Mika K 22.12.2004 21:53:02 (muokattu 23.12.2004 11:51:04) | |
---|
Kyllähän Doorsia tuli kuunneltua aikanaan runsaasti, erityisesti lukioaikoina. Mulle kolahti ja kolahtaa edelleen parhaiten debyyttialbumi The Doors, mutta myös L.A. Woman on kokonaisuutena kelpo levy. Levyhyllystä löytyvät lisäksi Strange Days, Waiting For The Sun, Absolutely Live sekä pari kokoelmaa. Tuosta Absolutely Live levystä tuli mieleeni, että bändi ei kyllä livenä ollut mikään kovin erikoinen. Bändin yhteissoundi oli mielestäni hyvin "ohut" ja kyllähän se "oikean" basistin puuttuminen kuuluu. |
baron 23.12.2004 03:04:10 | |
---|
Soittotaidoiltaanhan Doorsin jäsenet olivat hyvinkin heikkoja, Kuka mistäkin tykkää, mutta mun mielestä ei sinä aikana eikä paljon sen jälkeenkään rock-genressä sen luokan kiipparisooloja ollut kuin Manzarekin. Children of Baron- "The piano is the ultimate percussive and harmonic instrument" |
HaloOfFlies 23.07.2005 22:56:56 (muokattu 23.07.2005 23:51:33) | |
---|
Ylös. John Densmore nimittäin voitti tänään oikeusjuttunsa Manzarekia ja Kriegeria vastaan, ja kaverit eivät saa näin ollen enää käyttää Doors 21st Century-nimeä uuden kokoonpanon yhteydessä, vaan joutuvat keksimään uuden nimen. http://www.gigwise.com/news.asp?contentid=7490 EDIT: Niin ja tuossa jutussa tarkoitetaan Pamela Coursonin vanhempia, eikä Pamela Coursonia joka kuoli 1970-luvulla. Give the monkey a brain and he'll swear he's the center of the universe |
McNulty 23.07.2005 23:44:58 | |
---|
The Doors on yksi minulle tärkeimmistä bändeistä. Kerrassaan mainio, loistava, erikoinen, psykedeelinen, iloinen, surullinen jne jne. Siinä on kaikkea... Minulle kolahtaa kyllä koviten tuo Waiting For The Sun levy, mutta eipä tuo Strange Days tahi The Doors ole laisinkaan hullumpia. Siinä on niin kova kolmen kopla ettei paremmasta väliä. NOT TO TOUCH THE EARTH!!! "Minds are like parachutes. They only function when they are open." -Sir James Dewar (1877-1925)
"Wise men talk because they have something to say; fools, because they have to say something." -Plato (429-347eaa.) |
RokettiRollaaja 24.07.2005 04:15:02 | |
---|
The Doors oli järjettömän maaginen bändi, jokaisen soittajan ominaisuudet kietoituivat toisiinsa saumattomasti Morrisonin riimitellessä hunajaisesti. Elämänkertojen mukaan mies tosiaan oli täysi mulkku, mutta eihän kukaan musiikkia lue. ;) Tosi noloa että vanhat miehet tappelee bändin nimestä noin. "WHAT HAVE THEY DONE TO THE EARTH" Jätkä on roku. THV-klubi #30 |
HaloOfFlies 24.07.2005 14:36:46 (muokattu 24.07.2005 14:37:23) | |
---|
Tosi noloa että vanhat miehet tappelee bändin nimestä noin. "WHAT HAVE THEY DONE TO THE EARTH" Niin on. Omien sanojensa mukaan Densmore suojeli alkuperäisen Doorsin ja Jim Morrisonin perintöä. Tuskinpa se perintö siitä mihinkään on muuttunut, vaikka bändi uudella kokoonpanolla onkin menestyksekkäästi kiertänyt USA:ta. Give the monkey a brain and he'll swear he's the center of the universe |
Krypto Niitti 24.07.2005 14:43:58 | |
---|
Hyvin avautuvat. Joku aika sitten tuli ostettua tuo "The Best of The Doors Limited Edition" tupla. Pienenä miinuksena se, että ne kakkos cd:n "remixit" Riders on The Storm:ista ovat kyllä ihan kuvottavia. Mutta onneksi ovat sentään siellä toisella cd:llä. Ja lisänä sieltä löytyy vielä haastatteluja sun muuta. |
baron 24.07.2005 20:17:46 | |
---|
Tykkään yleisesti ottaen Doors'ista, erikoisesti Manzarekin kiipparisooloista, mutta suosikkipiisini on ehdottomasti "Mosquito" "Joka on leikin alkanut, leikin kestäköön" - PB |
Mr. Mustard 24.07.2005 22:39:56 | |
---|
Tykkään yleisesti ottaen Doors'ista, erikoisesti Manzarekin kiipparisooloista, mutta suosikkipiisini on ehdottomasti "Mosquito" Huh;) "Safe sex, safe music, safe clothing, safe hair spray, safe ozone layer. Too late! Everything that´s been achieved in the history of mankind has been achieved by NOT being safe..."
