Rock, pop, alternative ›

Mika Kangas: Wikipedia kertoo:
 

 
En itsekään ollut tietoinen tosta Sticks And Stonesista (luoja mikä nimi). Kait tuo biisilistan perusteella on tota Hurriganes tyylistä.
 
Eikös toi Sticks and Stones ollut se levy, missä Remu käsitteli vanhoja ganes-biisejä uusiin kuosiin? Aika huimaa kamaa muistaakseni.

Hösse: Eikös toi Sticks and Stones ollut se levy, missä Remu käsitteli vanhoja ganes-biisejä uusiin kuosiin? Aika huimaa kamaa muistaakseni.
 
Tossa biisilista:
 
"Intro" - 2.55
"Do You Wanna Dance" - 3.43
"Daisy Graze" - 3.53
"Oh My Boogie" - 3.12
"Sticks And Stones" - 4.13
"Sunshine Superman" - 4.05
"I Love You" - 3.33
"Tutti Frutti" - 2.42
"Party" - 3.39
"Whats Ya Numba" - 4.48
 
Onhan tossa Do You Wanna Dance mutta tällä Roadrunner Tour nimisellä livelevyllä on pelkkiä Hurriganes vetoja. Tuli silloin ysärin alkuvuosina. Ja huomattavasti parempi kuin se 1988 comebacklive.

Mika Kangas: Tossa biisilista:
 
"Intro" - 2.55
"Do You Wanna Dance" - 3.43
"Daisy Graze" - 3.53
"Oh My Boogie" - 3.12
"Sticks And Stones" - 4.13
"Sunshine Superman" - 4.05
"I Love You" - 3.33
"Tutti Frutti" - 2.42
"Party" - 3.39
"Whats Ya Numba" - 4.48
 
Onhan tossa Do You Wanna Dance mutta tällä Roadrunner Tour nimisellä livelevyllä on pelkkiä Hurriganes vetoja. Tuli silloin ysärin alkuvuosina. Ja huomattavasti parempi kuin se 1988 comebacklive.
 
Toi "Daisy graze" on muistaakseni Crazy days, ja "Whats ya numba" on Oh baby doll.
Ja noi muutkin nimet tais olla "peitenimiä".

Toi Sticks And Stones on ihan hirvee levy! Se on sellasta jumputusta. En tiiä miks Remu sellasen halus tehä, mutta ei ainakaa mulle uppoo...

Tämä ketju se vaan elää :)
 
Omalta osaltani kannan korteni kekoon.
Ihan sattumalta kuunteluuni sattui "Seven days, seven nights"-albumi.
Vaan johan jysähti! Mitä hittoa oikein tuli ajateltua aikanaan tämän ilmestyessä? Oliko syynä ennakkokäsitykset vai olemattomaakin olemattomampi radiosoitto? Ohitin tämän ihan tyystin. En koskaan kuunnellut tätä levyä läpi.
 
Mutta tämä on helvetin hyvä levy! Ehkä nyt sanoisin jopa mielestäni parhaaksi kokonaisuudeksi.

Clapton ei ole jumala, Järvinen on :)
Muutenkin hyvä bändi. Pitäisi varmaan ottaa taas pitkästä aikaa taas Ganes-kuuri, kun on tullut hörhöiltyä tuolla kuuskyt-luvun psykedelia/hippirokkimeiningeissä (Hendrix, Beatles, Cream), että pääsis taas oikeille raiteille. Omalla kohdalla nuo alku- ja keskivaiheen Ganesit on parhaimpia suomirock-juttuja, ne myöhemmät jutut ei oikeen kolahda.

milkcow s calf: Tämä ketju se vaan elää :)
 
Omalta osaltani kannan korteni kekoon.
Ihan sattumalta kuunteluuni sattui "Seven days, seven nights"-albumi.
Vaan johan jysähti! Mitä hittoa oikein tuli ajateltua aikanaan tämän ilmestyessä? Oliko syynä ennakkokäsitykset vai olemattomaakin olemattomampi radiosoitto? Ohitin tämän ihan tyystin. En koskaan kuunnellut tätä levyä läpi.
 
