Rock, pop, alternative ›

RockFanatic: Minä en ymmärrä lääketieteestä yhtään mitään, mutta sen voin silti huoletta sanoa, ettei kukaan, joka vakavissaan väittää tämän kokoisen miehen painaneen kuollessaan 160 kiloa, voi olla asiantuntija:
 
https://youtu.be/pmvEUMinDl0
 
Elvis ei ollut tuossa videossa kuollut.

Tukevimmillaan enintään 120 kiloa, mittaahan sillä oli kai aika tarkalleen 180 senttiä.

Pirulauta kun on hieno biisi. Nämä tammi-helmikuun 1969 Memphis-sessioiden biisit ja niiden esitykset ovat kyllä loistavia.
 
https://youtu.be/hGq34g6DM_M

Baz Luhrmannin kesäkuussa ensi-iltaan tulevan Elvis-elämäkertaleffan traileri on nyt julkaistu. Pääosissa Austin Butler Elviksenä ja Tom Hanks Eversti Parkerina.
 
https://youtu.be/wBDLRvjHVOY

RockFanatic: Nämä tammi-helmikuun 1969 Memphis-sessioiden biisit ja niiden esitykset ovat kyllä loistavia.
 
Tämä, siellä oli soundipolitiikka kunnossa ja paljon kovia soitto_uckoja.

Traileri suomiteksteillä:
 
https://youtu.be/zWLu0eO6QC8

Karl E. Lindroosilla oli upea Elvis-kokoelma.
 
https://www.is.fi/viihde/art-2000006475810.html

RockFanatic: Ja nyt loppui salailu. Olkaa hyvät, tässä mies äänen takana:
 
https://youtu.be/UNp_Ww5oKJQ
 
Ja tässä suurin piirtein koko tarina:
 
Loppuvuodesta 1968 Georgian Atlantassa syntynyt Anthony Doyle "Tony" Richards ryhtyi pyörimään erinäisillä Elvis-aiheisilla nettifoorumeilla (mm. legendaarisella alt.elvis.king -palstalla) vuoden 1996 tienoilla. Alusta saakka Richardsin missio oli painaa alas kaikki muut Elvis-kloonit todistelemalla kerta toisensa jälkeen sitä, kuinka hän on ainoa Elvikseltä kuulostava henkilö koko maailmassa. Richards myös aidosti uskoi olevansa Elviksen poika ja jopa postasi jossain vaiheessa nettiin äärimmäisen amatöörimäisesti käsitellyn kuvan muka omista vanhemmistaan, jossa "isän" vartaloon oli tökerösti liitetty täysin eri värisävyä edustava 60-luvun Elviksen pää. Richardsin managerina tuolloin toiminut Steve Kelley loi miehelle Arion-nimisen roolihahmon (nimi napattu epäilemättä Jimmy Ellis -vainaan Orion-hahmosta), jonka lähes kaikki valokuvat fotoshopattiin huomattavasti enemmän Elvistä muistuttaviksi Richardsin itsensä näyttäessä tuohon aikaan lähinnä Retu Kiviseltä. Richards myös äänitti "Arionin" nettisivuille teknisesti huonolaatuisia singback-versioita erinäisistä Elvis-biiseistä ja herätti huomattavan autenttisella äänellään pienimuotoista huomiota. Sivuille luotiin myös keskustelufoorumi ja keikkakalenteri, jonka kaikki keikat olivat tosin bluffia, sillä Richardsin ei tiedetä koskaan esiintyneen muualla kuin kotikuntansa karaokekuppilassa.
 
https://youtu.be/yzx3s0Nf-xo ("Arionin" sivustolla alun perin julkaistu versio biisistä Welcome To My World)
 
Niin ikään 90-luvun lopulla Don Bauer -niminen floridalainen lentäjä suunnitteli täysin amatööripohjalta "All Shook Up" -nimistä elokuvaa, jonka idea perustui Elviksen lavastettuun kuolemaan. Elokuva ei koskaan valmistunut, mutta sen käsikirjoituksesta tiedetään sen verran, että päähenkilön nimi olisi ollut Earl A. Parsons.
 
