Rock, pop, alternative ›

Brian Epsteinin elämästä on näemmä tekeillä elokuva. Onhan tuossa näyttelijässä aika paljon samaa näköä.
 
http://www.gigwise.com/news/77402/b … o-star-as-fifth-beatle-in-new-movie

blackmore81: Tuota en kyllä voi allekirjoittaa. Kyllähän Milesilta tyylillisesti aika monenlaista kamaa löytyi. Alkuaikojen akustisesta jazzista siirryttiin hyvinkin sähköiseen tyyliin 60-luvun lopulla. 70-luvulta eteen päin löytyy taas hyvinkin funk- ja pop-vaikutteista musiikkia. Mielestäni hän oli hyvinkin edelläkävijä ja uudistaja jazzin eri osa-alueilla.
 
Milesia pidetään uudistumisen perikuvana mutta minusta väärin perustein koska jos sitä musiikkia kuuntelee oikein tosissaan niin huomaa että se veivasi sitä samaa tarinaa jostain 50-luvulta vuoteen 67 asti, jonka jälkeen tarina vain loppui ja jäljelle jäi pelkkää tyylittelyä. Milesin 70- ja 80-luvun levyt ovat maailman yliarvostetuinta kamaa yhdessä David Bowien kanssa. Milesin omaelämäkerrassaan esittämä mielipide on, että musiikki on täysin tyyliä eli tyyli on musiikin sisin olemus. Tässä minun on ilo olla eri mieltä. Voisin epäillä ettei hänellä olisi tällaista mielipidettä vielä 60-luvulla ollutkaan, mene tiedä.
 
Miles oli jazzin ja jazzin kuoleman ruumiillistuma.

ysäri: Täälläkin kai ränttää muutamia, jotka kokivat Beatlesin hajoamisen ns. reaaliajassa. Minkälaisia fiilareita se teissä herätti? Mitä siitä muistatte? Ymmärtääkseni tieto hajoamisesta oli kuitenkin jonkin sortin yllätys.
 
Isoveli sanoi Beatlesin hajonneen nähtyään postin tuoman Suosikki-lehtensä kannen....Kohautin olkapäitäni ja jatkoin legoilla leikkimistä.....

velipesonen: Milesia pidetään uudistumisen perikuvana mutta minusta väärin perustein koska jos sitä musiikkia kuuntelee oikein tosissaan niin huomaa että se veivasi sitä samaa tarinaa jostain 50-luvulta vuoteen 67 asti, jonka jälkeen tarina vain loppui ja jäljelle jäi pelkkää tyylittelyä.
 
Tuohan nyt ei pidä paikkaansa..Jos todellakin kuulee vaikkapa Kind of Bluen ja Bitches Brewn samanlaisena on mielestni syytä kydä tarkistuttamassa korvansa.
 
Milesin 70- ja 80-luvun levyt ovat maailman yliarvostetuinta kamaa yhdessä David Bowien kanssa.
 
Ymmärtääkseni Milesin 70- ja 80-luvun teoksia ei arvosteta läheskään yhtä korkealle kuin aiempien vuosikymmenien.

Bitches Brew äänitettiin elokuussa 1969.

velipesonen: Bitches Brew äänitettiin elokuussa 1969.
 
Ihan sama.Jos omistaa korvat ja vieläpä osaa niitä käyttää niin Miles Davis on melkoisen huono esimerkki artistista joka ei uudistu.

Nyt ois Ilta-sanomien Beatles-lehti myynnissä. Pitääpä käydä kioskilta hakemassa.
http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-1288511897520.html

PsychedelicWarlord: Ihan sama.Jos omistaa korvat ja vieläpä osaa niitä käyttää niin Miles Davis on melkoisen huono esimerkki artistista joka ei uudistu.
 
