Rock, pop, alternative ›

Jeah, kyllä se on nyt parisenkymmentä kuuntelua taakse jättäneenä todettava, että on tämä kyllä mahtava levy! Kokonaisuutena ehdottomasti paras, jos vertaa vaikkapa Stupid Dreamiin, In Absentiaan ja Deadwingiin. That's what I think.
 
Alussa levyä kuunteli jotenkin liian korvat höröllä. Nyt kun on antanut pyöriä kiinnittämättä liikaa huomiota (ts. selailemalla sanoja yms :D ) on levy päässyt täysiin oikeuksiinsa.
 
Jotenkin levy tuntuu tosi lyhyeltä. Tai ainakin tuntuu, että loppuu aivan liian aikaisin. Mutta, tähän ei ole muuta lääkettä kuin nappula nimeltään Play.
 
Ah, näkisipä vielä Ilosaaren keikan jollakin ilveellä....
Tai no, jos ei näe, voi lohduttautua, että kolmenvartin setisä ei ihmeitä ehi (Anesthetize ja pari muuta), ja voip jäädä odottamaan klubikeikkaa.
 
E: ->Pieni viilaus. Lightbulb Sun pitäs hommata, aeva unohtu välistä (ehkä juuri sen takia, että se puuttuu hyllystä :) )

Jeah, kyllä se on nyt parisenkymmentä kuuntelua taakse jättäneenä todettava, että on tämä kyllä mahtava levy! Kokonaisuutena ehdottomasti paras, jos vertaa vaikkapa kolmeen edelliseen Stupid Dreamiin, In Absentiaan ja Deadwingiin. That's what I think.
 
Pakko nusauttaa pilkkua sen verran, että "kolme edellistähän" ovat toki Lightbulb Sun, In Absentia ja Deadwing.

Pakko nusauttaa pilkkua sen verran, että "kolme edellistähän" ovat toki Lightbulb Sun, In Absentia ja Deadwing.
 
Iha oikein nussautit. :D

Iha oikein nussautit. :D
 
"Thanks! I hear that a lot..."

Onpas harvinaisen epäonnistunut soolo Alex Lifesonilta tuossa Anesthetizessä. Arvostan äijää soittajana todella paljon, mutta nyt ei oikein lähde.
 
On Adrian Belewin soolokin Deadwingillä vähintäänkin epäilyttävä (en sano, että verrattuna äijän normaaliin ulosantiin, kun en ole sitä kuullut, vaan levyn soundiin ja juttuihin verraten), mutta niin sekin vaan istuu loistavasti korvaan kun sitä on taajaan soittimessa käyttänyt. Mun mielestä toi Lifesonin soolo on muutenkin aika onnistunut, ei tarvi ns. totutella siihen että siitä tykkäis.
 
E: Muutaman kuuntelukerran jälkeen on todettava, että Anesthetize on parhautta. Muutenkin diggaan eeppisisitä biiseistä. Tän levyn suosikki mulla. Edelliseltä oli Arriving somewhere but not here.

 
E: Muutaman kuuntelukerran jälkeen on todettava, että Ompa aikasen paska ja tyhjä levy. Odotin varmaan liikoja, luulin levyn olevan raskas ja sisältä kunnon tykityksiä mutta aika tissillä läpyttelyä on tämä levy...
 
1.raita on levyn kovin ralli sen jälkeen tuleva
2.raita My Ashes olisi voinnut olla vaikka my asses on aika turha piisi...
3.raita mitä helvettiä varten tehdään piisi joka on junnaava ja kestää 17minuttia ja risat... Piisissä on hienot hetkensa 6min kohdalla kun tulee niin kova rumpu pornoa että ei rajaa....
4.raita toinen seniili piisi
5.en saanut otetta en...
6.Tässä on hetkensä ainakun se sleep together kohta tulee se potkii mutta muuten on aika vaisua...
 
Jotenkin vaan olen sitä mieltä että reisille mäni....

