Aihe: Hurriganes
1 2 3 4 5201 202 203 204 205
M-Juhana
10.07.2015 17:45:34
 
 
Bonham: Tää on kyllä oikein malliesimerkki bändistä, jonka olisi vaan pitänyt antaa jäädä unholaan sen kultakauden jälkeen. Näistä loputtomista Remu plays sitä ja tätä nyt puhumattakaan
 
Mut ku Remukin tarttee rahaa.
Jos intternetissä ei olisi pornoa, siinä olisi vain yksi sivu. -joku laini telkkusarjassa-
AP
10.07.2015 19:18:13
Bonham: Tää on kyllä oikein malliesimerkki bändistä, jonka olisi vaan pitänyt antaa jäädä unholaan sen kultakauden jälkeen. Näistä loputtomista Remu plays sitä ja tätä nyt puhumattakaan
 
Kukas sen oli sanonut jo Live at Metropolin aikaan eli 80-luvun lopulla (-ko), että siinäpä kustiin komeasti kunniakkaan menneisyyden päälle.
 
Ei sillä, Dingon uudelleenlämmittelyt pääsevät kyllä aika lähelle.
"Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura
Bonham
10.07.2015 19:29:38
AP: Kukas sen oli sanonut jo Live at Metropolin aikaan eli 80-luvun lopulla (-ko), että siinäpä kustiin komeasti kunniakkaan menneisyyden päälle.
 
Ei sillä, Dingon uudelleenlämmittelyt pääsevät kyllä aika lähelle.

 
Ja toki näitähän on helppo jälkikäteen huudella. Kai sitä jokainen uskoo siihen omaan juttuunsa ja kun on pinnalle päässyt, ei sieltä pois halua.
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Vessajono
10.07.2015 19:30:49
AP: Ei sillä, Dingon uudelleenlämmittelyt pääsevät kyllä aika lähelle.
 
Se eka kierros oli vielä ihan hyvä. 4/5 famous fivesta ja tekivät ihan kelvon levynkin. Mutta nää nykyset Nipan sooloilut on kyllä kieltämättä lähes yhtä väsynyttä seurattavaa.
Jormaz: Porilaisuus on puhevamma, ymmärretään, mutta joku selko olis kiva saada.
AP
10.07.2015 19:53:08
Bonham: Ja toki näitähän on helppo jälkikäteen huudella. Kai sitä jokainen uskoo siihen omaan juttuunsa ja kun on pinnalle päässyt, ei sieltä pois halua.
 
Tietysti näinkin, jos vakavissaan puhutaan.
 
Ei maar, kai tässä on kohta aika taide-elämyksen: kylmää kaljaa ja kuumia kundeja heh heh.
"Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura
HaloOfFlies
30.07.2015 10:24:41 (muokattu 30.07.2015 10:28:35)
 
 
Bonham: Tää on kyllä oikein malliesimerkki bändistä, jonka olisi vaan pitänyt antaa jäädä unholaan sen kultakauden jälkeen. Näistä loputtomista Remu plays sitä ja tätä nyt puhumattakaan
 
Höpö höpö. Remu on yhtä kuin Hurriganes, ihan sama ketä siellä taustalla soittaa. Kyllä ukolla on täysi oikeus pitää nimeä elossa. Eikä se kunniakas menneisyys ole mihinkään kadonnut.
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb.
Regalis Apertura
30.07.2015 11:20:18
Tietysti Remulla on oikeus Hurriganes-nimen käyttämiseen (otaksuisin) mutta itselleni ainut oikea Hurriganes oli nimenomaan Remu/Cisse/Alppu (tai Ile)-kokoonpano. Olisi ollut hienompaa/kunnioittavampaa jatkaa soolouraa vaikkapa Remu Aaltonen Bandin tjsp. nimellä, eikö niin?
mpekkanen
30.07.2015 14:19:56
Regalis Apertura:Olisi ollut hienompaa/kunnioittavampaa jatkaa soolouraa vaikkapa Remu Aaltonen Bandin tjsp. nimellä, eikö niin?
 
Tietysti näinkin.
 
Kuitenkin kun Remu on tehnyt monenlaista muutakin musiikkia kuin pelkästään Hurriganesia, niin onhan se selkeämpi yleisölle.
Jos lukee Hurriganes, niin vaikka siellä ei alkuperäisiä jäseniä ole kuin Remu-->Kappaleet ovat kuitenkin Hurriganesia.
Hänellä on kuitenkin bändissään hyviä muusikoita, ettei ne mitään ihan autotalliversioita kuitenkaan vedä.
 
