Rock, pop, alternative ›

Kefiiri: Uskoisin, että selitys sille, miksi uusista musantekijöistä keskustellaan täällä omituisen vähän, on juuri tuo että tänne kirjoittelevat vain kaltaisemme vanhat jörrikät :D
 
Nuoriso keskustelee youtuben, ig:n ja tiktokin kommenttiraidoilla. Siellä ei mitään kovin syvällistä tekstianalyysiä näe, joten oletettavasti tämmöistä keskustelua käydään jossain mihin tämmöiset vanhat musanörtit ei löydä.

Henri Henri Olavi: Otan osaa.
 
E: kyllä mä silti puhun mieluummin ystävien ja kaverien kanssa muusta kuin musiikista, vaikka onhan siitäkin kiva puhua, varsinki yhteistyökuvioiden pohjalta.
 
Ei tartte ottaa. Olen nykyiseen sosiaaliseen elämääni varsin tyytyväinen, minä kun en ole varsinkaan näin vanhemmiten mikään sosiaalinen eläin. Ja musafanitusnälkääni voin keskustelulavereiden puutteessa aina tyydyttää vaikkapa kirjoittelemalla wikipedian artistisivuille!

Mortte: Ei tartte ottaa. Olen nykyiseen sosiaaliseen elämääni varsin tyytyväinen, minä kun en ole varsinkaan näin vanhemmiten mikään sosiaalinen eläin. Ja musafanitusnälkääni voin keskustelulavereiden puutteessa aina tyydyttää vaikkapa kirjoittelemalla wikipedian artistisivuille!
 
Hyvä. Pääasia on kai se, että on tyytyväinen elämäänsä ja elää sitä niin kuin haluaa ilman rajoitteita.

Kapis: Nuoriso keskustelee youtuben, ig:n ja tiktokin kommenttiraidoilla. Siellä ei mitään kovin syvällistä tekstianalyysiä näe, joten oletettavasti tämmöistä keskustelua käydään jossain mihin tämmöiset vanhat musanörtit ei löydä.
 
Minulla on lapsia, kokemukseni mukaan heistä ja heidän kavereistaan musiikki ei ole ainakaan mikään ykkösprioriteetti heidän elämässään. Musa on jotain, jota voi pistää taustalle, kun tekee tietokoneella jotaki iha muuta. Ja he tuntuvat taustalla kuuntelevan semmosia, mistä minä en ikinä ole kuullutkaan, mikään niistä ei myöskään ole mielenkiintoani suuresti herättänyt, mikä on varmastikin heidän mielestään vain hyvä asia. Kyllä minuakin olisi nuorena potuttanut, jos äitini olisi innostunut vaikka Radiopuhelimista.

Kefiiri: No mähän en ole tainnut noita uutuuksia vielä kuullakaan! Ekalta, jotenkin luotaantyöntävällä kannella varustetulta albumilta mieleeni ovat vakuuttavimpina jääneet näkemyksekäs mummotarina "Ulla" ja kaikin tavoin huippu "Siinä me".
 
Linkittämäni keikan aloitus ei minustakaan ole vaikuttavinta Holia mutta luotan siihen että Morttekin hänestä vielä kuulee! Näköhavaintoihin en ota kantaa, nyt keskustelemme musiikista :)
 
Noista uusista eli siis tämän vuoden sinkuista "Huoleton" - on sellainen alusta loppuun äärimmäisen tarttuva ja helposti lähestyttävä ns. pieni kappale, jollaisia tehdään minusta liian vähän (Arpan Kartta Väärinpäin on henkisesti vähän samantapainen) - mukaansa tempaava ja samaistuttava, ihana laulu.
 
"Viisas Nuori Mies" on minusta näistä paras, nuoresta rakkaudesta on kirjoitettu varmaan miljardi kappaletta, mutta justiin toi kulma kuinka kertoja ihailee kykyä olla omimatta toista ihmistä, sellaista rentoa symbioosimaista tilaa mihin suhteessa toiseen ihmiseen pääsee harvoin, jos koskaan.
 