Tässä kohtaa, vuonna 1999, Tony Richards sai neronleimauksen tuoda "Elvis" takaisin henkiin netin välityksellä. Koska varsinaista sosiaalista mediaa ei tuolloin vielä ollut, Richards liittyi Elvisangel1 -nimiselle chättisivustolle, varasti Earl Parsonsin nimen itselleen ja alkoi pitää sivustolla säännöllisin väliajoin omia suoria lähetyksiään, varsin vakuuttavasti ikääntyväksi Elvis Presleyksi ääntään muuttaen. Ajoittain Richards näyttäytyi chätissä myös kuvan kanssa, harmaaseen peruukkiin, aurinkolaseihin ja tekopartaan sonnustautuneena.
 
https://youtu.be/hvfJe_sSnYk (videon alkupuolella pari kuvaa em. Richardsin naamioitumisleikeistä, myös ääni on hänen - suora rippaus "Cotnerin" Paltalk-striimistä 19.9.2007)
 
Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin teksasilainen taksikuski Ron Cotnam veti paikallisissa baareissa Elvis-show'ta nimellä Jon Burrows - The Spirit Of The King. Show ja koko Burrowsin roolihahmo perustui huolella suunniteltuun kusetukseen; Cotnam veti lauluosuutensa playbackinä Elviksen alkuperäisten lauluraitojen tullessa nauhalta ja esiintyi Elviksen hahmossa myös yksityiselämässään, huijaten muun muassa eräältä vanhemmalta naiselta rahaa mukamas "itse kirjoittamillaan muistelmilla", jotka kyseinen rouva kävi vieläpä henkilökohtaisesti noutamassa "Elvikseltä" itseltään. Huijaus paljastui kokonaisuudessaan muutamia vuosia myöhemmin viranomaisten saatua selville, että Cotnam käytti Elviksen vanhaa sosiaaliturvatunnusta. Miehen myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.
 
Vuonna 2004 Floridan New Port Richeyn Harrikka-klubin nettisivujen kuvagalleriaan ladattiin joukko kuvia klubin jonkinlaisessa johtoasemassa toimineesta Ken Robertsista (1946-2019), joka muistutti piirteiltään häkellyttävän paljon realistisesti ikääntynyttä Elvistä, pottunenää ja hörökorvia lukuun ottamatta. Tässä kohtaa Tony Richards oli vaihtanut Earl Parsons -hahmonsa nimen Ron Cotnamista ja Jon Burrowsista vääntämäkseen Jon Cotneriksi sekä siirtynyt livestriimeineen Elvisangel1 -chätistä Paltalk-palvelun "Friends, Fans and Family of Elvis Presley" -ryhmään, ja ulkonäöltään sopivan Robertsin kuvat toivat soppaan oivan lisämausteen, kun hänen väärän malliset korvansa ja nenänsä vielä fotoshopattiin elvismäisiksi. Lähes kaikissa netistä löytyvissä "Jon Cotnerin" kuvissa esiintyy Elvis-filtterin läpi käytetty Ken Roberts (parissa tosin myös harmaapartainen ja -peruukkinen Tony Richards). Roberts kuoli pitkäaikaiseen sairauteen keväällä 2019, minkä jälkeen materiaalia hänestä ei enää ole käytetty Cotnerin videoissa, mutta Richardsin ääninäyttelemä hahmo on käsittääkseni edelleen olemassa, tosin julkaisten uutta materiaalia nettikaupassaan myytävillä (törkeän ylihintaisilla) CD-levyillä ja erityisesti YouTubessa enää hyvin harvakseltaan. "Cotnerin" Paltalk-ryhmä suljettiin jo vuonna 2017.
 
https://youtu.be/LuRowJWgIpI (Richards laulaa Arion-hahmossa True Love Travels On A Gravel Road -biisin)
 
https://youtu.be/ztuvuGX4T_w (aivan päivänselvästi sama jätkä laulaa Cotner-hahmossa And I Love You So'n)
 
Että se siitä niin sanotusta mysteeristä. Eihän tämän jutun kokonaisvaltaiseen selvittämiseen näköjään mennyt seitsemää vuottakaan...
 
