Rock, pop, alternative ›

StJerky: Minusta Iron Maidenin Dance of Death on niiden paras levy tällä vuosituhannella, vaikka kaikki muut sitä vihaa. Ja ehkä paras sitten Poweslaven.
 
Parempi kuin Seventh Son? Rajua.

Piepe: Parempi kuin Seventh Son? Rajua.
 
Kasarin loppu oli sellaista syntikkapoppailua.

StJerky: Minusta Iron Maidenin Dance of Death on niiden paras levy tällä vuosituhannella, vaikka kaikki muut sitä vihaa. Ja ehkä paras sitten Poweslaven.
 
Minusta kai tuo on ihan ok, ehkä vähän loudness war iskeny päälle. Biisithän sinällään on jees.
 
Ton seuraajalla A Matter Of Life And Deathilla taas mentiin anti-loudness war ja "unohdettu" masteroida volat ylös niin noita on tympeä kuunnella randomilla sekaisin. Plus tossa ei omasta mielestä oikein biisit enää iske paria ytimekkäämpää lukuunottamatta. Ehdottomasti huonoin Maidenin tuotannosta. Tuntu että tosta se pöhötauti lähti ja huipentui tuolle tuoreemmalle. Muutama biisi per levy enää semmonen mitä edes jaksaa kuunnella. Nuo on kyllä menny tunteisiin kun pitäis olla hyvää matskua mutta ei vaan millään toistomäärällä pysty oleen samaa mieltä kuin hehkutusarviot.

Tää on hyvä aihe, tuntuu että itselle uppoaa just ne huonoimmaksi mainitut albuumit. Esimerkkinä vaikk Yesin Big Generator ja 90125, jotka tietenkään ei ole edes progea. Mutta silti.
 
E:jäin oikein miettimään männäehtoolla muita esimerkkejä ja varmaan Peppersin "kärpäslevy" I'm with you olisi toinen omakohtainen.

Ei kai sitä heikoksi levyksi voi mainita, mutta yleensä sitä näyttäis pidettävän vähemmän onnistuneena; Pink Floydin Saucerful of Secrets. Mun mielestä se on todella hyvä ja kiehtova levy. Floydin parhaita.
Muutenkin mun mielestä tuo Floydin siirtymäkausi Barretin ajoista DsotM:iin asti sisältää todella komeaa ja innovatiivista kamaa - kenties Floydin kiinnostavin aika.

Tomtom: Tää on hyvä aihe, tuntuu että itselle uppoaa just ne huonoimmaksi mainitut albuumit. Esimerkkinä vaikk Yesin Big Generator ja 90125, jotka tietenkään ei ole edes progea. Mutta silti.
 
Olen kanssasi just niin samaa mieltä. Tosin 70 luvun albumit oli hyviä mutta ei 2000 luvun yksikään albumi antanut MITÄÄN: tai vi--tuksen.

Mä laitoin tuossa joku kuukausi sitten Matterin soimaan. Jotenkin meni ihan itsestään koko levy. Aikoinaan en voinut sietää kyseistä levyä kuin parin kolmen biisin verran. En tiedä oliko tuo kuukauden takainen kuuntelu joku mielenhäiriö, pitänee testata toisen kerran.
 
kupteri: Minusta kai tuo on ihan ok, ehkä vähän loudness war iskeny päälle. Biisithän sinällään on jees.
 
Ton seuraajalla A Matter Of Life And Deathilla taas mentiin anti-loudness war ja "unohdettu" masteroida volat ylös niin noita on tympeä kuunnella randomilla sekaisin. Plus tossa ei omasta mielestä oikein biisit enää iske paria ytimekkäämpää lukuunottamatta. Ehdottomasti huonoin Maidenin tuotannosta. Tuntu että tosta se pöhötauti lähti ja huipentui tuolle tuoreemmalle. Muutama biisi per levy enää semmonen mitä edes jaksaa kuunnella. Nuo on kyllä menny tunteisiin kun pitäis olla hyvää matskua mutta ei vaan millään toistomäärällä pysty oleen samaa mieltä kuin hehkutusarviot.

volvo240: Ramones: End of the century.
Bändi vihasi levyä lähinnä siksi, että Phil Spectorin kanssa oli ollut kamala työskennellä, mutta albumi täyttä rautaa alusta loppuun ja Spectorin kädenjälki perusteltua.
 
