Rock, pop, alternative ›

Wanha pieru vielä huomauttaa iltapuhteikseen, että uudessa Rytmissä on George Martinin haastattelu. Sir Georgehan tunnetaan ansioistaan Chris Martinin isänä. Hymiö ja vitsi vitsi.
 
Onko teille sillä mitään väliä, ovat Beatle-älpeet Capitol vai Parlophone -versioina. Minulle noissa Parlophone-etiketeissä on jotenkin enemmän fiilistä. Harmillisesti näkyy olevan oma Beatles For Sale Capitol-etiketillä.

Onko teille sillä mitään väliä, ovat Beatle-älpeet Capitol vai Parlophone -versioina. Minulle noissa Parlophone-etiketeissä on jotenkin enemmän fiilistä. Harmillisesti näkyy olevan oma Beatles For Sale Capitol-etiketillä.
 
Naputtelin juuri äsken omat b-vinyylit tuonne levylistaan ja niistä yhtä lukuunottamatta kaikki olivat Parlophone- ja Apple-labeleilla. Minä pidän noista em:labeleilla julkaistuista versioista, mutten ainoastaan labelin ulkonäön takia. Capitolhan raiskasi kaikkien alkupään albumien sisällön ja ulkonäön Revolveriin asti vähentäen mm. kappaleiden määrän 11:een. Näin voitiin aina silloin tällöin julkaista sinkkubiiseillä höystetty 'uusi' albumi. Vaikka todennäköisesti joutuu hankkimaan versiot molemmilta puolilta rapakkoa, silti itselle ne oikeat ovat ne UK-versiot.
 
EDIT: Hmm, nyt siis puhun alkuperäispainoksista.

Kyllä UK versiot on oikeampia kun ne on sellaisia kokonaisuuksia miten bändikin ne halusi. Sen takiahan bändi teki sen "teurastaja-kannen" kun ainakin Maccaa ärsytti jenkkien levyjen teurastus ja torsoina julkaiseminen.

Sen takiahan bändi teki sen "teurastaja-kannen" kun ainakin Maccaa ärsytti jenkkien levyjen teurastus ja torsoina julkaiseminen.
 
Toi on taas yksi monista Beatles-legendoista, joidenka soisi jo katoavan.
 
Minulla on tässä edessäni kirja "The Unseen Beatles: photographs by Bob Whitaker", johon ko. kuvaussession valokuvannut Bob on valinnut ao. kuvan yhteyteen Lennonilta seuraavan sitaatin lokakuulta 1980: "Bob was into Dali and making surreal pictures... It was inspired by our boredom and resentment at having to do another photo session and another Beatles thing. We were sick to death of it... That combination produced that cover."
 
***
 
EMI vs. Capitol - riippuu varmaan siitä minä versiona kukin on ekan kerran kuullut. Parlophonella julkaistut mono-versiot ovat niitä, joiden miksaamisessa Beatlesit ovat olleet itse mukana, joten siinä mielessä niiden katsotaan edustavan heidän omaa "taiteellista näkemystään", ja kyllä ne minullekin edustavat sitä aidointa Beatlesiä. Ymmärrän kuitenkin myös niitä jenkkejä, joille Capitolin extra-kaiutetut versiot ovat ne oikeat. Itse kuuntelin alunperin Beatlesiä monokasettimankasta radiosta äänitettynä ja täytyy sanoa, ettei nämä Dr. Ebbetsin mp3:set hifi-stereoilla kuunneltuna kuullosta ollenkaan samalta kuin silloin joskus, vaikka edustavatkin parasta mitä tällä hetkellä on tarjolla alkuperäisten EMI-painosten lisäksi.
 
Tässä sitä jokaisella Beatles-fanilla riittää puuhaa kun miettii, mikä versio mistäkin biisistä on paras ja oppaaksi voi ottaa vaikka seuraavan sivuston:
http://www.columbia.edu/~brennan/beatles/

Kysynpä nyt puhtaasta mielenkiinnosta, että mikä Liverpoolin poikien veisu lämmittää teidän sydäntänne ja saa teidän sielunne elämään muita kovemmin? Ja jotta tämä ei olisi liian helppoa ja tylsää, antakaa jotain perustelujakin! Ja eikun miettimään...
 