EDIT: Tuon And I Love You So'n laulaja onkin mitä luultavimmin edesmennyt Ken Roberts itse. Olin yhteyksissä erään asiaa vielä paremmin tuntevan henkilön kanssa, joka kertoi, ettei kellään ole ollut minkäänlaista käryä Tony Richardsin liikkeistä enää n. kymmeneen vuoteen. "Cotnerin" äänenväri kieltämättä muuttui hieman raihnaisemman kuuloiseksi vuoden 2012 tienoilla - luultavasti hahmon esittäjä vaihtui tässä kohtaa päälle nelikymppisestä Richardsista päälle kuusikymppiseksi Robertsiksi. Yhteyshenkilöni kertoi myös uskovansa, ettei Jon Cotnerin nimellä tulla enää julkaisemaan mitään; vuonna 2020 julkaistu viimeisin CD oli hahmon ja sen lopullisen esittäjän postuumisti julkaistu jäähyväisalbumi.
 
Vielä nostoa tälle kommentille - korjaus, Ken Robertsilla ei ollut äänellisesti mitään tekemistä Jon Cotnerin kanssa; ainoastaan kuvat olivat hänestä. Äänestä vastasi Tony Richardsin ohella mitä luultavimmin 80-90-lukujen vaihteessa varsin suuressa huudossa ollut Elvis-tribuuttiartisti, nykyään omia kantrihenkisiä biisejään esittävä Charles Alan Ro(w)e, joka käytti urallaan useampaakin taiteilijanimeä - tunnetuimpana luultavasti "NuElvis". Tässä hänen vuonna 1991 levyttämänsä kappale "If You Think You've Seen Me":
 
https://youtu.be/E3brHtML3MI
 
Ja tässä vuonna 2008 levytetty uudelleenversiointi Roe'n alun perin 80-luvun lopulla levyttämästä biisistä "You Know Me", joka paljastaa äijän Cotner-kytköksen heti alun puheosuudessa; siitä äänestä on vaikea erehtyä.
 
https://youtu.be/Dy9Ijf16dvA - vertaa: https://youtu.be/pp6mQrKhXcY?t=170

Ei kerpele, kyllä tästä Luhrmannin leffasta taitaa tulla SE definitiivinen Elvis-eepos, mitä on odotettu Kurt Russellin päivistä asti:
 
https://youtu.be/wBDLRvjHVOY
 
https://youtu.be/Gp2BNHwbwvI
 
https://youtu.be/kw1VA7j-64w

RockFanatic: Ei kerpele, kyllä tästä Luhrmannin leffasta taitaa tulla SE definitiivinen Elvis-eepos, mitä on odotettu Kurt Russellin päivistä asti:
 
Toivottavasti elokuva on vähemmän sekava kuin trailerit. Pahoin pelkään, että kaikessa on menty enemmän koko ja suuruus kuin tunne ja syvyys edellä. Elviksen osa on varmasti yksi vaikeimpia uskottavasti näyteltäväksi. Mutta toivotaan parasta. Kyllähän Luhrmann on parhaimmillaan ollut mainio ohjaaja.

Viimeinen traileri - Suomen ensi-ilta huomenna:
 
https://m.youtube.com/watch?v=ZbrmBotVIGw

Pinewood: Toivottavasti elokuva on vähemmän sekava kuin trailerit. Pahoin pelkään, että kaikessa on menty enemmän koko ja suuruus kuin tunne ja syvyys edellä. Elviksen osa on varmasti yksi vaikeimpia uskottavasti näyteltäväksi. Mutta toivotaan parasta. Kyllähän Luhrmann on parhaimmillaan ollut mainio ohjaaja.
 
Eniten itseä häiritse se, että pääseekö tohon hahmoon sisälle, kun näyttelijä näyttää siltä, että yrittäis näyttää John Travoltalta joka esittää Elvistä.

zekeode: Eniten itseä häiritse se, että pääseekö tohon hahmoon sisälle, kun näyttelijä näyttää siltä, että yrittäis näyttää John Travoltalta joka esittää Elvistä.
 
Tämäpä se. Olisi vaikea tehdä esim. uskottavaa elämäkertaa Tarja Halosesta jos näyttelee Jope Ruonansuuta, joka imitoi Tarja Halosta.

Leffa nähty eilen illalla, ja huh huh - olihan se kova. Tässä arvosteluni, jonka varoitan sisältävän spoilereita.
 