Edellistä viestiä kommentoiden,
 
Musta tuntuu että tää bändi ei ehkä vaan oo sua varten, nimittäin tää on mun mielestäni melko samanlainen levy mitä parit viime levyt ja tässä on juuri niitä samoja elementtejä mitä PT:llä on mielestäni aina ollut. Kaikki vaan ei tykkää, mut mä tykkään.
 
Ps. Harmi kun oon niin huono kääntämään mun ajatuksia sanoiksi.
 
E:Wilson on guru.

Edellistä viestiä kommentoiden,
 
Musta tuntuu että tää bändi ei ehkä vaan oo sua varten, nimittäin tää on mun mielestäni melko samanlainen levy mitä parit viime levyt ja tässä on juuri niitä samoja elementtejä mitä PT:llä on mielestäni aina ollut. Kaikki vaan ei tykkää, mut mä tykkään.
 
Ps. Harmi kun oon niin huono kääntämään mun ajatuksia sanoiksi.
 
E:Wilson on Tennipallo
 
Äläs ny.. PT:ssä on se vikana että siellä on ihan s##t#Nan kovia ralleja sitten on sellaista lässyttelyä joka vie pohjan kaikelta. Kyllähän tässä on uudessa on samoja elementtäjä paljon kun vanhassakin mutta ei ne ole vaan niitä hyviä elementtejä. Tällä levyllä ei ole mitää Futilen kaltaista oikein tiukkaa vääntöä, ja moninaisuus paisuu liian isoksi että varsinainen linja katoa aina jonnekkin. kuuntelin just perään DW:n ja nyt soi in absentia... Ei tää uusi vaan pärjää nille levynä, parempia juttuja tästä kyllä löytyy mutta ei tää vaan oo niin hyvä. Sama kävi Blackfieldin kakkosen kanssa , alkaa vissiin wilsonin kytkin luistaa...

16. Suomen virallisella listalla. Aika hyvin kun on vasta pari päivää ollut levy myynnissä ja osa kaupoista pisti myyntiin vasta tänään.
 
edit: Eivätkä näyttäneet edes videota, prkl.
 
3.raita mitä helvettiä varten tehdään piisi joka on junnaava ja kestää 17minuttia ja risat...
 
Se on kato sitä progee. Jätkä ei vaan tajuu.

16. Suomen virallisella listalla. Aika hyvin kun on vasta pari päivää ollut levy myynnissä ja osa kaupoista pisti myyntiin vasta tänään.
 
Mukavaa kuulla että se on noin suosittu :D
 
Se on kato sitä progee. Jätkä ei vaan tajuu.
 
Ahaa tästä se siis johtui, huolestuinkin jo.....

toinen seniili piisi
 
Sanoisin että tämä on seesteinen levy.
 
Seesteinen on kirosana, musiikista kun puhutaan.

Sanoisin että tämä on seesteinen levy.
 
Seesteinen on kirosana, musiikista kun puhutaan.
 
nääh... On joskus kiva kuunnella seesteistäkin musaa :)

Nussastaan nyt pilkkua vähän lisää :P Seesteinen: selkeä, kirkas, valoisa, onnellinen tai tasapainoinen
 
No ei se erityisen onneliselta loppupeleissä kuulosta, mutta tasapainoinen se ainakin on. Ehkä tosiaankin paras Porcupine Treen levy kokonaisuutena.
 
Niin ja kyllä PT:llä on tosi kovia ralleja, kuten juuri Futile ja vaikkapa Mother and Child Divided, mutta kyllä heidän musiikkin mulle ainakin edustaa muutakin kun noitta "mätömpiä" biisejä. Tämä levy tarjoilee itselleni sopivassa suhteessa kaikkea :)
 
Mielipiteistähän tässä on silti kysymys, joten vaikka olisi kuinka fanboi niin pitää kunnioittaa muitten mielipiteitä. Itekkin luulin vahingossa preview pätkän kuunnelleena, että tää levy ois raskaampi. Ja kyllähän se onkin tavallaan, mutta äänipuolella on muutakin kun niitä meshugga riffittelyjä :)

Nussastaan nyt pilkkua vähän lisää :P
 
No ei se erityisen onneliselta loppupeleissä kuulosta, mutta tasapainoinen se ainakin on. Ehkä tosiaankin paras Porcupine Treen levy kokonaisuutena.
 
