Rock, pop, alternative ›

Number 9: Ja vanhanaikaisuus ei ollut mitenkään negatiivinen ilmaisu. Ja tekstihän on kieli poskessa kirjoitettu, melodian on Macca omien sanojensa mukaan säveltänyt nuorena isänsä pianolla, todennäköisesti mielessään isänsä aikanaan soittama musiikki. Kappalehan on kappale ja toisaalta, onko vanhanaikaista jos niin sanottu
rockbändi levyttää tuollaisen kappaleen?
 
Juuri näin. Vanhat standardit ja music hall -perinne ovat vaikuttaneet Beatlesin musiikkiin, ja eihän siitä niin kauaa ole kun McCartney levytti sinänsä ihan hyvin "Kisses on the Bottom" -coverlevynkin.

Number 9: Jos tälle linjalle lähdetään, kyllähän kaikki on saanut vaikutteita jostain. Ennemminkin on kyse siitä miten ne vaikutteet sotkee keskenään,missä mielestäni Beatles oli vahva. Esimerkiksi Pepper, kaikesta kokeellisuudesta huolimatta, on osittain musiikiltaan kovin vanhanaikaista, esim When I'm 64. Mielestäni Biitlesin suurin vahvuus oli nimenomaan kuinka he ammensivat eri lähteistä ja sekoittivat niitä keskenään ja loivat oman soundinsa.
 
Tätä minäkin omassa vastauksessani tarkoitin. Jos Rubber Soul, Revolver ja Sgt. Pepper puretaan biisi kerrallaan osasiin, niin varmasti sieltä löytyy kappaleita joista voi sanoa että joku toinen teki tämän tai ainakin jotakin tämäntapaista ennen, mutta siitä huolimatta väittäisin Beatlesin luoneen uutta ja olleen aikaansa edellä.

Rodger: Lennon aikoinaan yritti laittaa 70-luvun haastatteluissa omat huonot biisinsä Maccan nimiin.
 
Esimerkiksi?

Sillä ei ole mitään merkitystä, jos oli aikaansa edellä, jos sillä ei ollut mitään merkitystä. FabFourikset loivat tarpeeksi merkityksiä aikaansa ja jälkeen aikansa täyttämään kirjahyllyt analyyseilla ja merkityssisältöjä poimivilla seuraajilla. Mittakaava, johon heidän tekojaan verrataan, on megalomaaninen ottaen huomioon, että kyseessä oli vain bussikuskien ja sairaanhoitajien kurittoman kiltit pennut.

Niinku meinaatsää että Beatlesin aikaansa edellä olemisella oli merkitystä vain siksi että ne olivat bussikuskin ja sairaanhoitajan poikia? Jos näin on niin aika monimutkainen ajatusrakennelma tuo kyllä on.

velipesonen: Niinku meinaatsää että Beatlesin aikaansa edellä olemisella oli merkitystä vain siksi että ne olivat bussikuskin ja sairaanhoitajan poikia? Jos näin on niin aika monimutkainen ajatusrakennelma tuo kyllä on.
 
No emmää nyt sitä suinkaan painottamaan käy, vaan eritoten korostan ketaleiden päätyneen selailemaan kuolleiden tiibetiläisten kirjoja ja laskemaan kuoppia Blackburnissa luokastaan huolimatta. Lopputuleman muodostaen merkitykset. Mutta että päätyä samoihin kehiin verrattavaksi historiallisten kulkujen kanssa oli heille varsin hämmentävää. Lordi Mountbatten olisi kestänyt sen paremmin.

texjazz: Lordi Mountbatten olisi kestänyt sen paremmin.
 
Ne homeet litkii portviiniä klubeillaan välinpitämättöminä kuin krokotiilit.

velipesonen: Ne homeet litkii portviiniä klubeillaan välinpitämättöminä kuin krokotiilit.
 