Joo. Aika kummallinen levy. Kuuntelin aikoinaan tauotta.

sormunen: Itse nokitan Clashin Sandinistalla. Sehän melkein poikkeuksetta tuomitaan Clashin suunnattomaksi virhearvioksi ja saattaa sitä ollakin. Minä kuitenkin kuuntelen sitä mieluummin kuin London Callingia,
 
Myös minun suosikki Clash- levy. Todella sekava ja siksi niin kiehtova. Norman Watt Roy soittaa paikoin bassoa.

Suurin henkilökohtainen pettymykseni taitaa olla DJ Shadow'n The Outsider, edelleen muistan, kun kävelin levykaupasta kotiin ja laitoin CD:n soimaan: alkuun jännittävä intronostatus, sitten perään tulee erittäin leppoisa This Time (vähän outo flow kieltämättä) ja sitten sen jälkeen... mitä helvettiä?

Kefiiri: Niin varmaan, jos mokomaa kilkattelua jaksaisi kuunnella :(
 
Elä hölise, poju! Kuuntelepa vaikka The Great Curven transsiin vetävää viidakkobongottelua, ja kuinka Adrian Belew näyttää miten kitaraa käytetään luovasti; helvetinmoista soolottelua, nimittäin. Ja eikö muka Listening Windiä kuunellessa tule mieleen että: on trooppisen lämmin yö jossakin Pohjois-Amerikan etelävaltiossa. Violetinsinistä tummaa yötaivasta vasten heijastuu vuoristoja, ja taivaanrannassa siintävän korkean mäen lailla erottuu linkkitornissa vilkkuva punainen valo. Mäen lailla seisoo intiaani vakavat surusilmäiset kasvot vasten lämmintä tuulta, mi hiesua pölisyttää rinteen ja pienen kaupungin erottavassa laaksossa. Hän suuntaa kohti kylää paketti kainalossaan, päättäväisenä tekemään sen, mikä menneiden sukupolvien katkeran veren huutaessa maaperän uumenista on tehtävä. Intiaani kävelee määrätietoisesti pitkin himmeästi valaistuja kapeita katuja kohti toripaikkaa, jonka laitamille hän asettaa kantamuksensa, ja katoaa vaeltavien kanssakulkijioiden lomitse kaupungin valopiirin ulottumattomiin lailla varjon.

sormunen:
Itse nokitan Clashin Sandinistalla.
 
Meikäläisen suosikki London Callingin ohella. Tuo levy on runsaudensarvi, matka ja trippi. Monin paikoin huuruinen, mutta sisällöltään monipuolinen ja rikas. Ja runsaasti dub reggae -meininkiä. Ostin levyn teininä heti tuoreeltaan.
Ja tosiaankin Norman Watt-Roy mukana. Aivan kunkku basisti. Toki Paul Simonon myös erittäin hyvä.

Cheap Trick julkaisi 1986 The Doctor lp:n. Karmee lätty noin eka kuuntelulla. Niin vain sieltäkin levyltä on noussut muutama ässäbiisi...

Zed: Elä hölise, poju! Kuuntelepa vaikka The Great Curve....
 
Pinnistäydyin kuuntelemaan molemmat kappaleet kun noin kaunopuheisesti suostuttelit. Varmasti mainiota musaa sellaiselle joka moisesta tykkää. Onhan levy tunnustettu klassikko joten turha minun on inistä jos en siitä pidä. Jos joku muu kuin Talking Heads olisi tehnyt Fear of Musicin ja Remain in Lightin, olisin varmaan harmistunut vähemmän! Bob Dylan olisi voinut keksiä sen Listening Windin, eikös vaan?

