Rock, pop, alternative ›

Juups. Joku DVD tässä kyllä pitää hankkia, mikä(ei orkesterihommaa) Purplen DVD olis hyvä? Ei mitään 40€ kokelmia, joku vähän halvempi. Olisko Come Hell Or High Water hyvä?
 
Niin, ja etsin sellaista missä Lord vetää erittäin hyvin. Se on tärkeintä.
 
e: Ja mukana vois olla myös jotain tuntemattomampaa matskua.
 
Yksi kova on "California Jam", mikä on DVD:llä nimellä "Live In California 1974". Halvalla löytyy esim. cdonista. Ja ne kaikenmaailman "Inside Deep Purple" ym. DVD:t kannattaa suosiolla unohtaa, sisältävät vain lyhyitä pätkiä ja turhia löpinöitä ja eivätkä ole edes bändin hyväksymiä. Kalliita myös.
 
Itse odotan kovasti DVD -julkaisua kombolta Paice, Ashton & Lord. Sisältää BBC -taltioinnin vuodelta 1977 ja jotain muutakin kuvamateriaalia. Muista en tiedä, mutta itse ainakin pidän bändin ainokaisesti studio-LP:stä erittäin paljon.

Come hell or high water on oikein hyvä. Sehän on Blackmoren viimeiseltä kiertueelta. Herran (siis Blackmoren tässä tapauksessa, ei Lordin...) itsensä soitto on hyvin kurinalaista ja tiukkaa (sitähän se ei aina ole) ja muutenkin koko bändi on hyvässä iskussa. Lisäksi mukana on sitä kuulua Blackmoren tuittuiluakin... Eikä Lordinkaan osuudessa kai mitään vikaa ole.
 
Tästä ko. taltioinnista on ollut aiemmin enemmänkin puhetta, mutta en jaksa kaivella vanhoja ketjuja esiin.
 
Kiitti. Nyt siis lahjalistalle C.H.O.H.W. ja M.I.J..

Joo, sain itse viimeviikolla tuolta Purplen "Live In Paris 1975" tuplan, vaikka ei listoilla ollut ja muualla ilmoitettiin jo pahakaikuista sanaa "deleted". Hyvä liike.
 
"Live in Paris 1975" on kyllä helvetin hyvä. Bändi soi kuin riivattu. Ja Hughesin ja Coverdalen välispiikit ovat aika hellyyttäviä.
 
Varsinkin Hughes kunnostautuu:
 
"All right! Next one is a sweaty rock'n'roller, and i don't wanna see any fat people around after this one!"

"All right! Next one is a sweaty rock'n'roller, and i don't wanna see any fat people around after this one!"
 
Just jotain noin nerokasta voi siltä kiljukaulalta odottaakin...
 
(Sorry sirdickyj, oli pakko.)

Just jotain noin nerokasta voi siltä kiljukaulalta odottaakin...
 
Muistaakseni Coverdale vielä komppaa Hughesia ja mörisee;
 
"Oh, my babe she left me..."

Laulaahan Hughes vielä pikkupätkän "I gotta lovely bunch of coconuts" ja Lord säestää iloisesti Hammondilla (tai klavinetilla).:)

Joo, pojat vähä kokkelipäissään sillo jutteli :-)

Come Hell or High Water, jonka ostin tässä muutama viikko sitten ei aivan täyttänyt odotuksiani. Jotenkin meininki oli vähän levotonta ja Lazykin meni aivan pilalle kun blackmore päätti alottaa sen niin perhanan nopeasti. Ei purple varmaan yhtään huonoa keikkaa ole vetänyt, mutta ylistyksen ja valtavien odotusten vuoksi vähän lopahti. Aiempien aikojan tallenteilla on kyllä aivan eri meininki. sanoisin että hiukan... no... kokeellista meininkiä :D Loistavaahan Purple aina on, oli se miten päin vaan. CHOHW:llä oli mukavia muusikoiden ajatukset ja puheet Ritchien toiminnasta ja omasta urastaan jne..

Come Hell or High Water, jonka ostin tässä muutama viikko sitten ei aivan täyttänyt odotuksiani.
 
