Rock, pop, alternative ›

Ziggy Bubba: Juu, taisi Chino olla vielä noihin aikoihin aika epävarma laulutaidoistaan. Sinänsä mainiolta Roskilden keikalta '98 muistan Chinon vetäneen monet puhtaat laulut vähän juosten, rääkyen tai muuten vaan mölisten. Energiassa korvasi sitten tekniikan puutteita.
 
2009 Cirkuksessa nähty tosi ammattimainen ja skarppi keikka koko bändiltä tuli jopa vähän yllätyksenä - en kyllä tiiä miksi, 20 vuodessa moni asia muuttuu.
 
Toi koko Diamond Eyes tour oli kyllä ihan kuin bändin uudelleen syntymä Chin onnettomuuden jälkeen. Levykin oli paluu "juurille", mutta soundi siirrettiin djent-vaikutteiden myötä 2010-luvulle. Tuosta muutama vuosi eteenpäin, niin näytti bändin yleisilme taas taantuvan takaisin laiskemmaksi, mutta toivotaan, että uusi levy toisi tullessaan taas jotain päräyttävää.

Deftones on kyllä Diamond Eyesistä lähtien ollut paljon ammattimaisempi ja myös sävellyksissään harmonisesti "perinteisempi". Tai ehkä jo SNW:llä oli viitteitä tästä. Samalla bändistä on tavallaan karissut tietty viehätys mikä niissä "väärissä sävelissä" ja rosoisessa tuotannossa viehätti ekojen levyjen aikaan.
 
Joka tapauksessa tietysti hienoa että bändin ura on jatkunut, ja ovat pystyneet uudistamaan tyyliään pitäen kuitenkin materiaalin laadukkaana ja itsensä kuuloisena.

Exhausted: Deftones on kyllä Diamond Eyesistä lähtien ollut paljon ammattimaisempi ja myös sävellyksissään harmonisesti "perinteisempi". Tai ehkä jo SNW:llä oli viitteitä tästä. Samalla bändistä on tavallaan karissut tietty viehätys mikä niissä "väärissä sävelissä" ja rosoisessa tuotannossa viehätti ekojen levyjen aikaan.
 
Joka tapauksessa tietysti hienoa että bändin ura on jatkunut, ja ovat pystyneet uudistamaan tyyliään pitäen kuitenkin materiaalin laadukkaana ja itsensä kuuloisena.
 
"Eka demo" ja silleen :D

Exhausted: Deftones on kyllä Diamond Eyesistä lähtien ollut paljon ammattimaisempi ja myös sävellyksissään harmonisesti "perinteisempi". Tai ehkä jo SNW:llä oli viitteitä tästä. Samalla bändistä on tavallaan karissut tietty viehätys mikä niissä "väärissä sävelissä" ja rosoisessa tuotannossa viehätti ekojen levyjen aikaan.
 
Joka tapauksessa tietysti hienoa että bändin ura on jatkunut, ja ovat pystyneet uudistamaan tyyliään pitäen kuitenkin materiaalin laadukkaana ja itsensä kuuloisena.
 
Kieltämättä. Vähempi ollut hutilointia sävellyspuolella. Tosin Gore kyllä otti mielestäni liikaa jo kikkailua kehiin.

McNulty: "Eka demo" ja silleen :D
 
Juu ei, Adrenaline on ehdottomasti bändin huonoin levy.
 
Yksi hyvä esimerkki "väärin soittamisesta" on avoimien kielten käyttö sävellajeissa, joihin se ei ihan sovellu. Vaikkapa Street Carpin riffi, joka menee paksuimmalla kielellä
 
6-7-6-0-7-9-7-0-
 
eli tuonne väliin tulee tritonus-intervallia. Jos toi olis soitettu vaikka pykälää ylempää tai alempaa niin fiilis olisi paljon kliinisempi.

rocky0: Kieltämättä. Vähempi ollut hutilointia sävellyspuolella. Tosin Gore kyllä otti mielestäni liikaa jo kikkailua kehiin.
 
