velipesonen 01.01.2013 13:50:12 | |
---|
Grohlin pitää mennä hårdrockyhtyeeseen jossa tarvitaan vähemmän taitoja. Myös rock'n'rollin takominen sillä vähäsen jähmeää. Tuosta CD:n rummutuksesta vielä sen verran että mua rumpalina ihmetyttää tomikalvojen ja symbaalien valinta, tomien olisi pitänyt soida enemmän ja symbaalien olla räjähtävämmät ja avoimemmat. Nyt on etenkin ridepelti sellaista möhjöä ettei sovi tohon bändiin ollenkaan, ei lepata kunnolla. Myös bassarin pitäisi potkia jytkymmin mutta se saattaa olla miksaajan vika. Mikään ei kyllä pelasta sitä että Jason alentuu soittamaan tuplapedaalilla isä-Bonhamin yhdellä jalalla soittamia juttuja ja sitä myöten katoaa hommasta se svengikin. Tämä kuuluisi ehkä paremmin rumpaleiden palstalle mutta nyt kun Zeppelinistä oli puhe niin Bonham oli juuri niitä rockrumpaleita jotka svengasivat kovaa ja ilmeikkäästi koska olivat Gene Krupan ja Buddy Richin opetuslapsia. Valitettavasti John Bonhamin omille opetuslapsille eivät miehen kaikkein tärkeimmät kyvyt ole ainakaan laajasti siirtyneet, väärinymmärtäjiä on paljon. Minusta olisi ollut hauska nähdä ja kuulla Elvin Jones Led Zeppelinin rumpalina, siitä olisi tullut hienoa musiikkia silloin joskus. Onko tosiaan niin että rockrumpaleista ainoastaan 50-luvun suuruudet ja Ringo Starr ovat pystyneet luomaan opillisen jatkumon joka myös kantaa hedelmää? Kaikki muut rockin varteenotettavat rumpalisuuruudethan ovat tosiasiassa joko jazzrumpaleita tai näiden em. herrojen jälkeläisiä. Punk was born because of the false assumption that The Ramones could be imitated. - Arturo Vega |
Käyttäjätunnus 01.01.2013 16:06:35 | |
---|
Kyllä mäkin tykkään Grohlista ja mun mielestä mieheltä sitä grooveakin löytyy, vaikkei nyt ihan Bondamin tapaan hakkaa. Them Crooked Vulturen levyltä löytyy hyvä kamaa ja tietty Nirvanaltakin. Parempana pitäisin myös, kun Jasonia. The Rolling Stones are playing in Philadelphia tonight, but we're better so fuck'em -Paul Westerberg |
jazzmies 01.01.2013 21:02:25 | |
---|
velipesonen: Onko tosiaan niin että rockrumpaleista ainoastaan 50-luvun suuruudet ja Ringo Starr ovat pystyneet luomaan opillisen jatkumon joka myös kantaa hedelmää? Kaikki muut rockin varteenotettavat rumpalisuuruudethan ovat tosiasiassa joko jazzrumpaleita tai näiden em. herrojen jälkeläisiä. Metallirumpalit ovat yrittäneet nyhjätä musiikkiaan tyhjästä perustamalla soittonsa Dave Lombardon ja Nicko McBrainiin, joiden soitossa on pelkästään sekudaarisia elementtejä. Taito sekin välttää kaikkea olennaista. Elvin myös muiden vanavedessä alkoivat harrastaa rock-jazzia, mistä näytteenä ihana Gene Perlan piisi 'Round Town http://www.youtube.com/watch?v=Ha8FM4MgfXo "Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä." |
Ziggy Bubba 01.01.2013 21:13:19 | |
---|
