Rock, pop, alternative ›

Onks toi absoluuttinen totuus vai mielipide....=)
 
Mielipide, jossa piilee totuuden siemen, Hoho.

Richard Stanley sai helvetin tykin soundin Roadrunneriin. Mihin lie katosi maaginen taito, kun seuraava levy soundaa niinkin paskalle.
 
Oisko se tykki soundi tullu sieltä äänimieheltä joka duunasi Roadrunnerin Marcus Music Studiolla Tukholmassa? Crazy Days tehtiin kai Microvoxilla Lahdessa kahdella 2-raita Revoxilla, joiden välillä raitoja ping pongailtiin. Varmaan muukin kalusto oli vaatimattomampaa mitä Tukholman studiossa. Kuumat kundit DVD:llähän on elävää kuvaa sieltä Nurmikallion luukusta.

Crazy Days tehtiin kai Microvoxilla Lahdessa kahdella 2-raita Revoxilla, joiden välillä raitoja ping pongailtiin. Varmaan muukin kalusto oli vaatimattomampaa mitä Tukholman studiossa. Kuumat kundit DVD:llähän on elävää kuvaa sieltä Nurmikallion luukusta.
 
Microvoxilla tehty 'Ganes-levy on Hot Wheels

Microvoxilla tehty 'Ganes-levy on Hot Wheels
 
No se ainakin, missäs toi Hullut päivät oli tehty? En löytänyt dataa kun ettiskelin.

No se ainakin, missäs toi Hullut päivät oli tehty? En löytänyt dataa kun ettiskelin.
 
Kyl sekin tehtiin Marcus Musicilla, mutta Roadrunnerin äänittäjä olikin lähtenyt toiseen studioon töihin ja yhtä stydiä soundia ei enää saatu.

 
Muuten joistakin äijän tuottamista levyistä voisi sanoa, ettei niissä kaikissa ole sinänsä mitenkään erikoiset soundit, mutta homma vain jotenkin toimii hienosti kokonaisuutena. Esimerkkinä ehkä Sabbathin H&H ja Maidenin Beast. Kumpikin loistavia levyjä, muttei ehkä kuitenkaan soundiensa ansiosta sinänsä. Birch vaan ilmeisesti sai soittajista ulos kaiken olennaisen. Hieno kyky se.
 
Martin Birch on itsekin sanonut, että The Number of the Beast tehtiin kauheassa kiireessä. Deadline puski päälle ja tärkeintä oli vaan saada ensin pikaisesti sinkku ulos ja sitten loput biisit, joista suurin osa sävellettiin studiossa, narulle. Kiireessä tuli tehtyä myös virhearviointeja, mm. Total Eclipse jätettiin TNOTB:n B-puolena pois varsinaiselta levyltä, mutta sen sijaan levylle mahtuivat puolivillaiset Invaders ja Gangland. Soundejakaan ei juuri ehditty miettiä. Tästä kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi, levystä tuli Maidenin läpimurtolevy ja rockklassikko. Itse en pidä levyn ohuesta soundista, ja useasti olenkin miettinyt miltä levy kuulostaisi jos Rod Smallwood olisi hieman tinkinyt aikatauluistaan.

Kyl sekin tehtiin Marcus Musicilla, mutta Roadrunnerin äänittäjä olikin lähtenyt toiseen studioon töihin ja yhtä stydiä soundia ei enää saatu.
 
Leif Mases. Ai se homma oliki äänittäjästä kiinni?
 
Mases oli äänittäjänä Ganesin Fortissimollakin, joka ei oo kovin hääppönen lätty. Äijä on kyllä näköjään tuottanut Sabbathiakin ja äänittänyt Zeppelinin yhden lätyn, mitkä on kyllä ihan hulppeita referenssejä.
 
http://www.discogs.com/artist/Leif+Mases
 
E: Mutta Crazy Daysin saundeista vielä: Eihän siinä oo lattee meininki ku kitaroiden osalta paikoitellen. Eiks se ollu niin että Ile joutu vetää jutut narulle suht vähällä miettimisellä ja bändin kanssa treenaamisella?
 
Hot Wheelsillä Ilen tatsissa on jo sitten huomattavasti enemmän rupea ja rockenrollia. Sääli että Hot Wheelsin äänitys ja tuotanto muutenkin on halpisbudjetilla tehty.

Michael Wagenerilla on aika komea meriittilista. 80- ja 90-lukujen heviosastolla aika kova tekijä.
 
