Rock, pop, alternative ›

C: Se johtuu siitä, että
 
1) Mnetin 90-luvulla syntyneet metallipäät eivät tunnusta Sabbathia riittävän raskaaksi, koska niiden isitkin kuuntelevat sitä.
 
2) Mnetin vanhat jäärät ovat blues- tai punkdiggareita, eivätkä mitenkään voi hyväksyä sitä että heidänkin arvostamansa Sabbath menisi siihen kaikkein halveksituimpaan eli heavy-kategoriaan.
 
;)
 
ja koska Changes ;)

Dropped C: Never Say Die:han on ihan kelpo lätty. Nimikkopiisi, Junior's Eyes ja Hard Road on ainakin kovia vetäsyjä.
 
Tosin kauhian poppismeininki tolla levyllä kyllä...
 
Kyllähän Air Dance ja Johnny Blade ovat ihan kelpo vetoja mainitsemiesi lisäksi.Itseasiassa Junior's eyes on meitsin Sabbath-suosikkeja.Soundit levyllä ovat kyllä ohuemmat kuin Sabbathin muilla 70-luvun lätyillä - siis eritoten kitarasoundit.
 
Ja kyllä minä pidän Technical Ecstasystakin: All moving parts,Dirty Women,She's Gone,You won't change me..hyviä biisejä kaikki tyynni.Jos oikein mietin niin minulle Forbidden on se heikoin Sabbath.

Exhausted: ja koska Changes ;)
 
Sekin kyllä.

C: Se johtuu siitä, että
 
1) Mnetin 90-luvulla syntyneet metallipäät eivät tunnusta Sabbathia riittävän raskaaksi, koska niiden isitkin kuuntelevat sitä.
 
2) Mnetin vanhat jäärät ovat blues- tai punkdiggareita, eivätkä mitenkään voi hyväksyä sitä että heidänkin arvostamansa Sabbath menisi siihen kaikkein halveksituimpaan eli heavy-kategoriaan.
 
;)
 
Kyllä toi mun toinen '92 syntynyt arvostaa Sabbathia, mutta... ja oli se Arenalla mukana 2005 (oltiin varmasti hauska näky). Joku jännite siinä tosiaan vaikuttaa olevan liittyen tohon että se tietää mun diggailevan bändiä. Ja muistan että omalla kohdalla oli skidinä vähän sama juttu; vasta vanhempana olen pystynyt kuuntelemaan niitä faijan diggailemia levyjä.
 
Musiikin kategorisointi on kai välttämätöntä ja hyödyllistä, mutta myös ongelmallista.

C: Se johtuu siitä, että
 
1) Mnetin 90-luvulla syntyneet metallipäät eivät tunnusta Sabbathia riittävän raskaaksi, koska niiden isitkin kuuntelevat sitä.
 
No tämä menköön historiantuntemuksen ja ymmärryksenpuutteen piikkiin... Moisia pitäisi siis kouluttaa isien kädestä. :)
 
2) Mnetin vanhat jäärät ovat blues- tai punkdiggareita, eivätkä mitenkään voi hyväksyä sitä että heidänkin arvostamansa Sabbath menisi siihen kaikkein halveksituimpaan eli heavy-kategoriaan.
 
;)
 
Sabbathan oli punkkien sylkikuppi silloin seittekääntseiska, Zepukoitten yms. ohella...
 
No mutta, itse -74 syntyneenä kuulunen siinä tapauksessa johonkin limboon siinä välissä... Mutta melkeinpä roots-osasto ois parempi kuin tämä, mutta eipä tuolla väliä, jatketaan. :)

Terry Pantheras: Sabbathan oli punkkien sylkikuppi silloin seittekääntseiska, Zepukoitten yms. ohella...
 
Tarkoitin lähinnä että ne jäärät ehkäpä arvostavat Sabbathia nykyään enemmän, mutta myöntyminen heavy-genren ystäväksi lienee jo liikaa.
 
Nojoo, läppäähän tämä oli Halla-ahon tyyliin (en tarkoita mitä sanon), mutta saattaahan tässä jotain perääkin olla.

rheinone: Semmonen fiilis on jääny että Never Say Die tosiaan on Sabbathin kolmen heikoimman albumin joukossa yhdesssä Forbiddenin ja Technical Ecstasyn kanssa.
 