...mutta koska sain tämän idean päähäni jo monta päivää sitten, tiedän tämän hetkisen vastauksenkin.
 
In My Life.
 
Tässä biisissä ei ole mitään turhaa eikä siitä puutu mitään. Jotenkin tästä biisistä vaan tulee sellainen haaveileva olo, että tekee melkein mieli itkeä. Sanat ovat Lennonin parhaimmistoa, ja pianosoolokin sopii melkeinpä täydellisesti kappaleen tunnelmaan. Bändi tuntui todellakin olevan priimakunnossa, eivätkä pojat edes tuohon aikaan tainneet hirveästi riidellä. Jos tästä nyt jotain huonoa pitäisi sanoa, niin se on se että vituttaa kun tietää ettei koskaan tule tekemään itse lähellekään näin hienoa teosta.
 
Ihan tyhmä idea? Älkää sitten vastatko!

In My Life.
 
Näin juuri. Kappas vaan, joku muukin on samaa mieltä. Tämä on ehkä parasta, mitä kukaan on koskaan levyttänyt.

Kysynpä nyt puhtaasta mielenkiinnosta, että mikä Liverpoolin poikien veisu lämmittää teidän sydäntänne ja saa teidän sielunne elämään muita kovemmin?
 
Kaikkihan ne... No joo, mutta jos nyt pari, niin Get backin (singleversio) alku herättää kyllä aina ja fiilis nousee kattoon, kun tietää mitä tuleman pitää. Toinen on taas monien mielestä kenties turhanpäiväinenkin ralli, eli I've just seen a face. Minusta se on täydellinen pikku popkappale, jossa on täydellinen kitarasoolo. Osoitus siitä, miten Mäkikartano saa joutavistakin renkutuksista parhaimmillaan timangia aikaan.
 
Pop a lop top vaan...

Toinen on taas monien mielestä kenties turhanpäiväinenkin ralli, eli I've just seen a face.
 
Diggaan myös. Lisätään mukaan toinen monen mielestä turhanpäiväinen ralli eli I'll Follow The Sun.

Mielettömän vaikeaa valita vain yksi Beatles-biisi yli muiden, mutta olkoon vaikka "Strawberry Fields Forever", sen hauraankaunis, unenomainen tunnelma kiehtoo aina. Itse asiassa, sen varalta kun joku päivä potkaisee tyhjää olen ajattelut laittaa testamenttiin maininnan että hautajaisissani tulee soittaa tuo biisi.

Kysynpä nyt puhtaasta mielenkiinnosta, että mikä Liverpoolin poikien veisu lämmittää teidän sydäntänne ja saa teidän sielunne elämään muita kovemmin?
 
Strawberry fields forever.
 
Pelkkä mellotron-introkin riittäisi. Tämä on Beatlesin upein biisi, sen mun päiväunissa esiintyvän Sgt. Pepperin aloitusbiisi. Lennonin uskomattoman pehmeä lauluääni, täydellinen sävellys, täydellinen sanoitus, ja sopivasti kokeiluja, Niin kuin se ei jo riittäisi, George Martin teki ehkä ilmiömäisimmän suorituksensa juuri tätä biisiä tuottaessaan. Rakastan.
 
Eihän tähän vastaaminen ollut yllättäen edes hankalaa.

Mua on jotenkin aina kovasti viehättänyt And you bird can sing.

Tällä hetkellä sanoisin, että se on "Here, There And Everywhere". Kaunis kahden minsan pop-ballaadi.
 
Yks, joka aina muistuttaa bändin rock'n'roll juurista on "I'm Down". Mutta sitten kun haluaa kunnon meininkiä josta aistii hiet ja kyyneleet on "Yer Blues".

