Rock, pop, alternative ›

Hyi joki Misfire... en tajuu noita läppä bisejä... osas tehä erittäinkin raskaita tilutuksia mutta sitte paperilla on vaan esim. lazing on the sunday afternoon, misfire, bring bac my jotain brown, mustapha...

Hah! Kappas minkä löysin!
 
http://www.queenconcerts.com/inc/posters/1974-11-25.jpg
 
Uus Led Zeppelin...?

You And I, Spread Your Wings, Who Needs You
 
Mielettömän hyviä piisejä kaikki! Kyllä mullakin on Deaconia ikävä.

Uus Led Zeppelin...?
 
No eihän se joskus ekan levyn aikoihin mitenkään älyttömän kaukana Zeppelinistä ollut.

No eihän se joskus ekan levyn aikoihin mitenkään älyttömän kaukana Zeppelinistä ollut.
 
Joo ekan levyn kuunneltuaan ei tarvitse olla Einstein päätelläkseen mistä vaikutteita oli otettu. Kakkosella oma staili olikin jo enemmän hallussa. Mutta hyvä levyhän ykkönen silti on.

Joo ekan levyn kuunneltuaan ei tarvitse olla Einstein päätelläkseen mistä vaikutteita oli otettu. Kakkosella oma staili olikin jo enemmän hallussa. Mutta hyvä levyhän ykkönen silti on.
 
Itse "löysin" ykkösen vasta hiljattain. Levyn olen omistanut jo pitemmän aikaa, mutta minua on häirinnyt sen varsin kuppainen soundimaailma, varsinkin rummut ovat onnettoman kuuloiset. Ero ykkösen ja kakkosen soundien välillä on todella iso. Levyllä on kuitenkin aivan loistavia kappaleita mm. Great King Rat, My Fairy King ja Liar.
 
Btw. kuulin juuri Queen -nettiradiosta takaapäin raiskatun kantriversion Fat Bottomed Girls'istä. Nyt tiedän miksi kantrimusikkia vihataan ja täytyy vihata niin paljon...

Btw. kuulin juuri Queen -nettiradiosta takaapäin raiskatun kantriversion Fat Bottomed Girls'istä. Nyt tiedän miksi kantrimusikkia vihataan ja täytyy vihata niin paljon...
 
Jos joku haluaa samanlaisia kauhukokemuksia niin olen valmis myymään "Queen Dance Trax" kokoelman edullisesti. Jos olet aina halunnut kuulla Dj Bobon version Radio Gagasta niin tässä sinulle levy.

Btw. kuulin juuri Queen -nettiradiosta takaapäin raiskatun kantriversion Fat Bottomed Girls'istä. Nyt tiedän miksi kantrimusikkia vihataan ja täytyy vihata niin paljon...
 
Taitaa olla Hayseed Dixien versio aiheesta. Se on aivan loistava! Sama bändi on versioinut muun muassa AC/DC:tä. Ei sitä nyt ihan tosissaan ole tehty...

Taitaa olla Hayseed Dixien versio aiheesta. Se on aivan loistava! Sama bändi on versioinut muun muassa AC/DC:tä. Ei sitä nyt ihan tosissaan ole tehty...
 
Tämä taisi olla joku Kenny Fowler. Netin perusteella kysessä on pesunkestävä honkytonky punaniska. Ei naurattanut yhtään...

Tämä taisi olla joku Kenny Fowler. Netin perusteella kysessä on pesunkestävä honkytonky punaniska. Ei naurattanut yhtään...
 
Ok, no sitten komppaan sinua.

Bändillä oli hyviä biisejä, mutta mun mielestä kokonaiset albumit ei välttämättä olleet niin hyviä. Jostain syystä rumpalointi ei kuullosta kovin hyvältä mun korviini. Tökkii.
 
Mutta hyvä bändi erinomaisella laulajalla ja kitaristilla.

Bändillä oli hyviä biisejä, mutta mun mielestä kokonaiset albumit ei välttämättä olleet niin hyviä.
 