Juu. Kerään rohkeuteni ja tunnustan (edelleen) tykkääväni Teknisesta Ekstaasista. Eihän se kokonaisuutena enää täysin vakuuta, mutta monia tehokkaita riffejä löytyy. Ja kun Bill Ward laulaa "It's Alright" se on jotain muuta se. Vaihtelua, joka erottaa 70-luvun raskaimpiin kuuluvan bändin nykyisen metallin äärimmäisyydestä. Että tämä on vain rokkenrollia ja sopii juurikin tälle alueelle... :)
 
Sabbathista ja kriitikoista: Muistelisin että TE sai jopa hieman rispektiä ja Heaven & Hellin kohdalla suorastaan "ex-rähmäkäpälä" Tony Iommi arvostusta.
 
70-luvulla oli tarjontaa paljon nykyistä vähemmän ja silti vain pieni osa tavoitti tavallisen kuuntelijan korvat. Tässä mielessä kriitikot olivat paljon paremmassa asemassa arvostelukappaleidensa kanssa ja myös suuremmassa vastuussa antaessaan tuomioita kansalle.
 
Esim. Soundin toimittajilla oli omat suosikkinsa, kuten Man, Dave Edmunds, Nick Lowe ja tietysti Punk/Uusi Aalto. Vaikeeta se oli kaikesta innostua, jos oli jo jytä-bändien ekat levyt kuullut ennen suuren yleisön heräämistä. Saati sitten uusien yrittäjien tekemisiin perehtyä. Yritän siis hieman ymmärtää, vaan onhan se tylyä, että esim. Rush, UFO ja Judas Priest on luokiteltu aikanaan tylsiksi ja/tai onnettomiksi kopio-bändeiksi...
 
Kuuntelen tässä Mob Rulesin Deluxe-painoksen Hammersmith-liveä ja toimiihan tämä. Country Girl setissä mukana, tykkään kovasti.

Lonesome:
 
Kuuntelen tässä Mob Rulesin Deluxe-painoksen Hammersmith-liveä ja toimiihan tämä. Country Girl setissä mukana, tykkään kovasti.
 
Ihmekös tuo, Mob Rules on Sabbathin paras levy. siis omasta mielestäni. Lätty kävisi referenssilevynä helposti myös soundiensa puolesta. Parhaat rumpusoundit miesmuistiin. Kitarat ja bassokin toimivat esimerkillisesti, kuten myös Dion laulu.

Lastinen: Ihmekös tuo, Mob Rules on Sabbathin paras levy. siis omasta mielestäni.
 
On se kyllä top-6:ssa meikäläiselläkin. Mutta ei pärjää Heaven And Hellin loistavalle piisimateriaalille.
 
Lätty kävisi referenssilevynä helposti myös soundiensa puolesta.
 
Kyllä! VooDOOOO!

Lastinen: Mob Rules on Sabbathin paras levy. siis omasta mielestäni.
 
En nyt sano, että se paras on, mutta jos aliarvostetuinta Sabbath -levyä haetaan, niin siinä kategoriassa laitan keulaan.

Sabbath kuuluu tänne. Tai sitten perustetaan alaloota "vanha jytä, esihevi ja kovennettu pluus." Vanhasta Vihtahoususta on tällaisen puolivanhan jarrun mielestäkin mukavampi keskustella rock-otsakkeen kuin metalliporttien alla, kaikenmaailman nykymetelöitsijöiden keskellä. Niin ja pyyh :)
 
Asiaan. Sabotage on hieno lätty; onpa ainoa, joka mulla on bändin diskografiasta ihan älppynäkin, loput on vaan cd:llä. Hiton hyviä biisejä täynnä, sopivan vinoutunut meininki ja soundimaailman mutaisuus ei mua liiemmin haittaa, koska tykkään 70-lukulaisista mutasoundeista. Ne elää ja hengittää; kuulee, kun oikea bändi soittaa. Kultakauden viimeinen levy tai oikeastaan, viimeinen ehjä levykokonaisuus... TE ja NSD (sori tyhmät lyhenteet) on vajakkeja; joitain hyviä biisejä, mutta kokonaisuus kusee.
 