Ylipäänsä jazz-hommat vertautuu vähän heikosti rock-hommiin. Milesin levyt kuitenkin (sen verran kun olen itse niitä kuullut) perustuvat paljon improvisointiin ja löyhän etukäteen laaditun laatikon sisällä toimimiseen, josta seuraa se että ollaan tietynlaisen sointimaailman ja saundin ja atmosfäärin perässä. Tällöinhän kokonaisuuteen vaikuttaa paljon mukaan otettujen soittajien tatsi ja tapa soittaa, tavallaan silloin kaikki soittajat säveltävät, sovittavat ja tietyllä tavalla myös tuottavat musiikkia. Eli onko Kind of Bluella ja Bitches Brewllä Milesin oma soitanta ja musiikillinen päämäärä kovinkaan erilainen? Aika ison eron kuulostaisi tuovan ihan noi valitut soittajat, ja jopa aikakauden ja äänitystekniikan muutokset.
 
Tällä en Milesia tarkoita lainkaan vähätellä.
 
Tuli mieleen toinen esimerkki: Paul Simonin levy Graceland. Kuulostaa äkkinäiselle että Simon on uudistanut koko ilmaisunsa, mutta kyseessähän on afrikkalaisen bändin palkkaaminen taustabändiksi. Sävellykset ja sanoitukset ovat ihan sitä tuttua Simonia jo 60-luvulta lähtien.

Niin minä vaan sitä että Milesin taiteellinen ilmaisu loppui jo ennen Bitches Brew'ta, suunnilleen Nefertitiin. Meinaan että fuusiokauden levyt merkitsevät hirvittävää romahdusta musiikin laadussa. Eihän se ole musiikkia lainkaan vaan taitavien muusikoiden veistämää hölynpölyä.
 
Miles Davis oli erinomainen muusikko ja suuri taiteilija. Mutta ei hän koskaan päässyt enää 50-luvun tasolleen eikä ole ihmekään koska ne levyt ovat huikean hyviä. Ei edes Milesin 60-luvun kvintetti ollu niin hyvä mutta tästä voidaan vääntää muutaman tuopin ääressä. 50-luku siis taivaallista, 60-luku 67:ään saakka erittäin hyvää mutta sitten siirtymä keskinkertaisuuden kautta täyteen kukkuun.
 
50-luvulla Milesin bändissä soitti yks Coltrane.

Calliope: Mielestäni kumpikaan, Lennon tai McCartney ei koskaan paljastanut itseään teksteissään samalla tavalla kuin Brian Wilson esim. tässä;
 
http://www.metrolyrics.com/still-i- … eam-of-it-lyrics-brian-wilson.html.
 
Näin on.
 
Beach Boysin levyiltä kuulee minkälaiset vibat Brianilla on ollut.
Pet Soundsiltka kuulee että Brian on uinut syvissä vesissä.
Friendsiltä kuulee että Brianilla on ollut parempi kausi
Surfs Up-levyn aikoihin hänellä on ollut todella syvä masennuskausi.
 
Kyllä tämän Biitlesinkin, varsinkin Lennonin, kohdalla kuulee.
Faktahan on että Lennonin kappaleet ovat omakohtaisempia ja hän oli Maccaa paljon taitavampi lyyrikko, vaikka muuten Maccaa enemmän arvostankin.

Andy Six: Isoveli sanoi Beatlesin hajonneen nähtyään postin tuoman Suosikki-lehtensä kannen....Kohautin olkapäitäni ja jatkoin legoilla leikkimistä.....
 
Hieno stoori, olis hauskaa jos muiltakin tulis samanlaisia omakohtasia juttuja Beatlesin hajoamisesta, tai ylipäänsä omia muistoja ajalta jolloin Beatles oli vielä olemassa.

GrooverMan: Hieno stoori, olis hauskaa jos muiltakin tulis samanlaisia omakohtasia juttuja Beatlesin hajoamisesta, tai ylipäänsä omia muistoja ajalta jolloin Beatles oli vielä olemassa.
 
Olisi toki. Onkohan jäsen Baronilla tähön kerrottavaa, kun mainosti löytäneensä Biitlesin jo kun Cry for a Shadow/My Bonnie julkaistiin?

Helpin lopussa on melkoinen kontrasti kun Yesterdayn loputtua Dizzy Miss Lizzy tärähtää käyntiin. Parhaita levynlopetuksia koskaan.
 