Ehkä juuri heidän takiaan syntyi Britanniassa hyviä biisejä. Jännitteistä ne syntyvät, aina on tilaa kunnon luokkaeroille. Ehkä FabFourikset ottivat vaikutteita myös parta-Kallelta. Ainakin he olivat suurempia kuin hän.

Kuka on Parta-Kalle? Pete Townshend?
 
Onkohan Britanniassa näitä yhteiskuntaluokkien välisiä jännitteitä kuitenkin vähemmän kuin muualla länsimaissa, jos yhteiskuntaluokka määritellään sosioekonomisesti? Siinä missä meillä kuulutaan yhteiskuntaluokkaan meritoitumalla ja puikkelehtimalla, niin Englannissa kuuluminen on enempi mekaanista; synnyt siihen luokkaan missä myös kuolet, voit olla rikas tai köyhä mutta luokkasi ei sinua hylkää etkä varsinkaan sinä luokkaasi.
 
Eikö tällainen brittityyli ole matalajännitteisempi? Voit olla rikastunut työläinen ja aina nousukas. Lapsesi ovat nousukkaita myös vaikka heidän varallisuutensa on perittyä! Ihmiset ovat omissa lokeroissaan ja se siitä. Jos joku ihailee yläluokan elämäntapaa niin miettiköön kahdesti onko se liituraita päällä monokkeli silmäkuopassa muiden samanlaisten tylsimysten keskuudessa puupaneloiduissa huoneissa Timesin tiirailu kovin hekumallista. Nastempaa on elävien joukoissa.
 
Englantilainen yhteiskunta kykenee sulkeistamaan häiriöt ehkä parhaiten maailmassa. Jalkapallohuligaaneja on pilvin pimein mutta käyvät vain toistensa kimppuun; erinomainen taktiikka koska ajan oloon järjestävät toisensa pois päiviltä. Aivan Cavernin vieressä on Poolin gaanien kansoittama pubi jossa täysjärkinen vierailee vain tukevasti aseistettuna. Mutta kadulle ne eivät tule tappelemaan ainakaan kovin herkästi, pysyvät kuopassaan.
 
Meillä jännitteitä syntyy kun kiipijät nokittelevat ja hyppivät silmille pelkän varallisuutensa hullaannuttamina; sellaista ei Britanniassa noin vain satu.
 
Kuinka tämä sitten liittyy Beatlesiin, no siten että brittityylissä rockmuusikko voi olla ihan rauhassa rockmuusikko hamaan tappiin asti tarvitsematta kuvitella olevansa suuri taiteilija jonka tasavallan presidentti ensimmäseksi rientää laageroimaan. Se on yhtä kuin työrauha. Muutaman rokkarin aatelointi ei muuta asiaa eikä heitä olisi aateloitu elleivät olisi tuoneet niin paljon fyrkkaa kotiin, Bob Geldof poikkeuksena mutta hän nyt onkin itse Pyhimys.

Number 9: Minusta on hämmentävää miten Pepperiä pidetään jotenkin erityisen kokeellisenä albumina, minusta Revolver on kokeilevampi kokonaisuus.
 
Juu. Yritin jo kirjoittaa tähän jotain vertailua, mutta se olikin vaikeaa. Molemmat ovat perinteisempiä, eheämpiä ja kokeilevampia tahoillaan, riippuu vaan vähän kappaleesta ja katsantokulmasta.
 
Pepperhän on "albumi albumissa", kertakaikkiaan kokonaisuudeksi mietitty paketti ihan alun yleisönkohinasta alkaen. Revolver on enemmän "tavallinen levy". Revolverin mullistavimmat jutut ovat yksittäisinä kokeiluina merkittävämpiä kuin Pepperin, helpoimpana esimerkkinä ehkä Tomorrow never knows, joka on aivan käsittämättömän nykyaikaisen ja rajun kuuloinen juttu vieläkin. Eri asia on, olisiko tuo mitenkään sopinut Pepperin valmiiseen pakettiin.