Sabotage ei ehkä ole Sabbathin paras levy, mutta niitä kolmea ekaa nyt on minkään teoksen turhaa yrittää ylittää milloinkaan, missään olosuhteissa, millään tasolla. Ai niin ja sit oli vielä Vol 4 ja Sabbath Bloody Sabbath... saaterin poijjaat!
 
Black Sabbath, kovin bändi 70-luvulla.

Lonesome: Ja kun Bill Ward laulaa "It's Alright" se on jotain muuta se.
 
Niin on juu. Hoho! Siitähän on duunattu oikein videokin.
 
Sabbathista ja kriitikoista: Muistelisin että TE sai jopa hieman rispektiä ja Heaven & Hellin kohdalla suorastaan "ex-rähmäkäpälä" Tony Iommi arvostusta.
 
Ai vasta tossa kohtaa rupes unohtumaan miten tylsä kitaristi Iommi muka on.
 
70-luvulla... kriitikot...Yritän siis hieman ymmärtää...
 
Ei armoa kriitikoille!
 
Kuuntelen tässä Mob Rulesin Deluxe-painoksen Hammersmith-liveä ja toimiihan tämä. Country Girl setissä mukana, tykkään kovasti.
 
Onko matsku jotenkin rouheempaa kuin Live Evilillä?

rheinone:Onko matsku jotenkin rouheempaa kuin Live Evilillä?
 
On se sikäli, että Live Eviliä en oo jaksanu kuunnella piiitkään aikaan. Se ei ole niitä parhaimpia live-levyjä. En oo edes ceedeenä hankkinu...

Lonesome: On se sikäli, että Live Eviliä en oo jaksanu kuunnella piiitkään aikaan. Se ei ole niitä parhaimpia live-levyjä. En oo edes ceedeenä hankkinu...
 
Tuolla levyllä meikäläiselle tökkii hyvinkin yllättäen Dion laulu Ozzyn aikaisilla biiseillä - lähinnä War Pigsilla (mukana ainakin remasterilla).Kummallista karjahtelua joka ei istu biisiin.Ja nimikkobiisinkin laulusovitus on jotenkin "sopimaton" siihen.

PsychedelicWarlord: Tuolla levyllä meikäläiselle tökkii hyvinkin yllättäen Dion laulu Ozzyn aikaisilla biiseillä - lähinnä War Pigsilla (mukana ainakin remasterilla).Kummallista karjahtelua joka ei istu biisiin.Ja nimikkobiisinkin laulusovitus on jotenkin "sopimaton" siihen.
 
Mä en oo livelevyjen ystävä ollenkaan. Mieluummin hankin livet sitten kuvan kanssa ja katson telkkarista. Live Evil on pölyttynyt hyllyssä, mutta en mä oo jaksanu kuunnella Heaven & Hell Radio City Music Hall '07 tupla-cd:täkään ku pari kertaa läpi. Vielä Live Eviliäkin vähemmän on pyörinyt Live At Last. Tältä pohjalta taidan jättää Hammersmith-liven hankkimatta, vaikka eilen kuuntelemieni maistiaisten perusteella matsku ja tuotanto ovat todella kovatasoista kamaa. ...paitsi jos Mob Rulesin deluxe-painoksen remasterointi on jotenkin ylivoimaisen onnistunut meikäläisen hyllystä löytyvään vuoden '96 remasterointiin verrattuna?
 
E: Jaa, Reunion '98 tuplaliveä tuli kyllä silloin joskus kuunneltua jonkin verran, ku olin niin innostunut tapahtuneesta ja erityisesti Stadin keikasta.

rheinone: Mä en oo livelevyjen ystävä ollenkaan. Mieluummin hankin livet sitten kuvan kanssa ja katson telkkarista. Live Evil on pölyttynyt hyllyssä, mutta en mä oo jaksanu kuunnella Heaven & Hell Radio City Music Hall '07 tupla-cd:täkään ku pari kertaa läpi. Vielä Live Eviliäkin vähemmän on pyörinyt Live At Last. Tältä pohjalta taidan jättää Hammersmith-liven hankkimatta, vaikka eilen kuuntelemieni maistiaisten perusteella matsku ja tuotanto ovat todella kovatasoista kamaa. ...paitsi jos Mob Rulesin deluxe-painoksen remasterointi on jotenkin ylivoimaisen onnistunut meikäläisen hyllystä löytyvään vuoden '96 remasterointiin verrattuna?
 
