Andy Six 12.09.2009 15:04:57 | |
---|
Atomic Cafe: Olit siis todistamassa aivan tavallista punk-keikkaa vuonna 1979. Punklandia ohjemasarjaa katsoessa on tullut useaankin otteeseen mieleen se miten valtavasti yhteiskunta ja sen kansalaiset ovat muuttuneet muutamassa vuosikymmenessä. 70-luvun suomalainen olisi muukalainen vieraalta planeetalta jos se siirtyisi aikakoneella suoraan 2000-luvulle. Itsekin unohdan aika-ajoin haisaappaat ja takkutukat vaikka olin sitä elämänmenoa seuraamassa ihan aitiopaikalta. Jos 70-luvun punkia ei ole omakohtaisesti kokenut, niin siitä ei ymmärrä paskan vertaa, niin ainutlaatuinen ilmiö se oli sen ajan Suomessa. Itse asuin kaupungissa mutta punk rantautui myös maaseudulle ja voin helposti kuvitella sitä ihmetyksen määrää kun maalaistalon jälkikasvu linnoittautui latoon tai piharakennukseen ja soitti biisit: "poliisi pamputtaa" ja "Lontoon skidit". Näissä oloissa syntyi kuitenkin runsaasti hienoja bändejä ja Ratsia oli aivan siellä ravintoketjun yläpäässä, hieno orkesteri joka toimi yhtä hyvin kaupungissa kun maaseudullakin. Punkin enimmäinen aalto oli mielenkiintoinen sekoitus anarkiaa ja rakkautta. Haistateltiin paskat hämyille mutta paranneltiin maailmaa hämyjen kanssa käsi kädessä (eri menetelmillä mutta kuitenkin). Nihilismi rantautui punk-Suomeen vasta Laman ja kumppaneiden myötä, vaikka kieli poskessahan nekin yleensä tekstinsä rustasivat. Joo,tää "toinen sukupolvi"vuodesta 1980 eteenpäin suomi-punkissa oli ihan eri asenteella olevaa porukkaa kuin tää eka polvi... Näin ,kun Exploited-fanit nauroivat punkkia ,jonka selässä luki Sex Pistols vuonna 1982...Eri kaupungista olevat punkit ei olleet enää veljiä,vaan turpaan vedon kohteita.... Kuudella Kielellä Koetan... |
Atomic Cafe 12.09.2009 16:13:52 (muokattu 12.09.2009 17:32:53) | |
---|
CeeCeeÄr: Joo,tää "toinen sukupolvi"vuodesta 1980 eteenpäin suomi-punkissa oli ihan eri asenteella olevaa porukkaa kuin tää eka polvi... Näin ,kun Exploited-fanit nauroivat punkkia ,jonka selässä luki Sex Pistols vuonna 1982...Eri kaupungista olevat punkit ei olleet enää veljiä,vaan turpaan vedon kohteita.... Näinhän siinä kävi ja tässä murroksessa rantautui Suomeen myös Skinhead-kulttuuri. Skinit kuuntelivat punkia ja vetivät punkkareita lättyyn aina kun tilaisuus tuli. Anarchy in the UK http://www.youtube.com/watch?v=JQkActP-isE Fuck the USA http://www.youtube.com/watch?v=3bZzM4s0Hgs |
Juugeli 16.09.2009 07:34:30 | |
---|
No niin, tänäänhän ne levyt sitten ilmestyy. Eiköhän tyypit laiteta Ratsia taas listoille :) A good song should make you wanna tap your feet and get with your girl. A great song should destroy copcars and set fire to the suburbs. I'm only interested in writing great songs. Tom Morello |
PuNkKi 16.09.2009 13:03:24 (muokattu 17.09.2009 13:44:37) | |
---|
Juugeli: No niin, tänäänhän ne levyt sitten ilmestyy. Eiköhän tyypit laiteta Ratsia taas listoille :) Näin teemme. :) Pitää kyllä tänään lähteä ceedeet ostamaan. EDIT: No nyt on levyt haettu ja heti kuuntelemaan. :) Levykaupassa tuli puhetta Ratsian tuotannosta, ja levykauppiaan mukaan on huhu olemassa että joskus tulevaisuudessa vielä ilmestyisi Ratsian kokoelma levy. Jos näin tulee käymään, niin toivottavasti sille lätylle edes pääsee niitä sinkkujen b-puolia yms.. ja tuohon kirjaan myyjä suositteli tutustumaan: http://www.bukra.fi/verkkokauppa/pr … id=ebd0dd88e103c9d31297d7ad268e9af5 EDIT2: Onnistuinpa juuri löytämään kloonattu sukupolvi lätyn cd-r muodossa. Wow. Se mikä ei tapa, sattuu aivan saatanasti. |
PuNkKi 18.09.2009 11:19:30 | |
---|
Jos joku tahtoo, niin voin myydä tuon Kloonatun sukupolvi cd-r lätyn johonki hintaan.. :) Se mikä ei tapa, sattuu aivan saatanasti. |
Atomic Cafe 18.09.2009 14:34:37 (muokattu 18.09.2009 15:04:42) | |
---|