- Lemmy Kilmister |
Boyakasha 27.07.2005 11:46:42 (muokattu 27.07.2005 11:51:02) | |
---|
Aiheeseen löyhästi liittyen ajattelin hieman mainostaa ensi viikon torstain The Blue Horse-orkesterin tarjoamaa Doors-tribuuttia Helsingin Semifinal-klubilla. Kokoonpano on seuraava: Nalle Österman: laulu (Rumba, Suosikki, Soundi, Tuhma, Sininen hevonen, Gandalf, Chaosbreed, ex-Lullacry) Markku "Hullu" Heiskanen: kitara (Havana Black, ex-Pelle Miljoona) O-P Laine: basso (ex-Amorphis, Sininen hevonen, Mannhai) Mikko "Junior" Pietinen: rummut (Mannhai, Prode) Kasper "Lassen poika" Mårtenson: koskettimet (ex-Amorphis, Sininen hevonen, ex-Sea Reach, Mannhai-ulkojäsen) "On tämäkin nyt helvetti! Suomen paskin arvostelija jauhaa paskaa nyt jo netissäkin." -Nimimerkki "hanhjelm" Muusikoiden.netissä 19.05.2005 14:22:19 |
sirdickyj 28.07.2005 03:50:26 (muokattu 28.07.2005 03:50:42) | |
---|
Aiheeseen löyhästi liittyen ajattelin hieman mainostaa ensi viikon torstain The Blue Horse-orkesterin tarjoamaa Doors-tribuuttia Helsingin Semifinal-klubilla. Kokoonpano on seuraava: Nalle Österman: laulu (Rumba, Suosikki, Soundi, Tuhma, Sininen hevonen, Gandalf, Chaosbreed, ex-Lullacry) Markku "Hullu" Heiskanen: kitara (Havana Black, ex-Pelle Miljoona) O-P Laine: basso (ex-Amorphis, Sininen hevonen, Mannhai) Mikko "Junior" Pietinen: rummut (Mannhai, Prode) Kasper "Lassen poika" Mårtenson: koskettimet (ex-Amorphis, Sininen hevonen, ex-Sea Reach, Mannhai-ulkojäsen) Vittu et on varmaan hauska, yhtä hauska ku et ottaisitte Erken sinne kaatumaan solariumrusketetussa lärvissä ja pitkässä rotsissa. WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED |
AnniK 28.07.2005 12:25:39 | |
---|
paras biisi on LOVE STREET. Kyllä vain. The Doors on ehdottomasti mun top 10 maailman parhaat yhtyeet -listalla. Hyllystä löytyy Morrison Hotel, Strange Days ja Waiting For The Sun, joista viimeinen on aivan sairaan hyvä. Hitto kun tekeekin nyt mieli kuunnella sitä. |
Lateralus 28.07.2005 13:33:42 | |
---|
Doorsista on vuosien mittaan tullut ehdottomia suosikki bändejäni. Morrisonin elämänkerran lukeminen avasi ovia vielä lisää. Debyytti, L.A Woman ja Waiting for the sun ovat loistavuutta, toki Morrison Hotel, Strange Days ja Soft parade toimivat myös. L.A Womanilla kuulee Morrisonin äänen kärsineen viinan ja tupakan seurauksena, mutta se sopii Doorsin "blues" levylle kuin valettu. "When you got nothing you got nothing to lose." |
Boyakasha 29.07.2005 00:31:26 | |
---|
Vittu et on varmaan hauska, yhtä hauska ku et ottaisitte Erken sinne kaatumaan solariumrusketetussa lärvissä ja pitkässä rotsissa. Kuka on Erke? Tunnen Erkka "Eki" Korhosen, hän on Sinisen hevosen alkuperäinen kitaristi. Tarkoititko mahdollisesti häntä? Solarium on naurettavaa typeryyttä ja ihon vanhenemista edistävää. Hauskaa? Mr. Bean on hauska huumorisarja. Esinauretut sarjat on pebasta. Et kai vain ole katkera, ettet pääse itse veivaamaan skebaa tässä kokoonpanossa? "On tämäkin nyt helvetti! Suomen paskin arvostelija jauhaa paskaa nyt jo netissäkin." -Nimimerkki "hanhjelm" Muusikoiden.netissä 19.05.2005 14:22:19 |
sirdickyj 29.07.2005 11:36:29 | |
---|
Tunnen Erkka "Eki" Korhosen, hän on Sinisen hevosen alkuperäinen kitaristi. Tarkoititko mahdollisesti häntä? Erkkaa juuri, kirjoitin väärin. Oikeasti nasta sälli, hieman energinen vaan... Et kai vain ole katkera, ettet pääse itse veivaamaan skebaa tässä kokoonpanossa? Itseasiassa en ole juuri tuosta asiasta tippaakaan katkera, saattaisi olla etten ees tuota Doorsia osais vedelläkkään. Kuhan vaan jurripäissäni ja Doors-inhotuksen vallassa inhosin tuota ideaa. WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED |
Boyakasha 29.07.2005 13:20:33 | |
---|
Erkkaa juuri, kirjoitin väärin. Oikeasti nasta sälli, hieman energinen vaan... Hmmm, eikö rockin kuulu olla energistä? No, lavaenergian puutteesta ei Heiskasta voi ainakaan syyttää. Itseasiassa en ole juuri tuosta asiasta tippaakaan katkera, saattaisi olla etten ees tuota Doorsia osais vedelläkkään. Kuhan vaan jurripäissäni ja Doors-inhotuksen vallassa inhosin tuota ideaa. No, se on ikävää jos ovet eivät avaudu. Sitten kannattaa valita vaikka ikkunat tai ilmastointikanavat. Pääasia, että pääsee ineen. "On tämäkin nyt helvetti! Suomen paskin arvostelija jauhaa paskaa nyt jo netissäkin." -Nimimerkki "hanhjelm" Muusikoiden.netissä 19.05.2005 14:22:19 |
SirElwood 31.07.2005 02:20:04 (muokattu 31.07.2005 02:21:17) | |
---|
Innostun nykyisin näköjään entistä enemmän näistä bändikesekusteluista, kun ne saa aina muistelemaan miten kys. bändiin on tutustunut... Doorsiin tutustuin ehkä parhaalla mahdollisella tavalla. Silloisen tyttöystävän kanssa syksy-yönä vuonna '97, jutellen ja viiniä juoden. Kuuntelimme silloin Waiting for the sun levyn läpi varmaan 10 kertaa. Se oli upeaa. Nykyisin hyllystä löytyy kaikki doors levyt. Ja suosikki on edelleen tuo WFTS. Love street on minulle se rakkain biisi jota tulee joskus kuunneltua repeat päällä. Upeaa musaa, ja haaveena on joskus vielä doors cover bändissä kitaraa soitella. :) |
Stain 12.08.2005 21:45:35 (muokattu 12.08.2005 21:46:31) | |
---|
Hemmetin hieno bändi. Aikaisemmin pidin bändiä hieman tylsänä, olin kuullut muutaman hittibiisin, mm. Break on Trough:n ja Light My Fire:n, enkä ollut kovin innostunut. Erään hyvän ystäväni luona tuli kuitenkin usein kuunneltua debyyttiä jurrissa ja viimeistään silloin kun The End alkoi soimaan, olimme parvekkeella tupakalla, tähtitaivas näkyi ja kyseinen biisi soi taustalla, tajusin miten hienoa musiikkia bändillä onkaan. Lainasin kaveriltani levyn pari kerrallaan, joten häntä voin kiittää siitä, että tutustutti minut Doorsin maailmaan. Tosin kaikki levyt eivät ole auenneet vielä, tai sitten ne ovat vain huonoja. Strange Days, Waiting For The Sun ja Morrison Hotel kuuluvat tähän joukkoon. Tosin on noillakin levyillä paljon hyviä biisejä. Debyytistä, Soft Paradesta ja L.A Womanista pidän erittäin paljon. Hienoja levyjä. Bändi on tällä hetkellä melko kovassa kuuntelussa ja yhtyeen tarina kiinnostaa entistä enemmän. Would you believe in love at first sight,
Yes I’m certain that it happens all the time. |
Jeepster 30.03.2007 23:33:43 (muokattu 30.03.2007 23:33:55) | |
---|
Ehkä parasta.. Morrisonista tulee dokumentti kolmoselta 5.4. joskus kymmenen jälkeen. Käsittelee hänen kuolemansa salaperäistä syytä. Sellasta turhaa vatkaustahan mokoma on, mutta juttua jätkästä kumminkin.. New music is old music played twice as fast and half as well. - James Douglas Morrison |
HarriP 31.03.2007 08:59:33 | |
---|
Osui Lontoossa käteen tällainen Doors 30 Years Commemorative Edition DVD, maksoi 9 puntaa, ja sisältää Live at Hollywood Bowl:n, televisioesiintymisiä, promovideoita, jne. 3h Doorsia. Tuo Live at Hollywood Bowl on edelleen aivan hillitön: rosoinen ja musikaalinen. Todella latautunut. Kelpo stuffia. Ja kuulostaa raikkaalta noin tuotantomielessä; tuohon aikaan soittimet kuulostivat vielä soittimilta, tallenteillakin. |