Osittain samaa mieltä, monelta Queenin albumilta löytyy ne ihq kappaleet ja muut raidat onkin sitten enemmän tai vähemmän tuubaa, pahimpana esimerkkinä lienee A Kind Of Magic josta löytyy ne sinkkubiisit ja muut kappaleet on aika tasottomia. The Gamesta löytyy ne pari todella heikkoa tekelettä (Don't try suicide, Coming Soon, Rock It) jotka ovat kuin toiselta planeetalta muiden albumilta löytyvien kappaleiden kanssa. Vähän sama juttu myös Jazzin kanssa, More of that jazz on käsittämättömän huono tekele. Luulisi että 4 säveltäjän kanssa jokaiselle albumille olisi valikoitunut 11 briljanttia teosta mutta ehkä aika/kiinnostus ei sitten riittänyt kaikkien kappaleiden työstöön tms.
 
Kaikista albumeista löytyy Queenmaisen hyviä kappaleita mutta vahvimmat kokonaisuudet ovat mielestäni Queen II, A Night At The Opera, A Day At The Races ja Innuendo.

Kaikista albumeista löytyy Queenmaisen hyviä kappaleita mutta vahvimmat kokonaisuudet ovat mielestäni Queen II, A Night At The Opera, A Day At The Races ja Innuendo.
 
Puhut paljon mutta asiaa. Nostaisin Jazzin vielä tuohon rinnalle. Ok, siinä on heikkoja raitoja, mutta hyvät ovat sitäkin parempia.
 
Ai niin, ja listalta puuttui ehdottomasti Sheer Heart Attack. Hieno sekametelisoppa!

Ai niin, ja listalta puuttui ehdottomasti Sheer Heart Attack.
 
Aikalailla samoilla linjoilla mennään. News Of The World on kyllä myös mielettömän hyvä kokonaisuus siitä huolimatta että siinä sattuu olemaan pari viimesen päälle loppuun kulutettua piisiä.

Bändillä oli hyviä biisejä, mutta mun mielestä kokonaiset albumit ei välttämättä olleet niin hyviä. Jostain syystä rumpalointi ei kuullosta kovin hyvältä mun korviini. Tökkii.
 
Mutta hyvä bändi erinomaisella laulajalla ja kitaristilla.
 
Toki kaikki levyt sisältävät suurimmaksi osaksi hyviä biisejä, mutta en jaksa oikeestaan kuunnella yhtäkään levyä kokonaan sillä tavalla että en kelais jotain biisiä tai montaakin. Jokaiselta levyltä löytyy joku perkeleen Misfire sun muita humpati hei kokeilu rock rock lerputtimia.
 
Paitsi oikeastaan Queen 2 on ehkä ainoa levy missä ei oo mitään typerää biisiä...

Minun mielessäni Queen II, Sheer Heart Attack ja huippukohtana A Night at the Opera muodostavat sellaisen ylittämättömien Queen-levyjen trilogian. Ilta oopperassa on itse asiassa yksi kaikkien aikojen kiekkosuosikkejani. Miltei täydellinen pläjäys.
Oopperan jälkeen väännetyiltä Queen-älppäreiltä löytyy kaikilta sellaisia enemmän tai vähemmän turhia biisejä niiden muutaman mahtikappaleen lisäksi. Ja Queen I nyt kuulostaa sellaiselta maistiaiselta tulevasta (vaikka ei sekään kyllä huono ole).

Minun mielessäni Queen II, Sheer Heart Attack ja huippukohtana A Night at the Opera muodostavat sellaisen ylittämättömien Queen-levyjen trilogian. Ilta oopperassa on itse asiassa yksi kaikkien aikojen kiekkosuosikkejani. Miltei täydellinen pläjäys.
Oopperan jälkeen väännetyiltä Queen-älppäreiltä löytyy kaikilta sellaisia enemmän tai vähemmän turhia biisejä niiden muutaman mahtikappaleen lisäksi. Ja Queen I nyt kuulostaa sellaiselta maistiaiselta tulevasta (vaikka ei sekään kyllä huono ole).
 
Muuten samaa mieltä mutta Queen II tilalle voisi nostaa Day at the racecs levyn.....ehkä.

Queen intoiluni on keskittynyt 70-luvun tuotantoon, 80-luvulta omistan vain The Game ja Miracle -kiekot. Toisaalta Live At The Bowl sai minut tutustumaan hieman Hot Spacen tuotantoon, joten sen hankin todennäköisesti seuraavaksi.
 
Tällaista minulla on sanottavaa Queenin 1970-luvun tuotannosta.
 
