Rock, pop, alternative ›

Myöskään Van Halenin soittajat eivät ole ymmärtääkseni kummemmin muiden levyillä vierailleet - poikkeuksena Eddie joka soitti Michael Jacksonin "Beat It":n soolon.
 
Onhan se Brian Mayn junailema Star Fleet Project jossa EVH on mukana. Onkos kellään täällä tuota levyä?

Onhan se Brian Mayn junailema Star Fleet Project jossa EVH on mukana. Onkos kellään täällä tuota levyä?
 
Ei ole levyä, mutta joskus oli koneella Bluesbreakers-biisi. Kovaa kamaa, pianoa ja kitaraa kymmenisen minuuttia.

Onhan se Brian Mayn junailema Star Fleet Project jossa EVH on mukana. Onkos kellään täällä tuota levyä?
 
Juu on. Ostin välittömäsrti ku ilmesty muistaakseni '84. Siinähän on messissä Brian Mayn ja EVH:n lisäksi Alan Gratzer kannuissa, Phil Chen beisissä ja Fred Mandel kiippareissa.
 
Blues Breakerissa (levyn kannen mukaan "Dedicated to E.C.") Edward tosiaan näyttää että kyllä heebolta perusblueskin irtoo ja upeesti. Blues Breakerin loppupuolella Eddie venyttää e-kielen poikki, mutta soittaa täysin suvereenisti piisin hirveellä meiningillä loppuun asti.

Ovat haukkuneet levyn jälkikäteen pystyyn just noiden Rothin ja Templemanin cover-hörhöilyjen vuoksi.
 
Mun nähdäkseni iso osa tuosta on kyllä myöhempää katkeruutta 80-luvun loppupuolelta lähtien. Ainakin Eddieltä on olemassa parikin haastattelua Diver Downin ilmestymisen ajoilta, joissa mies hehkuttaa albumia ainakin nyt "ihan hyväksi" ja levytyssessiotkin sujuivat ihan positiivisessa hengessä. Sitten vuodesta -86 lähtien onkin mielipiteet yllättäen muuttuneet täysin vastakkaiseen suuntaan.
 
Tuon levyn "ongelma" on, että se piti vetää narulle kiireessä melkein tyhjästä, kun Pretty Woman -coverista tulikin yllättäen hitti. Bändin oli tarkoitus pitää lomaa edellisen kiertueen jälkeen, ja PW:n oli tarkoitus olla lähinnä lomaviesti (radio)puhelinvastaajaan tauon ajaksi. Kun se saikin runsaasti soittoa, levy-yhtiö vaati uutta levyä ulos heti, vaikka originaalibiisejä ei ollut kuin pari kasassa, ja muistaakseni studioaikaa oli vajaat kaksi viikkoa, mikä näkyy kappalevalinnoissa (covereita ja uudelleen lämmiteltyjä demoja). Vain Little Guitars introineen ja The Full Bug ovat kokonaan uusia biisejä. Esim. Big Bad Bill päätyi levylle, kun Dave sattui kuulemaan alkuperäisen 20-luvun version radiosta, ja ehdotti vielä Jan Van Halenin raahaamista studioon.
 
Tuohon aikaan teknikko Donn Landee oli pääsemässä Eddien ”uudeksi parhaaksi kaveriksi” ja kun tuottaja Templeman oli Daven kanssa samoilla linjoilla asioiden suunnasta, muodostui bändin sisälle (lisää) pahaa verta. Sanotaan, että oli Daven idea tehdä Diver Downista enemmän ”easy listening” -albumi kuin edeltävät, joista varsinkin kahden edellisen myyntiluvut olivat olleet pettymys, vaikka kiertueet olivatkin lähes loppuunmyytyjä. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei Eddielläkään ollut paljon tämän enempää uutta materiaalia valmiina. Diver Down myi kuin myikin siihen astisista levyistä parhaiten, vaikka onkin myöhemmin hiipunut tahdista (4 miljoonaa pelkästään US of A:ssa).
 
Sitten uskonnollista julistusta:
 
Diver Down on mulle SE Van Halen -levy, jolla kristallisoituu tuon klassisen kokoonpanon kokonaispaketin nerous. Levyltä välittyy alkuaikojen hikisten klubikeikkojen fiilis vuosien aikana stratosfääriin kohonneella itsevarmuudella toteutettuna. Löytyy motown/vaudeville/swing/jazz -coverosastoa vanhalen -biisien seassa ajattomana sillisalaattina. Tällainen kattaus ei ole vanhentunut päivääkään julkaisustaan. Henkilökohtaisesti tämä levy onkin mulle se, joka nostaa alkuperäisen VH:n sinne Who:n, Zeppeliinin ja muiden klassikoiden joukkoon, ja DD pyöriikin mun soittimessa eniten noista klassisen sixpäkin muodostavista levyistä. Välillä harmittaa, kuinka intohimoisesti jotkut Eddie-fanit dissaa koko levyä Eddie-sedän myöhempien kommenttien takia.
 