Vessajono: Vahva sama. Myös World Coming Downista oon aina tykännyt ja toisaalta en oo oikein ikinä ymmärtänyt, minkä takia Bloody Kisses on joku klassikko.
 
World Coming Down on TON:n toiseksi paras levy. Paras on Slow, Deep and Hard.

Kefiiri: Hienoa että joku muukin epätykkää tuosta albumista. Sanoituksista en osaa sanoa mutta esimerkiksi "Life During Wartime" on kauhean rasittavaa kuunneltavaa.
 
Mulle Talking Heads on suhteellisen tärkeä bändi siinä murroksessa, missä mä tajusin, että rockn roll on taidetta. Ne ekat levyt incl Remain in Light ovat todella kova kokonaisuus. Onhan toi RiL soitannollisesti isompi, mutta sopii vielä mainiosti isoon kuvaan, koska Tina Weymouth käskee ja muut tottelee Byrnen piirustuksissa.
 
Ton jälkeen ote kirposi. Byrne säilytti toki tasonsa showmiehenä, mutta hiffasin just, että jotain Rei Momoa en oo kuunnellut 30 vuoteen, vaikka silloin alussa se tuntui kivalta. Pistin soimaan ja joo, en tota maailmakylässähumppaa hirveesti tuu kaipaamaan.
 
Ja sitten suomalaisittain: eihän kaikkien aikojen parasta suomalaista rockbändiä Bluesoundsia olisi syntynyt tuossa moodissa ilman Talking Headsia ja idean läpivyöryttänyttä Ari Vaahteraa. Seitsemän minuuttia C.C.Lessin naputusta ja sitten jumalten vyörytys päälle. Jumalauta.

sormunen: Ja sitten suomalaisittain: eihän kaikkien aikojen parasta suomalaista rockbändiä Bluesoundsia olisi syntynyt tuossa moodissa ilman Talking Headsia ja idean läpivyöryttänyttä Ari Vaahteraa. Seitsemän minuuttia C.C.Lessin naputusta ja sitten jumalten vyörytys päälle. Jumalauta.
 
Todellakin! Talkkarien kaksi ekaa albumia olivat mielestäni timanttia ja vaikutus Bluesoundsiin ilmeinen. Bluesoundsin ohjelmistossa oli Al Greenin "Take Me to the River" ja tuskin sitäkään olisi kekattu ilman TH:n versiota, joka on kerrassaan mainio.
 
Livenä Bluesounds oli kyllä armoton. Harmi että livelevy "On" ei ole oikein mistään kotoisin, ainakaan verrattuna siihen lataukseen mikä ryhmän esiintymisissä todellisuudessa oli.

Another Perfect Day. Ei yhtään huonoa biisiä vaikka ei sitä Motörheadeinta Motörheadia. Silti mielestäni yksi parhaista. Soittivatkohan keikoilla mitään tältä levyltä Robertsonin lähdön jälkeen?

Jeki1: Another Perfect Day. Ei yhtään huonoa biisiä vaikka ei sitä Motörheadeinta Motörheadia. Silti mielestäni yksi parhaista. Soittivatkohan keikoilla mitään tältä levyltä Robertsonin lähdön jälkeen?
 
Tiukka levy ja paljon hyviä biisejä. Hyvin kulkee varsinkin Philtyn soitto.
Kyllähän niitä biisejä on soitettu, Stagefright dvdllä parikin biisiä.

Jeki1: Another Perfect Day. Ei yhtään huonoa biisiä vaikka ei sitä Motörheadeinta Motörheadia. Silti mielestäni yksi parhaista. Soittivatkohan keikoilla mitään tältä levyltä Robertsonin lähdön jälkeen?
 
Minunkin lemppari Motörhead. Ja toinen sellainen on 1916.
 
Ja on soitettu livenä. Ainakin Shine, Dancing on your grave, I got mine...