Rock, pop, alternative ›

Hyvin kyllä vetää Sorvali, jep.
 
Luin jostain että Lasten Mehuhetken rumpali Juha Takainen ei koskaan oikein ollut täysin kotonaan niitten kääntyneiden komppien kanssa ja tästä tuli Nurmion mielestä yksi tärkeä elementti, joka vaikutti koko levyn oudon nyrjähtäneeseen tunnelmaan.
 
Esmes "Lapsikuninkaan käskyt" kappaleessa kompit ei mene kertaakaan samalla tavalla, mutta hitto että ne silti toimivat.
 
Mutta jos Nurmion rumpaleista puhutaan, niin kyllä täytyy antaa iso käsi Markku Hillillälle, sen verran omalaatuista ja hienoa miehen soitto on. Sääli että mies on lähinnä miksauksen johdosta uusimmalla levyllä pikkuisen statistin roolissa. Vaikka siis valittu suttuisenrouhea ja epäselvä äänimaailma sopiikin sinänsä mainiosti levyn tunnelmaan.
 
Kyllä, varsinkin Korkeimman Oikeuden levyllä ja Tuomari Nurmio & Tohtori Hillilän promosinkulla "Arabian kuu" Hillilä vetää hyvää settiä ja mielenkiintoisia fillejä. Ja paketti pysyy silti koko ajan kasassa.

Tuomari Nurmiota näin lähinnä pakollisen ja lyhyen oppimäärän kuulleena on pakko todeta, että kyllähän Hande on onnistunut useaan kertaan valitsemaan ympärilleen sopivan yhtyeen. Etenkin näillä alkuaikojen levyillä on jokaisella paitsi oma soundinsa myös omat hienot musiikilliset oivalluksensa. Maailmanpyörä palaa -levyn sirkusurut ovat ehkäpä omat suosikkini.

äh, yritin tutustua tähän artistiin "punainen planeetta" levyn kautta. No neljä ekaa biisiä onkin ihan hyviä, etenkin "ota minut mukaan". mutta b-puolella ei ole sit mitään ja tommoset biisit niinkun "pikku julmuri" ja "rakkauden talossa" on kyllä jotain mielikuvituksetonta iskelmää eikä mitään hyvää pop/rockia. vaikka pidänkin hyväntuulisesta musiikista niin noi lähinnä ärsyttää :(

äh, yritin tutustua tähän artistiin "punainen planeetta" levyn kautta. No neljä ekaa biisiä onkin ihan hyviä, etenkin "ota minut mukaan". mutta b-puolella ei ole sit mitään ja tommoset biisit niinkun "pikku julmuri" ja "rakkauden talossa" on kyllä jotain mielikuvituksetonta iskelmää eikä mitään hyvää pop/rockia. vaikka pidänkin hyväntuulisesta musiikista niin noi lähinnä ärsyttää :(
 
Kuunteleppa vielä on aika soittaa sinfoniaa, vielä yksi opetus ja siionin tyttäret?

äh, yritin tutustua tähän artistiin "punainen planeetta" levyn kautta. No neljä ekaa biisiä onkin ihan hyviä, etenkin "ota minut mukaan". mutta b-puolella ei ole sit mitään ja tommoset biisit niinkun "pikku julmuri" ja "rakkauden talossa" on kyllä jotain mielikuvituksetonta iskelmää eikä mitään hyvää pop/rockia. vaikka pidänkin hyväntuulisesta musiikista niin noi lähinnä ärsyttää :(
 
Tämä on luultavasti mielestäsi typerää saivartelua, mutta ei kannata luovuttaa yhden levyn perusteella. Voisipa sanoa, ettei Nurmiolta kahta aivan samantyylistä levyä löydy. Debyyttialbumi, Lasten mehuhetki, Hullu puutarhuri, Luuta ja nahkaa sekä Korkein oikeus kannattaa ainakin vielä tarkastaa.