Mutta tämä on helvetin hyvä levy! Ehkä nyt sanoisin jopa mielestäni parhaaksi kokonaisuudeksi.
 
Noihan on ihan hyviä levyjä noi 80-lukulaiset. Niitten vikahan on se, että niitä verrataan aina Roadrunneriin.

Ite kyllä diggaan suuresti Ile Kallion aikakauden Crazy Days-Hot Wheels-Tsugu Way-levytyksistä. Suoraa humpattelua ja Ile on kovin komppikitaristi. Hoiti soolot ja tuhdin rytmityksen loistavasti.
Myös Live in Stockholm 1977 on raju esitys. Ehkä Ganes juuri parhaimmillaan silloin....

Kyllähän 10/80 on erittäin hyvä ja napakka paketti. Hyviä biisejä, hyvä meininki eikä turhaa venyttelyä. Järvisen soitto on erittäin maukasta ja kurinalaista. Soolot ovat lyhyitä mutta iskeviä.

Ja Jailbird. Tiukka rokkilevy joka toimii! Vain hitit puuttuu...

kaljataiteilija: Ite kyllä diggaan suuresti Ile Kallion aikakauden Crazy Days-Hot Wheels-Tsugu Way-levytyksistä. Suoraa humpattelua ja Ile on kovin komppikitaristi. Hoiti soolot ja tuhdin rytmityksen loistavasti.
Myös Live in Stockholm 1977 on raju esitys. Ehkä Ganes juuri parhaimmillaan silloin....
Keep On Movin' kanssa Ileltä härskin hyvä veto.Sääli vaan kun oli isot saappaat...

SfNysse: Keep On Movin' kanssa Ileltä härskin hyvä veto.
 
Tsekkaa jäsenkuvaukseni.

kaljataiteilija: Ite kyllä diggaan suuresti Ile Kallion aikakauden Crazy Days-Hot Wheels-Tsugu Way-levytyksistä. Suoraa humpattelua ja Ile on kovin komppikitaristi. Hoiti soolot ja tuhdin rytmityksen loistavasti.
Myös Live in Stockholm 1977 on raju esitys. Ehkä Ganes juuri parhaimmillaan silloin....
 
Plussaa ja helevetinmoista komppia!! Näkisin, että olet asian ytimessä.

Crazy Days aikoihin meikäläisellä oli vielä korvantaukset läpimärät, mutta siskon poikakamu nauhotti sen minulle c-kasetille. Meillä oli kotona vaan yksi mankka, systerin. Ja kauhea tappeluhan siitä syntyi, kun sisko ei juuri Hurriganesista digannut, kun Remu oli linnakundi. Mutta parhaat muistot ovat silti Roadrunnerin aikaa. Se oli ensimmäinen suomalainen todella ROCK-levy. Kakkosena tuo Crazy Days. Ja nyt kyllä pitää nostaa uudeksi suosikiksi tuo mainitsemani Seven Days, Seven Nights.
 
Itse arvostan Järvistä suuresti. Hänen soitossaan oli samanlaista soljuvuutta kuin idolillani Mick Taylorilla. Mutta samalla vertailupohjalla Kallio on vastaavasti Keefin kaltainen riffin ja kompin taitaja. Molemmilla on jumalattoman tarkka ajoitus ja tyylitaju. Pidän sekä Järvisen että Kallion sooloprojekteistakin. Enkä osaa pahasti haukkua Louhivuoren Janneakaan. Saappaat vaan olivat sillä hetkellä isot ja väärissä jaloissa. Missä tahansa muualla Louhivuori olisi räjäyttänyt pankin. Remu ei varmasti ollut helppo liideri. Mutta siitä aiheesta joku muu osaa kommentoida paremmin. Vinkvink...

Hösse: Noihan on ihan hyviä levyjä noi 80-lukulaiset. Niitten vikahan on se, että niitä verrataan aina Roadrunneriin.
 
Onhan ne kai ihan hyviä levyjä mutta ongelma on siinä että niistä paistaa vähän liikaa läpi se että soittaminen on ihan perseestä kun on kierretty koko perkeleen maa ympäri 1000-2000 kertaa. Siinä vaiheessa urakehitystä alkoi ideat ja vitsit olemaan aika vähissä ja Hurriganes oli viittä vaille vainaa.
 