"If you don't understand 'Diver Down', then you don't 'get' the essence of David Lee Roth-era Van Halen."
- "The 20 Most Underrated Rock Albums Ever!," Classic Rock, Marraskuu 2004

Diver Down on mulle SE Van Halen -levy, jolla kristallisoituu tuon klassisen kokoonpanon kokonaispaketin nerous.
 
Tutustuin Van Haleniin Best Of-levyn kautta, jota kuuntelin aika helvetin paljon joskus 90-luvun lopulla. Ensimmäinen tavislevy minkä ostin oli Diver Down, ja sekin soi melko järettömiä määriä. Olen aina pitänyt sen levyn soundimaailmasta ja rankkaan sen vieläkin top-3 VH-levyihin. En tiennytkään levyn historiasta mitään, ja olenkin aina ihmetellyt miksi levyllä noin paljon covereita on. Kiitos tuosta.

Onpa antoisaa VH-keskustelua, joten kiitokset kaikille osallisille.
 
Tuo DD on kyllä ongelmallinen levy. Aikoinaan ensimmäinen levy mihin tuli tutustuttua oli "1984". Tästä tie veikin sitten kronologisesti takaisin alkuun ja ykkönhän kolahti kuin pajavasara. Kakkonen ja "Women and children first" olivat pieniä pettymyksiä, kunnes "Fair warning" sitten räjäytti pään. Kun tämän jälkeen sitten käsiin ajautui Diver Down oli levyyn jämäkän edeltäjän jälkeen todella vaikea suhtautua. En siitä ole oikein otetta saanut sen jälkeenkään. Tässä valossa nuo tarinat levyn synnystä avaavat kyllä itse levyäkin.

Jaahas, mites tota Diver Downia tarvii niin kauheesti selitellä. Se on vaan semmonen juttu, että taitaa olla jollain mystisellä tavalla kovin hajanainen tuote. Tosiaan kun sen levyn pistää soimaan, niin hyvältähän se kuulostaa mutta ehkä siitä ei sitten saa kumminkaan mielessään rakennettua eheää albumikokonaisuutta. Ykkönen, Fair warning, F.U.C.K. ja Balance ovat aika kokonaisvaltaisia paketteja mielestäni, muuten Van Halenin albumituotantoa vaivaa aikamoinen epätasaisuus. Mutta hyvää musaa niillä kaikilla on. Helvetin hyvää.

Asematunnelin Anttilassa oli vielä ainakin perjantaina (13.1) ainakin viisi kappaletta DLR:n 'muistelmia' hintaan about 5 euroa. Löytyy rullaportaiden vierestä läheltä jazz- ja klasariosastoa. Kirjahan on aivan hillittömän hyvä!!
 
Youtube.comista ja google-videoista löytyy muutama pätkä EVH:n bändin ulkopuolisesta toiminnasta, eli ainakin vierailu Saturday Night Livessa ja pätkä myyntivideonakin saatavana Les Paulin synttäripätkä jostain vuodelta '85.

Ykkönen, Fair warning, F.U.C.K. ja Balance ovat aika kokonaisvaltaisia paketteja mielestäni, muuten Van Halenin albumituotantoa vaivaa aikamoinen epätasaisuus.
 
Kakkonen myös, hei kamoon. Aivan loistava plätty. Ja tykkään itse myös ekoista Hagareista, vaikka soundipolitiikka onkin eittämättä aika kummallista.

Asematunnelin Anttilassa oli vielä ainakin perjantaina (13.1) ainakin viisi kappaletta DLR:n 'muistelmia' hintaan about 5 euroa. Löytyy rullaportaiden vierestä läheltä jazz- ja klasariosastoa. Kirjahan on aivan hillittömän hyvä!!
 
Tsiigailin tuolta lauantaina olisko ollu Jumalten vasaraa alennusmyynnissä, ja tutkin muutakin tarjontaa. Ei osunu silmään toi DLR. Oisko ollu jo sold out.

Tsiigailin tuolta lauantaina olisko ollu Jumalten vasaraa alennusmyynnissä, ja tutkin muutakin tarjontaa. Ei osunu silmään toi DLR. Oisko ollu jo sold out.
 
