Rock, pop, alternative ›

Tahdon tutustua bändiin. Minkä levyn ostan.
 
The Real Thing ehdottomasti, sen jälkeen myös Angel Dust. Näissä molemmissa oli loistava kitaristi Jim Martin, jonka lähdettyä bändistä katosi paljon myös musiikista.

The Real Thing ehdottomasti, sen jälkeen myös Angel Dust. Näissä molemmissa oli loistava kitaristi Jim Martin, jonka lähdettyä bändistä katosi paljon myös musiikista.
 
Mä lähtisin suositteleen king for a day, fool for a lifetime:a. Syy: Ehkä monipuolisin FNM:n levyistä. Vois kuvitella et se olis semmonen ristisiitos real thingiä ja angel dustia;
Angel Dustin sekopäisyys ja Real Thingiltä kaikki muut osa-alueet.

Mä lähtisin suositteleen king for a day, fool for a lifetime:a. Syy: Ehkä monipuolisin FNM:n levyistä. Vois kuvitella et se olis semmonen ristisiitos real thingiä ja angel dustia;
Angel Dustin sekopäisyys ja Real Thingiltä kaikki muut osa-alueet.
 
Väittäisin että bändiin olisi parasta lähestyä hankkimalla ensin The Real Thing, joka on bändin helpoiten avautuva vähemmässä sekopäisyydessään ja rankkuudessaan.

Tosin yksi FNM:n ehdottomista vahvuuksista, eli Pattonin vokalisointi, on The Real Thingillä vielä aika lapsenkengissään. Itse tutustuin bändiin ostamalla heti Real Thingin lisäksi Angel Dustin, ja tykkäsin alusta asti jälkimmäisestä paljon enemmän.

Multakin menee ääni The Real Thingin suuntaan. Se toimii mun mielestä Faith No Moren esittelevänä albumina erittäin hyvin. Täyden viiden tähden levy vaikka kahdella seuraavalla levyllään meni vieläkin pidemmälle. Eli siis Angel Dust tai King for a Day, Fool for a Lifetime seuraavaksi hankintaan jos The Real Thing nappaa hyvin.

Mr. Bunglen Californiankin voi hankkia sitten noiden jälkeen. Loistava levy. Ne muut Bunglet ei ole ihan samaa tyyliä, vaikka hyviä toki nekin omalla tavallaan.

Mr. Bunglen Californiankin voi hankkia sitten noiden jälkeen. Loistava levy. Ne muut Bunglet ei ole ihan samaa tyyliä, vaikka hyviä toki nekin omalla tavallaan.
 
Kaikki Bunglet ovat täysin loistavia. En kyllä lähtisi siilti heti suosittelemaan jollekulle joka haluaa tutustua Faith No Moreen.

Kaikki FNM-levyt on niin erilaisia että on paha sanoa mistä lähtee liikkeelle. Tuotannossa on kaksi selkää käännekohtaa: Mike Pattonin liittyminen bändiin (ennen The Real Thingia) ja Jim Martinin eroaminen. Alkuajan tuotokset eivät ole kovin laadukkaita, ja Martinin erottua bändistä (ennen King For a Day...:ta) koko tyyli muuttui melko reilusti. Lisäksi The Real Thing eroaa Angel Dustista selkeiden kasarisaundiensa vuoksi, kun taas Patton tuntui löytäneensä oikean saundinsa vasta jälkimmäisellä.
 
King For a Dayta olen pitänyt bändin mestariteoksena, mutta ehkä se on sitten enemmän kiinni siitä, mitä bändistä haluaa. Tällä levyllä bändi on melodisimmillaan, häröilyn toimiessa hyvänä mausteena, muttei koko biisin rakennusaineena. Lisäksi KFAD:lla synapuoli on kaikkein pienimmässä roolissa - muutamassa biisissä ei ole minkäänlaisia koskettimia. Album of the Year on jonkinlainen ristisiitos Angel Dustia ja KFAD:ta kuitenkin melko rönsyilevällä biisimateriaalilla.

King For a Dayta olen pitänyt bändin mestariteoksena, mutta ehkä se on sitten enemmän kiinni siitä, mitä bändistä haluaa. Tällä levyllä bändi on melodisimmillaan
 
Hmm, kaipa tuokin on mielipideasia, minusta bändi on ehdottomasti melodisimmillaan Real Thing-levyllä.

Hmm, kaipa tuokin on mielipideasia, minusta bändi on ehdottomasti melodisimmillaan Real Thing-levyllä.
 