Queen I
Lupaavaan bändin lupaava debyytti, jonka "löysin" vasta hiljattain. Epä-Queenmainen soundimaailma on häirinnyt lätyn kuuntelemista, jolta löytyy hiton hienoja kappaleita. Brian May mainitsi Inside The Rhapsody -dokumentissa, että ykkösen aikaan he olivat vielä nöösipoikia studiossa. He olisivat halunneet ison, seuraavilta levyiltä tutun, rumpusoundin, mutta äänittäjä ja tuottaja olivat sanoneet että tehdään se jälkeenpäin sitten kaiuilla... Muutenkin kappaleet ovat kovin kitaravetoisia, verrattuna tulevaan. Hyviä kappaleita, muttei kovinkaan hyvä kokonaisuus. Led Zeppelinin vaikutus kuuluu selvästi.
TOP3: Liar, Great King Rat, Doing All Right (btw. Under Pressuren lisäksi ainoa Queen -kipale, jolla nelikon ulkopuolinen säveltäjä.)
 
Queen II
Ehkä Queenin paras albumi. Mayn (+Taylorin) säveltämä A-puoli (White) ja Mercuryn B-puoli (Black), kuulostaa CD:ssä hienolta yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Queenin luomisvoima oli parhaimmillaan vuosina 1974 ja 75. Progressiivinen klassikkolevy, jolta tuli tutuksi moni bändin myöhemmin käyttämä asia. Mm. äärimmäisyyksiin viedyt kitaraorkestraatiot ja kuoro-osuudet. En tiedä loppuiko studioaika kesken, mutta Nevermoresta olisi voinut vääntää vaikka kuinka mahtipontisen biisin, mutta nyt se loppuu jo minuutin ja 17 sekunnin kuluttua.
TJEU: March Of The Black Queen, Father To Son, Ogre Battle
 
Sheer Heart Attack
Koen SHA:n jotenkin väliteoksena kahden suurteoksen välissä. Klassikkobiisejä vaikka muille jakaa, mutta kokonaisuutena heikompi kuin edeltäjänsä tai seuraajansa. Sekametelisoppa, joka kuitenkin antoi viitteitä tulevasta. Kuitenkin mukava sekoitus heavy-rockia, vaudevilleä, balladeja ja paatosta. Mielettömintä on kuitenkin se että kakkonen ja SHA julkaistiin samana vuonna 1974 8kk välein. Tenement Funster on yksi Taylorin parhaista kappaleista.
TOP3: Killer Queen, Now I'm Here, In The Lap Of The Gods ...Revisited
 
A Night At The Opera
Klassikko. Maailman paras albumi. Kakkosen ohella Queenin paras albumi, mutta Bohemian Rhapsody kallistaa vaakakupin NATON:n puoleen. Sekametelisoppa, mutta silti mielettömän yhtenäinen kokonaisuus. Levy täytyy kuunnella aina alusta loppuun kerralla. EMI satsasi levyyn enemmän rahaa kuin kertaakaan Stg. Pepperin jälkeen ja satsaus kannatti. Nelikon uskomatonta soitto- ja laulutaitoa sekä kykyä ottaa kaikki irti studiossa ei voi kuin ihailla. 24-kanavaisilla analogikeloilla voi tehdä ihmeitä, kun niitä vain osaa käyttää. Queenin neljä ensimmäistä albumia julkaistiin kahden vuoden ja viiden kuukauden sisään, jona aikana bändi soitti vielä noin 150 keikkaa!!!
TOP3: Bohemian Rhapsody, Prophet Song, I'm In Love With My Car
 
A Day At The Races
NATO nosti bändin riman todella korkealle ja latasi seuraavalle albumille todella suuret paineet. DATR oli vastaus joka ei tietenkään kyennyt edeltäjänsä tasolle, muttei missään tapauksessa oli huono levy. Mielestäni DATR:lla on Queenin parhaat, tukevat ja "läskit" rokkisoundit. Rokimpi, mutta kuitenkin samasta puusta veistetty kuin edeltäjänsä.
TOP3: "keikkaklassikko" Tie Your Mother Down, The Millionaire Waltz, Somebody To Love
 