Eilen sain luettua loppuun "Van Halen 101" kirjan, se oli vähän vähän niin ja näin.Sellaista ylitsepursuavaa kehumista ja hokemista kun on fanin kirjoittama kirja. Kyllähän ton nyt luki ku aihe on kuitenkin kiinnostava mutta... Okei: 6œ
 
Offtopic. Tänään tuli kirja nimeltä "Mr Big - Don Arden, Ozzy, Sharon and My Life as the Godfather Of Rock" toi voikin olla kiinostavampi teos. Toi Don Arden on ollut aikamoinen hahmo aikanaan, joidenkin mielestä vieläkin kovempi luu kuin Peter Grant. Ai niin, Peter Grantista kertova kirja on hyvä, suosittelen. Ite oon vaan onnistunu hukkaamaan sen, prrkkl.
 
Tai eihän toi edes ollu offtopic ku Don Arden oli Black Sabbathin manageri silloin kun Van Halen heitti ensimmäiset keikkansa englannissa Sabbathin lämppärinä, nii.

Ykkönen, Fair warning, F.U.C.K. ja Balance ovat aika kokonaisvaltaisia paketteja mielestäni
 
Missäs kasinelonen, hä? Ja kakkonen niinku tuossa tulikin jo esille. Ja Women and Children First. Ja...

Van Halenin alkupään tuotantoahan tosiaan sävytti moneen muuhun verrattuna aika suuri coverpitoisuus. Olen pohdiskellut, mahtaako syynä olla bändin tausta klubien bilebändinä, vai se, ettei yksinkertaisesti ole jannut saaneet riittävästi hyvää omaa matskua aikaiseksi. Kyllähän esim. niiden omienkin "sävellysten" joukossa on ihan hirveää kuraa, kuten vaikka "Tora, Tora!", jota hehkutetaan bookletissa peräti klassikoksi. Ja toinen ihan käsittämätön "biisi" on "Sunday afternoon in the park", joka pilaa muuten kovan levyn tunnelmaa valitettavan tehokkaasti.
Jotenkin tuntuu, että levyille on hätätilassa laitettu vaikka mitä ääntelyitä jotta se jokseenkin olisi LP:n mitoissa. En käy kiistämään VH:n klassikkobiisien suuruutta, sillä ne todellakin ovat mestariteoksia, mutta silti pidän bändiä melko lailla epätasaisena.

Asematunnelin Anttilassa oli vielä ainakin perjantaina (13.1) ainakin viisi kappaletta DLR:n 'muistelmia' hintaan about 5 euroa. Löytyy rullaportaiden vierestä läheltä jazz- ja klasariosastoa. Kirjahan on aivan hillittömän hyvä!!
 
Youtube.comista ja google-videoista löytyy muutama pätkä EVH:n bändin ulkopuolisesta toiminnasta, eli ainakin vierailu Saturday Night Livessa ja pätkä myyntivideonakin saatavana Les Paulin synttäripätkä jostain vuodelta '85.
 
Noista muistelmista, eli virallisesti "Crazy from the heat":istä löytyy kyllä helvetisti mielenkiintosta läppää. Suosittelen jos satutte jostain sen löytämään..

Olen pohdiskellut, mahtaako syynä olla bändin tausta klubien bilebändinä, vai se, ettei yksinkertaisesti ole jannut saaneet riittävästi hyvää omaa matskua aikaiseksi.
 
On toki selvää, että tiukka keikkailurytmi (ensimmäinen pidempi tauko vuonna 1983) söi uusien biisien kirjoitusaikaa, bändin tahtihan oli käytännössä levy + 10 kk tien päällä per vuosi. Kuitenkin vuonna '77 oli kasassa jo pitkälle kolmattakymmentä originaalibiisiä, joista yli puolet on niitä, jotka muodostavat seuraavan kuuden vuoden rupeaman kivijalan, eikä lopuissakaan montakaan hutikutia ole. Sitä en tiedä, mistä johtui se, että noita vähintään puoliksi joukilla vedettyjä instrumentaalibiisejä päätyi niin monille levyille, kun kuitenkin erittäinkin hyviä biisejä jäi samalla kokonaan julkaisematta.
 
