![]() 24.01.2006 00:58:29 | |
---|---|
Jaa no, itse odotan levyä kuitenkin ihan mielenkiinnolla. Hyvän kuulosia biisejä on ollu nuo mitä siltä on jo kuultu. Kaukana "siitä vanhasta ja aidosta" Guns N´Rosesista, muttei se tarkoita sitä etteikö levy voisi hyvä olla. Itse ainakin koitan asennoitua tuotokseen enemmänkin Axlin soololevynä, enkä koko ajan ajattele että "...ttu mitä paskaa, ei tää oo gunnareita". Jos minä ostan jotain, jossa lukee Guns n' Roses, niin odottaisin siltä kyllä jotain yhteneväisyyttä kyseisen nimen alla aiemmin kulkeneeseen musiikkiin. Jos lähdetään tietoisesti muuttamaan koko konseptia, niin minusta olisi ihan hyvä palvelus myös Gn'R-nimen tunteville ihmisille ilmoittaa asiasta rehellisesti. Että ihminen, joka tykkää Appetitesta mutta inhoaa The Downward Spiralia ei saisikaan seuraavaa Nine Inch Nailsia johon on lätkäisty myyntiä kohottamaan tuttu ruusuja-ja-tussareita -logo. Tietysti on olemassa bändejä, kuten vaikkapa King Crimson, jonka koko olemassaolo perustuu siihen, että tehdään jotain täysin aiemmasta poikkeavaa joka levyllä, mutta niin. Varmaan Kc fanit pettyisivät siihen, jos Fripp tekisi In the Court of the Crimson Kingin uudestaan, ja pettäisi oman tyylinsä sillä tavoin ;) -Jemo Olemme kuulemma jakomielitautinen. Muuten mukavia! -Einuli | |
![]() 24.01.2006 09:12:04 (muokattu 24.01.2006 09:13:39) | |
Jos minä ostan jotain, jossa lukee Guns n' Roses, niin odottaisin siltä kyllä jotain yhteneväisyyttä kyseisen nimen alla aiemmin kulkeneeseen musiikkiin. Mä en nyt ihan usko että uusi levy jos ilmestyy tulee olemaan mitään industrial mättöä ;) Eiköhän siinä kuitenkin ole noita illusionille tuttuja balladeja ja jotain perus rok kamaa, vaikka olisikin paljon koneita käytetty joissain biiseissä. Ei siitä nyt kukaan voi vielä sanoa jos äijä on 32 biisiä joidenkin kansas kyhänny että ketä siellä ees on ollu tekemässä niitä itsensä lisäksi. Mutta sithän sen näkee toivottavasti joskus. "Where there's a whip there's a way" | |
![]() 24.01.2006 09:45:25 | |
Jos minä ostan jotain, jossa lukee Guns n' Roses, niin odottaisin siltä kyllä jotain yhteneväisyyttä kyseisen nimen alla aiemmin kulkeneeseen musiikkiin. Aika moni odotti samaa esim. Metallican Loadilta ja Reloadilta ;) Ja moni muukin bändi on tehnyt aikalailla aiemmista poikkeavia levyjä. Ei se ole synti jos tyyli muuttuu, tässä tapauksessa lähinnä se, että yksi tyyppi pitää vanhasta nimestä kiinni. Varmasti se lisää levymyyntiä, mutta onko se sitten harhaanjohtavaa mainontaa vai mitä? Jos eläimiä ei ole tarkoitettu syötäväksi,
niin miksi ihmeessä ne sitten on tehty ruoasta??? | |
![]() 24.01.2006 13:08:42 | |
Axl itse puhui niistä Queen-vaikutteista, mitäköhän mahtoi tarkoittaa? Kuulemistani kipaleista The Blues tosiaan kuulostaa siltä, että on ehkä Brian May ollut mukana. Olisi hienoa, jos levyltä löytyisi muitakin yhtä hienoja biisejä, vaikka suurin osa kuulemastani uudesta materiaalista sitä vastaan puhuukin. Ain't It Fun? | |
![]() 24.01.2006 15:52:00 | |
Aika moni odotti samaa esim. Metallican Loadilta ja Reloadilta ;) Ja moni muukin bändi on tehnyt aikalailla aiemmista poikkeavia levyjä. Ei se ole synti jos tyyli muuttuu, tässä tapauksessa lähinnä se, että yksi tyyppi pitää vanhasta nimestä kiinni. Varmasti se lisää levymyyntiä, mutta onko se sitten harhaanjohtavaa mainontaa vai mitä? Koitetaan nyt muistaa ettei Illusion-levytyksiäkään enää tehty minkään "alkuperäisen kokoonpanon" voimin, joten ovatko nekin sitten jotain feikkigannaria? Taisi niissä alkuvuosien gannareissakin jengi muuttua saman nimen alla ennen ensimmäistä levyä, että olikohan sitten appetitekin jotain feikkigannaria? Siivet. | |