Silläkin levyllä on kyllä hetkensä. Mutta mielestäni sen levyn ongelma on Stephenin "puuttuminen" suurelta osin. Sergio Vegan rooli Gorella tuntuu olevan todella suuri ja monessa kohdassa ehkä Stephenille tarkoitettu kitaraosuus hoidetaankin Fenkun Bass VI:llä Sergion toimesta.

McNulty: Silläkin levyllä on kyllä hetkensä. Mutta mielestäni sen levyn ongelma on Stephenin "puuttuminen" suurelta osin. Sergio Vegan rooli Gorella tuntuu olevan todella suuri ja monessa kohdassa ehkä Stephenille tarkoitettu kitaraosuus hoidetaankin Fenkun Bass VI:llä Sergion toimesta.
 
Lähinnä siinä levyllä ärsyttää Chinon laulut mitkä tuntuu et on vetästä ykkösellä sisään jne. Melodiat on mitä on eli ei oikein mitään, joka biisissä vähän sama. Eka biisi on kyllä hyvä. Ja joo, kitaroita enempi. Ja rummut esiin miksauksessa. Abe on miesss

Gorella toki molemmat kauttaviivabiisit eli Hearts/Wires ja Prayers/Triangles on mainioita. Aika paljon tällä levyllä on kasarihenkistä choruskitaraa ja myös paljon tökkiviä tahtilajeja. Hyviä juttuja, muttei kokonaisuutena oikein toimi.

https://www.youtube.com/watch?v=armCzUCdLgk
 
Tässä on muuten hyvä analyysi Minerva-biisin tuotannossa ja eri raidoista. Ainakin itselle tuli yllätyksenä että mistä osista se pääriffi rakentuu. Lisäksi tuo säkeistön puolivälin yksi sävel on varmaan kuuluisin esimerkki Deftonesin väärin soittamisesta/laulamisesta, molliterssi duurisoinnun päällä.

McNulty: Silläkin levyllä on kyllä hetkensä. Mutta mielestäni sen levyn ongelma on Stephenin "puuttuminen" suurelta osin. Sergio Vegan rooli Gorella tuntuu olevan todella suuri ja monessa kohdassa ehkä Stephenille tarkoitettu kitaraosuus hoidetaankin Fenkun Bass VI:llä Sergion toimesta.
 
Joo, ei se ihan sysipaska tuotos ole. Adrenalinen ohella kuitenkin itselle se heikoin Deftonesin julkaisu. Tuotanto kans ei mun mielestä palvele biisejä, kun rummut kuulostavat tosi heikolta.

rocky0: Joo, ei se ihan sysipaska tuotos ole. Adrenalinen ohella kuitenkin itselle se heikoin Deftonesin julkaisu. Tuotanto kans ei mun mielestä palvele biisejä, kun rummut kuulostavat tosi heikolta.
 
Gorella on kyllä jotenkin luonnoton yleissaundi.

pehko: Lähinnä siinä levyllä ärsyttää Chinon laulut mitkä tuntuu et on vetästä ykkösellä sisään jne.
 
Chinon laulut kuulostavat Gorella vähän kuin laiskalta improvisoinnilta riffien ympärillä, oikein mistään ei saa otetta. Alkuun tuo herätti mielenkiinnon, mutta sitten sitä hoksasi ideoiden keskinkertaisuuden.
 
Stephenin isompaa panosta ja kunnon roolia Abelle (paremmilla soundeilla) jäin Gorelta kaipaamaan. Itelle juuri Carpenterit tylyt riffit yhdistettynä Chinon persoonallisen äkkiväärään kujerteluun on yksi kiinnostavimmista jutuista Deftonesissa. Siististi eriparisia elementtejä.
 