Tämä on toki makuasia kuten makuasiat yleensä tuppaavat olemaan mutta minun mielestä Hurriganes loppui 10/80 ja sen jälkeen julkaistiin vain ärsyttävän ammattitaitoista ja tasapaksua paskaa tai niin epätasaista kuraa että Perähikiän kylätiekin kalpenee kateudesta.

Atomic Cafe: Onhan ne kai ihan hyviä levyjä mutta ongelma on siinä että niistä paistaa vähän liikaa läpi se että soittaminen on ihan perseestä kun on kierretty koko perkeleen maa ympäri 1000-2000 kertaa. Siinä vaiheessa urakehitystä alkoi ideat ja vitsit olemaan aika vähissä ja Hurriganes oli viittä vaille vainaa.
 
Tämä on toki makuasia kuten makuasiat yleensä tuppaavat olemaan mutta minun mielestä Hurriganes loppui 10/80 ja sen jälkeen julkaistiin vain ärsyttävän ammattitaitoista ja tasapaksua paskaa tai niin epätasaista kuraa että Perähikiän kylätiekin kalpenee kateudesta.
 
Juuri näin! Kaikki hyvä jäi 70-luvulle ja siitä edespäin kaikki oli löysää paskaa - Aaltoselle anteeksi, mutta näin on!

kaljataiteilija: Live in Stockholm 1977 on raju esitys. Ehkä Ganes juuri parhaimmillaan silloin....
 
Sitä mieltä on myös Ile Kallio jonka mukaan Hurriganes kulki tuohon aikaan kun juna. Kun sen ajan keikkataltointeja katselee niin ei se Ile Kallio ollenkaan väärässä ole, yhtye oli hitsaantunut tiukasti yhteen mutta soittaminen oli vielä kivaa. Vähän sen jälkeen Ile Kallio kyllästyi koko touhuun ja niistä myöhemmistä keikoista voi sanoa vain sen että äijät veti listan rutiinilla läpi ja juoksivat pää kolmantena jalkana suihkuun kun tehtaan pilli vihelsi ja työaika päättyi. Jos yhtye vilkuilee koko keikan ajan sitä kelloa siellä takaseinällä, niin kyllä se vaikuttaa myös yleisön mielialaan.

Louhiganes oli levyillä huono mutta livenä välillä erittäinkin hyvä. Remun kunnosta se kaikki oli kiinni. Pystyikö hidalgo pamputtamaan rumpusatsiaan riittävällä energialla ja niin ettei tempo muuttunut kesken lauseen. Kesällä 83 oli yhdistetty Ileganes-Louhiganes, eikä ollut ollenkaan huono. Siitä on Ylellä nauhoitus Saapasjalkarockista.
 
Kyllä Järviganes silti paras vaikka '70s Ileganes olikin boogierokkia. Järviganes veti kuitenkin rhythm'n'bluesia rockabillymausteilla ja oli winning combination. Ei Ile huono ollut mutta ei vain pysytynyt soittamaan samoja kuvioita kuin Järvinen ja tuskin edes yritti. Järvisen suoraviivainen rock and roll -statsi on kuitenkin niitä vaikeimpia asioita maailmassa.

velipesonen: Louhiganes oli levyillä huono mutta livenä välillä erittäinkin hyvä.
Olen muidenkin suusta tuon saman kuullut. Se on mielenkiintoinen kommentti, koska yleensä Louhivuorta on haukuttu studiomuusikoksi. En itse koskaan nähnyt JanneGanesta, joten siitä en voi sanoa mitään.

velipesonen: Louhiganes oli levyillä huono mutta livenä välillä erittäinkin hyvä. Remun kunnosta se kaikki oli kiinni. Pystyikö hidalgo pamputtamaan rumpusatsiaan riittävällä energialla ja niin ettei tempo muuttunut kesken lauseen. Kesällä 83 oli yhdistetty Ileganes-Louhiganes, eikä ollut ollenkaan huono. Siitä on Ylellä nauhoitus Saapasjalkarockista.
 
Laitas linkkiä tosta ylen pätkästä