AP: Juu. Yritin jo kirjoittaa tähän jotain vertailua, mutta se olikin vaikeaa. Molemmat ovat perinteisempiä, eheämpiä ja kokeilevampia tahoillaan, riippuu vaan vähän kappaleesta ja katsantokulmasta.
 
Pepperhän on "albumi albumissa", kertakaikkiaan kokonaisuudeksi mietitty paketti ihan alun yleisönkohinasta alkaen. Revolver on enemmän "tavallinen levy". Revolverin mullistavimmat jutut ovat yksittäisinä kokeiluina merkittävämpiä kuin Pepperin, helpoimpana esimerkkinä ehkä Tomorrow never knows, joka on aivan käsittämättömän nykyaikaisen ja rajun kuuloinen juttu vieläkin. Eri asia on, olisiko tuo mitenkään sopinut Pepperin valmiiseen pakettiin.
 
Itse pidän Pepperistä enemmän, mutta molemmat ovat kohtuullisen täydellisiä levyjä. Kuitenkin, Pepper ei minusta ole musiikillisesti niin rajoja rikkova, mutta toisaalta konsepti ja vastaavat olivat aivan uutta.
Minusta esimerkiksi Revorverilla Love You To on ensimmäinen Harrisonin Intia-kappale, joten sinänsä kokeilevampi kun oli ensimmäinen kerta, mutta Within You Without You on parempi. Monet kokeiluista kuten edellämainittu intialaisen musiikin vaikutus, tai vaikkapa nauhaloopit tai orkestraatio olivat kaikki jo aikaisemmin käytettyjä, mutta Pepperillä Biitles kehitti ne huippuunsa. Joten Pepper ei ole kokeilevin Biitles albumi, tai eniten rajoja rikkonut albuminsa, vaan se albumi jolla Biitlesin psykedeelinen kausi saavutti huippunsa, mielestäni. Magical Mystery Tour LP on lähes yhtä vaikuttava, mutta koska se ei oikeastaan ole albumi, niin en tiedä sitten.

velipesonen: Aivan Cavernin vieressä on Poolin gaanien kansoittama pubi jossa täysjärkinen vierailee vain tukevasti aseistettuna.
 
Nyt mennään vähän aiheen viereen, mutta keksitkö sinä tämän itse, vai mihin tämmöinen väite oikein perustuu?

Number 9: Monet kokeiluista kuten edellämainittu intialaisen musiikin vaikutus, tai vaikkapa nauhaloopit tai orkestraatio olivat kaikki jo aikaisemmin käytettyjä, mutta Pepperillä Biitles kehitti ne huippuunsa. Joten Pepper ei ole kokeilevin Biitles albumi, tai eniten rajoja rikkonut albuminsa, vaan se albumi jolla Biitlesin psykedeelinen kausi saavutti huippunsa, mielestäni.
 
No tässä on aika hyvin tiivistettynä. Jännästi muuten Rubber Soul on, vaikka vaan vuotta aiemmin tehty kuin Revolver, on ihan eri maata. Siinä jotenkin se poppi-Beatles saavuttaa huippunsa, mutta yleisilme on vielä kovin akustinen ja perinteinen näihin seuraaviin nähden - sävyjä ja asiaa vaan on paljon enemmän kuin alkuaikoina.
 
Itse voisin kyllä nostaa Rubber Soulin jopa paremmaksi levyksi kuin Revolverin, vaikka moni toista mieltä onkin.
 
E: Magical mystery tour on tietty vähän jäännöspäivän eristä koottu ja kärsii elokivan maineesta. Joka tapauksessa albumi, jolla on I am the walrus ja Strawberry fields, ei voi olla huono.

AP:
 
Itse voisin kyllä nostaa Rubber Soulin jopa paremmaksi levyksi kuin Revolverin, vaikka moni toista mieltä onkin..
 
Yhtä hyvetyksiä molemmat. Molemmat puhkoivat poprallikuoria ansiokkaasti. Ilman Rubberia ei Revolveria ehkä olisi tullut.