Adrenaline menee kyllä kepeästi uusimman ja "Lauantairanteen" edelle mun mittareilla, vaikka bändi olikin aika raakile vielä. Parempi pistää rähinäksi kuin hönkäillä mitä sattuu autopilotilla. Kuitenkin on todettava, että ei bändi yhtään tosissaan huonoa levyä ole julkaissut.

Listaan tähän Deftonesin albumit parhausjärjestyksessä kommenttien kanssa
 
1. White Pony
 
Kuten mainittua, täydellinen kokonaisuus, josta on vaikea erottaa mitään. Biiseissä on jokaisessa oma juttunsa mutta silti albumin tunnelman viitekehyksessä. Tuotanto on ammattimaista, mutta bändi soittaa sopivasti väärin edelleen.
 
2. Around the Fur
 
Tiukka paketti vihaista bändiä joka alkoi löytää nyansseja ja dynamiikkaa sekä kehittyä biisintekijöinä. Myös edelleen bändin isoimmat hitit löytyvät tältä levyltä.
 
3. Diamond Eyes
 
Kriisin jälkeinen paluulevy joka esitteli Deftonesin uuden hifimmän ja ammattimaisemman saundin. Chi Chengin letkeät bassogroovet saattavat olla poissa, mutta sen vastineena bändi soittaa yhteen tiukemmin kuin koskaan. Lisäksi biiseissäkin on vielä ihailtavasti sisältöä. Edellisen levyn pömpöösit kertosäkeet on taas pelkistetty kuivemmaksi ilmaisuksi, vaikka synat onkin pinnassa ja puhtaita heleitä kitaroita soitetaan runsaasti.
 
4. Deftones / Saturday Night Wrist / Koi No Yokan
 
En osaa pistää näitä paremmuusjärjestykseen. Jokaisella on heikkoutensa ja vahvuutensa. Pääkallolevy on kuiva, synkkä ja monotoninen. SNW on ailahteleva, mutta parhaimillaan majesteettinen isoine kertosäkeineen, joita lopulta on kuitenkin vähän liikaa, eikä vastapainona ole yhtään hyvää hevibiisiä. Koi No Yokan rullaa hyvin tuotettuna alusta loppuun, muttei jätä muistijälkeä.
 
7. Gore
 
Kuten aiemmin todettua, outo miksaus, vähän yhdentekeviä laulumelodioita, paljon kasaritunnelmointia. Pari hyvää biisiä mutta kokonaisuutena ei riitä
 
8. Adrenaline
 
Sympaattinen, mutta keskenkasvuinen. Välillä räyhätään vimmaisesti, mutta taustalla oleva soitto kuulostaa lähinnä indierokin rankkuudelta. Joitain hyviä himmailuosia tai yksittäisiä riffejä, sekä tietysti Bored biisinä.

Exhausted: Gorella on kyllä jotenkin luonnoton yleissaundi.
 
Tavallaan vaikuttaa, että hakivat shoegaze tyylistä soundimaailmaa, mutta ei jotenkin palvele heidän kirjoitustyyliä sitten millään. Etenkin kun rummut on olleet aina niin oleellinen osa bändiä ovat siellä "piilossa" tällä lätyllä.

Ziggy Bubba: Chinon laulut kuulostavat Gorella vähän kuin laiskalta improvisoinnilta riffien ympärillä, oikein mistään ei saa otetta. Alkuun tuo herätti mielenkiinnon, mutta sitten sitä hoksasi ideoiden keskinkertaisuuden.
 
Stephenin isompaa panosta ja kunnon roolia Abelle (paremmilla soundeilla) jäin Gorelta kaipaamaan. Itelle juuri Carpenterit tylyt riffit yhdistettynä Chinon persoonallisen äkkiväärään kujerteluun on yksi kiinnostavimmista jutuista Deftonesissa. Siististi eriparisia elementtejä.
 