![]() 24.01.2006 19:14:20 (muokattu 24.01.2006 19:15:39) | |
Koitetaan nyt muistaa ettei Illusion-levytyksiäkään enää tehty minkään "alkuperäisen kokoonpanon" voimin, joten ovatko nekin sitten jotain feikkigannaria? Taisi niissä alkuvuosien gannareissakin jengi muuttua saman nimen alla ennen ensimmäistä levyä, että olikohan sitten appetitekin jotain feikkigannaria? Tosiaan. Harva varmaan aikoinaan Appetitea kuunnellessa osasi odottaa että (lähes)sama porukka jokusen vuoden päästä levyttää sellaisia kappaleita kuin: Estranged, So Fine, You Ain't The First, My World, Locomotive jne... Todellisuudessa noidenkin sävellysten ja Appetiten biisejen välillä on eroa kuin yöllä ja päivällä. www.reflective.cjb.net | |
![]() 24.01.2006 23:11:28 | |
...ja mainittakoon nyt tässä, että Appetite on minusta ehkä tiukin rokkiplatta koskaan, kun taas UIY:llä on kummallakin levyllä yhteensä ehkä noin yhden käden sormilla laskettavissa olevat hyvät biisit. Tai kohdat. Joku November Rain on hieno sen loppusoolon ajan. Muuten ne on aika muniinpuhaltelukiekkoja. Liesiä en ole kuullut, mutta jo UIY oli kalpea aavistus Appetiten nerokkuudesta. -Jemo Olemme kuulemma jakomielitautinen. Muuten mukavia! -Einuli | |
![]() 24.01.2006 23:58:52 (muokattu 25.01.2006 00:00:40) | |
Joo kyllä Appetite on minullekkin ylivoimaisesti kovin koskaan tehty rock-levy, josta varmaan kaikki olennainen on sanottu sataan kertaan. Illusionitkin ovat loistavia levyjä, mutta totta on se että ihan Appetiten tiukkuuteen niillä ei päästä, materiaalin hajanaisuuden vuoksi.. Illusioneilta jotenkin ehkä aistii sen että bändissä oli melkoinen myllerrys menossa äänitysten aikaan, materiaalia on hirveä määrä ja aika laidasta laitaan. Joissakin kohdissa tiivistämällä olisi aikaan saatu jumalattoman tiukka kokonaisuus. Mutta kuten jo sanoin, hyviä levyjä tuollaisenaankin ja ainakin minulle ehdottomia klassikkoja. Lies taas on sellainen tekele että sen silloin tällöin pyöräyttää soittimessa, eikä sitä oikein osaa pitää "levynä". Tavallaan välityöhän se onkin, puolet tuosta albumistahan on Live ?!*@ Like A Suicidea, joka piti saada uudelleen pihalle Appetiten valtavan suosion seurauksena. Spaghetti taas on ihan oma lukunsa. Löytyy muutoma hyvä veto, kuten New Rose, Ain't It Fun ja Attitude. Loppu taas on vähän keskinkertaisempaa. Levyn julkaisun tosin ymmärrän täysin, bändi oli tehnyt julmetun suositut (ja pitkät) kiertueet, levyt olivat lista kärjessä ympäri tellusta ja jo pelkällä nimellä sai myötyä vaikka mitä. Bändillä oli paljon ongelmia ja tuskin uutta materiaalia, mutta jotain oli pantava pihalle. Geffen varmaankin hoputti aikalailla jne... Vähän samaan sarjaan edellisten kanssa menee ne viralliset Tokio VHS/DVD:t. Bändistä kyllä huomaa että homma oli jo aika kangistunut kaavoihinsa ja väsymys vähän paistaa. Itse olen nähnyt paljon raivokkaampia vetoja, tosin luonnollisesti bootlegilta.. Tosin kyllä nuokin on aikojensaatossa katsottu moneen kertaan.. www.reflective.cjb.net | |
![]() 25.01.2006 00:12:31 | |
taas UIY:llä on kummallakin levyllä yhteensä ehkä noin yhden käden sormilla laskettavissa olevat hyvät biisit. No se Mauri Kunnaksen Nyrok-sarjakuvista tuttu Tsernobylin seurauksena kehittynyt 16 sorminen kitaristi vois ehkä laskea erityisen hyvät biisit yhden käden sormillaan. Makuja on monia. Tykkäähän kuulemma jotkut Hanoi Rocksista tai Trio Niskalaukauksesta.. ;) Let my love open the door. | |