Minä ja Amalia on näistä suoraviivaisin, hyvä jos uudella levyllä on vähän tämmöistäkin, tykkäsin ekan levyn "Mitä on seksi?" - biisistä myös, vaikkei nämä ihan samanlaisia olekaan. Vähän aikaa sitten ilmestynyt "Mitä sinulle kuuluu?" on semmoinen tarinavetoinen kappale, jossa on sopivassa määrin kysymysmerkkejä, tulee ehkä hieman jotkin Rosita Luun biisit mieleen, vaikkei tämä yhtä painostavaa menoa olekaan, enemmänkin haikeutta.

Morttelle: Musiiki ei liene nuorille enää kapinoinnin väline, en oikein tiedä mikä on korvannut sen. Pakko kai jotenkin on kapinoida heidänkin?

Kefiiri: Morttelle: Musiiki ei liene nuorille enää kapinoinnin väline, en oikein tiedä mikä on korvannut sen. Pakko kai jotenkin on kapinoida heidänkin?
 
Some. Ja toisen kerran vielä some, kun oli liian tiktokviesti.

Kapis: Noista uusista eli siis tämän vuoden sinkuista ....
 
Vaikuttaa erittäin lupaavalta. Ihmissuhdetekstit ovat Holilla fiksuja ja näkökulmiltaan tuoreen oloisia kautta linjan. Hän ei ole kohtuuttoman feministinenkään. Yhdessä laulussa minäkertoja kiittää tuntematonta joka nokkelasti poikaystäväksi tekeytymällä hätistää tungettelijan pois. Biisin nimeä en nyt muista, mutta ainahan se ilahduttaa kun miehiä ei nähdä pelkästään kiusankappaleina :D

Uudehkoja mielenkiintoisia naisartisteja kuunteluuni on Ylva Haru. Esimerkiksi tämä Elämä kantaa https://sonichits.com/video/Ylva_Haru/El%C3%A4m%C3%A4_kantaa?track=1

Kefiiri: Morttelle: Musiiki ei liene nuorille enää kapinoinnin väline, en oikein tiedä mikä on korvannut sen. Pakko kai jotenkin on kapinoida heidänkin?
 
Eiköhän tuommoisen gansteri-rapin kuuntelu ole edelleen kohtuullisen toimiva kapinoinnin väline. Mä en siis semmoisesta varsinaisesta ug:sta kauheasti edes tiedä, mut monet mainstream-räppäritkin nykyään paljon huumeista ja aseista kyseenalaiseen sävyyn räppäävät (pakollisten aiheiden eli rahan ja seksin lisäksi) eiköhän sillä hieman psheksuntaa saa osakseen - mut siis tuo keskustelun puute ei ole mikään "suomirockin" ominaisuus vaan ylipäänsä kaikesta musiikista keskustellaan tosi vähän.

Kapis: Noista uusista eli siis tämän vuoden sinkuista "Huoleton" - on sellainen alusta loppuun äärimmäisen tarttuva ja helposti lähestyttävä ns. pieni kappale, jollaisia tehdään minusta liian vähän (Arpan Kartta Väärinpäin on henkisesti vähän samantapainen) - mukaansa tempaava ja samaistuttava, ihana laulu.
 
"Viisas Nuori Mies" on minusta näistä paras, nuoresta rakkaudesta on kirjoitettu varmaan miljardi kappaletta, mutta justiin toi kulma kuinka kertoja ihailee kykyä olla omimatta toista ihmistä, sellaista rentoa symbioosimaista tilaa mihin suhteessa toiseen ihmiseen pääsee harvoin, jos koskaan.
 
Minä ja Amalia on näistä suoraviivaisin, hyvä jos uudella levyllä on vähän tämmöistäkin, tykkäsin ekan levyn "Mitä on seksi?" - biisistä myös, vaikkei nämä ihan samanlaisia olekaan. Vähän aikaa sitten ilmestynyt "Mitä sinulle kuuluu?" on semmoinen tarinavetoinen kappale, jossa on sopivassa määrin kysymysmerkkejä, tulee ehkä hieman jotkin Rosita Luun biisit mieleen, vaikkei tämä yhtä painostavaa menoa olekaan, enemmänkin haikeutta.
 
