Rock, pop, alternative ›

Viikko vielä! Vai 6 päivää? Eelsin saitti sanoo julkaisupäiväksi 26.4, CDon 25.4. Kulu viikko, kulu!

Hieman helpotusta loppuviikkoon: Hear "I'm Going To Stop Pretending That I Didn't Break Your Heart" from BLINKING LIGHTS right now, right here on the EELS My Space page:
www.myspace.com/index.cfm?fuseactio … 11673608&Mytoken=20050328194725
 
E: Niin sori, onhan tuo ollut jo aiemmin kuultavissa. Innostuksissaan sekoilee hän.
 
Ja siitä julkaisusta: The CD will be released this coming Monday, April 25th in the UK and Europe, and Tuesday, April 26th in America.

Minusta taas Shootenanny! on selvästi Eelsin paras levykokonaisuus, jolta ei huonoa biisiä löydy (muilla levyillä on perinteisesti ollut yksi onnetonkin biisi; Susan's house, Baby genius, Tiger in my tank, Jungle telegraph). Eels on ollut lempibändejäni siitä saakka kun hankin Electro-shock Bluesin joskus viime vuosituhannella. Blinking lights... pitää ehdottomasti käydä hankkimassa heti kun se ilmestyy.
 
Niin ja Makasiinien keikka kun aukesi Elizabeth on the bathroom floorilla, tippui leuka meikäläisellä maahan asti. Ehkä hienoin yksittäinen biisi minkä olen ikinä elävänä kuullut. Toki koko keikkakin oli upea (varsinkin kun ne soitti 3 speedin encorena, kun MINÄ olin sitä huutaen pyytänyt!!)
 
Kyllä! Se ilta oli ehdottomasti yksi elämäni parhaista.

Minusta taas Shootenanny! on selvästi Eelsin paras levykokonaisuus, jolta ei huonoa biisiä löydy
 
Mun mielestä Shootenannylta ei nimenomaisesti juuri muita löydykään kuin huonoja biisejä. Sellainen pikainen välityöhän se taisi ollakin. Kyllä E tekee paljon parempaa jälkeä silloin, kun hän on ajan kanssa liikkeellä, eikä säveltele biisejä huiskien.
 
Sain uuden levykaksikon ennakkona viikko takaperin ja on mukava huomata, että vanha suosikki on tehnyt selkeän ryhtiliikkeen. Shootenannyn jälkeen ei ole Eels pahemmin kiinnostanut, mutta nyt olen taas kerran innoissani ankeriaista. Ja kesäkuun alun Tukholman keikalle on piletit jo hoidettuna...

Sain uuden levykaksikon ennakkona ... Ja kesäkuun alun Tukholman keikalle on piletit jo hoidettuna...
 
Inhoan rokkitoimittajia...
 
Mutta nyt soi levy tavallisen kuolevaisenkin (siis minun) soittimessani. Loistavalta kuullostaa, rauhallisemmalta kuin ehkä ennakkobiisien perusteella arveli. Tämä siis ensimmäisen levyn 9 biisin perusteella...mikä jättää vielä 23 biisiä jäljelle. Saa nähdä miten tämä päättyy. Oh, raita 10, The Other Shoe, on ehkä paras tähän mennessä. Parhautta, ja sanatkin mukana. Tarinat eivät jälleen kerran ole kovinkaan hilpeitä...

Inhoan rokkitoimittajia...
 
Samixii...
 
Tarinat eivät jälleen kerran ole kovinkaan hilpeitä...
 
Soundin arvostelussa tähän muistaakseni viitattiinkin sanoen tämän olevan sukua Electro-shockille. Juuri tilasin tämän Stupidoilta, joten huomenna vasta pääsen kuuntelemaan.
 
Sivumennen sanoen www.stupido.fi on ajanut pers.kohtaisesti cdonin ohi ensisijaisena hankintaväylänä. Todella nopea toimitus ja toimituskulut vain 2 eur 1-4 levylle.

Eilen levyn (levyt) sain. En vaan kiireiden vuoksi ehtinyt kuuntelemaan kuin ykköslevyn (hemmetin oikea elämä!). Tuntui kyllä jo sen kuultuaan että oli kahdellekympille katetta. Kakkoslevy on bonusta. Ja luultavasti ykkösluokan sellaista sekin. Hassut koskettimet varastivat huomiotani musiikin osalta. En muista milloin urut olisivat saaneet minut nauramaan ääneen, mutta näin kävi Mother Marya kuunnellessa. From Which I Came/A Magic Worldin intro toi jostain syystä mieleeni Baba O'Rileyn. Kakkoslevyn lyriikoita jo luin etukäteen, ja jos Mother Mary sai nauramaan, niin veikkaan jo nyt, että päätösbiisi "Things The Grandchildren Should Know" tulee saamaan ainakin palan kurkkuun, jos ei enemmän. Kiitos herra E ja te kaikki.
 
