Rock, pop, alternative ›

Pinewood: 60-luvulta näyttää löytyvän noita parhaan levynsä ensimmäisenä tehneitä yhtyeitä. Muutaman listasin jo aiemmin, mutta tässä lisää.
 
Crosby, Stills & Nash - I
It's a Beautiful Day - I
The Sonics - Here Are The Sonics
13th Floor Elevators - The Psychedelic Sounds of the 13th Floor Elevators
Vanilla Fudge - I
 
The Sonics on kyllä aika siinä ja siinä kolmannen eli Boomin kanssa.
 
Ja 50-luvun rock'n'rollin puoleltakin löytyy omaan makuun aika selviä tapauksia.
 
Johnny Burnette - Rock 'n' Roll Trio
Eddie Cochran - I
Buddy Holly - The "Chirping" Crikets
Elvis Presley - I
Little Richard - Here's Little Richard
 
Eikös tuo Boom ole Sonicsin toinen lp? Kolmas on Introducing the Sonics.

uimahallinvalvoja: Eikös tuo Boom ole Sonicsin toinen lp? Kolmas on Introducing the Sonics.
 
Oikessa olet, hyvä kun täällä ollaan tarkkana, ne meni päässä väärin päin. Here Are the Sonics oli kuitenkin se eka ja mielestäni paras.

Mulle tuli mieleen Rage against the machine mutta en ole kuunnellut niiden tuotantoa tarpeeksi että voisin sanoa että se eka levy on varmasti paras. Muistaakseni ne jälkimmäiset levyt eivät kuitenkaan tyylillisesti ole kovin erilaisia debyyttiin verrattuna. Joka tapauksessa se on erittäin onnistunut debyytti. Täysin ainutlaatuinen tyyli mutta silti monta klassikkobiisiä ja korkealuokkainen tuotanto. Tässä tapauksessa kyse ei todellakaan ole siitä että myöhemmät levyt olisivat huonoja vaan siitä että eka levy oli poikkeuksellisen onnistunut.

Alanis Morisette - Jacket Little Pill.
 
Tuo levyhän räjäytti kaikki pankit 90-luvulla, ja useampi hittibiisi soi edelleen radiossa. Ja moni naisrokkari Suomessakin intoutui tekemään biisejä rajummistakin aiheista.
 
Sen jälkeen on tullut useampikin levy harvakseltaan, viimeksi joskus 2018 taisi olla hyvin keski-ikäinen meininki, kun hän lauloi omille lapsilleen kotonaan ylistyslaulua lelujen ja trampoliinien keskellä. Ablaze taisi olla se biisi. Ja sitten sellainen itseironinen kipale kuin Reasons I drink, jossa esiintyy hyvin samankaltainen hahmo kuin Ironic -biisin musavideon pipopäinen Alanis. Siinä oli ihan kiva meininki myös.

Hannubal: Alanis Morisette - Jacket Little Pill.
 
Morissette. Ja Jagged Little Pill on vasta kolmas levy, hienohan se on kyllä.

Mortte: Kyllä mullekin pitkään oli vaikeata päättää, mikä on paras Pohjola levy, koska hänen 4 ekaansa ovat kaikki varsin kovia! 80-luvun matsku taas soundimaailmansa vuoksi ei mulla koskaan voi nousta kärkeen, Sinfonia 1 ja Pewit toki pääsevät hyvin lähelle.
 
Mulle taas juurikin viides levy on varmaan se paras (Kätkävaaran Lohikäärme). Sillä ei kasari kuulu vielä yhtään sen enempää kuin edeltäjillään.

bedlam: Mulle taas juurikin viides levy on varmaan se paras (Kätkävaaran Lohikäärme). Sillä ei kasari kuulu vielä yhtään sen enempää kuin edeltäjillään.
 
Juu, soundillisesti on vallan hieno levy!! Mutta vaikka onki huikea parannus verrattuna "the Group"-älpyyn, levy on kuiteski aikalailla sitä fuusiojazz-meininkiä, joka taas ei ole mitenkään mun suosikkimusiikkilaji. Eikä tolla levyllä myöskään ole niitä puhaltimia, joista kovasti tykkään Pohjolan musassa, tosin ei ole "Keesojen Lehdollakaan", joka taas mulla nousee "Kätkävaaran" edelle, yksinkertaisesti siinä kun on täysin sävellettyjä biisejä ja aikas vähän mitään soitinimprovisointia. "Inke ja Mä" on kyllä synkkyydestään huolimatta erittäin hieno Pohjola-sävellys! Mutta juu, tuli mieleen, että aikanaan yksi Pohjola-fani suositteli juuri tuota levyä, kun aikas vähän olin miehen tuotantoa kuullut, kertoi kans sen olevan mielestään paras!