Kysynpä nyt puhtaasta mielenkiinnosta, että mikä Liverpoolin poikien veisu lämmittää teidän sydäntänne ja saa teidän sielunne elämään muita kovemmin? Ja jotta tämä ei olisi liian helppoa ja tylsää, antakaa jotain perustelujakin! Ja eikun miettimään...
 
Tyypillisesti en osaa valkata vain yhtä. Jompikumpi:
 
In My Life oli se biisi joka ekana alkoi soida päässä hankittuani kesällä 1980 punaisen tuplakokoelman. Eräänä aamuna herätessäni päässäni soi "There are places I remember..." ja oli sisäpussista katsottava että mikäs biisi se tämä oikein on. Näitä kappaleita joka saa kylmät väreet kulkemaan ja käsivarsikarvat pörrölleen.
 
Samaisena kesänä olin kerran Uimastadionilla, ja kun olin uimassa isossa altaassa, radiosta tuli Strawberry Fields Forever. Unohtumaton hetki, tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt. Vedellä ja auringolla oli toki oma osuutensa paketissa, mutta magia tuli biisistä.

Kysynpä nyt puhtaasta mielenkiinnosta, että mikä Liverpoolin poikien veisu lämmittää teidän sydäntänne ja saa teidän sielunne elämään muita kovemmin?
 
Vähän sama kuin yrittäisi vastata kysymykseen "koska rakastit kumppaniasi kaikkein eniten..." ? = )
 
Jos vain yksi biisi pitää nostaa esille, niin olkoon se sitten "Don't Let Me Down". Lyriikat ovat minimalistiset, mutta Lennonin intensiivinen laulusuoritus kertoo tarkalleen, millaisesta ihmissuhteesta kappaleessa on ollut kyse, ja miltä sellaisen päättyminen - tai pelkkä ajatus sellaisen päättymisestä - tuntuu.
 
Ja sitten kun nostetaan esille se aliarvostettu ralli, niin minun vastaukseni on "Tell Me Why", ensi-ihastukseni, jota kuunneltiin kerta kerran jälkeen vanhempien Jugoslaviasta mukanaan tuomalta vinyyliltä.

Kyllähän tässä on oman viestini jälkeen tullut ainakin kolme sellaista, jotka olisi itsenikin pitänyt mainita. And your bird can sing, Here there and everywhere ja Don't let me down.
 
Ja Strawberry fields ja jne.

Rain on jostain syystä aina kuulostanu maagisen leijuvalta mut ygönen on Dear Prudence

Kysynpä nyt puhtaasta mielenkiinnosta, että mikä Liverpoolin poikien veisu lämmittää teidän sydäntänne ja saa teidän sielunne elämään muita kovemmin?
 
Hyvä kysymys ja mielenkiintoisia vastauksiakin on jo tullut. Itse olen jotenkin outo varmaankin, mutta minun yksi ylitse muiden suosikkibeatlesbiisi on Ringon Octopus's Garden. Siinä on fiilistä. Tykkään Ringon laulusta, muut heput laulaa upeita taustoja ja George vetäsee kaikkien aikojen hienoimman kitarasoolon. Uusi versio Lovellakin on ihan hyvä, mutta ei pärjää originaalille.

Tosiaan, mielenkiintoisia ja yllättäviä vastauksia on tullut, keep 'em coming! Itselläni on Dear Prudence ja Strawberry Fields kanssa aika korkealla suosikeissa. Varsinkin Dear Prudencen kitarajutut hipoo aika lailla täydellisyyttä. Joskus meinaa pää räjähtää niitä kuunnellessa. Mutta pistäkäähän lisää suosikkejanne tulemaan!

Mahdoton kysymys tämä, mutta vastaanpa, että Strawberry Fields Forever. Tavoittaa niin ainutlaatuisen tunnelman joka suhteessa. Ja mellotron on heikkouteni.

Ääks, pitää lisätä hypnoottinen ja vuosikymmeniä aikaansa edellä ollut Tomorrow Never Knows, ja samalla tavalla sfääreihin vievä A Day In The Life.