Niin ja kyllä PT:llä on tosi kovia ralleja, kuten juuri Futile ja vaikkapa Mother and Child Divided, mutta kyllä heidän musiikkin mulle ainakin edustaa muutakin kun noitta "mätömpiä" biisejä. Tämä levy tarjoilee itselleni sopivassa suhteessa kaikkea :)
 
Mielipiteistähän tässä on silti kysymys, joten vaikka olisi kuinka fanboi niin pitää kunnioittaa muitten mielipiteitä. Itekkin luulin vahingossa preview pätkän kuunnelleena, että tää levy ois raskaampi. Ja kyllähän se onkin tavallaan, mutta äänipuolella on muutakin kun niitä meshugga riffittelyjä :)
 
Ite kun olen nyt kymmenkunta kertaa levyn kuunnellu läpi, ni tajusin just että tää levyhän kumartaa aika vahvasti menneisyyteen. Pääasiassa soundit ja meininki on vanhemman tuotannon mukaista enemmän. Tietysti tässä on sitä Deadwingin meininkiäkin mutta enemmän mä löydän vertailukohtia vanhempiin levyihin kuin siihen. Koska siihen viittaavat soundit ovat jo evolvoituneet sen verran, ettei suoraa verrannollisuutta voi muodostaa. Raskaiden kohtien raskaus on lisääntynyt runsaasti DW:iin verrattuna mutta niin on myös se bändin kevyempi puoli keventynyt. Ääripäät on korostunu, mutta kokonaisuus on silti tasapainosempi, eheämpi. En tiedä mistä johtuu.
 
Ite olisin ehkä kaivannu kuitenkin raskaampaa albumia. Ajattelin tavallaan että se kevyt puoli on jo kuultu, että jos nyt sitten linja jatkuisi DW:stä vielä kymmenenteen potenssiin. Samplen perusteella mullekin synty tällänen ennakko-odotus. Vähän petyin kun levy ei ollutkaan sitä mitä odotin. Vitun kova, mutta mulla on vähän ristiriitaset fiilikset aina kun tätä kuuntelee. Kun mä kuuntelen usein mielialan mukaan erityylistä musaa. Raskaampaa tietyssä mielentilassa, kevyempää tietyssä. Tässä kun on vähän kumpaakin sekasin ni tuntuu ihan skitsolta kuunnellessa. Vanhemmat levyt toimi kevyemmäm linjan edustajina hienosti, DW taas ei ehkä niinkään rankemman, mutta menevämmän mielialan edustajana. Ja yleensä raskas musa löytää tiensä koneeseen kun kaipaa sitä menoa. Että siinä mielessä DW oli niiden kanssa samassa kastissa mitä mielialamusiikkiin tulee. Tästä mulla ei oo vielä mitään hajua mihin tää sijoittuu. Tuntuu että tässä on kontrasteja jo liikaa.
 
Tämä siis minun syväluotaava analyysi. Aika mutu-tuntumalta ja omien fiiliksien mukaan tuli arvioitua, ei niinkään onko levy hyvä vai ei. Koska se on hyvä. En vaan osaa suhtautua siihen oikein. Ehkä. Ainakaan vielä.
 
E: Levy muuten toimii parhaiten kun sitä luukuttaa täysillä. Löytyy se potkukin sitten.

Mun mielestä on hyvä, että tuo uusi levy on kevyt, jotenkin se hevistely on aina välillä PT:n tapauksessa kuulostanut falskilta, kuten juuri esim. Futile-biisissä. Odotin kevyempää levyä ja sain juuri mitä halusinkin, jotain vähän progempaa ja vähän Blackfieldin ekan suuntaista, eli popimpaa.