EDIT: Soundin levyarvostelu nyt netissä http://www.soundi.fi/arviot_02.html heti siinä YUP:n Keppijumpan alapuolella.
 
Edittiä lissää: Nyt se on kuunneltu toinenkin levy. Sanatonta. Ehkä tuosta olisi voinut puristaa yhden levyn, mutta ei se olisi yhtä hyvä. Missä tuon lausahdukseni logiikka? Äh, ei sitä tarvitse.
Ja kyllä, sen viimeisen biisin isäsäkeistö avasi hanat. (Pers.koht.)

Ja kyllä, sen viimeisen biisin isäsäkeistö avasi hanat. (Pers.koht.)
 
I'm turning out just like my father
Though I swore I never would
Now I can say that I have love for him
I never really understood
What it must have been like for him
Living inside his head
I feel like he's here with me now
(*tauko*)
Even though he's dead
 
Parhautta. Levy on nyt pyörinyt kaikissa soittimissa mahdollisuuksien mukaan tauotta ostohetkestä lähtien ja nyt alkaa vähitellen hahmottaa kaikki biisit niin että osaa jo hyräilläkin jokaista. Aivan upea äänite, tupla, mutta mikään ei ole tosiaan täytepala. Jopa nuo minuutin pikkuinstrumentaalit (7 kpl?) toimivat loistavasti kuuntelussa. Ainoa mistä en pidä on (tietenkin) sinkkubiisi Hey man (now you are really living), joka on mielestäni aika rasittava renkutus. Ilmeisesti pääni ei vain operoi musiikkiteollisuuden lakien mukaan. Toisaalta ilmeinen sinkku Old shit/new shit ei toimi nimensä puolesta (old *BEEEEP*/new *BEEEP*), mutta Going fetal olisi ollut myös hyvä kandidaatti. Siinä on Waitskin.
 
Waitsin rooli levyllä on sitten muuten ilmeisesti tuottaa yksi päälleastutun kissan mouraisua muistuttava karjaisu, joten turha odottaa duettoa. Ja John Sebastian rämpyttelee kitaraa yhdessä mini-instrumentaalissa. Buck sentään soittelee yhdellä levyn oikeista biiseistä, mutta ei sekään albumin tähtihetki ole. Sinänsä huvittavaa miten jokaisessa tiedoitteessa muistetaan näillä vierailijoilla repostella.
 
Minulle tämä lienee vuoden levy jo tässä vaiheessa, vaikea (muttei mahdoton) on kuvitella löytävänsä parempaa. Loistava tuplalevy yhden levyn hinnalla. Eikö kukaan muu ole tätä hankkinut? Kaksistaanko täällä jutellaan? Häh?

Heti kun saan rahatilanteeni inhimilliselle tasolle käyn blokkaamassa tämän. Siihen asti luen arvosteluja ja kärvistelen.

Eikö kukaan muu ole tätä hankkinut? Kaksistaanko täällä jutellaan? Häh?
 
No on on, ja yhtälailla mykistynyt levystä kuin kaikki muutkin. Itse kun olen kaikenlaisten suorien renkutusten ystävä, niin mulle toi toisen levyn alkupuolen trio (+välibiisi) old shit/new shit - bride of theme from blinking lights - hey man (now you're really living) - i'm going to stop pretending that i didn't break your heart potkii aivan täysillä. Varsinkin toi vipo saa tällaiselle parantumattomalle romantikolle palan kurkkuun. Vaikeita asioita nuo.
 
Seuraavaksi pitäisi vielä kunnolla keskittyä levyyn, sanojen kanssa ja kaikkea. Viime aikojen hektisestä elämänvaiheesta johtuen levyn kuuntelu on jäänyt pääasiassa duunimatkojen varaan. Lisää siis kenties myöhemmin.

Blinking Lights on kyllä juuri se levy, mitä on tullut odotettua aina Electro-shock Bluesin ilmestymisen jälkeen. Aivan loistavaa matskua. Paikoin toki kuulostaa niin vahvasti ESB:ltä, että hieman hirvittää... ja biisitkin ovat hieman samasta puusta veistettyjä, ei ole mitään Baby Geniuksen tyylisiä ylilöyöntejä.
 
Tämä hienoinen tasapaksuus ei kuitenkaan ole haitta, vaan tuloksena on todella yhtenäinen paketti. Eniten vaan hämmästyttää, miten kukaan on voinut tehdä 33 biisin tuplalevyn, jossa ei ole _yhtään_ täytebiisiä!
 
Onkos kukaan muu pannut merkille, että levyllä on soundeissa kaikuja progesta? Mellotroneja, autoharppuja, jne... Ja esim. The Other Shoessahan on aika psykedeeliset orkestraatiot. Paikoitellen tulee mieleen vaikkapa Moody Blues, noista jousien käytöstä.