Nyt kuuntelin kaikki neljä, taisin kuunnella ne kaikki ainakin kahteen kertaan :D
On se mainio.
 
Minä ja Amalia jäi eniten mieleen. Tyttöjen ystävyyssuhteen problematiikka oli varsin oivaltavasti kuvattu ja teksti oli yhtä aikaa sekä hauska että surullinen. Voisin kuvitella sen antavan jonkinlaista vertaistukea tosielämän Amalioille. Se, että saa tuon kaiken tiivistettyä ytimekkääksi rokkikappaleeksi... se ei onnistu ihan jokaiselta.
 
Viisas nuori mies oli myös vaikuttava. Holilla on monenlaista fiksua sanottavaa ja hän osaa esittää asiansa jotenkin poikkeuksellisen valoisasti ja kepeästi. Ihan nuo ilmeikkäät sävellyksetkin saisivat minut kuuntelemaan hänen musiikkiaan vaikka en tajuaisi sanoista pätkääkään.
 
Huoleton on tosiaan myös hyvä, ja Mitä sinulle kuuluu on nokkela. Mitä sinulle kuuluu, mitä minulle kuuluu... siinä oivat hyvästit mokomalle paskahuusijäpikälle :D

Kyllähän tuo kitaramusiikki on taas väliaikaisesti pois muodista, mutta aaltoinahan nämä trendit menee. Nykypoppi on aika kliinistä ja kuin tekoälyn generoimaa hissimusaa niin eiköhän tuollekin vastareaktio/vastakulttuuri muodostu. Mitä olen käynyt ug-keikkoja katsomassa Jyväskylässä niin kyllähän tuolla jotain nuorisolaisia kitaranvarressa on alkanut taas näkyä. Hitaasti, mutta varmasti on sukupolvi vaihtumassa.
 
Itse juuri tuon kitararokkisukupolven lapsena 80-luvulla syntyneenä yritän kötöstellä ikätoverien kanssa sitä nuoruuden musiikkia itsekin. Käytänkin mahdollisuuden mainostaa omaakin musaani, jossa olen koittanut kaverien kanssa yhdistellä actionrockia, klassista rokkia ja heviäkin.
 
https://open.spotify.com/artist/7bD … NcHEN7S6h?si=pbMom3CfQJSZRZ6BDAO4uQ
 
Uuttakin materiaalia tulossa, että pistäkää seurantaan jos nappaa.
 
Huolestuttavaa kyllä jos suomirokin tulevaisuus olisi tällaisten nelikymppisten käsissä. Eiköhän nuoriso löydä kitaramusiikin, kyllästyttyään muoviseen listapoppiin. Aina on vastakulttuuri olemassa.

lapio: Huolestuttavaa kyllä jos suomirokin tulevaisuus olisi tällaisten nelikymppisten käsissä. Eiköhän nuoriso löydä kitaramusiikin, kyllästyttyään muoviseen listapoppiin. Aina on vastakulttuuri olemassa.
 
Se olisikin yllättävää, jos se mahdollinen vastakulttuuri ei nojaisikaan sähkökitaraan. Voisi olla vallan virkistävää nähdä muovisemman listapopin sijaan orgaanisempi skene, joka ei nojaisi efektoituun sähkökitaraan, molli-penaan ja Remu-komppiin sen sijaan, että haetaan "uudet virikkeet" 70v kalutun luun ympäriltä.

Funkånaut: Se olisikin yllättävää, jos se mahdollinen vastakulttuuri ei nojaisikaan sähkökitaraan. Voisi olla vallan virkistävää nähdä muovisemman listapopin sijaan orgaanisempi skene, joka ei nojaisi efektoituun sähkökitaraan, molli-penaan ja Remu-komppiin sen sijaan, että haetaan "uudet virikkeet" 70v kalutun luun ympäriltä.
 