![]() 25.01.2006 00:47:59 | |
No se Mauri Kunnaksen Nyrok-sarjakuvista tuttu Tsernobylin seurauksena kehittynyt 16 sorminen kitaristi vois ehkä laskea erityisen hyvät biisit yhden käden sormillaan. Makuja on monia. Tykkäähän kuulemma jotkut Hanoi Rocksista tai Trio Niskalaukauksesta.. ;) Hanoissa ja Niskalaukauksessa ei ole mitään vikaa :D -Jemo Olemme kuulemma jakomielitautinen. Muuten mukavia! -Einuli | |
![]() 25.01.2006 09:13:28 | |
...ja mainittakoon nyt tässä, että Appetite on minusta ehkä tiukin rokkiplatta koskaan, kun taas UIY:llä on kummallakin levyllä yhteensä ehkä noin yhden käden sormilla laskettavissa olevat hyvät biisit. Mulle taas uppoo kyllä UYI:it helvetin hyvin, onhan siellä muutama mitä en hirveesti diggaile, mutta helvetisti hyviä biisejä. Appetite oli taas vähän tommonen rajumpi levy, ja siinä kyllä kaikki biisit helvetin hyviä. Lies kova myös, niiltä studio biiseiltään. One in a million on ihan ehdoton suosikki ollu aina.. Että ei mun mielestä oo muuta huonoa levyä kun toi Spaghetti Incident, eikä sekään nyt läpeensä paska oo, ihan hyviä covereita löytyy. "Where there's a whip there's a way" | |
![]() 25.01.2006 21:16:54 | |
Hanoissa ja Niskalaukauksessa ei ole mitään vikaa :D -Jemo joo mutta eiköhän se nyt niin ole että vaikka appetite olisi TEIDÄN mielestä tiukin rokkilevy ikinä niin eiköhän kannata kuitenkin huomata että se on varmaan ikunakikunakoskaanikinä eniten punk -vaikutteista "kärsinyt" rocklevytys.... kaikista hienoimmat guns-biisit löytyy ehdottomasti UYI ykköseltä ja kakkoselta....ja tiukin rocklevy ikinä tollai niinku ihan ROCK-levy eikä mikään ArtisticPieceOfShit -systeemi, niinku esim. joku heviprogepaskasekoilu, on Slash's Snakepitin Ain't life grand...sanokoot muut mitä sanoo... niskalaukauksen kuuntelu on sama kun söis räkää ja hanoi rocksissa ei oo mitään musiikillisesti hyvää kuin se saksofoni mitä Mike vinguttaa... | |
![]() 25.01.2006 22:41:38 | |
Mulle taas uppoo kyllä UYI:it helvetin hyvin, onhan siellä muutama mitä en hirveesti diggaile, mutta helvetisti hyviä biisejä. Appetite oli taas vähän tommonen rajumpi levy, ja siinä kyllä kaikki biisit helvetin hyviä. Lies kova myös, niiltä studio biiseiltään. One in a million on ihan ehdoton suosikki ollu aina.. Että ei mun mielestä oo muuta huonoa levyä kun toi Spaghetti Incident, eikä sekään nyt läpeensä paska oo, ihan hyviä covereita löytyy. mun mielestä liesin ja spaghetti incidentin ois voinut jättää tekemättä...ois iskeny vaan patiencen johonkin toiselle levylle....en nyt muista oliko spaghetilla sympathy for the deviliä mut jos oli niin senkin ois voinu säästää... | |
![]() 25.01.2006 23:14:20 | |
mun mielestä liesin ja spaghetti incidentin ois voinut jättää tekemättä...ois iskeny vaan patiencen johonkin toiselle levylle....en nyt muista oliko spaghetilla sympathy for the deviliä mut jos oli niin senkin ois voinu säästää... No mikäs Lies:ssa on vikana? Mun mielestä ihan hyvä välipala Appetiten jälkeen. Ja mitäs se nyt ois hyödyttäny, jos sen ois tekemättä jättäny? Sympathy... ei oo Spaghetilta. IMO se on ehkä GnR:sin covereista turhin. Ain't It Fun? | |
![]() 26.01.2006 01:36:37 | |