News Of The World
Maailma muuttuu niin myös Queenkin. Proge ei enää vuonna 1977 ollut kovinkaan kovassa huudossa. NOTW oli Queenin back-to-the-roots albumi. Mieletöntä rock paahtamista ja mukavia hengähdystaukoja. Levyn aloittaa (??) käsi kädessä hamaan loppunsa asti oleva biisi kaksikko We Will Rock You/We Are The Champions. Levyltä löytyy myös ehkä Queenin kaikkein "rockein" kappale I'ts Late sekä mielenkiintoinen Deaconin cha-cha-chaa kappale Who Needs You. Edelleen No Synthesisers, mutta mitä helvettiä soitetaan "rasvaisen" Get Down Make Love:n väliosassa??
TOP3: It's Late, We Are The Champions, My Melancholy Blues
 
Jazz
Queen julkaisi vuosien 1973 ja 1978 välillä viidessä vuodessa seitsemän studioalbumia ja yhden liven. Jazz on viimeinen 1970-luvun tuotoksista, muttei nimensä perusteella todellakaan sisällä Jazzia vaan on varsin selkeä jatko-osa NOTW:lle. Albumi jatkaa rock linjalla, tarjoillen välissä mukavia slovareita. Albumilta löytyy kuitenkin kolme Queen-klassikkoa sekä yksi Queenin huonoimmista biiseistä ikinä More Of That Jazz. Ilmeisesti bändin sisäiset erimielisyydet olivat 1970-luvun lopulla kovimmillaan, eikä bändin hajoaminenkaan ollut varmaan kaukana.
TOP3: Don't Stop Me Now, Fat Bottomed Girls, Bicycle Race

Rogerille + hienoista analyyseistä. Vastaan muutamaan ja kirjoitan itsekin muutaman näin aamuyön tunteina.
 
Doing All Right (btw. Under Pressuren lisäksi ainoa Queen -kipale, jolla nelikon ulkopuolinen säveltäjä.)
 
Tämähän ei oikeasti ole edes Queen biisi, vaan vanha Smile-yhtyeen (Taylor, May, Staffel) kappale.
 
Edelleen No Synthesisers, mutta mitä helvettiä soitetaan "rasvaisen" Get Down Make Love:n väliosassa??
 
Jos samasta asiasta puhutaan, niin bassolla on tehty ne välijutut. Jotenkin.
 
Ilmeisesti bändin sisäiset erimielisyydet olivat 1970-luvun lopulla kovimmillaan, eikä bändin hajoaminenkaan ollut varmaan kaukana.
 
Bändin ensimmäiset "kovat riidat" syntyi jo vuonna '75 kun BoRhap julkaistiin. Sinkun kääntöpuolella nimittäin oli Taylor:n I'm in love whit my car, ja se nosti Mayn ja Deaconin karvat pystyyn, koska Taylor sai samat rojaltit kun Mercury. Eli raha riitoja.
 
Niin tosiaan, itsekin katselin taannoin tuon uusimman livejulkaisun, ja täytyy todeta, että hot space levyn biisit kyllä toimivat livenä 100x paremmin kun levyllä. Stayin' Power on niin proge kun vaan voi olla. Hyvässä vedossa ovat kyllä. :)
 
Voisinpa kirjata tähän sitten nuo 80-luvun levyt.
 
THE GAME 1980:
Mielstäni varsin eheä levy. Johtunee mahdollisesti siitä, että se sisältää vain 10 biisiä. Ilmeisesti vain parhaat on valittu päältä. Another one bites the dust, save me ja crazy little thing called love olivat kaikki varsin menestyksekkäitä biisejä eripuolilla maailmaa. Tämä levy on vielä rocklevy ja omistamisen arvoinen.
 
FLASH GORDON 1980:
B-luokan sci-fi rainan soundtrack. Minulle ollut aina kovin mitäänsanomaton levy. Toki esim. the hero, flash ovat varsin hyviä biisejä.
 
HOT SPACE 1982:
Levy sisältää pääasiassa varsin onnetonta ja ponnetonta discoilua, ja siitä rockbändistä on aika vähän jäljellä. Vaikea kuvitella, että tämä sama bändi teki 7 vuotta aikaisemmin Bohemian Rhapsodyn. Mielestäni todellinen floppi, jonka pelastaa David Bowien avustuksella vain Under pressure.
 