Ensiksi ne parit pikku miinukset:
 
* Baz Luhrmannin omaperäinen ohjaustyyli voi olla perinteisempään elämäkertakerrontaan tottuneelle jonkin verran vieraannuttavaa katseltavaa. Kuvakerronta on sähäkkää ja suorastaan hektistä, kamera kieppuu välillä kuin karusellissa ikään, hidastettua kuvaa käytetään etenkin leffan alkupuolella varsin runsaasti, ja äänimaailma koostuu alkuperäisten Elvis-levytysten lisäksi myös monista erilaisista remixeistä ja covereista. Jopa pari pätkää räppiä kuullaan Memphisin Beale Streetille sijoittuvien kohtausten taustalla.
 
* Eversti Parkerin niinsanottu hollantilainen aksentti muistuttaa Tom Hanksin tankerolla enemmänkin tönkköä saksalaisaksenttia.
 
* Tästä eteenpäin en pysty katsomaan mitään materiaalia Parkerista näkemättä ja kuulematta vain ja ainoastaan Tom Hanksia - överiä aksenttia lukuun ottamatta tämä vetää patologisen kusettajan roolinsa aivan liian hyvin.
 
Ja sitten ne monet plussat:
 
* Austin Butlerin roolisuoritus Elviksenä on aivan tajuttoman loistava. Äijä pyyhkii kevyesti lattiaa joka ikisellä aiemmalla yrityksellä esittää Kuningasta - kyllä, myös Kurt Russellin sinänsä hienolla suorituksella -, eikä eri aikakausien Elvis-maneerien omaksuminen tuota hänelle minkäänlaisia ongelmia. Niin miehen ääni, ulkoinen olemus kuin tapa liikkuakin muuttuvat kulloisenkin aikakauden mukaan äärimmäisen tarkasti aitoa Elvistä vastaaviksi, eikä illuusio hellitä hetkeksikään, vaan katsoja aidosti uskoo katsovansa ja kuuntelevansa Elvistä Butlerin sijaan.
 
* Biisivalinnat. Vaikka osa katsojista saattaakin vierastaa soundtrackin edellä mainittua omaperäisyyttä, on mukaan sisällytetty reilu satsi Elviksen alkuperäisesityksiä, eikä pelkästään niistä kuluneimmista hiteistä, vaan mukaan mahtuu myös muutama harvinaisuus. Esimerkiksi I Got A Feeling In My Body, vaikka onkin remiksattu melodiakulkua myöten ja sijoittuu soundtrackillä vielä väärään ajankohtaankin, vain yksinkertaisesti toimii. Myös Butlerin coverit varhaisista Elvis-biiseistä, kuten esimerkiksi autenttisen räväkkä Baby Lets Play House, toimivat hienosti. Trouble-biisin esittäminen keikalla kesällä -56, kun koko biisiä ei vielä ollut olemassakaan, voisi etukäteen tuntua oudolta ja jopa tietämättömältä ratkaisulta ohjaajan suunnalta, mutta istuu lopulta kohtauksen intensiiviseen tunnelmaan kuin silinteri basset-koiran päähän Steve Allen Shown kuvauksissa, eli ennakko-odotuksista poiketen yllättävänkin hyvin.
 
* Leffan siloittelemattomuus. Siinä missä aiemmat Elvis-elämäkertaleffat ovat enemmän tai vähemmän hyssytelleet tähden elämän pimeitä puolia, Luhrmannin elokuva hyökkää täysillä syvään päähän. Butler sekoilee 70-luvun Elviksenä armottomasti ja mukaan mahtuu niin pilleripöhnäistä pyörtyilyä International-hotellin käytävälle (elvytysmenetelmänä pää jäävesisankoon), telkkareiden ampumista kuin lähes psykoottista riehumista hotellin svlitissä. Butler tulkitsee yhä syvemmälle addiktioon ja masennukseen vaipuvan Elviksen äärimmäiset tunnetilojen vaihtelut vailla ylinäyttelyn häivääkään, katsojan tuntiessa jopa aitoa ahdistusta katsellessaan tämän toilailuja.
 