E: Jaa, Reunion '98 tuplaliveä tuli kyllä silloin joskus kuunneltua jonkin verran, ku olin niin innostunut tapahtuneesta ja erityisesti Stadin keikasta.
 
Itse olen innostunut Purplen 70-luvun liveistä viime aikoina: In Concert,Foxbat,Live In London jne.Samoin Zepukoiden HTWWW iskee lujasti.Noissa 70-luvun liveissä viehättää se improvisointi ja osin sen myötä se seikka ,että liveversiot poikkeaa studioversioista aika radikaalisti.Osin tästä johtuen en uudemmista livelätyistä ole järin kiinnostunut - ne kun tuppaa olemaan studiolevyjen toisintoa ja pelkkiä best of-pakkauksia.

Tuskin on vähään aikaan tulossa Sabbathilta mitään. Sen sijaan WhoCares (mm. Iommi, Gillan ja Jason Newsted) touhuilee taas jotain. Siis tosi nopeasti vilkaisin Guitar Worldista, kertokoon joku tarkemmin jos tietää. Sabbathin osalta tais olla vaan epämääräinen viittaus Iommilta tyyliin "no Ozzyn kanssahan aina keskustellaan..." tjsp.
 
E: Eiks Lindekin ollu mukana tuossa WhoCaresissa?

2randpo: Tuskin on vähään aikaan tulossa Sabbathilta mitään. Sen sijaan WhoCares (mm. Iommi, Gillan ja Jason Newsted) touhuilee taas jotain. Siis tosi nopeasti vilkaisin Guitar Worldista, kertokoon joku tarkemmin jos tietää. Sabbathin osalta tais olla vaan epämääräinen viittaus Iommilta tyyliin "no Ozzyn kanssahan aina keskustellaan..." tjsp.
 
Tekis edes kunnon musaa tuo WhoCares ni nauttisin :) Ja Lordhan siinä on myös mukana!
 
E: Eiks Lindekin ollu mukana tuossa WhoCaresissa?
 
Kyllä oli mukana, Iommiinhan sitä oli vaimonsa kautta perhesiteitä.

nirzin: Tässä oiva tekosyy taas nostalgisoida. Muistan, kuinka oli järkytys, kun Musa-lehdessä Pekka Markkula haukkui juuri ostamani Sabbath Bloody Sabbathin ihan paskaksi. Noihin aikoihin herkälle lukiolaispojalle musiikkilehden levyarvostelija oli suuri auktoriteetti (ei saa nauraa), joten kova isku oli, kun tuollainen kaikkitietäväinen haukkui hyväksi luulemani levyn.
 
No, tuohan oli hyvä alku kehitykselle, joka vähitellen johti siihen oivallukseen, että ei johonkin lehteen mielipiteensä kirjoittava ns. kriitikko ole sen kummempi kuin kukaan muukaan keskimääräinen katua tallaava mänttipää. Ja tuo mainittu arvostelu jäi ikuisesti mieleen yhtenä surkeimmista arvosteluista, mitä on vastaan tullut.
 
Piti taas mennä kellariin kaivelemaan, löytyi tuon arvostelun sisältävä Musa (1/1974), ja aiempi Vol. 4:n arvostelu (numerossa 5/1972). Jos ketä kiinnostaa, skannasin tänne:
http://aijaa.com/v.php?i=003048738566.gif
 
Tämä oli kyllä ihan hillitön. Eihän kriitikko voi muuta kuin teilata, jos ei tykkää, mutta ehkä SBS olisi silti ansainnut vähän analyyttisemman kohtelun.

Eero Laine: Tämä oli kyllä ihan hillitön. Eihän kriitikko voi muuta kuin teilata, jos ei tykkää, mutta ehkä SBS olisi silti ansainnut vähän analyyttisemman kohtelun.
 
Enemmän se analyyttinen kohtelu varmaan olisi harmittanut: Ensiks päätetään että lytätään tää albuumi, ja sitte väenväkisin keksitään sille analyyttiset perustelut.
 
Myös levykaupan myyjät ovat joskus mänttipääkriitikoita. Fennican kassalla kuultua:"Aha, oot ostamassa yhtyeen paskinta Moonin kanssa tehtyä levyä". Who Are You:ta olin ostamassa, ja ihan omilla rahoillani vielä. Arvatkaa vituttiko.