Adrenaline menee kyllä kepeästi uusimman ja "Lauantairanteen" edelle mun mittareilla, vaikka bändi olikin aika raakile vielä. Parempi pistää rähinäksi kuin hönkäillä mitä sattuu autopilotilla. Kuitenkin on todettava, että ei bändi yhtään tosissaan huonoa levyä ole julkaissut.
 
Totta. Yleensä Chino on väsännyt lauluja tosi kauan per levy.

1. White Pony
Rohkea kurssin muutos vähemmän heviin ilmaisuun (keskellä kovinta nu-metal buumia) tuotti lievästi sanottuna tulosta. Timanttinen tunnelma, tuotanto ja biisit. Aben soittoa on kyllä pakko hehkuttaa erikseen, esimerkkeinä Digital Bathin nerokas intro-komppaus ja Changen kliimaksifilli. Ei ole ollenkaan yllätys että bändi ei tästä ole pistänyt paremmaksi.
 
2. Around The Fur
Tämä yllätti ilmestyessään suoraviivaisella otteellaan. Tosi iso edistysaskel jokseenkin poukkoilevan debyytin perään. Vähän paradoksaalisesti sekä raskaampi että herkempi kuin Adrenaline.
 
3. Diamond Eyes
Tällä levyllä bändi yhdisti tyylikkäästi tarttuvat kertsit Stephin yhä "djentimpiin" riffeihin. Loppua kohti levy alkaa hiukan toistaa itseään, mutta iskusävelmät (Rocket Skates, nimikkobiisi, You've Seen The Butcher ym.) menevät ihan bändin parhaimpien rinnalle.
 
4. Koi No Yokan
Luonnollinen jatke Diamond Eyesille, hilppasen post-rockimmalla fiiliksellä. Aika tasavahva kokonaisuus muutamaa täytebiisiä laskematta.
 
5. Adrenaline
On tällä vaan tosi kovia biisejä ja paljon - tyyliltään tosin suht erilaisia. Stephin kitarat kuulostavat ampiaiselta stidiaskissa ja Chino ajoittain Bad Brainsin HR:ltä. Oma arvostus tätä levyä kohtaan on noussut selkeästi vuosien mittaan.
 
6. Deftones, Saturday Night Wrist
Nämä kaksi levyä hämärtyvät omissa ajatuksissa yhteen samaan tasapaksuun ajanjaksoon. Tosi paljon keskinkertaisia biisejä, joista monella erityisesti Chinon panos jää tosi valjuksi. Erityismaininta: Pink Cellphone - aika heittämällä bändin kehnoin kipale.
 
8. Gore
Tässä on biisimateriaali jopa hiukan heikompaa kuin kahdella äsken mainitulla. Tämän lisäksi Cure-kaiutettu tumpputuotanto ei istu bändille ollenkaan.

1. White Pony
 
2. Saturday Night Wrist
 
3. Deftones
 
4. Diamond Eyes
 
5. Around The Fur
 
6. Gore
 
7. Koi No Yokan
 
8. Adrenaline
 
Ei jaksa perusteluja, mutta itelle aika selkeä järjestys :D

Pistin Digital Bathin soimaan ja tyttäreni, 4v, jammailee tuossa silmät kiinni. On siis näköjään meidän molempien suosikki White Pony :)

Huhut käy nyt kuumina, että uusi levy tippuisi syyskuussa eetteriin. Chino ehkä myös vahingossa möläytti instagram livessä levyn nimen, joka on mahdollisesti "Ohm". Sittemmin video poistui nopeasti Instagramista, kun ilmeisesti ei ollut vielä tarkoitus paljastaa asioita.

rocky0: Huhut käy nyt kuumina, että uusi levy tippuisi syyskuussa eetteriin. Chino ehkä myös vahingossa möläytti instagram livessä levyn nimen, joka on mahdollisesti "Ohm". Sittemmin video poistui nopeasti Instagramista, kun ilmeisesti ei ollut vielä tarkoitus paljastaa asioita.
 
That's how you create buzz.
Käytännössä ilmaista mainontaa ja huomion herättelyä ;)