Rock, pop, alternative ›

Minusta taas Jerryn kitaroinnissa erikoista on se ettei se ole erikoista :)
Ts. siis ei soita yli kykyjensä/kikkaile liikaa, ja on saanut sorvailtua näppäriä simppeleitä riffejä.
 
Totta tuokin. En minäkään turhasta kikkailusta tykkää. Cantrellin kitaroinnissa on vaan hieman sellainen kasarihevisoundi, josta en välttämättä aina pidä. Mutta ei sekään huonoa ole. Tykkään bändistä kovasti...
 
Jar Of Flies on suosikkini bändin tuotannosta ;)

Minusta AIC:n heikoin puoli oli juurikin melkeimpä aina tuo Cantrellin kitarointi ja riffittely (joka ei ole kovin erikoista tai mielenkiintoista). Mikä bändistä teki erilaisen ja hyvän on juuri Laynen ja Cantrellin stemmalaulut, laulumelodiat ja hyvät biisit (ja tietenkin se tietty tunnelma mikä bändistä välittyi aikoinaan).
 
ei se ehkä ole mitään maailmaa mullistavaa, mutta se jätkä osas soittaa ja ne riffit toimii.
 
cantrell teki myös tietääkseni suurimman osan biiseistä ja veikkaan, että sitä myötä myös hoiti paljon sovitusjuttuja - epäilen, että layne olisi huumehuuruissa siihen pystynyt. ne riffit pitää ymmärtää siinä kokonaisuudessa, eli "nähdä metsä puilta". dissonoivia ja psykedeelisiä metal/post punk riffejä ja nopeita sooloja; toimii mulle.

mut mua vähän vituttaa ne "poppikertsit". ensiks ollaan niin helvetin rankkoja ja sit yhtäkkiä tuleekin kiva pikku kertsi, että tytötkin pääsee mukaan laulamaan, esimerkkinä vaikkapa junkhead.
 
Sehän on kevyttä poppikamaa kun lauletaan että "What's my drug of choice? / Well what have you got?" :) Minusta Junkhead on loistoesimerkki lyriikoiden ja melodioiden vastakkainasettelusta. Ei oo hirveän kevyttä tavaraa meikän kirjoissa, lauloi tytöt messissä tai ei.

Sehän on kevyttä poppikamaa kun lauletaan että "What's my drug of choice? / Well what have you got?" :) Minusta Junkhead on loistoesimerkki lyriikoiden ja melodioiden vastakkainasettelusta. Ei oo hirveän kevyttä tavaraa meikän kirjoissa, lauloi tytöt messissä tai ei.
 
vitun väliä lyriikoilla; mä haluan, että se MUSIIKKI toimii.

vitun väliä lyriikoilla; mä haluan, että se MUSIIKKI toimii.
 
Niin mäkin. Junkhead toimii minulle oikein hyvin. Tietenkin olisi jännä kuulla se äänimaailmaaltaan enemmän nimikkolevyn tuntuisena, miltähän mahtaisi kuulostaa?
 
Nimikkolevyssä on mieleiseni tunnelma kyllä. Semmoista monotonisen jauhavaa meininkiä missä on pieniä hienoja nyansseja. Ja ne lauluraidat on mukavan häiritsevän kuuloisia.

vitun väliä lyriikoilla; mä haluan, että se MUSIIKKI toimii.
 
AIC:llä on monta biisiä, jotka avautu mulle vasta sanoja todella kuunneltuani. Esimerkkinä toimikoon Junkhead. Hämmentävää, että orkesterilla on monia täytebiisiltä kuulostavia kappaleita, joiden tunnelmaa ymmärtää vasta sanoituksia kuunneltuaan. Näin kävi mulle.

Alice In Chainsin löysin kunnolla muutamia vuosia sitten. Ei paha. Man In The Boxin kerto on mun mielestä yks parhaimpia mitä on. Tai oikeastaan se biisi soljuu kokonaisuudessaan just niinku pitää. Mulle ihan sama, mitä lauletaan. Musa kolahtaa ensin, sitten vasta sanat. Nyt en oo tosin AIC:tä pahemmin kuunnellu. Voishan sitä taas verestää muistoja, kun tänkin threadin luin. Hienoa musiikkia, jossa lauluäänellä on mielestäni suurin merkitys.