PuNkKi: Jos joku tahtoo, niin voin myydä tuon Kloonatun sukupolvi cd-r lätyn johonki hintaan.. :) Sinähän nopeasti kyllästyit kloonattuun sukupolveen :D En ole koskaan tuota demoa kuullut mutta lähes kaikki biisit julkaistiin hiotummassa muodossa ja uudella rumpalilla vahvistettuna Ratsian nimikkolätyllä ja "ylijäämä biiseistäkin" suurin osa löytyy eri kokoelmilta. Joten levyllä taitaa olla vain historiallista arvoa. Olihan se pikään melkoinen keräilyharvinaisuus ja 100 C-kasettikopiota myytin Hilse-lehdessä nopeasti loppuun. |
texjazz 18.09.2009 17:28:55 | |
---|
Älleh ellus allo nodhat. |
PuNkKi 21.09.2009 14:13:55 (muokattu 23.09.2009 00:28:48) | |
---|
Atomic Cafe: Sinähän nopeasti kyllästyit kloonattuun sukupolveen :D En ole koskaan tuota demoa kuullut mutta lähes kaikki biisit julkaistiin hiotummassa muodossa ja uudella rumpalilla vahvistettuna Ratsian nimikkolätyllä ja "ylijäämä biiseistäkin" suurin osa löytyy eri kokoelmilta. Joten levyllä taitaa olla vain historiallista arvoa. Olihan se pikään melkoinen keräilyharvinaisuus ja 100 C-kasettikopiota myytin Hilse-lehdessä nopeasti loppuun. Kannattaa tuo sentäs kuunnella. :) Kaikki biisit löytyy jo muilta levyiltä, niin tuosta voi luopua.. lähinnä pelkästä mielenkiinnosta ostinkin. EDIT: Sen verran pitää kyllä tähän lisätä, että on tuo Kloonattu Sukupolvi ainakin punk. Ei ainakaan sitä räkäisyyttä puutu tippaakaan. Hiano levy. Se mikä ei tapa, sattuu aivan saatanasti. |
texjazz 24.09.2009 22:16:03 | |
---|
Piti ostaa takki, mutta eksyin äksään ja ostin Elämän sykkeen. Enemmän tää on poppista kuin eka levy, sounditkin ovat poppismaisemmat. Ja mukanahan on jo Brandi Ruokonenkin, joka oli mukana Ratsian viimeisellä levyllä ja viimeisessä kokoonpanossa. Mutta liekö vanhuutta, mutta tämä tuntuu nyt paremmalta kuin ilmestyessään. Edellisestä kuuntelustakaan ei ole vierähtänyt kuin noin 27 vuotta. Älleh ellus allo nodhat. |
Atomic Cafe 25.09.2009 01:42:15 (muokattu 25.09.2009 03:00:01) | |
---|
|
PuNkKi 25.09.2009 01:50:34 | |
---|
Atomic Cafe: Jätkät oppi soittamaan ekan ja tokan levyn välissä :D mutta hienoja plattoja ne on molemmat. Tässä on aitoa energiaa: http://www.youtube.com/watch?v=HvDW6uKvBMY&feature=related Ole hyvä nyt iskee kuin triljoona volttia. ;) Vuorotellen soitossa tässä "Ratsia" ja "Elämän syke" cd:t. Se mikä ei tapa, sattuu aivan saatanasti. |
Atomic Cafe 25.09.2009 02:13:50 (muokattu 25.09.2009 02:51:35) | |
---|
|
Punk nuori 12.08.2011 15:38:06 | |
---|
jooojooo
Olen nuori poika ja innostuin ratsiasta keväällä. kesällä sitten sain tarpeeksi rahaa kokoon että ostin ratsian Elämän syke albumin ja täytyy sanoa että siinä on se nuoruuden huuma hyvin kiteyttetty :) seuraavaksi tähtäimessä Ratsian depyytti levy :) Älä mene siitä mistä aita on matalin, äläkä siitä mistä se on korkein. Mene siitä mistä portti on auki. |
Atomic Cafe 12.08.2011 16:29:19 (muokattu 13.08.2011 15:26:25) | |
---|
Siinä ekassa levyssä on sitä nuoruuden huumaa vielä huomattavasti enemmän. Muutenkin on niin että tuon yhtyeen voima oli juuri siinä nuoruudessa, ne olivat ihan samanikäisiä jätkiä kun yleisönsä ja sehän ei ollut tässä maassa tuohon(kaan) aikaan kovinkaan yleinen ilmiö, vaikka ei Ratsia toki ainoa lajissaan ollut. |
Punk nuori 14.08.2011 20:38:09 | |
---|
Olen samaa mieltä :) Kyllä Ratsia erottui edukseen sen ajan Bändeistä :) Älä mene siitä mistä aita on matalin, äläkä siitä mistä se on korkein. Mene siitä mistä portti on auki. |
aivokuolio 15.08.2011 19:33:34 | |
---|
Elämän syke on kyllä kovimpia kotimaisia lättyjä mitä on tullu ikinä vastaan. Energia, vimma ja tietynlainen romanttinen höpsöttely - toimii! |
Punk nuori 15.08.2011 21:00:13 | |
---|
Muhun ainaki uppoo noi nuoriso rakkauslaulut:) punkin ottein. Älä mene siitä mistä aita on matalin, äläkä siitä mistä se on korkein. Mene siitä mistä portti on auki. |