Rock, pop, alternative ›

Minäkin olen sitä mieltä, että nykyinen hevi on pellempää kuin koskaan 80-luvulla ikinä. Ja hei, kivahan se on kun kaikkea ei oteta niin vitun vakavasti, eikös? :D Katellessani vaikka mötiköiden "too young to fall in love"n videota, en itke myötähäpeästä vaan nauran että ompas ollut aikakausi tuokin. Ja loistava kappale!

80's Metal Rules The World!

En koe minkäänlaista häpeää diggailemastani musasta.
Kasarihevi ja håårdrokkihan on huvittavaa musaa. Se on tahallisen tai tahattoman koomista, helppoa ja konstailematonta viihdettä.
 
Kasvoin pahimman teinariaikani Kissin, Mötleyn, Maidenin, Dion, Priestin ja Scorpionsin soundtrackilla. Vaikka diggasin Anthraxia ja Metallicaa, oli Poison ja Bon Jovi ihan yhtä sallittuja levylautasella. Tää oli jotenkin meidän kaveripiirissä ihan yleistä, tiedostan et joilla muilla ei ollut näinkään avaraa suhtautumista.
 
Sitten tuli Faith No More ja muutti diggailun. Skid Row ja Gunnarit näyttäytyi turhan kornissa valossa...
 
Nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, olen yhä sitä mieltä että FNM tuli oikeaan aikaan ja vei meikäläisen pois sokerihuurteesta, mutta kyllä mun rootsit on noissa vinyyleissä, turha sitä on kiistää.
 
Bileissä soi kasarilevyt, tribuutteja perustetaan, jotenkin ne kuulostaakin taas paremmilta kuin viitisen vuotta sitten. Kumma juttu.. ajan patinaa?
 
Ja Mötleyn ekalla ON oikeasti hyviä biisejä! (joku tuolla alkupäässä väitti et ne ois kaikki huonoja) Siinähän on muutama varsin mainio melodinen rokkiralli.
 
Ylpeästi vaan kaikki luurangot esiin, nehän on parasta viihdettä! :)

joo, skid row on kova, sitä en muistanukkaan...Twisted sisteriä tulee kuunneltua...

Eikö kukaan muista Zero Ninea? Siinä on loistavaa kasariheviä!

Eikö kukaan muista Zero Ninea? Siinä on loistavaa kasariheviä!
 
Tottakai muistaa, mutta sehän ei missään nimessä olekaan mitään pelleheviä, vaan ihan perinteistä kunnon jytää. White Lines ja varsinkin Intrigue ovat ihan klassikoita. Intrigue on niin hyvä, että se kestää vertailun mihin tahansa samana vuonna (-86) ilmestyneeseen hevilevyyn. Tai oikeastaan ihan mihin tahansa hevilevyyn yleensäkin.
 
Tästäkin on ollut puhetta jo aiemmin, niinkuin kaikesta muustakin...

Miten niin Maiden on 80-luvun pelleheviä? Jos bändi kiertää yhä, ja levyt myyvät, niin on siinä pakko olla jotain muuta kuin se noiden muiden pelleilijöiden ulkomusiikilliset tekijät. Sirkkeleitä, lihaa yleisöön, isot miehet meikit naamassa... Mutta kyllä hevibändillä pitää maskottimörkö olla!
Jos joku on kornia, niin nämä nykyiset bläkkisbändit, jotka saarnaavat koristen saatanasta, naama tekoveressä ja kirveiden kanssa lavalla heiluvat. Siinä sitä imagoa kerrakseen. Mikä siinä maidenissä niin kornia on?

Tosiasioiden tunnustaminen on tervehtymisen alku. Rohkeasti vaan: Kuka diggasi 80-luvulla aikansa lastenmusiikista, eli pellehevistä? Minä tein niin.
 
Samallaisia pellejä ne on vieläki. Ei ehkä tarkoituksella

Olihan noitten pellehevibändien imago tarkkaan mietitty, kysymys on vaan siinä, mikä menee omasta mielestä yli. Joku W.A.S.P:in lihanheittely ja sirkkelimeininki meneen minusta -vähän- yli...
En tiedä on joku maininnut, mutta Stryper se vasta kova nimi oli! Liimatukka neonväriseksi spraymaalilla ja lavalla heittelivät yleisön sekaan raamattuja... -Melko- hupaisaa touhua! Eikö niiden sanoma ollut jotenkin uskonnollinen?
Se vielä puuttuisikin, että tulisi joku raamatullinen "anti-blackmetal"-örinäbändi, joka korisisi jumalan sanaa...