Mortte: "Keesojen Lehdollakaan", joka taas mulla nousee "Kätkävaaran" edelle, yksinkertaisesti siinä kun on täysin sävellettyjä biisejä ja aikas vähän mitään soitinimprovisointia.
 
Niin en tiiä, enempi kai sitä improilua ja jamittelua on kuitenkin Pihkasilmä Kaarnakorvalla kuin Kätkävaaran Lohikäärmeellä? Esim. Tehdasmusiikkia on ihan alusta loppuunsa tarkasti sävelletty ja rakennettu progebiisi. Nimikappale toki on semmosta fiilistelyä pitkälti ja karsastin nuorempana sitä vähän sen takia mutta opin myöhemmin tykkäämään isosti. Kuulijan korvassahan tämä toki, mutta omasta mielestä debyytti on ennemminkin sitä jazz-osastoa kuin Kätkävaara?

H/E: Mulle tuli mieleen Rage against the machine mutta en ole kuunnellut niiden tuotantoa tarpeeksi että voisin sanoa että se eka levy on varmasti paras. Muistaakseni ne jälkimmäiset levyt eivät kuitenkaan tyylillisesti ole kovin erilaisia debyyttiin verrattuna. Joka tapauksessa se on erittäin onnistunut debyytti. Täysin ainutlaatuinen tyyli mutta silti monta klassikkobiisiä ja korkealuokkainen tuotanto. Tässä tapauksessa kyse ei todellakaan ole siitä että myöhemmät levyt olisivat huonoja vaan siitä että eka levy oli poikkeuksellisen onnistunut.
 
Varmaan yleinen käsitys on että se eka on se paras. Ite tosin laitan Evil Empiren korkeimmalle pallille. Tiedän myös tyypin jolle The Battle of Los Angeles on maailman paras levy.

bedlam: Niin en tiiä, enempi kai sitä improilua ja jamittelua on kuitenkin Pihkasilmä Kaarnakorvalla kuin Kätkävaaran Lohikäärmeellä? Esim. Tehdasmusiikkia on ihan alusta loppuunsa tarkasti sävelletty ja rakennettu progebiisi. Nimikappale toki on semmosta fiilistelyä pitkälti ja karsastin nuorempana sitä vähän sen takia mutta opin myöhemmin tykkäämään isosti. Kuulijan korvassahan tämä toki, mutta omasta mielestä debyytti on ennemminkin sitä jazz-osastoa kuin Kätkävaara?
 
No mun mielestä on kyllä päinvastoin, enempi Pihkasilmä on mun mielestä Suomi-proge -levy ja taas Kätkävaara fuusiojazz-levy. Pihkasilmällä on kuiteski paljon aivan uskomattoman kauniita melodioita, joita on kuiteski aika vähä siihen verrattuna Kätkävaaralla. Sillähän on sitte nimibiisin lisäksi se 12-minuuttinen"Sampoliini", joka ei sävellyksenä minusta kovin kummonen ole, perustuu enempi semmoseen "bändin hyvään meininkiin". Nimibiisistä minäkin kyllä taas tykkään, enempi jopa ku "Tehdasmusiikista", vaikka se kyllä tosiaan on aikas loppuunsävelletty eikä taida sisältää suoranaista improa ollenkaan.
 
Pihkasilmässä on ne pitkät bassosoolot ja Pekan viulusoolo Virtojen Kiharassa, ei siinä mun mielestä muute pahemmin mitään jammailua ole. Musta nuokin sitte taas on vaan niin hienoja, Pekan soolot kuiteski on hyvin melodisia eikä vaan semmosia "soitan nopeesti"-taidonnäytteitä. Ei mua sinänsä fiilistely ole koskaan häirinnyt, enempi semmonen "näytänpäs kaikki mitä osaan"-meininki.

Asian ensimmäinen levy jäi ehkä parhaaksi. Siinä oli sellaista vasta perustetun "supergroupin" tuoreutta, joka myöhemmin ehkä hieman väljähtyi, kun jäsenet riitautuivat ja tuli kokoonpanomuutoksia ja muuta sotkua.

Moon (Moon Cakes) - Yours Sincerely

Mortte: No mun mielestä on kyllä päinvastoin, enempi Pihkasilmä on mun mielestä Suomi-proge -levy ja taas Kätkävaara fuusiojazz-levy. Pihkasilmällä on kuiteski paljon aivan uskomattoman kauniita melodioita, joita on kuiteski aika vähä siihen verrattuna Kätkävaaralla. Sillähän on sitte nimibiisin lisäksi se 12-minuuttinen"Sampoliini", joka ei sävellyksenä minusta kovin kummonen ole, perustuu enempi semmoseen "bändin hyvään meininkiin". Nimibiisistä minäkin kyllä taas tykkään, enempi jopa ku "Tehdasmusiikista", vaikka se kyllä tosiaan on aikas loppuunsävelletty eikä taida sisältää suoranaista improa ollenkaan.
 