Come hellin arvosteluja lukiessa kannattaa muistaa, että vertailukohta on yleensä re-unionin jälkeinen Purple, eivät ne "alkuperäiset" 70-luvun kokoonpanot. Come hellillä soittaa keski-ikäisten miesten äärimmäisen ammattitaitoinen ryhmä, jolta kenties puuttuu se nuoruuden into ja näyttämisen ja improvisoinnin tarve, joka 70-luvun versioilla oli. Come hell on musiikillisesti tiukka ja ammattimainen, mutta ei ollenkaan niin verevä ja hillitönkin mitä bändi joskus oli.
 
Musiikillinen tiukkuus Come hellillä on ihan toista luokkaa kuin esim. aikanaan Suomenkin tv:stä tulleella Perfect strangers -kiertueen taltioinnilla. Silloin bändillä oli vielä aika 70-lukulainen jamitteluhenki päällä. Gillan oli silloin tosin paljon huonommassa kuosissa kuin Come hellillä.
 
Miten tämän nyt sanoisi niin, ettei kukaan vedä hernettä nenään...: Come hell or high wateria voisi verrata studiomuusikkojen laadukkaaseen livekeikkaan, kun taas 70-luvulla lavalla oli henkeen ja vereen raju rockbändi.

Come hell on musiikillisesti tiukka ja ammattimainen, mutta ei ollenkaan niin verevä ja hillitönkin mitä bändi joskus oli.
 
Komppaan. Juuri se 70-luvun hysteerisyys on asia mihin 80-, 90-, ja 00-luvun Purple ei ole enää revennyt. Mutta tämän sanottuani totean, että "Live at Montreaux '96"-cd on aivan pirun kovaa kamaa. DVD on tilauksessa.
 
...Ja jos Hughesin ja Coverdalen välispiikit aiheuttavat myötähäpeän sekaista hilpeyttä, niin Gillan kunnostautuu "Live in Europe 1993"-boksilla;
 
"I thank you, i thank you, i thank you! IIIII THAAAAAAANKKKK JOU! JOU! JOU! JOU! WOU!"
 
"I thank you."

Kuten aikaisemmin mainittu, Come Hell Or High Water oli Blackmoren viimeiseltä kiertueelta ja periaatteessa koko kiertueen ajan niin Blackmore kuin Gillankin yritti soittaa/laulaa toisensa pihalle bändin sisäisten riitojen vuoksi. Osa biiseistä kuulostaa tämän takia huomattavasti energisemmältä kuin alkuperäiset mk2 keikat, mutta kuten arvata saattaa, tämä ei todellakaan aina ollut hyvä juttu. Nuo liian nopeasti soitetut biisit esimerkkinä oli ihan suoraan *****iluksi tarkoitettu niin ettei Gillan pystyisi laulamaan niitä kunnolla.
 
Toinen mistä huomaa saman asian on se Jesus Christ Superstar jamittelu joka puuttuu käytännössä kokonaan kaikilta kiertueen keikoilta. Välillä Gillan yrittää aloittaa jamia, mutta Blackmore ei lähde mukaan kertaakaan. Jos et bootlegeja vierasta, reunion keikoista suosittelisin Pariisin '85 keikkaa joka kuvattu telkkarille, eli laatu on erinomainen, älä kuitenkaan mene maksamaan noista, bändi kun ei niistä mitään saa, ja jäsenet myöskin avoimesti sallivat niiden ilmaisen vaihtelun esim netti foorumeillaan. Hyvänä esimerkkinä että Gillan myönsi luvat tallentaa koko Gillan's Inn kiertueen avoimesti, eli ei mitään mikkien ja DAT-nauhureiden, MD-soittimien yms salakulketusta vaan ihan reilusti luvan kanssa :)

Musiikillinen tiukkuus Come hellillä on ihan toista luokkaa kuin esim. aikanaan Suomenkin tv:stä tulleella Perfect strangers -kiertueen taltioinnilla. Silloin bändillä oli vielä aika 70-lukulainen jamitteluhenki päällä. Gillan oli silloin tosin paljon huonommassa kuosissa kuin Come hellillä.
 
Kyllä Gillan tuolla Come Hellilläkin aika kauhealta paikoitellen kuulostaa. Heti ensimmäisen biisin, Highway Starin falsetit kuulostavat ihan naurettavalta vikinältä ja eteenpäin mentäessä suoritukset aina vain huononevat. Sitäpaitsi Blackmore näyttää siltä, että hänellä olisi parempaakin tekemistä, loppupuolella hän jäätyy totaalisesti. Varsin väsynyt keikka.