AIC:llä on monta biisiä, jotka avautu mulle vasta sanoja todella kuunneltuani. Esimerkkinä toimikoon Junkhead. Hämmentävää, että orkesterilla on monia täytebiisiltä kuulostavia kappaleita, joiden tunnelmaa ymmärtää vasta sanoituksia kuunneltuaan. Näin kävi mulle.
 
musiikki ei ole sama asia, kuin lyriikat.
 
jos se musa toimii, niin sanoituksilla ei ole niin väliä.
 
Semmoista monotonisen jauhavaa meininkiä missä on pieniä hienoja nyansseja.
 
nyanssit on pepussas.

musiikki ei ole sama asia, kuin lyriikat.
 
Olipa taas mieletön oivallus...mitä oot vetäny?
 
jos se musa toimii, niin sanoituksilla ei ole niin väliä.
 
Ja tää on ilmeisesti taas niinkuin se ainoa totuus? Etnopoju neuvoo taas muita, kuinka tulee kuunnella musiikkia. Ottakaa opiksenne!
 
nyanssit on pepussas.
 
Monilla voi olla aika vivahteikas peppu. Mä ymmärsin aivan hyvin, mitä alunperin noilla nyansseilla tarkoitettiin tuossa yhteydessä ja olen pitkälle samaa mieltä. Tää viimeinen Chainsin levy on toki junnaavaa ja monotonista, mutta sieltä metelin seasta löytyy kaikkea pientä.

Olipa taas mieletön oivallus...mitä oot vetäny?
 
ilmeisesti joillakin tuntuu nämä kaksi menevän sekaisin, vaikka se olisi kuin yksinkertaista.
 
jos joku sanoo, että se MUSIIKKI avautuu sanoitusten avulla, niin mä väitän, että se on aika oudosti sanottu, koska se musiikki on eri asia kuin ne sanoitukset. mä kuuntelen sitä miten se musiikki toimii. musiikki ei tarkoita mitään; se on rakennelma.
 
Ja tää on ilmeisesti taas niinkuin se ainoa totuus? Etnopoju neuvoo taas muita, kuinka tulee kuunnella musiikkia. Ottakaa opiksenne!
 
en jaksa lisätä "minun mielestäni" joka ikiseen kirjoitukseen, koska kenen muunkaan mielestä se voisi ollakaan?
 
mä en välitä sanoituksista yleensä, koska yleensä rock- lyriikat ovat usein aika heikkoja. muutamia poikkeuksia toki löytyy, mutta silloinkin mä välitän siitä musiikista enemmän.
 
mä olen samaa mieltä tämän kirjan kanssa:
 
http://www.amazon.com/gp/product/06 … 02-9161396-7835325?%5Fencoding=UTF8
 
kantsii lukea, jos pitää musiikista eikä pelkistä ideoista ja agendoista sävelten takana.
 
Monilla voi olla aika vivahteikas peppu. Mä ymmärsin aivan hyvin, mitä alunperin noilla nyansseilla tarkoitettiin tuossa yhteydessä ja olen pitkälle samaa mieltä. Tää viimeinen Chainsin levy on toki junnaavaa ja monotonista, mutta sieltä metelin seasta löytyy kaikkea pientä.
 
musta tuntuu, että teidän pitäisi kuunnella muutkin kuin rock- musiikkia. mun korvaan harvat rock- bändit ovat vivahteikkaita tai nyanssisia enkä minä siksi edes sitä musiikkia kuuntele.
 
mikäli haluan kuulla jotain vivahteikasta kuuntelen jotain muuta musiikkia.

Hienoa musiikkia, jossa lauluäänillä on mielestäni suurin merkitys.
 
Totta. Laynen upea, persoonallinen, joidenkin mielestä mäkättäväkin (?) soundi oli SE juttu.
 
Livenä ei tullut (ihme ja kumma) nähtyä, mutta kun noita livejä on tullut bootlegeina ja virallisina aika paljon kuunneltua ja katseltua, niin yleensä Layne veti huuruissakin asiallisesti, taisi keikat olla viimeinen kunnia-asia että vedetään kunnolla.
 
Vaikka Cantrellin soundi sinänsä (laulu(kaan) niin erikoinen ole, niin jotenkin
se toimi Laynen kanssa mainiosti yksiin. Ja onhan nuo stemmat paikoitellen sentään
hieman kehittyneempiä kuin keskiverto rock/tukkahardrock/mikälie musassa.
Juuri vokaalit ovat yksi keskeinen elementti, joka teki AIC:sta sen mitä se oli.
Hieman omanlaisensa tumma soundimaailma osaltaan, lyriikat osaltaan,
ja tietysti yleisesti vahvat, toimivat biisit, jotka eivät todellakaan toista itseään.
Kanttarellin kitarointi osaltaan. Unohtamatta muita, Kinney ei edes taida olla rumpali paskimmasta päästä ja Mikeista varsinkin Inez vaikuttaisi osaavan soittaa.

vitun väliä lyriikoilla; mä haluan, että se MUSIIKKI toimii.
 