Tää on oikeesti todella mielenkiintoista. Jengi puhuu aluks "uudesta albumista" joka on kuulemma paskaa...Koska bändin nimi on Guns n roses. (...ja kukaan ei ole kuullut sitä lättyä!!!!!!!) Ok. Sen jälkeen alkaa puhe apetitestä, "joka oli kuulemma paras ikinä". Sitten siirrytään Lies-albumiin. joka kuulemma ei ole hyvä.(Ainoa levy mikä on täysin saman kuuloinen mitä GNR oli ennen apetiten miksausta.) No samalla kun ollaan päästy vauhtiin haukutaan illusionit(Täysin samat kipaleen tekijät ku Apetitellä) !?!??!!?. Vau! Ikävä kyllä se on se vitun Radio City mentaliteetti tarttunut pahan kerran... Vittu kuunnelkaa AC/DC:tä ja käykää joka vuos vitun rhodoksella kuuntelemassa frederikkiä, puhumassa suomea ja syömässä lihapullia!!!! Ei ymmärrä???? Hyvä että on mielipiteitä, mutta mitä se on teiltä jos se levy tulee tai ei tuu?!?! | |
![]() 26.01.2006 09:22:45 | |
Netti on paskanjauhantaa varten. Turpa kii ja syö oma osasi. -Jemo Olemme kuulemma jakomielitautinen. Muuten mukavia! -Einuli | |
![]() 26.01.2006 10:33:33 | |
Tää on oikeesti todella mielenkiintoista. Jengi puhuu aluks "uudesta albumista" joka on kuulemma paskaa...Koska bändin nimi on Guns n roses. (...ja kukaan ei ole kuullut sitä lättyä!!!!!!!) Ok. Sen jälkeen alkaa puhe apetitestä, "joka oli kuulemma paras ikinä". Sitten siirrytään Lies-albumiin. joka kuulemma ei ole hyvä.(Ainoa levy mikä on täysin saman kuuloinen mitä GNR oli ennen apetiten miksausta.) No samalla kun ollaan päästy vauhtiin haukutaan illusionit(Täysin samat kipaleen tekijät ku Apetitellä) !?!??!!?. Vau! Ikävä kyllä se on se vitun Radio City mentaliteetti tarttunut pahan kerran... Vittu kuunnelkaa AC/DC:tä ja käykää joka vuos vitun rhodoksella kuuntelemassa frederikkiä, puhumassa suomea ja syömässä lihapullia!!!! Ei ymmärrä???? Hyvä että on mielipiteitä, mutta mitä se on teiltä jos se levy tulee tai ei tuu?!?! hei karvanaama, tää palsta on vähän niinku sitä varten et tääl vois avautuu kyseistä bändiä koskevista asioista oli ne sitten negatiivisia tai ei....onhan noi albumit hyviä/huonoja, se on kato vähän subjektiivista....joten mun puolesta sä voit mennä lihapullines sinne rhodokselle kuuntelee frederikkiä..... if the bitch doesn't like it, she can get the fuck out.... | |
![]() 26.01.2006 10:40:02 | |
Hohhoh. Keskustelu antaa fiksun kuvan Gunnarifaneista:) Ei mikään ihme, että Axl panttaa levyään:P Musta gunnarit on kuulostanut parhaimmalta aina niissä pienen tuotannon kappaleissa. Ykköslevy tosi kova ja Liesilla on myös hetkensä. UYI-levyt tosiaan vietiin jo toiseen ääripäähän, mutta omassa sarjassaan nekin ovat ylivoimaisia. Silti, jos haluan rockbändiä kuunnella, niin ennemmin kuuntelen gunnareiden ja Michael Monroen versiota Dead Boysien Ain't it funista, kuin UYI-levyjen biisejä. Minä Mikä sua vaivaa Mauri? Onko sulla tauti? | |
![]() 26.01.2006 10:50:58 (muokattu 26.01.2006 10:51:28) | |
Silti, jos haluan rockbändiä kuunnella, niin ennemmin kuuntelen gunnareiden ja Michael Monroen versiota Dead Boysien Ain't it funista, kuin UYI-levyjen biisejä. Ohan UYI1:llä ainakin ihan suorasukasia rokkibiisejä kuten: Right Next Door to Hell, Back Off Bitch, Don't Damn Me, Double Talkin' Jive.. "Where there's a whip there's a way" | |
![]() 26.01.2006 14:19:44 | |
Käykääs tsekkaa Metal Sludgen sivuilta 3-osainen tuore Steven Adlerin haastattelu: http://www.metalsludge.tv/home/ Heittää aika hullua läppää, tässä esim. yksi lainaus: "Cause I’m not the only person who ever walked down the street and smoked a joint at 12, 13 years old, smoked a joint with someone and all of a sudden I’m getting a blow job from the guy. Okay, it’s not something I was looking for, it just happened " Näyttää Stevenillä menevän tällä hetkellä vähän liiankin lujaa, jätkä on kuulemma parin viime päivän aikana säätänyt ihan kunnolla. Taitaa nuo huimausaineet maistua... There's nothing left to say but fuck you anyway. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)