Tämä on luultavasti mielestäsi typerää saivartelua, mutta ei kannata luovuttaa yhden levyn perusteella. Voisipa sanoa, ettei Nurmiolta kahta aivan samantyylistä levyä löydy. Debyyttialbumi, Lasten mehuhetki, Hullu puutarhuri, Luuta ja nahkaa sekä Korkein oikeus kannattaa ainakin vielä tarkastaa.
 
Itsekin hommailin Punaisen planeetan toukokuun puolessa. Rippasin sen kuuntelua varten, mutta jotenkin sen soittaminen vaan jäi. Tuntui jotenkin oudolta levyltä.
 
Noh, tässä viikko takaperin tuo jäi puolivahingossa soimaan. Tykkäsin. Kronologisestikin sopivan avara verrattuna Lasten mehuhetken omituiseen lastenloruahdistukseen.

Minä olen ehdottomasti Nurmion ihailija. Minun papereissani Nurmio menee sanoittajana sinne kaikkein parhaiden rocksanoittajien joukkoon, John Lennonin, Lou Reedin ja muutaman muun rinnalle. Johtuneeko sitten siitä että aika moni ajattelee asiasta samoin, kun tämäkin ketju on näin lyhyenä pysynyt; itsestäänselvyydet eivät tuppaa herättämään keskustelua.
 
Varsin moni on sitä mieltä että kaikki mitä Nurmio on tehnyt on jollain lailla hyvää tai erinomaista. Tästä en kuitenkaan ole samaa mieltä. Hullu puutarhuri oli väkevä levy, ja sen jälkeen on pussit olleet tyhjemmät. Barnhill Boysin levy oli paljon huonompi kuin nelimiehinen Korkein Oikeus livenä. Näin ja kuulin bändin Jyväskylän Lutakossa toukokuussa 1992, ja se on edelleen kenties paras rockbändin keikka mitä olen kuullut. Ei jäänyt paljon arvailujen varaan että kuka on kingi. Toivomuslistallani varsin korkealla olisi saada tuon kokoonpanon jokin livekeikka levynä. Aika kumma juttu mutta Barnhill Boysina vajaat pari vuotta myöhemmin se livesoittokin oli sitten huonompaa. Nurmion englanninkieliset tekstit ovat paljon huonompia kuin suomenkieliset.
 
Alamaailman vasaroista en ole pitänyt juuri lainkaan. Puutarhurin jälkeen ilmestyneillä soolo- ja bändilevyillä on pari hienoa kappaletta ja se siitä. Veri on ohentunut.
 
Nurmio joskus sanoi että satumainen neljän putki oli hänelle itselleen eräänlaista terapiaa, henkistä irtiottoa taistolaisesta liikkeestä. Aika kovan sarjan musiikkiterapiaa kyllä. Meatballs oli vielä hyvä levy mutta laimeampi, ja Käytettyä rakkautta -levyltä alkanut kikkailu ja flirtti viihdeilmaisun kanssa ei ole vakuuttanut minua laisinkaan. Näissä Nurmion viihdelevyissä on semmoinen määrätty takakireys, joka tekee niistä vähän ikävän kuuloista näkkileipää. Tekikö siis eräänlaisen trauman käsittely Nurmiosta säkenöivän ja ilmiömäisen, ja onko suuremman henkisen tasapainon löytyminen pudottanut hänet ns. tavallisten kuolevaisten joukkoon? Ainakin siltä vaikuttaa.
 
Kaikkein suurin suosikkini Nurmion levyistä on Planeetta. Uusintajulkaisun sisälehdellä Nurmio kirjoittaa päättäneensä Marja-ahon kanssa leikkiä Beatlesia, minkä seurausta Planeetta oli. Sellaista plagiointia minäkin kannatan, jossa plagioidaan erinomaisuutta ja keksitään muut asiat itse. Planeetta on paljon myös Marja-ahon levy. Ainoa pikku miinus levyllä on basson pienoinen sameus, vaikka kyllä siitäkin selvän saa.
 
Tämän hartauskirjoituksen päätteeksi siteerattakoon: "Jos se joka palvoo kauneutta ei tunne rumuutta kohtaan rakkautta, hän kitukoon päivän kirkkaudessa ilman yön antamaa lohdutusta."