Niin.. no kyllähän ne lyriikat nyt sattuu olemaan osa musiikkia. Jotkut sattuvat siitä kielestä jotain ymmärtämäänkin ;-P
 
Muutenkin AIC oli enemmän kuin osiensa summa: Paras laulajapari ikinä Cantrel - Staley, Itse biisit eivät olleet mitenkään mullistavia, mutta äärettömän hyvin toimivia kokonaisuuksia.
 
Joitain live ottoja mitä on sattunut korviini kuulemaan, niin maailman parhaasta live-bändistä ei ollut kyse. *tuttaa kyllä suunnattomasti, että ilmeisesti ainoaksi jäänyt AIC -keikka suomessa jäi näkemättä, kun en saanut sivari duunista vapaata.

ilmeisesti joillakin tuntuu nämä kaksi menevän sekaisin, vaikka se olisi kuin yksinkertaista.
 
jos joku sanoo, että se MUSIIKKI avautuu sanoitusten avulla, niin mä väitän, että se on aika oudosti sanottu, koska se musiikki on eri asia kuin ne sanoitukset. mä kuuntelen sitä miten se musiikki toimii. musiikki ei tarkoita mitään; se on rakennelma.
 
Tää on mielenkiintonen asia, jota yllättävän vähän pohdittu tälläkin sivustolla. Itse nimittäin oon sitä mieltä, että sanat ja musiikki on kytketty toisiinsa. Aina. Jos musiikissa siis ylipäätään on sanat. Parhaimmillaan ne tukee toisiaan ja antaa lisäarvoa toisilleen. Niiden summa tuntuisi tällöin olevan enemmän kuin osiensa summa - vaikka appelsiineja ja omenoita ei nyt oikein voi yhteen laskeakaan.
 
Musiikki on kokonaisvaltainen asia. Se on mulle pikemminkin tunne kuin rakennelma. Onhan se tosin jostain aina rakennettu, mutta se lopputulos on aina tekijälleenkin arvoitus vaikka ne osaset olisivatkin tiedossa. Siis itse asiassa mulle sanoitukset ovat osa musiikkia. Eli terminologisesti mä koen, että lyriikka kuuluu sen termin alle.
 
Ja sulle ei musiikki tarkoita mitään? Niin. Ehkä mä ymmärrän, mitä ajat takaa. Sulle se on täysin se sävelmä ilman sanojen merkitystä? Kyllä mäkin voin instrumentaalimusiikkia kuunnella ja sekin antaa parhaimmillaan paljon. Mulle ne sanat ja niiden merkityskin (joka sekin saattaa eri kuulijoille olla eri) on osa musiikkia. Musiikki nostaa tunteita pintaan. Se on hieno tunne, kun ainakin luulee löytäneensä sen, mitä musiikin tekijä on hakenut takaa tai missä fiiliksessä hän on biisin tehnyt.
 
en jaksa lisätä "minun mielestäni" joka ikiseen kirjoitukseen, koska kenen muunkaan mielestä se voisi ollakaan?
 
Niinpä. Usein sun kirjotuksista vaan paistaa läpi sellainen asenne, että sä olet tietävinäs, kuinka asia on absoluuttisesti. Ehkä kannattaisi useammin viljellä sitä "minun mielestäni" -hokemaa.
 
mä en välitä sanoituksista yleensä, koska yleensä rock- lyriikat ovat usein aika heikkoja. muutamia poikkeuksia toki löytyy, mutta silloinkin mä välitän siitä musiikista enemmän.
 
Populäärimusahassahan yleensä on tarkoituskin, että homman idea ja ydin annetaan kuulijalle hopeatarjottimella heti eteen. Varmistetaan se, että kaikki tajuavat, mistä on kyse. Siinä usein taiteillaan korniuden rajamaastossa. Usein parhaat sanoitukset ovat juuri siinä rajalla. Rohkeutta.
 