Mun mielestä on hyvä, että tuo uusi levy on kevyt, jotenkin se hevistely on aina välillä PT:n tapauksessa kuulostanut falskilta, kuten juuri esim. Futile-biisissä.
 
Mua ei kanssa rauhallisempi juu häiritse yhtään, mutta kun sävellykset selkeästi ovat raskaita, niin toivoisin soundien ja soittotatsin yltävän samaan. Yhtään en vähättäle Gavin Harrisonin rumpalointia, loistava rumpalihan hän on, mutta tykkäisin esim. Anesthetize-kappaleen raskaimmista kohdista tuhannesti enemmän jos rummut kuulostaisivat raskaammilta. Kauheeta tuplabasaria sun muuta burlaburlaa rumpujen osalta tulee, mutta se epäonnistuu täydellisesti koittaessaan kuulostaa raskaalta. En sitten tiedä korjaantuisiko se jos hra Harrison olisi soittanut ne vähän kovemmalla kädellä vai olisiko miksauksella voitu asiaa parantaa. Tämä asia häiritsee silti valtavasti.
 
Muuten Fear of a Blank Planet on "ihan ok". Pirusti odotin levyä, mutta kyllä mieluummin pistän Lightbulb Sunin tai In Absentian soimaan tästä eteenpäinkin.

Kuutisen kertaa olen levyn kuunnellut ja en nyt hirveästi lähtisi vielä ylistämään, mutta kyllä se kuulostaa joka kerta paremmalta. Pari Porcupine Treelle tyypillistä asiaa nousee samantien esiin: Soitto on todella tyylikästä ja sanoitukset melkoista kuraa.
 
Wilsonin puolustukseksi voi todeta, että hänen käyttämänsä sanat ja äänteet pukevat musiikkia ihan mukavasti, mutta lyyrikat eivät millään kestä lähempää tarkastelua. Tuollaiset "He's in a band / they sound like Pearl Jam" -riimit puistattaa aika pahasti.

Mun mielestä on hyvä, että tuo uusi levy on kevyt, jotenkin se hevistely on aina välillä PT:n tapauksessa kuulostanut falskilta, kuten juuri esim. Futile-biisissä. Odotin kevyempää levyä ja sain juuri mitä halusinkin, jotain vähän progempaa ja vähän Blackfieldin ekan suuntaista, eli popimpaa.
 
Mun makuun levy oli ekan kuuntelukerran jälkeen jopa vähän liian raskas. Oma PT-suosikki tosin on Sky Moves Sideways jolta löytyy mitään raskaaseen viittaavaakaan ehkä pari riffiä koko levyn aikana.
 
Hyvältä se silti kuulosti.

Pari Porcupine Treelle tyypillistä asiaa nousee samantien esiin: Soitto on todella tyylikästä ja sanoitukset melkoista kuraa.
 
No en nyt lähtisi sanomaan Wilsonin lyriikoita pääsääntöisesti kuraksi. Tosin eivät ne välillä mitään mestariteoksia ole, mutta esim. uusimmista levyistä In Absentialla on välillä erittäin hyviä lyriikoita. Wilsonin lyriikat ovat parhaimmillaan, kun ne käsittelevät asioita hieman abstraktimmin, mutta esim. tämän uuden levyn pääsääntöisesti varsin suoraviivaiset lyriikat eivät kaikki mitään mestariteoksia ole. Omat suosikkilyriikat SW:ilta löytyvät varmaan Stupid Dreamilta, Signifyltä ja muilta alkupään tuotoksilta.

Jännä juttu mutta jokin siinä on kun itselleni nämä lyyrikat toimivat pirun hyvin. Ehkä tuon viimeisen biisin lyyrikat jäävät hieman vaisuiksi ja kliseisiksi..