* Maskeeraus, puvustus ja lavastus ovat aivan huippuluokkaa. Mikäli en tietäisi asioiden aitoa laitaa, luulisin edelleen a) Butlerin ja Hanksin muokanneen itse omaa ulkonäköään (painoa ym.) leffan tarpeisiin mukautuvasti, kuten myös b) leffaa kuvatun Yhdysvalloissa, mutta todellisuudessa kyse onkin äärimmäisen suurella pieteetillä tehdystä maskeerauksesta, puvustuksesta ja lavastuksesta, ja kaiken lisäksi elokuva on kuvattu kokonaisuudessaan Australiassa. 70-luvun jumpsuitit sekä myös lavan ulkopuoliset asut ovat legendaarisen B&K Enterprises -yrityksen tarkkoja kopioita Elviksen alkuperäisistä puvuista (kyseisen lafkan palveluita käyttää myös valtaosa tämän päivän ammattimaisista Elvis-tribuuttiartisteista) ja 50-luvun räikeät puvut taas Bernard Lansky -vainaan alkuperäisen tyylin mukaan räätälöityjä. Rankasti ylipainoiseksi Parkeriksi maskeerattu Hanks on käytännössä tunnistamaton, eikä katsoja todellakaan näe Butlerissa Elvikseksi maskeerattua John Travoltaa ainakaan 50-luvun osuuden jälkeen, vaan etenkin 70-luvulle tultaessa mies aidosti muistuttaa Elvistä myös ulkoisesti; varsinkin aurinkolasit päässä illuusio on likipitäen hullun realistinen.
 
* Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, pätkät aidosta Elviksestä näyteltyjen kohtausten seassa. Erityisesti lopun sydäntäsärkevä Unchained Melody, jossa kesän -77 Elvikseksi maskeerattu Butler vaihtuu yhtäkkiä aitoon Elvikseen, nostaa karvat pystyyn ja (ainakin täällä päässä) kyyneleet silmiin.
 
Kaiken kaikkiaan kyseessä on ehdottomasti paras elämäkertaelokuva ja ehkä jopa paras elokuva ylipäänsä, jonka olen ikinä nähnyt. Suosittelen tätä henkeäsalpaavaa elämystä ERITTÄIN lämpimästi niin Elvis-faneille kuin muillekin musiikin ja viihteen sekä niiden historian ystäville.

pari pätkää räppiä kuullaan
 
Kiitos kattavasta ja hyvästä arvostelusta, mutta siis ei, ei ja vielä kerran ei. Mitäs hevonvattua tuo nyt sitten on, räppiä 50-luvulta? Puhelaulu joo, se on vanha juttu, mutta räppiä?

msalama: Kiitos kattavasta ja hyvästä arvostelusta, mutta siis ei, ei ja vielä kerran ei. Mitäs hevonvattua tuo nyt sitten on, räppiä 50-luvulta? Puhelaulu joo, se on vanha juttu, mutta räppiä?
 
Kieltämättä outo ratkaisu, mutta jollain erikoisella tavalla toimii osana soundtrackiä. Eminemhän siellä taitaa höpöttää konekompin päälle. Ilmeisesti tarkoituksena on saada nuorempi yleisö kiinnostumaan Elviksestä pistämällä tämän musiikki ja vaikutteet 2020-luvun filtterin läpi, mene ja tiedä.

No joo, ehkä sen tuolla motiivilla ymmärtää, mutta silti.

Elvari-elokuva nähty. Aika turha tekele. Viimeiset 40 minuuttia katseltavaa.
Aiheesta olisi saanut irti vaikka mitä, nyt kaikkea käsiteltiin pintapuolisesti eikä mihinkään pureudettu kunnolla. Tyyliin Elvari nappaa muutaman pillerin ja seuraavaksi siirrytään kaksi vuotta eteenpäin lehtiotsikkoon "Elvis kuoli". 50- ja 60-lukujen Elvis on elokuvassa vaivaannuttavaa katseltavaa, johtuen näyttelijästä. Mietin, että olisiko ollut parempi käsitellä juonta enemmin Parkerin näkökulmasta ja jättää Elviksen hahmo blurratuksi sivuhahmoksi? Paitsi nytkään Parkerin hahmosta ei saatu juurikaan mitään irti, oli kuvattu sellaiseksi puolisutkiksi käärmeöljynmyyjäksi.
 
2/5*

Tää täytyy selkeesti käydä kattoon. Oiskohan temosella ollut tähän annettavaa?

oli kuvattu sellaiseksi puolisutkiksi käärmeöljynmyyjäksi
 
No mutta semmonenhan se oli ja semmoseks se on kuvattu kaikissa elämänkerroissa ja historiikeissakin tiemmä.