Niin, minusta Rubber on myös loistava albumi. Jos se alkuperäinen viaton pop-musiikki saavutti huippunsa Hard Days Nightilla, joka on todella kova levy ja paras niistä alkukauden levyistä, niin sanottu välimaaston Biitles joka alkoi For Salella,ja oli vahvasti folk-vaikutteista ja akustista, saavutti huippunsa Rubber Soulilla. Psykedeelinen kausi saavutti huippunsa mielestäni Pepperillä, oikeastaan tarkemmin sanottuna singlellä Strawberry Fields Forever/Penny Lane.
 
Itsekin nostaisin ehkä Rubberin jopa Revolveria kovemmaksi, koska Revolverilla on muutama, juuri edellä mainitun kokeellisuuden takia ei niin hieno kappale. Huonoa kappalettahan Revolverilla ei ole,mutta Love You To on heikon intia-kappale, osittain koska oli ensimmäinen, ja Yellow Submarine on heikohko Biitles-kappaleeksi. Jotenkin Doctor Robert on tympinyt aina hiukan myös.
 
Mutta se muutos mikä Rubberin ja Revolverin välillä tapahtui on huima. Aivan kuin muutos Pepperista Valkoiseen tuplaan, tai muutos Valkoisesta tuplasta Abbey Roadiin. Myös Let It Be on mainettaan parempi; tässä onkin mielestäni se, mikä Biitlesin suurin vahvuus oli: he onnistuivat luomaan uutta ja muuttamaan soundiaan koko ajan, ilman että musiikin kuunneltavuus kärsi yhtään.
 
Ja tässä mielessä heidän kokeellisuutensa on minusta todella suurta: kokeellisia ollaan musiikin ehdoilla, eikä musiikkia tehdä kokeellisuuden ehdolla, ei ajatella että mitä uutta minä vielä voin lisätä tähän vaan että sopiiko se mitä lisään kappaleeseen ja tuoko se sille lisäarvoa. Ja itse arvostan tätä.

Jos poikaimme musiikkia ei voisi jakaa eri kausiin, emme tässä nyt puhuisi koko orkesterista. Siksi heidän tuotoksillaan on merkitys.

Marlowe: Nyt mennään vähän aiheen viereen, mutta keksitkö sinä tämän itse, vai mihin tämmöinen väite oikein perustuu?
 
Aika humoristi olisin jos veistelisin tämmöisiä päästäni. Paikan nimi on Glass Onion ja katselin sitä touhua ulkopuolelta useampana iltana elokuussa 2012. Punaisten kannattajia lojui pöydillä ja lattioilla ja osa pysyi ihan pystyssäkin. Ehkä ovat nyttemmin siirtyneet muualle mutta näin siis silloin.

velipesonen: Aika humoristi olisin jos veistelisin tämmöisiä päästäni. Paikan nimi on Glass Onion ja katselin sitä touhua ulkopuolelta useampana iltana elokuussa 2012. Punaisten kannattajia lojui pöydillä ja lattioilla ja osa pysyi ihan pystyssäkin. Ehkä ovat nyttemmin siirtyneet muualle mutta näin siis silloin.
 
Joo, on tuttu paikka. Lievää liioittelua ilmassa, ellen väittäisi.

Joskus toivoisi, että olisi lukenut vain Hunter Daviesin Meidän tarinamme -bändihistoriikin. Olisi säilynyt mystisen rikkumaton pinta bändin saagassa. Niin ei käynyt.

Newsted85: Huomasin juuri tämmöisen, tunnin päästä alkaa.
 
Teemalla tänään klo 21: Rockin klassikkolevyt: John Lennon
 
Käsittelyssä John Lennonin ensimmäinen Beatlesin jälkeinen sooloalbumi Plastic Ono Band, 1970. Haastateltavina mm. Yoko Ono, Ringo Starr, Klaus Voormann ja Abbey Road -studion äänittäjiä. (Classic Albums, 2010)
 
Ei ymmärrä.