki jää liian monimutkaiseksi. Yksityiskohdat eivät ole enää teräviä vaan tylsiä. Mun mielestä Nurmiolla on vähäsen jäänyt silmään se huono vaihde. Ei ole Nurmiolle häpeäksi jos hän ei ole maailman paras kauhurokkari, mutta itse se tuntuu niin ajattelevan.

velipesonen:
Kuu oli taas hyvä levy mutta minkäs teet kun väliin piti pukata jotain muuta.
 
Kuu on lähes täysin unohdettu klassikko. Joutuu sitä kuunnellessa aina ihmettelemään asiaa, koska se on niin ehyt ja vahva kokonaisuus. No, ei se mitään, pidetään me asialle vihkiytyneet tää omana salaisuutenamme...
 
1999 on toinen saman kohtalon kokenut Hande-platta, johon sopivat samat määreet. Näitä kumpaakin pidettiin jonkin musiikkilehden - oisko ollut Rytmi - Tuomari-spessussa selkeinä välitöinä. On se aika äijä ku tommosii välitöitä ihan tosta vaan heittää!

Kylmissä Todistajissa Haavisto veti tosi hyvin. Aika hyvä on myös singlen b-puolena julkaistu versio Menolippu-biisistä. Siinä vielä pikkuisen kangertaa se rummunlyöntien epätavallisen sijoittelun ja raskaiden kitarasoudien yhteiselämä, se ei groovaa vielä täydellisesti. Siinä nelimiehisessä Korkeimmassa Oikeudessa oli se mahtavuus että Hillilä soitti mitä tahansa komppia miten päin tahansa ja musa jyräsi todella komeasti. Siihen nurinpäin käännettyyn kuvioon Hillilä veti vielä päälle mausteeksi varsin free-henkisen rumpushow'n. Kitarat oli aika raskaat vaikkakaan ei kovin säröytetyt ja kaikessa kimuranttiudessaan suoraviivaiset.
 
Eli kun kitarakompit aksentoidaan epätavallisesti ja Nurmion ja Vikstenin komppiyhteistyö toimii kuin tauti, ja rumpali heittää vielä oman umpikieron kattauksensa päälle niin että se edelleen todellakin svengaa, niin eihän se voi olla kuulostamatta totaalisen mahtavalta.

Perkule, hain kirjastosta Kuun ja sehän oli hyvä levy.

antnis: Perkule, hain kirjastosta Kuun ja sehän oli hyvä levy.
 
Aika persoonallinen CCR-coveri siinä. Hyvä levy on se.

http://www.ratasmusic.fi/julkaisut
 
Tuolla kuultavissa tulevalta levyltä biisi Onnen numero.

Katoin pari kertaa Teemalta Nurmio-tallenteen vuodelta -79. Kyllähän se oli silloin sellanen ihme ukko, joka ei enää pääsisi telkkariin. Kummallisella falsetilla laulettu Liputtomat laivat jne. Mutta ne biisit on helvetin hienoja, kestävät vaikka minkälaiset tulkinnat. Niillä se ehkä vieläkin pääsisi julkisuuteen.

AlaE: Katoin pari kertaa Teemalta Nurmio-tallenteen vuodelta -79. Kyllähän se oli silloin sellanen ihme ukko, joka ei enää pääsisi telkkariin. Kummallisella falsetilla laulettu Liputtomat laivat jne. Mutta ne biisit on helvetin hienoja, kestävät vaikka minkälaiset tulkinnat. Niillä se ehkä vieläkin pääsisi julkisuuteen.
 
Joo, nykyään ei oikein tuollaiset erikoisemmat jutut pääse pinnalle.

Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys että pääsisikö Nurmio ja Köyhien Ystävät esiin nykypäivänä. Luultavasti pääsisi mutta huomattavasti pienemmässä mittakaavassa ja levytyssopimuksen saaminen olisi erittäin iso ongelma. Nurmiolla oli hyvät suhteet juuri oikeaan paikkaan ja taustabändissä oli juuri oikeat hemmot, tästä johtuen Nurmio pääsi helposti levyttämään vaikka koko hommaa pidettiin levy-yhtiössäkin jonkinlaisena kertakäyttövitsinä.
 
Tuohon aikaan Nurmion olemus jo ihan sellaisenaan takasi laajamittaisen julkisuuden ja Nurmio valloitti nuorison sydämet ihan hetkessä. Kun meidän luokka meni välitunnilla tupakille läheiseen metsään kirkon tuntumaan niin mankassa soi koko perkeleen syksyn Köyhien Ystävät koska siitä piti ihan kaikki, luokan punkit, hämyt, diinarit ja jurtit. Laittoi mankkaan ihan mitä tahansa muuta musiikkia niin seurauksena oli tappelu ja verilöyly.
 
Sekin meni ihan nappiin että ensin julkaistiin hauskaa kevytmusiikkia ja vasta sitten siirryttiin vakavan taiteen pariin. Nurmio oli aluksi vain se hassu setä telkkarista jolla oli hassut silmälasit ja se rääkyi vähän samalla tavalla kun M.A.Numminen. Vasta Maailmanpyörä Palaa teki Nurmiosta taiteilijan.
 
Tuleva Agents hoiteli toki hommansa enemmän kun hyvin sillä esikoislevyllä ja se on edelleenkin hieno teos mutta karu totuus lienee kuitenkin että jos seuraava levy olisi tehty samalla kokoonpanolla niin homma olisi ollut siinä ja Nurmio olisi joutunut etsimään muita töitä.

Nurmiolla oli määrätyt suhteet sekä Loveen että joihinkin toimittajiin (Linfors, Salo ym.). Hän ei joutunut itse tavattoman paljon näkemään vaivaa tyrkyttääkseen itseään mihinkään, ei kai lainkaan. Tämä on nykyään muuttunut niin, että siihen itsensä tyrkyttämiseen pitää jokaisella olla tavallaan oma tyyli. Siinä sitten hupenee joko aitous tai keikat.