Olisiko se sitten selvempää, että olisi Remu Aaltonen plays Hurrigenes, Remu Aaltonen Plays omaa soolototantoa jne.
Vai olisiko se hyvä, että Remun keikalle mentäessä sieltä voisi tulla ihan mitä tahansa mitä hän on uransa aikana soittanut/tehnyt?
Ei liene kovinkaan fiksua esiintyä kovinkaan monella nimellä. Tosin nykyään on taitanut jäädä nämä keikkailut aika vähäisiksi, ettei tästä varmaan pitäisi mitään isompia ongelmia kenellekkään koitua.
 
Itselle kyllä käy muukin Remun musa kuin pelkästään Hurriganes, mutta ehkäpä olen sitten poikkeus.
Tsugu Way
04.08.2015 12:40:47 (muokattu 04.08.2015 12:41:58)
mpekkanen:
Itselle kyllä käy muukin Remun musa kuin pelkästään Hurriganes, mutta ehkäpä olen sitten poikkeus.

 
Et ole poikkeus. Minäkin pidän alkuperäisen Hurriganesin lisäksi myös muustakin Remun musasta. 80-luvun puolenvälin Cafe Metropol- ja Viittä Vaille Kaks -meininki oli aivan loistavaa! Taikakivi (-99) on unohdettu klassikko. Myös uudehko Andalucian Muistelot oli hieno jatko näille. Mutta viimevuosien "Remu plays Hurriganes"-keikat ovat kuitenkin mielestäni olleet vaatimatonta, löysää - ikäänkuin oman tuotannon kehnoa coverointia.
The Blues is Allright!
mpekkanen
04.08.2015 13:45:18
Tsugu Way: Et ole poikkeus. Minäkin pidän alkuperäisen Hurriganesin lisäksi myös muustakin Remun musasta. 80-luvun puolenvälin Cafe Metropol- ja Viittä Vaille Kaks -meininki oli aivan loistavaa! Taikakivi (-99) on unohdettu klassikko. Myös uudehko Andalucian Muistelot oli hieno jatko näille. Mutta viimevuosien "Remu plays Hurriganes"-keikat ovat kuitenkin mielestäni olleet vaatimatonta, löysää - ikäänkuin oman tuotannon kehnoa coverointia.
 
Eipä ole omaa kokemusta Remun nykyisistä Hurriganes livejutuista. Kuitenkin minusta on ihan selvyyden vuoksi hyvä, että hän esiintyy niillä keikoilla Hurriganes nimellä, jos se soitettava musa kerran on sitä.
Eihän se varmaan koskaan tule olemaan samaa kuin joskus aikoinaan, mutta kyllä Remu on ihan hyvien muusikoiden kanssa ainakin keikalla vetänyt Hurriganesia livenä. En sitten osaa itse sanoa sitä, miten on käytännössä toiminut. Ikävä jos on meno kuulostanut laimealta tai jotain...
 
https://www.youtube.com/watch?v=F81Y3o45iFE
Tässäkin on mielestäni hyvä meno hieman vanhemmalta Remun soololevyltä.
 
Harmi ettei miestä enää keikoilla näe niinkään usein ja nyt tarkoitan sitä, että olisi mukavaa nähdä Remu soittamassa nimenomaan muuta kuin Hurriganesia.
Cafe Metropol ja Andaluusian tyylistä kamaa lähtisin mielelläni katsomaan ja kuuntelemaan.
Rämppy
04.08.2015 15:10:11
Huomasin paikallislehdestä, että Pohjois-Haagan oma poika Cisse saa muistolaatan Laajasuon urheilukentän kupeeseen.
Saahan sitä sanoa.
blaekie
11.08.2015 11:05:11
 
 
Rämppy: Huomasin paikallislehdestä, että Pohjois-Haagan oma poika Cisse saa muistolaatan Laajasuon urheilukentän kupeeseen.
 
Näin on
 
-> http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/li … tolaatta-laajasuon-liikuntapuistoon
Nii onkii ... vai oliko sittenkään .. ja jos onkii , nii entäs sitten ... ja mitä se sulle kuuluu.. ja jos kuuluukin , niin syytön mä siihen oon.
HaloOfFlies
18.09.2015 23:38:14 (muokattu 18.09.2015 23:57:00)
 
 
Remu All Stars toimi ihan hyvin. Oli hyvä idea laittaa toinenkin rumpali lavalle tuomaan taustatukea. Soitto kulki ihan eri malliin, kuin mitä se olisi ollut jos Remu olisi yksin lavalla rummutellut. Nyt äijä pystyi keskittymään laulamiseen, kun Sami Laakso hoiti pääasiassa rummut. Get On ja Tallahassee Lassie kuulostivat pirun hyviltä. Yleisö viihtyi ja nautti kuulemastaan. Niin ja tupa oli täynnä, joten kyllä Remun keikka kiinnosti Ylivieskassa.
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb.
Alfons Åberg
18.09.2015 23:44:07
https://www.youtube.com/watch?v=VEy21amzQjg
 