jazzmies: ...Dave Lombardon ja Nicko McBrainiin, joiden soitossa on pelkästään sekudaarisia elementtejä. Eikös Lars Ulrich mene tähän samaan kastiin? Eikun niin, hän onkin suoranainen nero rumpusetin kanssa. Ehkä meikäläisen vajailla kyvillä Larsin mahtavuutta ei vaan voi käsittää - harjaantumattoman korvaan se kuulostaa nykyään ihan amatöörin räpellykseltä. Dave Lombardon meno on mun korvaan ollut aina vähän liian valkoista halonhakkuuta, mutta McBrainin soitto on jopa varsin eläväistä välillä. Harrisin kanssa homma on toki vuosien varrella urautunut aika pahasti samoille vanhoille laduille, mutta kyllä mies sen oman tyylinsä hanskaa suvereenisti. |
jazzmies 01.01.2013 21:17:39 | |
---|
Ziggy Bubba: Eikös Lars Ulrich mene tähän samaan kastiin? Eikun niin, hän onkin suoranainen nero rumpusetin kanssa. Ehkä meikäläisen vajailla kyvillä Larsin mahtavuutta ei vaan voi käsittää - harjaantumattoman korvaan se kuulostaa nykyään ihan amatöörin räpellykseltä. Dave Lombardon meno on mun korvaan ollut aina vähän liian valkoista halonhakkuuta, mutta McBrainin soitto on jopa varsin eläväistä välillä. Harrisin kanssa homma on toki vuosien varrella urautunut aika pahasti samoille vanhoille laduille, mutta kyllä mies sen oman tyylinsä hanskaa suvereenisti. Larssi on musikaalinen ja persoonallinen. Nickolla on hyvä hetkiä, mutta juurettomuus ahdistaa. Hyvässä ja kestävässä musiikkissa ja rumpalismissa on ulottuvuutta sekä leveys- että syvyyssuunnassa. "Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä." |
Quadrofenix 02.01.2013 00:14:18 | |
---|
Tuli kehuttua Grohlin groovea aika kapealla tuntemuksella. Mutta vaikutuksen teki Bacbeat-elokuvan soundtrack. Filmi kuvaa Beatlesin Hampurin aikoja. Kuunnelkaa joskus sillä korvalla. Minusta imu on aika paljon Grohlin ansiota. Toinen hyvä esitys on Killing Joken 2003 julkaistu Killing Joke niminen levy. Grohl rummuissa. Siinäkin kuulee että lahjakas mies on. Mutta totta on että ei Grohlilta irtoa ne pikkujutut. Liian monet nykyrumpalit lyövät liian lujaa hampaat irvessä, eivätkä ymmärrä mikä on kun ei meinaa olla tarpeeksi rankkaa. Historiattomuus on paha vaiva. |
jannu 02.01.2013 01:31:25 | |
---|
No jos sinne olis aivan pakko joku tunnettu amerikkalainen ysärijätkä saada, niin Jimmy Chamberlin olis vaihtoehto. Ehkä kuitenkin Matt Cameron. Grohlilla siellä ei tee hevon kuusta, vaikka sillä se oma hyvä juttu onkin. "You really can't be jealous of something you can't fathom." -Nigel Tufnel |
2541 02.01.2013 12:58:33 | |
---|
jazzmies: Nickolla on hyvä hetkiä, mutta juurettomuus ahdistaa. Hyvässä ja kestävässä musiikkissa ja rumpalismissa on ulottuvuutta sekä leveys- että syvyyssuunnassa. Nicko soitti ihan sielukkaasti Streetwalkersin ja Pat Travers Bandin riveissä 70-luvun lopulla. |
jonesmichael 03.01.2013 21:59:34 | |
---|
Jos puhutaan hyvistä, groovaavista rock-rumpaleista niin The Black Crowesin Steve Gorman tulee ekana mieleen. Eihän se groove ole pelkästään rumpalista kiinni vaan siihen tarvitaan muutkin soittajat ja tässähän tämä Zeppelin toimii todella hyvin: http://www.youtube.com/watch?v=pSTkaIGNDMw |
WarMachine 04.01.2013 10:35:46 | |
---|
John Paul Jones 67 vuotta 3.1.2013.