No siinä on ehkä poppisimmat / perushevisimmät melodiat, noin sen käsittäisin itse. KFAD on kuitenkin täynnä puhdasta ässää melodioiden puolesta, ja Patton laulaa kuin mies (mikä understatement) eikä määi kuin lammas.

No siinä on ehkä poppisimmat / perushevisimmät melodiat, noin sen käsittäisin itse. KFAD on kuitenkin täynnä puhdasta ässää melodioiden puolesta
 
Noh, puhtaista ässämelodioista voidaan olla montaa mieltä. "Let something in, throw something out"... kyllähän sieltä noita kulahtaneita peruslallatuksia löytyy.
 
Minusta vain Real Thingillä on tarttuvammat melodiat, olkoonkin sitten ns. "popimpaa" tavaraa. Nimibiisi oikein hyvänä esimerkkinä. Eikä minua se määkiminen ole koskaan häirinnyt, silloin levyn ilmestyessä niin monessa bändissä määittiin samaan tyyliin.

Noh, puhtaista ässämelodioista voidaan olla montaa mieltä. "Let something in, throw something out"... kyllähän sieltä noita kulahtaneita peruslallatuksia löytyy.
 
Ja "My life is falling to pieces" on sitten varmaan jotenkin todella omaperäinen? Ei jaksa alkaa kinaamaan, toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä

Ja "My life is falling to pieces" on sitten varmaan jotenkin todella omaperäinen? Ei jaksa alkaa kinaamaan, toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä
 
Et jaksa alkaa kinaamaan, mutta jatkat kuitenkin?
Antakaahan olla.

Voi helvata mikä tekisikään bändistä parempaa kun se että kaikilla on omat suosikkinsa levyjen joukossa ja siitä pitää vielä vääntää. Joukoa vastaan minulla ei ole mitään...

Yep
 
Täällä jo aiemmin mainittu Evidence
on kyllä yksi hienoimpia
slovareita mitä maa päällään kantaa
 
Stapani

Ja Star A.D. on muuten vaan paras.

Ja Star A.D. on muuten vaan paras.
 
You need something wet in your mouth! The Gentle art of making enemies on parempi ;)
 
Kyllähän tuo Angel Dust ja King... ovat mulle ne kovimmat lätyt. Perässä tulee sitten Album... ja The real thing, mutta eivät todellakaan kaukana. Ekoja Moselyn aikaisia en ole kuullut paria biisiä lukuunottamatta ja ehkä parempi niin.

Ja "My life is falling to pieces" on sitten varmaan jotenkin todella omaperäinen?
 
No mutta en kai minä missään ole sitä omaperäiseksi väittänytkään?
 
Mutta joo, eiköhän tämänkin bändin tapauksessa helposti se kaikista rakkain, tärkein ja hienoin ole se kaikkein ensimmäisenä kovaa iskenyt levy. Pitäisi kyllä Album of the Year ottaa taas uusintakuunteluun, en parilla edellisellä koetuksella oikein päässyt sisään levyyn.

Mutta joo, eiköhän tämänkin bändin tapauksessa helposti se kaikista rakkain, tärkein ja hienoin ole se kaikkein ensimmäisenä kovaa iskenyt levy.
 
Kyllä vain. Mulla muuten meni n. 7 vuotta KFAD:n sulatteluun. Ostin sen silloin nuorena poikana kun se ilmestyi, mutta en oikeastaan kuunnellut siitä varmaan kuin Digging the Gravea. Sitten joskus viisi vuotta sitten (eli n. 7 vuotta levyn ilmestymisestä) aloin vähitellen päästä levyyn sisälle biisi kerrallaan. Aluksi toivoin, että bändi olisi jättänyt kokeellisemmat ja parodioivat biisit pois, mutta nyt nekin ovat löytäneet paikkansa. Sitä kautta sitten piti hankkia muutkin levyt. Hitaasti löytyi, mutta hyvin on kestänytkin.
 
Pakko vielä sanoa että Digging the Grave on mielestäni maailman paras biisi, ollut jo pitkään.

Mutta joo, eiköhän tämänkin bändin tapauksessa helposti se kaikista rakkain, tärkein ja hienoin ole se kaikkein ensimmäisenä kovaa iskenyt levy.
 
No kuulepa kun ei. Siitä tämä bändi onkin niin erikoinen ja rakas. Mulle iski ensin TRT kovaa ja sitten AD kovaa, mutta silti KFAD on paras.