Vittu Pekka vetää täs et diu diu diu
"Linkkejä artikkeleihin tai tutkimuksiin, joissa Hulkon muusikon uran näytöt todetaan merkittäviksi" -Jazzmies
Funkånaut
18.09.2015 23:46:55
 
 
Presidentti: https://www.youtube.com/watch?v=VEy21amzQjg
 
Vittu Pekka vetää täs et diu diu diu

 
Ei v*ttu toi mieleen ku Huugon kaa kerran tätä jammailtiin ihan täysiä.
 
Oh those were the days
Kakkosta suosittelisin tutustuvalle koska se varmasti aukeaa helposti ja on minullekin ehkäpä se suosikki. - aksiom
John My
10.10.2015 02:46:24
Se oli pojat rock'n rollia ilman hienosteluja, eka keikan näin -73 ja Cisse jätti basson keikan lopussa brummaamaan feedbackia vahvistinta vasten.
Olin 13v. ja muut aikuisemmat ihmetteli mitä tuo napero täällä lavan reunalla tuijottelee, no Järvistä tietenkin.
Nyt isompana en ole vieläkään löytänyt kovempaa rock- kitaristia, joka soitti parhaat soolonsa lähinnä levyillä ja pienillä klubikeikoilla.
Remun rumpujen soitosta haluan sanoa, että se on rönsyilevää, kuten parhaat rumpalit jazzin puolella maalaavat ja värittävät rohkeasti fillejä, ei kaikki fillit tarvitse mennä rytmissä, se on tietyllä tavalla freejazzia, ymmärrättekö?
Tykkään rockissa vapaudesta ja uskalluksesta tuoda esille ajatuksensa, kuten punkrockissa tehtiin.
Ylipäätänsä ajatus soittaa oikein ja opetusten mukaan on syvältä ja tylsää, siksi pidän oman tien kulkijoista, joilla on rohkeutta tuoda oma tyylinsä julki, kerrassaan hienoa, oli soitin mikä vaan.
Jucciz
10.10.2015 03:08:01
Kyllä, Remun soitto oli ennen kaikkea free jazzia taitavimmillaan. Pulinat pois.
John My
10.10.2015 03:28:40
Ööö, menin asian ohi vertauksillani, mutta olen Hurriganes fani ja varsinkin Albert Järvisen soiton ihailija, joten laittakaa ihmeessä vaikka youtubeen kaikkia mahdollisia äänityksiä Järvisen soitosta, niitä ei ole varmaankaan läheskään kaikkia kuultu?
Se olisi hieno teko, please?
Esim. Kaivopuiston äänitys on hieno juttu, jota olen kuunnellut, loistavaa matskua, thank you, guys!
John My
10.10.2015 04:02:28
Nyt kun kuuntelee niin huomaa, että vuonna 77 Ile Kallio ja Cisse Remun kanssa saivat kompin toimimaan tiukemmin kuin Järvisen kanssa eli se on täyttä potaskaa, että parhaiten komppi toimi Järvisen kanssa.
Järvinen oli maailman parhaita soolokitaristeja, eikä vieläkään ole kukaan esittänyt vastaavanlaista sooloilua, eikä ehkä esitäkkään, kun nykyaikaa vaivaa ideapula sillä saralla.
sticky fingers
10.10.2015 07:14:40 (muokattu 10.10.2015 09:51:46)
John My: Nyt kun kuuntelee niin huomaa, että vuonna 77 Ile Kallio ja Cisse Remun kanssa saivat kompin toimimaan tiukemmin kuin Järvisen kanssa eli se on täyttä potaskaa, että parhaiten komppi toimi Järvisen kanssa.
Järvinen oli maailman parhaita soolokitaristeja, eikä vieläkään ole kukaan esittänyt vastaavanlaista sooloilua, eikä ehkä esitäkkään, kun nykyaikaa vaivaa ideapula sillä saralla.

 
Taas Pekka vetää diu diu diu...
 
Kyllä mielummin sanoisin, että ideapula vaivaa sitä joka väittää että Järvinen olisi maailman mittakaavassa ollut tai että vieläpä edelleen - vertailussa aikalaisiinsa ja kaikkeen sen jälkeiseen - jotenkin poikkeuksellinen. Hieno kitaristi toki silti.
"Järkevä menettely inhimillisissä asioissa on mahdollista vain, jos yritetään ymmärtää vastustajan ajatukset, motiivit ja pelot niin täydellisesti, että voi nähdä maailman hänen silmillään". - A.Einstein, 1948.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)