Linkissä lista tekeleistä. Eriteltynä, mitä on ollut tuottamassa, äänittämässä tai miksaamassa.
 
http://www.michaelwagener.com/html/discography.html

Rick Rubin on varmaan hyvä esimerkki myös. Kuten myös Bob Rock. Molempien meriittilista on varsin pitkä, Bob Rockilla vaan kilometrin pidempi:) Hiili Hiilesmaa taikoi HIMin ensimmäisestä levystä todella hienon kuuloisen. Ei ihmekään, että bändi halusi myöhemmin miehen takaisin kuvioihin. Unohtaa ei varmaan voi myöskään Butch Vigiä: ensin luotiin Seattle-soundi ja tämän jälkeen lähes täydellisen tuotettu pop-yhtye.
 
Jos tääkeskustelu ei oilis jo kilometrin pituinen olisin eri mieltä vielä vahvemmin tosta b. rock. r. rubin jutusta.
eiköhän nää tullu jo selitettyä tossa välissä
Mutta asiasta asiaan, AC/DC toimi kuitenkin parhaiten G.Youngin nuorassa, vaikka massat tajus vasta Mutt Langen jutut.
Rick Rubin on kuitenkin suht ultimatum miees genrerajojen rikkomisessa, se ei osaa tuottaa paskaa.
(joo joo, osaa se, riippuu kuka vastaa)

Birchin meriitteihin pitää minusta lukea ehdottomasti Michael Schenker Groupin Assault Attack. Se levy on Msg:n levyjen joukossa niin paljon muiden yläpuolella soundillisesti, ettei mitään rajaa. Siis "kultakauden" levyistä (päättyi Rock Will Never Die -liveen).
 
Muuten joistakin äijän tuottamista levyistä voisi sanoa, ettei niissä kaikissa ole sinänsä mitenkään erikoiset soundit, mutta homma vain jotenkin toimii hienosti kokonaisuutena. Esimerkkinä ehkä Sabbathin H&H ja Maidenin Beast. Kumpikin loistavia levyjä, muttei ehkä kuitenkaan soundiensa ansiosta sinänsä. Birch vaan ilmeisesti sai soittajista ulos kaiken olennaisen. Hieno kyky se.
 
Jaahas, mihinköhän noita Beastin ja Heaven&Hellin saundeja pitäis verrata?
 
Vaikka en ollut edes mikään Maiden-fani Beastin ilmestyessä, muistan miettineeni etten ollut ikinä ennen kuullut niin mahtavia rumpusaundeja. Ja Heaven&Hellin saundit kokonaisuudessaan on mun mielestä parasta A-ryhmää edelleen millä tahansa mittapuulla arvioituna!

Jaahas, mihinköhän noita Beastin ja Heaven&Hellin saundeja pitäis verrata?
 
Vaikka en ollut edes mikään Maiden-fani Beastin ilmestyessä, muistan miettineeni etten ollut ikinä ennen kuullut niin mahtavia rumpusaundeja. Ja Heaven&Hellin saundit kokonaisuudessaan on mun mielestä parasta A-ryhmää edelleen millä tahansa mittapuulla arvioituna!
 
Eipä ollut tarkoitus mitenkään moittia niitä soundeja noilla levyillä. Hitto, nuo levythän kuuluu meikäläisenkin ehdottomiin suosikeihin heavyn saralla ja muutenkin. Siltikin muistan, kun hymyiltiin esim. niille Wardin pahvilaatikkosoundeille Heaven&Hell -biisissä, ja vähän muuallakin ko. levyllä. Kyllä minusta siihenkin aikaan löytyi "parempia" soundeja rumpujen osalta moneltakin levyltä. Höh, aina tämä menee rumpusoundien arviointiin allekirjoittaneella. :)
 
Pointtini oli vaan se, että ehkäpä se tuottajan rooli oli noissa tapauksissa enemmänkin jossain muualla, kuin soundien ruuvaamisessa. H&H:n ja Beastin soundit sopivat oikein hyvin niille levyille. Toimii! (varsinkin, jos hieman remasteroidaan) ;)

onkohan yhtään vastausta itse avausviestissä ja otsikossa esitettyyn kysymykseen edes tarjottu? lukon muotoinen ketju. otsikon pitäisi olla "mainitse nimeltä ne tuottajat jotka ovat tuottaneet sun suosikki hevibändiä!"
 
voi vittu...
 
No voi tuska. Jatkuuko elämä kuitenkin...?

Eipä ollut tarkoitus mitenkään moittia niitä soundeja noilla levyillä. Hitto, nuo levythän kuuluu meikäläisenkin ehdottomiin suosikeihin heavyn saralla ja muutenkin. Siltikin muistan, kun hymyiltiin esim. niille Wardin pahvilaatikkosoundeille Heaven&Hell -biisissä, ja vähän muuallakin ko. levyllä. Kyllä minusta siihenkin aikaan löytyi "parempia" soundeja rumpujen osalta moneltakin levyltä. Höh, aina tämä menee rumpusoundien arviointiin allekirjoittaneella. :)
 
Pahvilaatikko kicks ass! Jos en väärin muista Eddie Cochranin Summertime Bluesin äänityksissä oli pahvilaatikko messissä ihan oikeesti.

