Rock, pop, alternative ›

Calliope: Lapsena-teininä tykkäsin Sweetistä, mutta nyt kun kuuntelee niin tökkii aikalailla. (Olen nyt 59-vuotias).
Mutta nuo Chinnichapin muut yhtyeet olivat mielestäni vielä ankeampia; Mud, Suzi Quatro, muita? Eivätkä puhuttele edelleenkään.
Sen sijaan BCR:n musiikista, jonka he tekivät Coulterin/Martinin johdolla pidän nykyään. Hienoa poppia.
Bill Martin on puhunut Brill Buildingista.
Melkein se niin menee, että jos lauluntekijät mainitsevat Brill Buildingin, niin minä tykkään, vaikka en monista Brill Buildingin tekijätiimien musiikista niin välitäkään.
Chinnichapilla ei tainnut olla tuollaista taustaa, en tiedä.
 
BCR:n biisit ovat hienoa poppista, valokuvissa esiintyneen bändin omasta osuudesta niiden toteutuksessa ei minulla ole kuin epäilevä kuvitelma...;)
 
Mudin eka albumi on edelleen hallussa. Chinnichapin kaverit taisivat joskus todeta, että nämä "bändit olivat onnellisia, kun joku teki niille hittejä". Varmaan näinkin, mutta varsinkin Sweet oli paljon muutakin kuin hittitehtaan jatke. Lapsena poppa joet & wigwam bamit antoivat bändistä aivan väärän kuvan, joka pysyi pitkään, kunnes kuulin kaverin autossa koko "Sweet Fanny Adams"-albumin. Taisi olla matkalla Dion keikalle...
 
Joka tapauksessa Sweetin itse kirjoittama matsku tuotti edelleen jopa hittejäkin ja albumit kyllä kestävät kuuntelua edelleen. Minun mielestäni. Ja Mick Tucker oli huikea rumpali!

Lonesome: Ja Mick Tucker oli huikea rumpali!
 
Aina puhutaan Brian Connollysta, mutta mielestäni juurikin Mick Tucker oli vieläkin tärkeämpi osa Sweetin soundia. Hänen soittonsa antoi bändin musiikille sen omanlaisensa potkun ja jytinän. Olen sitä mieltä, että trio-Sweetin levyt Connollyn lähdön jälkeen ja myös Scottin ja Tuckerin myöhemmät 1980-luvun Sweet-viritelmät kuulostivat edelleen ihan Sweetiltä, vaikka Connolly ei enää ollutkaan mukana. Sen sijaan Tuckerin lähdön jälkeen tehty tavara 90-luvulta eteenpäin on kuulostanut klassisen Sweetin sijaan miltä tahansa geneeriseltä rokkibändiltä, eikä se itseäni jaksa liioin innostaa.

Enpäs tiennytkään Sweetin jatkaneen triona ilman Connollya. Mitä levyä suosittelisit triolta?

Kevyttä iloista poppista, mulle vähän liian kesyä.

Kefiiri: Enpäs tiennytkään Sweetin jatkaneen triona ilman Connollya. Mitä levyä suosittelisit triolta?
 
Levyt ovat Cut Above the Rest (1979), Waters Edge (1980) ja Identity Crisis (1982). Kaksi ensimmäistä jatkoivat Level Headedin pehmempää ja aikuismaisempaa linjaa, kun taas Identity Crisis oli paluu hard rock -riffittelyihin: https://www.youtube.com/watch?v=bHBcdI3l8QY ("Falling in Love")
 
Yksikään noista levyistä ei nouse kovin korkealle Sweetin laadukkaimpia albumeja arvioitaessa (kaupallisesta menestyksestä puhumattakaan), mutta olisiko tuo Cut Above... noista sitten se arvostetuin. Bändin progressiivisin levy ainakin. Itse kyllä diggailen näitäkin pitkäsoittoja.

Wyman: ... kun taas Identity Crisis oli paluu hard rock -riffittelyihin: https://www.youtube.com/watch?v=bHBcdI3l8QY ("Falling in Love")
 
Ennätysmäisen ruma levynkansi mutta oikein kelpo biisi! Parempi mitä viimeiset Connollyn kanssa tehdyt sinkut jotka ovat epämiellyttäviä piilolälläreitä. Tässä jytä ja melodisempi aines ovat luontevassa tasapainossa.
 
Ja Wollelle suosittelen 70-luvun alun singlejen b-puolten kuuntelemista.

Kefiiri: Ja Wollelle suosittelen 70-luvun alun singlejen b-puolten kuuntelemista.
 
Tai albumia Give Us a Wink, joka on hard rockia ja/tai heavy metalia alusta loppuun.

Wyman: Tai albumia Give Us a Wink, joka on hard rockia ja/tai heavy metalia alusta loppuun.
 
Ja Sweet Fuck All on ensimmäinen NWHM albumi ikinä.
 
https://www.youtube.com/watch?v=PqDAxJUyHyo
 

 
Tähän vielä AC/DC biisin kertsin sanat, (ei lapsille)
A.C. D.C.
She's got some other lover as well as me
A.C. D.C.
She's got some other women as well as me
She's got some other women as well as me