Mitä noihin covereihin tulee, luulisin, että on kyse ihan elämänkatsomuksellisista asioista. Varsinkin Dave, joka oli pitkälti vastuussa settilistan laadinnasta klubivuosina, oli alkujaan diggaillut 50-60-luvun bluesskeneä yms., jossa asiaan kuului, että jokainen artisti heitti omat versionsa tietyistä standardeista. Lisäksi on yleinen käsitys, että se oli juuri Dave (jonka musiikkimaku taisi muutenkin erota jonkin verran muista jäsenistä), joka ehdotti monia perusrockista poikenneita biisejä (KC & the Sunshine Band, Isley Brothers, Stevie Wonder ym.). Tämä oli kuitenkin myös tae sille, että VH alkoi saada enemmän ja enemmän keikkoja Sunset Stripin ja ympäristön klubeilla.
 
Aikalaisraportit kertovat, että VH-veljesten edellinen bändi Mammoth esitti 15-minuuttisia "Creamia ja Claptonia nuotti nuotilta" -jameja, joilla ovet esiintymään Hollywoodin klubeille eivät ehkä olisi auenneet yhtä helposti.
 
Ja kyllähän nuo coverit joutuivat levyillä perusteellisesti Van Halenisoiduiksi, oletteko kuulleet vaikkapa Linda Ronstadtin alkuperäisen You're No Goodin ja verranneet VH:n versioon?
 
Sanoisinkin, että nuo monet levytetyt coverit ovat seurausta suoranaisesta halusta esittää niitä (enemmän varmasti Daven kuin Eddien puolelta), ei pelkästään myynninedistämistarkoituksessa, vaan muutenkin maustamaan albumeja ja myös kunnianosoituksena esikuville (esim. John Brim - Ice Cream Man - ei juuri hittipotentiaalia). Ei noissa ole juurikaan sellaisia, jotka itse haluaisin pois levyiltä, mutta olisi luullut joidenkin niistä nyt kokonaan levyttämättä jääneistä originaaleista vielä mahtuneen noille levyille. Toisaalta tiiviiseen pakettiin ei ehdi kyllästyä niin helposti.

Van Halenin alkupään tuotantoahan tosiaan sävytti moneen muuhun verrattuna aika suuri coverpitoisuus. Olen pohdiskellut, mahtaako syynä olla bändin tausta klubien bilebändinä, vai se, ettei yksinkertaisesti ole jannut saaneet riittävästi hyvää omaa matskua aikaiseksi. Kyllähän esim. niiden omienkin "sävellysten" joukossa on ihan hirveää kuraa, kuten vaikka "Tora, Tora!", jota hehkutetaan bookletissa peräti klassikoksi. Ja toinen ihan käsittämätön "biisi" on "Sunday afternoon in the park", joka pilaa muuten kovan levyn tunnelmaa valitettavan tehokkaasti.
Jotenkin tuntuu, että levyille on hätätilassa laitettu vaikka mitä ääntelyitä jotta se jokseenkin olisi LP:n mitoissa. En käy kiistämään VH:n klassikkobiisien suuruutta, sillä ne todellakin ovat mestariteoksia, mutta silti pidän bändiä melko lailla epätasaisena.
 
Olen samoilla linjoilla.Halenin biisien joukkoon mahtuu tosiaan melkoista kuraa lähes joka levylle.Hyvinkin hätäisen oloisesti väsättyjä biisejä.Ja tuosta Fair Warningista en oikein tiedä - levy on kyllä hyllyssä mutta biisimateriaali ei ole kovin loistokasta.Hienoa soittoa,hyvää meininkiä ja semmosta kyllä on ,mutta semmoset sykähdyttävät melodiat ja liimapaperin lailla tarttuvat riffit loistaa poissaolollaan.

...oletteko kuulleet vaikkapa Linda Ronstadtin alkuperäisen You're No Goodin ja verranneet VH:n versioon?
 
You're No Good ei taida olla Linda Ronstadtin orkkis, sillä The Swinging Blue Jeans on coveroinut sen jo vuonna -63. Jos nyt sitä tässä tarkoitettiin.

Ja tuosta Fair Warningista en oikein tiedä - levy on kyllä hyllyssä mutta biisimateriaali ei ole kovin loistokasta.Hienoa soittoa,hyvää meininkiä ja semmosta kyllä on ,mutta semmoset sykähdyttävät melodiat ja liimapaperin lailla tarttuvat riffit loistaa poissaolollaan.
 
Täh!!!!???? Unchained? Mean Street? Sinner's Swing? Dirty Movies?

Täh!!!!???? Unchained? Mean Street? Sinner's Swing? Dirty Movies?
 
Push comes to shove?

Missäs kasinelonen, hä? Ja kakkonen niinku tuossa tulikin jo esille. Ja Women and Children First. Ja...
 
Ne ovat niitä hajanaisia kokonaisuuksia, niinkuin tossa tuli jo esille.