Pihkasilmässä on ne pitkät bassosoolot ja Pekan viulusoolo Virtojen Kiharassa, ei siinä mun mielestä muute pahemmin mitään jammailua ole. Musta nuokin sitte taas on vaan niin hienoja, Pekan soolot kuiteski on hyvin melodisia eikä vaan semmosia "soitan nopeesti"-taidonnäytteitä. Ei mua sinänsä fiilistely ole koskaan häirinnyt, enempi semmonen "näytänpäs kaikki mitä osaan"-meininki.
 
Joo ei mielipiteistähän on hauska kiistellä, faktoista hankalempi. Mulle debyytin aloituskipale Metsonpeliä on enempi jazzia kuin mikään Kätkävaaralta. Ja Sampoliini on nimen omaan sävellyksenä oma lempparini kyseiseltä levyltä, sanoisin että tuossa biisissä on jopa hienoimmat ja tarttuvimmat bassoriffit mitä Pohjolalta koskaan kuultiin. Ja muutenkin juuri hyvien melodioiden puolesta Kätkävaara itselle noista kahdesta reilusti tarttuvampi, vaikka siis toki debyytistäkin tykkään isosti. Eniten niitä tarttuvia melodioita minusta löytyy varmaan Visitation-levyltä, mutta vähän paradoksaalisesti melodian ystävänä se on juuri se asia joka siinä jotenkin tökkii.
 
Jazzin ja varsinkin fuusiojazzin ja progen rajat on kyllä tosi häilyvät ja veteen piirretyt. Pohjola oli minusta progea satunnaisin jazz-vivahtein kun taas vaikka Trio Töykeiltä mun lempparibiisi on Pizzitaxi, joka minusta sävellyksenä on progebiisi vaikka kuin olisi jazz-bändi.

bedlam: Ja Sampoliini on nimen omaan sävellyksenä oma lempparini kyseiseltä levyltä, sanoisin että tuossa biisissä on jopa hienoimmat ja tarttuvimmat bassoriffit mitä Pohjolalta koskaan kuultiin. Ja muutenkin juuri hyvien melodioiden puolesta Kätkävaara itselle noista kahdesta reilusti tarttuvampi, vaikka siis toki debyytistäkin tykkään isosti. Eniten niitä tarttuvia melodioita minusta löytyy varmaan Visitation-levyltä. Komp!
 
fuusiojazzin ja progen rajat on kyllä tosi häilyvät ja veteen piirretyt. Pohjola oli minusta progea satunnaisin jazz-vivahtein Khyl!

bedlam:
 
Jazzin ja varsinkin fuusiojazzin ja progen rajat on kyllä tosi häilyvät ja veteen piirretyt.
 
Juurikin näin!! Jazzhan oli yksi tärkeä elementti bluesin, folkin ja klasarin ohella, josta tuli sitte 60-luvun puolivälin jälkeen oma genrensä proge! Eniten blues ja jazz-vaikutteet kuuluvat minusta Colosseumissa. Mutta Suomessa jazzin merkitys progelle oli vieläkin suurempi, osin johtu varmaan siitäkin, että alusta alkaen jazzmuusikot soitteli täydessä yhteisymmärryksessä rockmuusikoiden kanssa! Minusta kyllä "Pihkasilmässä" kuuluu enempi klassisen musan vaikutus, ku mitä Kätkävaarassa, vaikka toki on paljo jazziakin siinä, kuten enempi vähempi kaikissa Pohjolan levyissä. Mutta missään nimessä en toki tarkoita, että Kätkävaara olisi huono levy, eipä Pohjolalla semmosta löydykään! Se oli mulle "Urban Tangon" jälkeen seuraava Pohjola-levy minkä kuulin ja kyllähän se kovin hyvältä sillo kuulosti ja lisäsi tulossa olevaa "Pohjola"-kuumetta! Kuiteski ekalta levyltä radiosta kuultu "Virtojen Kiharat" oli se, mikä totaalisesti vei minut sisälle Pohjolan musaan, mää kun siinä vaiheessa olin innostunut aivan valtaisasti Wiguista ja luulin sitä aluksi joksikin Pohjolan biisiksi Fairyportilla, sitä kun minulla ei sillo vielä ollut. Vielä tosta 80-luvun matskusta, että musikillisesti pidän kyllä enempi niin "Urban Tangosta", "Jokamiehestä" kuin "Space Waltzistaki" nykyisin ku "Kätkävaarasta", vaikka ne soundillisesti häviääkin Kätkävaaralle. "Flight Of the Angel" taas on ehkä heikoin Pohjola-levy. vaikka silläkin nimibiisi, "Il Carillion" ja "Beauty & the Best" ovat hienoja sävellyllyksiä! "How About Today?" on siinä mielessä rakas biisi, että sen opin aikanaan soittamaan niin bassolla kuin kitarallakin!! Ja se on eka livehavainto Pohjolasta, tuli joskus levyn ilmestymisen aikaan telkkarista jostaki festarilta nauhoitettuna. Myöskin tuo levy oli mun eka Pohjola-vinyyli, minkä ostin.