Muutenkin Dizzy Miss Lizzy on The Beatlesia rokkaavimmillaan. Toimii kuin junan vessa.

velipesonen: Miles Davis oli erinomainen muusikko ja suuri taiteilija. Mutta ei hän koskaan päässyt enää 50-luvun tasolleen eikä ole ihmekään koska ne levyt ovat huikean hyviä. Ei edes Milesin 60-luvun kvintetti ollu niin hyvä mutta tästä voidaan vääntää muutaman tuopin ääressä. 50-luku siis taivaallista, 60-luku 67:ään saakka erittäin hyvää mutta sitten siirtymä keskinkertaisuuden kautta täyteen kukkuun.
 
Peruslinjasta samaa mieltä, mutta kyllä se -70-luvun alun fuusiolevyjen kolmikko on vallan kelpo kamaa.
 
ed: Eiku In a Silent Way taiskin tulla -60-luvun puolella?
 
Ja, as stated, tuopin äärellä... :)

OT: Liekö tämän keskustelun kannalta juuri sana "fuusio" se avain?

Calliope: Mielestäni kumpikaan, Lennon tai McCartney ei koskaan paljastanut itseään teksteissään samalla tavalla kuin Brian Wilson esim. tässä;
 
http://www.metrolyrics.com/still-i- … eam-of-it-lyrics-brian-wilson.html.
 
"Da da da daa"
 
Onneksi Kari Kuuva sentään kykeni siihen :)
 
Näin -87 Miles Davisin samassa konsertissa kuin Chuck Berryn ja kyllä Berry vei voiton. Berryllä oli muuten tuolloin alkuperäinen pianistinsa mukana. Ei harmittaisi yhtään, vaikka en olisi ikinä kuullut Miles Davisia.

http://www.noise11.com/news/apple-now-owns-beatles-apple-logo-20121106
 
Höh, myivät omenan puolikkaansa. Siirtyikö omistus nyt vai jo 2007 ja onko väliä? Kanada sentään saatu mukaan uutiseen.
 
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288513971362.html
 
Ilta-Sanomat on "kunnostautunut" julkaisemalla MDC epäihmisen valokuvan vuodelta X. Sellaisesta pitäisi sakottaa.

Rodger:
Näin -87 Miles Davisin samassa konsertissa kuin Chuck Berryn ja kyllä Berry vei voiton. Berryllä oli muuten tuolloin alkuperäinen pianistinsa mukana. Ei harmittaisi yhtään, vaikka en olisi ikinä kuullut Miles Davisia.
Berryä vastaan, kun mies oli vireessä, kellä tahansa olisi tehnyt tiukkaa pärjätä.

jra: OT: Liekö tämän keskustelun kannalta juuri sana "fuusio" se avain?
 
On ja toisaalta ei ole, koska fuusio ei ole mikään tyyli vaan jazzin rappeutumisilmiö aivan kuin monarkia voi rappeutua fasismiin (tai demokratiaan).
 
Nefertitin ja Bitches Brew'n väliin jäävät kolme levyä ovat vielä ihan hyviä mutta sitten tulee pudotus. Pitää kuitenkin korostaa kuinka korkealta Miles putosi, 50-luvun (jälkipuoliskon) levyt ovat suorastaan äärimmäisen hyviä ja 60-luvun kvintettilevyissä on paljon hienoja ideoita.

velipesonen: On ja toisaalta ei ole, koska fuusio ei ole mikään tyyli vaan jazzin rappeutumisilmiö aivan kuin monarkia voi rappeutua fasismiin (tai demokratiaan).
 
Nefertitin ja Bitches Brew'n väliin jäävät kolme levyä ovat vielä ihan hyviä mutta sitten tulee pudotus. Pitää kuitenkin korostaa kuinka korkealta Miles putosi, 50-luvun (jälkipuoliskon) levyt ovat suorastaan äärimmäisen hyviä ja 60-luvun kvintettilevyissä on paljon hienoja ideoita.
 
Jos sinulla ei riitä ymmärrystä jotain tiettyä asiaa kohtaan, ei se tee siitä välttämättä "rappeutunutta". Vaikka onhan näitä ollut maailman sivu - historia tuntee monta "suurta" johtajaa, jotka kykenemättöminä ymmärtämään tieteen ja taiteen kulloinkin uusimpia saavutuksia ovat vähäjärkisyydessään langettaneet milloin minkäkinlaisia tuomioita uusille löydöksille.