Michael Wagenerilla on aika komea meriittilista. 80- ja 90-lukujen heviosastolla aika kova tekijä.
 
Linkissä lista tekeleistä. Eriteltynä, mitä on ollut tuottamassa, äänittämässä tai miksaamassa.
 
http://www.michaelwagener.com/html/discography.html
 
Just olin tätä sanomassa mutta ehdit ensin, kele!

Oliks Al Kooper jo....siinä sitä on ollu tuotantoo kans.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Al_Kooper

Oisko se tykki soundi tullu sieltä äänimieheltä joka duunasi Roadrunnerin Marcus Music Studiolla Tukholmassa? Crazy Days tehtiin kai Microvoxilla Lahdessa kahdella 2-raita Revoxilla, joiden välillä raitoja ping pongailtiin. Varmaan muukin kalusto oli vaatimattomampaa mitä Tukholman studiossa. Kuumat kundit DVD:llähän on elävää kuvaa sieltä Nurmikallion luukusta.
 
No kitaristikin oli eri ja kyllähän mun mielestä Crazy Daysillä on ihan yes soundit. Sitäkin levyä aikoinaan odotettiin vesi kielellä ja hyvältä kuullosti ja kuullostaa vieläkin, ainakin vinyyli. Toinen, jonka levyjä odotettiin niinkuin joulua pienempänä, oli Deep Purple.

No kitaristikin oli eri ja kyllähän mun mielestä Crazy Daysillä on ihan yes soundit. Sitäkin levyä aikoinaan odotettiin vesi kielellä ja hyvältä kuullosti ja kuullostaa vieläkin, ainakin vinyyli.
 
Mulle se oli eka omilla rahoilla ostetty levy.
 
E: 11th St Boogie on sillon skidinä mun lempikappale. Väiteltiin kavereiden kanssa mitä Remu laulaa piisin parhaassa kohdassa "Hey, good-looking, like your style". Mun mielestä toi "like your style" oli ihan selvästi "täti ostaa", mut Vexi Salmen poika jonka kanssa oltiin samalla 3.luokalla kansiksessa, sano että siinä lauletaan "lantiostaan". Se veti pidemmän korren ku faija oli alan miehiä, ja lähemmäshän se osukin.
 
...mutta takaisin asiaan:
Yritin ettiä netistä tietoa, mitä Richard Stanley oli tehny ennen Roadrunneria ja mitä Crazy Daysin jälkeen mutta en löytäny oikeen mitään. Mistäs se kundi taas keksittiinkään Roadrunneria vääntämään? Pitäis hankkia omaan hyllyyn se Honey Aaltosen 'Ganes-kirja...

Kyllähän tuo monitoimimies Pave Maijanen onnistui Wigujen Nuclear Nightclubilla.
 
Brian Eno taas mm. Talking Headsien Remain in Lightilla.
 
Kahdeksankymmenluvulla selvästi tunnistettavaa jälkeä teki Steve Lillywhite, joka puuhasteli Peter Gabrielin, Simple Mindsin, U2:n ja Big Countryn kanssa. Noista varsinkin Simplet ja Big Country ovat varsinaisia 1980-luvun ilmentymiä parhaimmillaan/pahimmillaan. Riippuu siitä, keneltä kysytään.
 
Ilman Martin Hannettia -tuota höyrypäätä- olisi vaikea kuvitella Joy Divisionin kiekkoja.

Joku kyseli että onko bändejä joilla on ollut sama tuottaja kaikilla levyillä, niin tulee mieleen ZZ -Top. Partajulleilla oli Bill Hamm melkein joka levyllä, nyttemmin on äijä jäänyt kelkasta vissiin poies, en ole varma onko näin, mutta jotain on jäänyt tonne kallonpohjalle, että näin olisi. Mutta kovasti on äijä silti näille jätkille ollut touhuamassa, eikä huonoa sanaa voi ukosta sanoa varsinkaan alkupään topeista. Ne uudetkin Bill Hamin väsäämät remasteritkin (Tres Hombres ja Fandango!) ovat hunajaa korville.

Jos tääkeskustelu ei oilis jo kilometrin pituinen olisin eri mieltä vielä vahvemmin tosta b. rock. r. rubin jutusta.
 
Joo, siis kirjoitin väärinpäin ton aluksi. Sori siitä.
 
Nyt täytyy kyllä mainita Johnny Lee Michaels. Miehen otteessa katurockbändi muuttui sarjakuva-vampyyri-gootti-pääkallo-yhtyeeksi. Hienon työn mies teki, ei taida heti löytyä 69eysin soundille vertailukohtia. Ilman miehen musiikillista kosketusta 69 eyes tuskin kiertäisi Yhdysvaltoja.