Soittelen tässä just työpäivän ratoksi ja lähestyvää viikonloppua odottaen vähän Zeppiä. No Quater. Achilles Last Stand. Going to California. The Rain Song. Joskus, menneen vuosituhannen loppuvuosina. Vappuaatto. Olin matkalla takaisin kotiin. Lentokoneella. Muutaman tunnin odottelu ennen koneen lähtöä. Vieraan naisen luona kahvilla. Ihan ystävinä, totta kai. Levyhyllyä tarkastellessa silmään pisti LZ:n Remasters. Ihan ystävinä? Varmaan! Tästä kun minä pistän soimaan Rain Songin, nainen on välittömästi ns. sulaa vahaa ja sen jälkeen kaikki luistaa kuin itsestään. Paha vain että stereoissa oli jotain hämärää eikä niitä saatu pelittämään, ei sitten millään. Ei, vaikka kuinka yritin, vääntelin ja kääntelin. Irrotin johdot seinästä, irrotin suunnilleen kaiken, jonka kohtuudella sai irrotettua. Ei, ei kertakaikkiaan. Stereot eivät startanneet. Jäi Rain Song sillä kertaa kuuntelemasta ja minä lähdin kiltisti iltakoneella kotiin. Eikä tämä tarina ole palturia. brachycera 01.12.2010 15:30:04
- onks kukaa(N) menos(SSA) kattoo(N) bodomii jäähallii(N)? |
velipesonen 04.01.2013 13:04:59 | |
---|
Oh dear, mulla oli askelmerkeissä vikaa kun kerran yritin naista Kashmirilla ja No Quarterilla muttei sillä kertaa tärpännyt. Parempi kuitenkin Zeppelinillä kuin Doorsilla, niiden Doors-muijien puheita ei kuuntele erkkikään. I was born out of the box and I never found my way in. - Veli Pesonen |
Jokapaikanapina 04.01.2013 20:27:43 | |
---|
velipesonen: Doors-muijien puheita ei kuuntele erkkikään. Doors-muijat on kyllä yksi pimeä kansanryhmä. |
jra 04.01.2013 20:29:19 | |
---|
Jokapaikanapina: Doors-muijat on kyllä yksi pimeä kansanryhmä. Ovimiehet ja Doors-muijat. - Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 - |
velipesonen 04.01.2013 22:01:20 (muokattu 04.01.2013 22:02:03) | |
---|
jra: Ovimiehet ja Doors-muijat. Nämä ovat aina olleet minun elämästänauttimiseni tiellä, vaaratekijä suorastaan. I was born out of the box and I never found my way in. - Veli Pesonen |
sirdickyj 04.01.2013 22:28:19 | |
---|
jazzmies: Metallirumpalit ovat yrittäneet nyhjätä musiikkiaan tyhjästä perustamalla soittonsa Dave Lombardon ja Nicko McBrainiin, joiden soitossa on pelkästään sekudaarisia elementtejä. Taito sekin välttää kaikkea olennaista. Elvin myös muiden vanavedessä alkoivat harrastaa rock-jazzia, mistä näytteenä ihana Gene Perlan piisi 'Round Town http://www.youtube.com/watch?v=Ha8FM4MgfXo Tai siis sitä minkä joku tyylittelijä ja perinteellä elostelija määritteled olennaiseksi. Jossain rockmusassa ei mitään muuta olrnnaista olekaan kuin esitystapa. Vittuun kaikki bluesnatsinomaiset vaatimukset jostain perinteistä. Kaikki perinteet ovat jalostuneet vahingossa, kulkien jotain sellaista polkua jota kukaan muu ei voi perässä kulkda samoin tuloksin. It's the singer, not the song. |
velipesonen 04.01.2013 22:35:15 | |
---|
sirdickyj: Tai siis sitä minkä joku tyylittelijä ja perinteellä elostelija määritteled olennaiseksi. Jossain rockmusassa ei mitään muuta olrnnaista olekaan kuin esitystapa. Vittuun kaikki bluesnatsinomaiset vaatimukset jostain perinteistä. Kaikki perinteet ovat jalostuneet vahingossa, kulkien jotain sellaista polkua jota kukaan muu ei voi perässä kulkda samoin tuloksin. Ääh. Life flows on within you and without you, ettäs tiedät. I was born out of the box and I never found my way in. - Veli Pesonen |