Yksi kova on "California Jam", mikä on DVD:llä nimellä "Live In California 1974". Halvalla löytyy esim. cdonista.
 
Just kattelin, löyty DVD:t Live in california 74 ja Live in california 1974. 1974 on paljon halvempi kuin 74. Mitä eroa niillä on?
 
Selostusta oli ainakin kalliimmassa 74:ssä enemmän.
 
?

Just kattelin, löyty DVD:t Live in california 74 ja Live in california 1974. 1974 on paljon halvempi kuin 74. Mitä eroa niillä on? Selostusta oli ainakin kalliimmassa 74:ssä enemmän.
 
Tuosta on nykyään myös halpa epävirallinen versio myynnissä. Veikkaukseni on, että kalliimpi on se virallinen versio. Julkaisijana EMI.

Kansikuvat on molemmissa samat joten varma en tästä ole...
 
Tuo Live At California '74 DVD on joskus aikaisemmin julkaistu nimellä California Jam, ja siitä myöskin pyörii erinäisiä painosta tulleita piraattiversioita ympäriinsä. Ja vaikka cdon.com onkin luotettava musakauppa, ei se ennennäkemätöntä ole että he piraatteja/bootlegeja myyvät.
 
Itsellä on tuo EMI:n julkaisema versio ja en voi muuta sanoa kuin että tyytyväinen olen hankintaan. Kuvanlaatu ei ihan paras mahdollinen ole ja jotkut DP:n forumeilla on sitä haukkunutkin. Itse sitä mieltä että jos video on päälle 30 vuotta vanha, ei siltä mitään HD tasoista kuvaa voi odottaakaan. Legendaarinen keikka joka pakkohankinta kaikille faneille, näin siis mielestäni.

Legendaarinen keikka joka pakkohankinta kaikille faneille, näin siis mielestäni.
 
Mielestäni keskiverto DP -kuluttaja tarvitsee hyllyynsä kaksi bändin livejulkaisua, eli Made in Japanin ja sitten tämän California jamin. Sehän on käsittääkseni julkaistu myös cd:nä, itselläni on videoversio. Ostin Anttilasta joskus vuonna 1 tai 2, vaikka en omistanut edes videonauhuria. Hintaa oli 19,90. Markkaa meinaan...

On juu, tosin jos pelkän CD:n Cal Jamista omistaa, missaa aika paljonkin. Tuo keikan lopetus kuitenkin jo yksinään legendaarinen ;)

Tuo keikan lopetus kuitenkin jo yksinään legendaarinen ;)
 
Joo, se Blackmoren vahvarinräjäytystemppu on kyllä sanalla sanoen hullu, ei onnistuisi enään nykyään..

Mielestäni keskiverto DP -kuluttaja tarvitsee hyllyynsä kaksi bändin livejulkaisua, eli Made in Japanin ja sitten tämän California jamin.
 
Kyllä meikäläinen lisäisi "Live in Paris '75"-kiekon listalle. Tai sitten "Live in Londonin" jahka se odotettu uudestaanjulkaisu tulee joskus ulos...

Kyllä meikäläinen lisäisi "Live in Paris '75"-kiekon listalle. Tai sitten "Live in Londonin" jahka se odotettu uudestaanjulkaisu tulee joskus ulos...
 
Tai sitten On a wings of a russian Foxbatin tai In concertin tai Scandinavian nightsin tai Mark IV final concertsin tai... En jaksa selata ketjua taaksepäin, tuosta Pariisin livestä joku (sinä?) jo puhuikin, onko siinä jotain poikkeavaa muihin livelevyihin nähden? Jotain, joka tekee siitä muita paremman?
 
Keskivertoa fanaattisemmalle fanille riittäisi mielestäni yksi livelevy per kokoonpano. Itseltäni puuttuu mk I:n live, samoin Satrianin ajoilta. Kaikilta muilta taitaa olla.
 
EDIT: Eipäs muuten ole tältä tuoreimmaltakaan. Eikä taida tullakaan, Purplen livelevykiintiö on kohdaltani tuota mk I:tä lukuunottamatta täysi.