Olen melko varma, että turbofolkki ei tule Suomessa muotiin, mutta voisihan sitä joku keksiä jotain uuttakin juu.

lapio: Olen melko varma, että turbofolkki ei tule Suomessa muotiin, mutta voisihan sitä joku keksiä jotain uuttakin juu.
 
Jos ei turbofolk niin sit neofolk

Funkånaut: joka ei nojaisi efektoituun sähkökitaraan, molli-penaan ja Remu-komppiin sen sijaan, että haetaan "uudet virikkeet" 70v kalutun luun ympäriltä.
 
*pum tsätkä pum tsäkä
 
Päällikkö

Vessajono: Jos ei turbofolk niin sit neofolk
 
Kansanmusiikki verevimmillään ei ole mitään ruisjauhonpölyistä tumpsuttelua. Kyllä siitä ihan tosissaan saisi kehitettyä vaikka mitä.

Funkånaut: Se olisikin yllättävää, jos se mahdollinen vastakulttuuri ei nojaisikaan sähkökitaraan. Voisi olla vallan virkistävää nähdä muovisemman listapopin sijaan orgaanisempi skene, joka ei nojaisi efektoituun sähkökitaraan, molli-penaan ja Remu-komppiin sen sijaan, että haetaan "uudet virikkeet" 70v kalutun luun ympäriltä.
 
No kylhän tämmöset Ruusut ja ylipäänsä kaikki elektroniset aktit voivat yhtälailla olla vaihtoehtomusiikkia kuin vaihtoehtoisempi kitaramusiikkikin.. tässä vaan puhuttiin rockista ja ainakin Tommi Liimatan mukaan rock on musiikkia, jossa voi kuulla sähkökitaraa. Omasta mielestäni tuo on kyllä aika keinotekoinen jako, mutta kai sille on historiallisia perusteita.

Vähän tuntuu, että Rock tarkoittaa nykyään samaa kuin populäärimusiikki. Olen kai rajoittunut mieleltäni, mutta mun mielestä Rock on sitä, minkä aikanaan Little Richard, Chuck Berry, Elvis yms. aloittivat. Ei siinä pakko kitaraa ole olla, olennaista mun mielestä on sellainen jokseenkin "likainen, seksuaalisia viboja herättävä poljento". Rock ei mun mielestä koskaan ole ollut sitä kivaa, nättiä, harmitonta eikä ketään ärsyttävää musaa, mitä suurin osa nykymusasta on. Kun näin ajattelee, eipä aitoa Rockia kovinkaan paljon enää maailmassa ole. Kyllä Rollareitten uusinkin on enempi poppia kuin rockia. Tosiaan Ruusuille yms. on mun mielestä varattuna tuo pop-termi, ei kaikki popkaan ole mitään sovinnollista ja ei-kapinallista.

Kapis: No kylhän tämmöset Ruusut ja ylipäänsä kaikki elektroniset aktit voivat yhtälailla olla vaihtoehtomusiikkia kuin vaihtoehtoisempi kitaramusiikkikin.. tässä vaan puhuttiin rockista ja ainakin Tommi Liimatan mukaan rock on musiikkia, jossa voi kuulla sähkökitaraa. Omasta mielestäni tuo on kyllä aika keinotekoinen jako, mutta kai sille on historiallisia perusteita.
 
Olen Liimatan kannalla tässä. Kelpo kapinamusaa voi tehdä varmaan muutenkin mutta juuri rokkiin se kitaran klangi mielestäni olennaisesti kuuluu.
 
Ja toisaalta, kun Mortte mainitsi noita vanhempia jehuja, niin kyllähän joku Jerry Lee Lewis varmasti on Liimatankin mielestä rokkia vaikka kokoonpanossa ei kitaraa olisikaan.
 
Rokissa pitäisi mielestäni aina olla jotain normeja kyseenalaistavaa, mutta tiedä sitten siitäkään... jotain särmää, jonka huomaa kun sen kuulee, mutta eipä se näytä olevan ihan noin vain määriteltävissä.