bedlam: Pohjola oli minusta progea satunnaisin jazz-, klasari-, kansanmusa- Zappa-, ja mm. virsivivahtein. Tai näin ainakin itse kuulen.
 
Eli mikä siellä sitten on sitä varsinaista "progea", on hyvä, ehkä vähän tarpeetonkin kysymys - mutta sitten taas toisaalta tykkään musasta, jota on hankala laittaa mihinkään laatikkoon, tai edes pariin-kolmeen. Siinä Pohjola onnistui hienosti.
 
Kyllähän jotkut Sampoliini, How about Today, Metsonpeliä, Il Carillon, Red Porsche, Nykivä keskustelu tuntemattoman kanssa, Rita, Koraali, Changing Waters tai Varjojen varaslähtö ovat keskenään aika erilaisia biisejä - ja kaikki silti ehtaa Pohjolaa.

Paljon Pohjolan materiaalista on mun korville "omin säännöin suoritettuja kenraalibassotehtäviä". Mutta se ei liity tähän.

Pohjolahan itse inhosi lokerointia, sanoi useassakin haastattelussa, että jakaa musan hyvään ja huonoon. Näin ajattelen itsekin, tosin lisäisin mukaan vielä kolmanneksi keskinkertaisen, jota valtaosa musasta on. Ei siis hyvää eikä huonoa, vaan siltä väliltä. Mieshän kasvoi aika ankarassa klasarimusa -vaikutuspiirissä ja oli aluksi Beatlesia kuullessaan sitä mieltä, että se on iha roskaa. Sitten alkushokin ohi mentyä innostui kovastikin. Luulen, että noita peruja on se, että sitten enää halunnutkaan lokeroida musaa ainakaan "taiteelliseen" ja "ei-taiteelliseen".
 
Tossa jo aiemmin mainitsin, että progehan on fuusiomusalaji, siinä mielessä Pohjolan musaa voi kyllä huoleti kutsua progeksi, koska ei se taivu täysin mihinkään noihin hänen musaansa liitettäviin genreihin. Toisaalta Pohjolan musaa ei taidettu ainakaan 80-luvulla pitää progena ja senpä vuoksi hänellä olikin sillo varsin hyvä suksee jopa Suomessa, toisin kuin bändikolleegoillaan Gustavsonilla ja Pembrokella. Gustavsonin "epäsuosioon" tosin vaikutti hänen uskonnollinen vakaumuksensa. Sitä on toisaalta vaikea ymmärtää, miksi Pembroke oli sillo niin "out", tekihän mies 80-luvulla soololevynki Orman ja Forsmanin kanssa, jotka taas olivat ainaki sitte Siekkareissa "In". Toisaalta tuntuu edelleen, että Pohjola on noista kolmesta arvostetuin, toisaalta kyllä iha ansioista, on miehen soolotuotanto noista kolmesta kaikkein parhain, vaikkei kyllä Gutsi paljo jää häviölle.

Epämuusikko: Paljon Pohjolan materiaalista on mun korville "omin säännöin suoritettuja kenraalibassotehtäviä". Mutta se ei liity tähän.
 
Tuli tosta mieleen, että Pohjolahan sanoi, ettei ole säveltänyt yhtään varsinaista basso-biisiä, aika monessa hänen biisissään varsinkin myöhemmissä on varsin easyt basso-osuudet. Luulen, että se on kyllä osasyy, miksi hänen musansa mulle kolahtaa, aikas harvasta virtuositeettiä korostavasta meiningistä kun tykkään. Ja senpä takia mies sitte tykkäsi soitella muissaki projekteissa, kun niissä oli sitte enempi soitettavaa, ku hänen omassa matskussaan.

Ei millään pahalla, mutta:
 
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=5&t=22122
 
Siirtäisköhän joku mode jopa nämä Pohjola-fiilistelyt pois tästä.