Musta Arkipyhä 04.01.2013 22:37:55 | |
---|
sirdickyj: Jossain rockmusassa ei mitään muuta olrnnaista olekaan kuin esitystapa. Olennaista rockmusassa(kin) on toki hyvät biisit.Tietysti sekin miten ne esittää/soittaa on olennaista. Mie diggaan kovasti 70-luvun bändien jazzista omimaa tapaa soittaa pulssin ympärillä eikä pulssiin.Toki jazzissa (Elvin Jones,Jack DeJohnette) ollaan tässä pidemmällä ,mutta tuo ajattelu on nykyään ikävästi hävinnyt ainakin valtavirran rock-musasta.Ihan niinkuin improvisointikin.Bändit toistaa biisinsä just niinkuin levyllä.Jos joku Zeppelin improvisoi niin nyky-yleisö pitää sitä virheenä.Järkyttävää. "I'm a free spirit baby - olen ilmainen väkevä alkoholijuoma,vauva" |
jazzmies 04.01.2013 22:41:51 | |
---|
sirdickyj: Tai siis sitä minkä joku tyylittelijä ja perinteellä elostelija määritteled olennaiseksi. Jossain rockmusassa ei mitään muuta olrnnaista olekaan kuin esitystapa. Vittuun kaikki bluesnatsinomaiset vaatimukset jostain perinteistä. Kaikki perinteet ovat jalostuneet vahingossa, kulkien jotain sellaista polkua jota kukaan muu ei voi perässä kulkda samoin tuloksin. Jotkut lajit ovat museaalisia, mutta silloin on kysymys muusta kuin perinteen hyödyntämisessä. Jotta musiikki kestää kuuntelua, niin silloin siinä on syvyyttä, sillä kaikkea ei kannata kyseenalaistaa eikä keksiä uudelleen. En tiedä yhtään osaajaa, joka olisi luonut mitään mielenkiintoista tyhjästä. Kaikke he ovat kulkeneet pitkän polun omien legendojensa perässä ja sitten alkaneet luoda omaa näkökulmaansa. Mikään perinne ei myöskään jalostu vahingossa, sillä ne ovat kaikki kulttuurisia tuotteita, mihin vaaditaan ihmisen intentionaalista osallistumista. Ja kukaan ei sävellä tai esitä vahingossa, vaan aina niihin liittyy määrätietoista tekemistä, vaikka alkuinspiraatio syntyisikin puolivahingossa. "Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä." |
Andy Six 04.01.2013 23:02:39 | |
---|
Jokapaikanapina: Doors-muijat on kyllä yksi pimeä kansanryhmä. Kaverini sanoi eräälle Jim Morrisonista vaahtoavalla hippitytölle,että "Ei se mikään jumala ole" joskus 1980-luvun alkuvuosina...Tyttöhän meinas käydä päälle....=) |
sirdickyj 04.01.2013 23:16:06 | |
---|
jazzmies: Jotkut lajit ovat museaalisia, mutta silloin on kysymys muusta kuin perinteen hyödyntämisessä. Jotta musiikki kestää kuuntelua, niin silloin siinä on syvyyttä, sillä kaikkea ei kannata kyseenalaistaa eikä keksiä uudelleen. En tiedä yhtään osaajaa, joka olisi luonut mitään mielenkiintoista tyhjästä. Kaikke he ovat kulkeneet pitkän polun omien legendojensa perässä ja sitten alkaneet luoda omaa näkökulmaansa. Mikään perinne ei myöskään jalostu vahingossa, sillä ne ovat kaikki kulttuurisia tuotteita, mihin vaaditaan ihmisen intentionaalista osallistumista. Ja kukaan ei sävellä tai esitä vahingossa, vaan aina niihin liittyy määrätietoista tekemistä, vaikka alkuinspiraatio syntyisikin puolivahingossa. Eri mieltä. Sen jalostuvan ja lopputuloksellisesti toimivsn perinteen ohella kulkee paljon asiaa josta ei tule ikinä mitään kestävää. Ei perinteen luoja tiedä luovansa perinnettä. Mitäs me ollaan sanomaan että puuttuuko jonkun Lombardon soitosta perinne, tai mikä lie? Tai Nickon? Aika kapealla marginaalilla liikutaan tossa hommassa. Juurensa niilläkin on. It's the singer, not the song. |