Nurmioltahan ilmestyi viime viikolla DVD-tupla, kuusi tuntia live-esiintymisiä. 80-luku puuttuu melkein kokonaan, mikä vähän ihmetyttää.
 
Jos Nurmio osuu lähistölle soolokeikalle, suosittelen lämpimästi. Ukko on vangitseva esiintyjä just yksikseen. Niin kuin se haastattelussa tossa paketissa sanoo, soolokeikat on alku ja loppu jossa se on omillaan.

Kuvasin vajaa vuosi sitten kun J. Mäki haastatteli Nurmiota. Kts http://blog.maryque.com/index.php?entry=entry090908-185651

fridgebuzz: Kuvasin vajaa vuosi sitten kun J. Mäki haastatteli Nurmiota. Kts http://blog.maryque.com/index.php?entry=entry090908-185651
 
Loistavaa! Olin itse myös paikan päällä.

sub zero: äh, yritin tutustua tähän artistiin "punainen planeetta" levyn kautta.
 
Nämähän ovat puhtaasti makuasioita mutta jos tarkoituksena on perehtyä Nurmion varhaistuotantoon ja haluaa syystä tai toisesta jättää köyhien ystävät väliin niin minun mielestä "punainen planeetta" kannattaa jättää kaupan hyllylle, hypätä kaksi pykälää taaksepäin ja ostaa "maailmanpyörä palaa".

Atomic Cafe: Nämähän ovat puhtaasti makuasioita mutta jos tarkoituksena on perehtyä Nurmion varhaistuotantoon ja haluaa syystä tai toisesta jättää köyhien ystävät väliin niin minun mielestä "punainen planeetta" kannattaa jättää kaupan hyllylle, hypätä kaksi pykälää taaksepäin ja ostaa "maailmanpyörä palaa".
 
Tästä ehdottomasti samaa mieltä! Kun tauon jälkeen taas kuuntelee, säväyttää minua aina.

Tulipa katseltua tuo tupla-dvd. Tässä vankistuu käsitykseni, että eräänlainen rajapyykki Nurmion uralla sijoittuu vuoteen 1992. 1992 merkitsi kaikkein parasta live-Nurmiota, ja sen jälkeen on lähinnä toistettu vanhaa mutta vain vähän huonommin. Esimerkiksi triomuotoisesta Korkeimmasta Oikeudesta, jossa Viksten soittaa baritonikitaraa, en pidä lainkaan. Nurmio on alkanut pyöriä samassa ruudussa ja kutsua sitä taiteeksi. Vanhat kuviot toistetaan milloin milläkin tavoin suhteellisuudentajuttomasti.
 
Muutama uusi hyvä biisi on tullut vuoden 1992 jälkeen, mutta olisiko niiden määrä noin viisi. Ennen sitä vuotta noin viisikymmentä. Kongontien Orkesteri soittaa mestarillisesti mutta vitsit ovat vanhoja. Alamaailman Vasarat soitti tylsästi.
 
Minulle valkeni myös, että kaikkein pahimman maaseudun wannabe-stadilaisen tunnistaa siitä että se tykkää Nurmion viimeisen viidentoista vuoden tekemisistä enemmän kuin ensimmäisen viidentoista.

velipesonen: Minulle valkeni myös, että kaikkein pahimman maaseudun wannabe-stadilaisen tunnistaa siitä että se tykkää Nurmion viimeisen viidentoista vuoden tekemisistä enemmän kuin ensimmäisen viidentoista.
 
Mitähän mahdat tällä tarkoittaa? Tuon dvd-paketin katsomisella sinulle selvisi mm. tämä.

AlaE: Mitähän mahdat tällä tarkoittaa? Tuon dvd-paketin katsomisella sinulle selvisi mm. tämä.
 
No, se valkeni. Wannabe-stadilaisuus on yksi ärsyttävimmistä ilmiöistä nykymaailmassa ja voimistumaan päin vieläpä. Sosiaaliselta olemukseltaan wannabe-stadilaisuus on normi. Syitä tämän normin syntyyn olen peilannut esim. Mnetin Perussuomalaiset nousevat -ketjussa.
 