THE WORKS 1984:
Minun ensimmäinen Queen levy. It's a hard life ja hammer to fall ovat edelleen suosikkibiisien joukossa. Tämäkin on varsin eheä levy, ja sisältää vain 9 biisiä. Todellinen keikka hitti radio ga ga löytyy tältä levyltä. Jälleen vähän enemmän rock levy. Ehkäpä hot spacen saama murskakriiikki vaikutti siihen, että enimmät "soundikokeilut" saivat jäädä, ja treble booster polkaistiin taas päälle.
 
A KIND OF MAGIC 1986:
Tämä levy sisältää viisi the highlander leffaan tehtyä biisiä, joka mielestäni sotkee levyn kokonaisuutta pahasti. Lähinnä tulee tunne, että levy on tehty tilkebiiseistä kokonaan. Tarkoitan sitä, että Queen biisit (One vision, a kind of magic, friends will be friends) ja sitten ne leffabiisit. Periaatteessa helppo ja nopea tapa saada levy ulos kesken kiertukiireiden. Queenhän oli kiertueella käytännössä vuodesta 1982 vuoteen 1986 lähes tauotta. Jotenkin tämä ei ole koskaan minulle auennut kunnolla. One vision on tietty hyvä, ja se onkin tehty ja julkaistu sinkkuna jo vuonna 1985. Jotenkin kokonaisuus ei toimi. En minä tiedä.
 
THE MIRACLE 1989:
Kolmen vuoden levytys- ja keikkatauko(se viimeinen) teki ilmeisesti aika hyvää, sillä tämä on loistava levy. Ei yhtään turhaa biisiä, ja tietenkin monta hittiä. The Miracle, I Want It All, the Invisible Man ja Breakthru. Viimeksi mainittu sisältää malliesimerkin, miten bassolinja voi olla oikeasti eteenpäin vievä. Mahtipontinen Scandal on myös hieno. Kyllä tämä queendiggaajan hyllystä pitää löytyä.
 
INNUENDO 1991:
Sääli, että tämän piti jäädä viimeiseksi, etenkin kun bändi oli saanut hyvän suunnan edellisellä levyllä. Innuendo, I'm Going Slightly Mad, Headlong, Show Must Go On... Mielestäni Queenin paras levy. Bändi on varmaankin tiennyt, että tämä on viimeinen kerta kun he saavat Freddien kanssa tehdä musiikkia, ja ehkäpä siksi levyltä huokuu todellinen läheisyys ja lämmin fiilis. These Are The Days Of Our Lives saa raavaammankin miehen herkistymään. Bijou biisissä on Brian May:n käsittämättömän hienoa kitarointia. Uskomatonta, että Mercuryn ääni on niin mielettömän hienossa kunnossa, kun aikaa oli tiimalasissa kuitenkin vain 10 kuukautta levyn ilmestymisen jälkeen. Kaiken lisäksi, bändi jäi studioon nauhoittamaan materiaalia varastoon...
 
MADE IN HEAVEN 1995:
...tätä levyä varten. Mercuryn kuoleman jälkeen julkaistu levy, joka sisältää bändin viimeiset studioäänitykset. Kyse ei ole ylijäämämateriaalista, vaan Innuendon jälkeen äänitetyistä kappaleista. Levy sisältää monta Mayn ja Taylorin soololevyillä ollutta kappaletta, koska bändin omien sanojen mukaan Mercury oli vaatinut laulettavaksi "mitä tahansa roskaa vain saadaan kirjoitettua". Roskaa levy ei toki ole, mutta ei ainakaan minulle ole kuin "se viimeinenkin levy, mikä pitää vaan omistaa". Ei tällä minusta ole enää queenin musiikkiin mitään lisättävää. Kauniita kappaleita toki, ja Freddien viimeiset työt.
 
Näiden lisäksi Queen julkaisi tänäaikana gratest hits I ja II kokoelmat, sekä live magic ja live at wembley livelevyt.
 
Hieno bändi, joka teki hienon uran ylä- ja alamäkineen. Tietysti myös monta laulua jotka ovat syöpyneet ihmisten mieliin. Queen sai minut ensin tarttumaan rumpukapuloihin ja sittemmin kitaraan, ja on sen jälkeen tarjonnut minulle musiikin ihmeellisen maailman.
 
___
"Queenin musiikki avautui minulle täysin vasta kun aloin sitä itse soittamaan." -SirElwood :)

Ei mitään lisättävää... :)