Kannan korteni kekoon ilmoittamalla liittyneeni harvojen (?) tämän levyn ostaneiden joukkoon. Syventävää analyysia en voi vielä antaa, liian vähän kuuntelua takana. Vielä se kuitenkin tulee.

Hey man -video nähtävissä täällä www.eelstheband.com/media/index.asp
Alkuspiikki on hauska :).

No niin, vihdoinkin on levy hankittu. Vasta toinen kuuntelukerta on menossa, mutta jonkinlaisia johtopäätöksiä on jo helppo vetää. Yhtymäkohdat Electro-Shock Bluesiin ovat ainakin ilmeiset lukuun ottamatta ESB:n ykköspuolen äänikokeiluja. Jopa albumin päättävä Things The Grandchildren Should Know jäljittelee hieman PS. You Rock My Worldin leijailevaa fiilistä. Erojakin löytyy toki paljon, sillä Blinking Lights kuulostaa kuitenkin omalla tavallaan uniikilta Eels-levyltä. Levyn tunnelma on seesteinen, mutta ei missään vaiheessa tylsä. Erinomaisena lisänä joukkoon mahtuu muutama railakkaampi paukuttelu Souljackerin hengessä, mikä piristää kummasti levyn yleisilmettä.
 
Puolentoistatunnin paketiksi Blinking Lights tuntuisi olevan yllättävän tasainen. Biisimateriaali on kautta linjan vahvaa, vaikka kieltämättä jotkut biisit muistuttavatkin turhan paljon toisiaan. Perinteiset tuplalevyjen karikot on kuitenkin väistetty. Kuitenkin heti ensimmäisellä kuuntelukerralla ässäbiisejä kantautui korviin melkoinen määrä. Ajan myötä tämä levy saattaa nousta kirjoissani Eelsin parhaaksi sitten vuoden 1998.

Noniin, nyt sain kuunneltua vihdoinkin tuplan läpi kokonaisuudessaan ajatuksen ja lyriikoiden kanssa. Onhan kyseessä helvetin intiimi levy, kuten osa aikaisemmistakin tuotoksista. Itselleni levy antoi ihmeellisen paljon inspiraatiota, piti yömyöhään vielä alkaa väkertelemään piisejä. Aluksi levy vaikutti hieman puuduttavalta, mutta kun siihen pääsi syvemmälle lyriikoiden avulla, nii jo alko paukkumaan! Kauniita ralleja, hienoja balladeja. On hyvä levy, josta riittää iloa ja tekemistä vielä pitkäksi aikaa.

Oon käynyt levykaupassa kuuntelemassa varmaan joku neljä kertaa levyn läpi. Eelsin paras levy mun mielestä. Ostan pois kunhan muut menoerät on hoidettu alta pois.

Vähän oli nyt kyllä välimallin levy. Levyllä on mahtava määrä hyvää kamaa, mutta niin on myös valitettavasti huonoja kappaleitakin.
 
Pari asiaa mitkä tökkii:
 
1. Pianoballaadeja liikaa. E ja piano ei ole hyvä yhdistelmä.
 
2. Rivakat kappaleet on kyllä aika väkinäisiä muutamaa poikkeustapausta (Old shit/New shit & The other shoe) lukuunottamatta.
 
Mutta turha ehkä valittaa, kun normihintainen levy sisältää monta kymmentä minuuttia timanttista musiikkia. Tiivistys olisi ollut kuitenkin kohillaan.
 
Ps. Yksi tilitys vielä ennenkuin vedän ranteet auki. Olen vähän kyllä pettynyt mihin suuntaan Eels on lähtenyt Souljacker levyn jälkeen. Sen ilkeän partameiningin olisi ehdottomasti pitänyt jatkua.

Mutta turha ehkä valittaa, kun normihintainen levy sisältää monta kymmentä minuuttia timanttista musiikkia. Tiivistys olisi ollut kuitenkin kohillaan.
 
Aina kannattaa valittaa ;-D.
 
Sen ilkeän partameiningin olisi ehdottomasti pitänyt jatkua.
 
Mä pidän E:n molemmista puolista kyllä, enkä panisi pahaksi vaikka "Souljacker part 2" jossain vaiheessa tulisikin. Taitaa olla fiilisjuttuja. Odotellaan että E alkaa tuntea itsensä Unabomberiksi taas, niin eiköhän sieltä rytkettäkin taas tule.

1. Pianoballaadeja liikaa. E ja piano ei ole hyvä yhdistelmä.
 
Pah, minusta E ja piano on eräs hienoimmista kombinaatiosta rockmusiikin historiassa. Moni osaa rokata, mutta vain harvat pystyvät koskettamaan ihmisen sisimpää.

Moni osaa rokata, mutta vain harvat pystyvät koskettamaan ihmisen sisimpää.
 
Tuo oli kauniisti ja ah, niin todesti sanottu. Plussan arvoinen kommentti. Ihan allekirjoituskamaa.