Pikkukylien maalaiset, jos tahtovat pois kotikonnuiltaan, usein ensinnä häveliäästi pyrkivät maakunnalliseen keskuskaupunkiin, vaikka todellinen halu on Helsinkiin. Nurmio on tehnyt stadinkielisiä biisejä ja hänet on moneen kertaan laakeroitu erilaisin palkinnoin ja apurahoin. Nurmiosta on tullut Mahtava totemi. Viimeisen viidentoista vuoden aikana on wannabe-stadilaisten keskuudessa vankistunut käsitys, ettei Nurmio ole koskaan tehnyt mitään huonoa. Silloin on luonnollista asennoitua niin, että hyvä asia pysyessään paranee, eli uudemmat kuviot ovat mukamas aina vähän entisiä parempia. Tätä tukee se, että Nurmio soittaa uusien projektiensa kanssa aina ne samat biisit.
 
Samojen biisien alituisessa soittamisessa ei ole mitään vikaa, mutta kun tulkintojen taso vaikuttaa satunnaiselta, vaikuttaa myös koko projekti nimeltä Tuomari Nurmio aavistuksen falskilta, sori vaan.
 
(Tätäkin suuremmalla syyllä kehun taas sitä vuoden 92 Korkein Oikeus -bändin mahtavaa musiikkia.)

velipesonen: Silloin on luonnollista asennoitua niin, että hyvä asia pysyessään paranee, eli uudemmat kuviot ovat mukamas aina vähän entisiä parempia. Tätä tukee se, että Nurmio soittaa uusien projektiensa kanssa aina ne samat biisit.
 
Minusta tuo kertoo sen, että alkuaikojen laulut ovat Nurmiostakin parempia kuin uudet. Niin ne ovat minustakin. Se ei kerro hevon helvettiä siitä, olenko maalainen, tsadilainen tai wannabeintiaani.
 
Kiitos vastauksesta!

velipesonen:
 
Pikkukylien maalaiset, jos tahtovat pois kotikonnuiltaan, usein ensinnä häveliäästi pyrkivät maakunnalliseen keskuskaupunkiin, vaikka todellinen halu on Helsinkiin.
 
Tuohon pieneen ja pimeään pohjoiseen kaupunkiin.
 
Samalla tavallahan tätä voi soveltaa myös wannabe-britteihin tai wannabe-kokomaailma on mun -porukkaan (oli kysessä bisnes tai pelastaminen). Nurmion tilalla on vain joku muu "uskottava" ko. kulttuurin edustaja ja tahtojana esim. stadilainen joka haluaa olla jotain enemmän.
 
Hyvä toisaalta että Nurmion uudemmallekin tuotannolle löytyi jotain käyttöä, ei niin että wannebe-stadilaisten diggailu olisi minkään arvoista, mutta tällaisten tekijää itseä määrittelevien havaintojen ja lokerointien apuvälineenä se on varmaankin arvokasta materiaalia.

jra: Hyvä toisaalta että Nurmion uudemmallekin tuotannolle löytyi jotain käyttöä, ei niin että wannebe-stadilaisten diggailu olisi minkään arvoista, mutta tällaisten tekijää itseä määrittelevien havaintojen ja lokerointien apuvälineenä se on varmaankin arvokasta materiaalia.
 
Kyllä kyllä, ja jos olet rocksosiologi, niin kuin toivon että olet, osaat vääntää aiheesta tutkielman joka avaa sinulle portin suomalaiseen rockestablishmentiin. "Tuomari Nurmion musiikin asema suomalaisen wannabe-kaupunkilaisen perusjuntin itsetunnon säätelytyön ohjauksessa".

velipesonen: Kyllä kyllä, ja jos olet rocksosiologi, niin kuin toivon että olet, osaat vääntää aiheesta tutkielman joka avaa sinulle portin suomalaiseen rockestablishmentiin. "Tuomari Nurmion musiikin asema suomalaisen wannabe-kaupunkilaisen perusjuntin itsetunnon säätelytyön ohjauksessa".
 
Jos olisin, veisin tuon tutkimusasetelman vielä astetta pidemmälle.