Kyllä minunkin täytyy nyt myöntää, että noissa kahdeksankymmenluvun (käytetään nyt sitten tätä termiä, mitä threadin aloittajakin, vaikka se onkin mielestäni ihan VÄÄRÄ...) "pellehevi"-bändeissä on muutamia, joita minäkin joskus salaa kuuntelen suuremmallakin antaumuksella. Hyvä esimerkki on Aerosmith. Jos pitäisi valita kaikista rock-laulajista TOP-10 siitä, miten paljon niiden äänessä on munaa, niin musta tuntuu, että Steve Tyler sijoittuisi mun listalla aika korkeallekkin jopa. Sen äijän äänessä nimittäin on sitä nk.MUNAA.

...Vaikka toisaalta, on myös aika monia bändejä, tuolta aikakaudelta, kuuluen tuohon nimenomaiseen lokeroon, jotka kierrän aina mahdollisimman kaukaa.
Itkin vuolaasti, kun kuulin ensimmäisen (ja onneksi vielä tähän menessä viimeisen) kerran Twisted Sisteriä.
Tuli niin paha mieli. Näin musavideonkin.

Muistakaahan nyt etten todellakaan tarkoita kaikkea 80-luvun heviä kun puhuin "pellehevistä", vaan ainoastaan näitä joilla imago tuppasi menemään musiikin edelle.
 
Tosin onhan lähes kaikki tuon aikakauden hevi jossain määrin huvittavaa, mutta hauskaahan rokin pitää ollakin.

Muistakaahan nyt etten todellakaan tarkoita kaikkea 80-luvun heviä kun puhuin "pellehevistä", vaan ainoastaan näitä joilla imago tuppasi menemään musiikin edelle.
 
Heh. Mites nykypäivänä esim. Slipknot, Korn yms. Nämä bändit todellakin ratsastavat aivan jollain muulla kuin musiikillisilla ansioilla. Ennen sentään musakin jotain merkitsi.

Heh. Mites nykypäivänä esim. Slipknot, Korn yms. Nämä bändit todellakin ratsastavat aivan jollain muulla kuin musiikillisilla ansioilla. Ennen sentään musakin jotain merkitsi.
 
No joo... Minä olen jo niin vanha äijä, että tämän päivän lasten-/nuorisomusiikki ei kiinnosta kyllä yhtään. Eikös Slipknot ole se mikä esiintyy naamarit päässä? Sehän on jopa hölmömpää kuin sirkkelinterä munissa...

Kuten tuossa aiemmin mainitsin niin 80 -luvulla tuo huivi/spandex/permanentti -tyyli oli varmaan aika monella hevibändillä "muualta" saneltu juttu.Maiden ei meikkeihin ja muuhun muistakseni sortunut - taisi ne nahka/spandexhousut lavalla olla ainoa "synti".Sellainenkin varsin mukavaa jenkkihevirockia jo 70 -luvulta vääntänyt bändi kuin Y&T on hyvä esimerkki kuinka bändin imago muuttui 80 -luvulle tultaessa.Entä Whitesnake: verratkaapa herra Coverdalen ilmiasua 70 -luvulla ja 1987 ja Slip of the tongue levyjen aikoihin.Ja Ozzy: verratkaa Diary of a madman -levyn sisäkannen bändikuvaa ja Ultimate sin -levyn aikaista Ozzya.Huomaatteko "kasari" -vaikutuksen?

Minä olen jo niin vanha äijä, että tämän päivän lasten-/nuorisomusiikki ei kiinnosta kyllä yhtään.
 
On muuten hyvä kuvaus tuo lasten/nuorisomusiikki. Sitä se on, nuorisomusiikkia.
Lasten musiikiksi luokittelisin myös osan nykysuomirokistakin, esim. Maija Vilkkumaan tuotannosta mainittakoon vaikkapa "Ei saa surettaa". Sekin sinänsä aika rankkasoundinen lastenlaulu.