Homman vaikeushan piilee paljon siinä, kuinka yhdistää lyriikka ja melodia. Yksinään hyvä runous ei välttämättä taivu johonkin musiikkiin. Hyvä rocklyriikka irrotettuna kontekstistaan saattaa näyttää hyvinkin naivilta.
 
kantsii lukea, jos pitää musiikista eikä pelkistä ideoista ja agendoista sävelten takana.
 
Täytyy ehkä tutustua tuohon ajan kanssa. Ei kai kukaan täällä ole kuitenkaan väittänyt pitävänsä pelkästään ideoista ja agendoista sävelten takana?
 
musta tuntuu, että teidän pitäisi kuunnella muutkin kuin rock- musiikkia. mun korvaan harvat rock- bändit ovat vivahteikkaita tai nyanssisia enkä minä siksi edes sitä musiikkia kuuntele.
 
mikäli haluan kuulla jotain vivahteikasta kuuntelen jotain muuta musiikkia.
 
Musta tuntuu, että aika moni täällä kuunteleekin muuta kuin rock-musiikkia. Rock-musiikissa vivahteet löytyy ehkä vähän eri tasolta kuin esim. klassisesta musasta. Ne saattaa juuri löytyä sieltä lyriikkapuoleltakin ja lyriikoiden ja muun biisin välisestä jännitteestä. Ne saattaa löytyä laulajan hienovaraisista tulkinnoista.
 
Palatakseni takaisin vielä enemmän aiheeseen, mulle lyriikat on aika suuressa merkityksessä Alice in Chainsin kohdalla - etenkin kun laulaja olen. Jos Staley laulaiskin, kuinka kivaa on hillua baarissa naisten kanssa ilman mitään ironian häivää, luultavasti - siis aika varmasti - mä en kuuntelis kyseistä bändiä. Joku voi pitää mua siinä suhteessa pinnallisena, joku taas voi nähdä asian niin, että mä koen sen musan kokonaisvaltaisena asiana ja koen sen musiikin tekijät historioineen olennaisena osana tuotantoaan.

Lauluääni toimii myös instrumenttina, osana itse musiikkia muiden soitinten joukossa. Itse näkisin tämän asian juuri tärkeänä osana AIC:n musiikkia. Ne vokaalimelodiat ja stemmat ovat paikoitellen niin omaa luokkaansa. Tietty sanat eivät sinänsä tähän asiaan liity. Tulipahan vain mieleeni.
 
Niin joo, hyvä bändi.

musiikki ei ole sama asia, kuin lyriikat.
 
Wau.
 
jos se musa toimii, niin sanoituksilla ei ole niin väliä.
 
Hyvä jos sulle ei ole. Mä en jaksa kuunnella biisiä, jossa on paskat sanat. Kokonaisuuden heikoin lenkki yleensä ratkaisee. AIC:n tapauksessa sanat eivät ole heikoin lenkki.
 
nyanssit on pepussas.
 
Wau.

jos joku sanoo, että se MUSIIKKI avautuu sanoitusten avulla, niin mä väitän, että se on aika oudosti sanottu, koska se musiikki on eri asia kuin ne sanoitukset.
 
Mulle on käynyt joskus niin, etten täysin ymmärrä miksi on tehty esimerkiksi joku sovituksellinen ratkaisu, ennenkuin kuuntelen, mitä sanoissa seisoo. Sulle ilmeisesti ei. Kyllä mä väittäisin, että monetkin bändit ja artistit kertovat tarinaa, jossa musiikki ja sanat tukevat toisiaan siten, että toisen huomiotta jättäminen jättää kokonaiskuvan tietyssä mielessä puutteelliseksi.

Mulle on käynyt joskus niin, etten täysin ymmärrä miksi on tehty esimerkiksi joku sovituksellinen ratkaisu, ennenkuin kuuntelen, mitä sanoissa seisoo. Sulle ilmeisesti ei. Kyllä mä väittäisin, että monetkin bändit ja artistit kertovat tarinaa, jossa musiikki ja sanat tukevat toisiaan siten, että toisen huomiotta jättäminen jättää kokonaiskuvan tietyssä mielessä puutteelliseksi.
 
Juuri näin.

Paavi, puhut täyttä asiaa!
Hyvä että ehdit ensin niin ei tarvinnut itse vastata etniksen ihmekommentteihin;)

kaikki aic:n levyt rokkaa kivasti :)

kaikki aic:n levyt rokkaa kivasti :)
 
Näin tekee, alusta loppuun, ja sopivan eri soundilla kaikki.