On muuten hyvä kuvaus tuo lasten/nuorisomusiikki. Sitä se on, nuorisomusiikkia.
 
Enkä minä sitä oikeastaan millään pahalla sitten sanonut; onhan se selvää, että nuoriso kuuntelee eri musiikkia kuin vanhempi polvi. Olisihan se nyt jumalaare noloa, jos nuo liian suuriin vaatteisiin pukeutuvat lippalakkipäiset skeid... siis skeittaajat kuuntelisivat Beatlesia ja WASPia.
 
Onneksi suurin osa siitä porukasta joka jatkaa musiikkiharrastusta vielä vanhemmallakin iällä laajentaa skaalaansa sitten sen vanhemmankin musiikin suuntaan.
 
EDIT: Risto Mustalisälle vielä, että Coverdale on todellakin malliesimerkki 80-luvun turmelevasta vaikutuksesta karmeimmillaan. Olikos se Ozzyn levyn kuva kun äijällä oli kajalit silmillä ja tukka komeasti pörhössä? Toisaalta, onko niistä Bark at the moonin ihmissusimaskeista nyt kovinkaan pitkä matka enää pelleilyyn...

Onneksi suurin osa siitä porukasta joka jatkaa musiikkiharrastusta vielä vanhemmallakin iällä laajentaa skaalaansa sitten sen vanhemmankin musiikin suuntaan.
 
Tai uudemman. Sekin on aika surullista että aina tyydytään niihin samoihin vanhoihin klassikoihin. Kyllä uuttakin hyvää musiikkia tehdään jatkuvasti.
 
Sinänsä tuo lastenmusiikki-termi on ihan asiallinen. Ainakin itse kun innostuin hevistä (W.A.S.P.in ekasta levystä se alkoi) olin 7 vuotias. Kyllä sen ymmärtää että jotkut ovat silloin suhtautuneet siihen kuin Pikku G:hen nykyään. W.A.S.P.in tyypithän kävivät mm. promoamassa kouluissa ja onhan ekalla levyllä School Daze, joka kertoo siitä kuinka kurjaa koulussa on.
 
Hyvä juttu on kuitenkin että olen edelleen tarpeeksi lapsellinen, eli jaksan edelleen innostua W.A.S.P.ista, Mötiköistä, Kissistä ja jopa joistain Twisted Sister jutuista.

Tai uudemman. Sekin on aika surullista että aina tyydytään niihin samoihin vanhoihin klassikoihin. Kyllä uuttakin hyvää musiikkia tehdään jatkuvasti.
 
Tottapa tuokin, mutta valitettava (?) tosiasia on se, että mitä syvemmälle porautuu vanhaan musiikkiin sen enemmän huomaa, että ns. uusi musiikki on useimmiten ainoastaan vanhaa kamaa hieman uudella kuorrutuksella...
 
Eli ruutia keksitään uudelleen vuodesta toiseen.
 
Pikkulapset rupesivat kuuntelemaan rokkia varmaan just tuossa 80-luvun puolivälin kieppeillä. Siinä missä esim. minä vielä kuuntelin vuonna -77 eli 7-vuotiaana "Jänöjussin mäenlaskua" kuuntelivat vuoden -85 7-vuotiaat "I wanna be somebodya". Ja tämän päivän 7-vuotiaat laulavat, että "me oomme nuoriso, me oomme tulevaisuus..."
 
EDIT: Ns. Finnhits-osasto oli muuten kova juttu 70-luvun pikkulapsille, että ehkä se oli sitä 70-luvun WASPia.

Se vielä puuttuisikin, että tulisi joku raamatullinen "anti-blackmetal"-örinäbändi, joka korisisi jumalan sanaa...
 
Hahhaha:D
 
Pelottavaa ajatella, että tuollainen vaikka saattaa jossakin tälläkin hetkellä muhia, kenties jopa Suomessa:)
 
Angien kanssa olen muuten samaa mieltä Steven Tyleristä, aivan käsittämättömän kova solisti ja rokki(k)ukko muutenkin.

Hahhaha:D
 
Pelottavaa ajatella, että tuollainen vaikka saattaa jossakin tälläkin hetkellä muhia, kenties jopa Suomessa:)
 
Onhan noita useampiakin maailmalla. Unblack Metal on termi.