Aihe: Dream theater
1 2 3 4 59 10 11 12 13
gorgonoidi
14.11.2006 21:11:32 (muokattu 14.11.2006 21:11:40)
 
nothing
Borlag
14.11.2006 22:12:31
 
Kevin Moore ei tietääkseni osallistunut awaken biisinteko prosessiin millään tavalla. Paitsi tietenkin Space-dye vestin osalta. Ilmeisesti oli äijä jo siinä vaiheessa niin eriytynyt bändistä että hänen roolinsa oli lähinnä soittaa kosketinosuudet muun bändin kirjoittamiin biiseihin. Tyylitajulla soittikin. En silti sanoisi että awaken mahtavuus olisi mooren ansiota.
 
Isoin muutos DT:n biisintekoprosessiin ei ole Mooren lähtö, vaan Rudessin bändiin tulo. Sherinianin aikana tehdyt biisit meni enemmän poppis linjalle levy-yhtiön painostuksesta, joten ne voi sivuuttaa lähes täysin, Rudess taas on niin sanotusti ikuinen lapsi. Mistäs lapset tykkää? Leikkimisestä.
 
Otetaan esimerkiksi continuum, lapsteel sekä Moog jota Rudess nykyään käyttää keikoilla ja uusimmalla levyllä. Keksiikö kukaan mitään pätevää syytä käyttää niitä kun Kurzwell olisi ajanut lähes saman asian patseineen, kuten aikaisemmilla kiertueilla on tapahtunut. Toinen esimerkki nämä "sirkus" breikit joita Rudess tykkää viljellä sooloihinsa aina välillä. Rudessin biisinteko prosessi alkaa käytännössä aina siitä että lähdetään tekniikka ensin tyylillä, ja tämä sama lähtökohta on vaikuttanut Petrucciinkin siihen malliin että ei niitä IAW ajan sooloja enään kuule, nykyään se on enemmän sitä miljoona nuottia sekunnissa 5/8 tahtilajissa.
 
Octavarium levyllä oli tosin positiivinen yllätys että biisien annettiin elää eikä niitä sooloja ympätti jokaikiseen väliin ja jokaikiseen biisiin. Eli toisaalta on sitä toivoa että se melodinen puoli tulee taas jossain vaiheessa enemmänkin esille. Sanoituspuoli taas näyttää olevan enemmänkin hukassa nykyään.
bedlam
14.11.2006 22:45:22 (muokattu 14.11.2006 22:50:21)
 
Haha musta Space-dye vest on levyn heikoin biisi, Innocence Faded taas ensimmäisiä lemppareita koko bändin uralta. Ja siis Awakelta löytyy myös semmoista herkkua kuin Voices, Scarred ja Lifting shadows of a dream. Erotomania on yksi bändin parhaimpia instrumentaaleja.
 
Mielipiteitä on monenlaisia ja hyvä niin;) Musta toi Space-Dye Vest on tunnelmaltaan jotain suurempaa kuin mikään muu bändin viisu. Täydellinen kipale. Onneksi löysin Chroma Keyn debyytin sattumoisin aikanaan levykaupasta, täynnänsä samaa hienoa tunnelmaa.
 
Innocence Faded kuulostaa jotenkin sellaselle muoviselle Melrose Placen tunnarille ja Erotomaniastakaan en ole oikein mitään erikoista löytänyt koskaan. Voices ja Scarred sisältävät joitakin ihan hienoja juttuja kyllä.
juuso a
14.11.2006 23:08:20
 
Innocence Faded kuulostaa jotenkin sellaselle muoviselle Melrose Placen tunnarille
 
Siinä on helvetin hyvät kitaratilut lopussa. Noin muuten ehkä levyn heikoin veto.
jigsore
14.11.2006 23:33:26
 
Musta toi Space-Dye Vest on tunnelmaltaan jotain suurempaa kuin mikään muu bändin viisu. Täydellinen kipale. Onneksi löysin Chroma Keyn debyytin sattumoisin aikanaan levykaupasta, täynnänsä samaa hienoa tunnelmaa.
 
Eroaa selvästi bändin muusta matskusta, hieno kappale todellakin. Chroma Keyn Dead Air For Radios -levyä suosittelen, jos piti tuosta biisistä. Ostin joskus muutamalla eurolla antikvariaatista. Ja se kannatti.
 
Innocence Faded kuulostaa jotenkin sellaselle muoviselle Melrose Placen tunnarille
 
Haha!! Tais muuten olla eka biisi mitä kuulin bändiltä ja just sama tuli mieleen. Enkä halua nyt mollata Melrose Placea mitenkään. Huippu sarja, eka kausi julkaistiin just jenkeissä, 8 dvd/32 episodes. 195 jaksoa vielä...
jo nyt on saatana
Kimmo72
14.11.2006 23:38:48 (muokattu 14.11.2006 23:39:06)
...Rudess taas on niin sanotusti ikuinen lapsi. Mistäs lapset tykkää? Leikkimisestä.
 
Totta. Näkeehän se jo jannun ilmeestä kun vetelee niitä juttujaan. Kaveri on 50 vuotias ja naureskelee ja pitää hauskaa "lelujensa" kanssa.
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan.
"She said I dont like Dream Theater that much, but I had a pen, and some paper, so what the fuck..." -Kevin Moore
Proge
15.11.2006 00:30:55 (muokattu 15.11.2006 00:31:20)
Mielipiteitä on monenlaisia ja hyvä niin;) Musta toi Space-Dye Vest on tunnelmaltaan jotain suurempaa kuin mikään muu bändin viisu. Täydellinen kipale. Onneksi löysin Chroma Keyn debyytin sattumoisin aikanaan levykaupasta, täynnänsä samaa hienoa tunnelmaa.
 
Innocence Faded kuulostaa jotenkin sellaselle muoviselle Melrose Placen tunnarille ja Erotomaniastakaan en ole oikein mitään erikoista löytänyt koskaan. Voices ja Scarred sisältävät joitakin ihan hienoja juttuja kyllä.

Juu mielipiteitä on monenlaisia, ei siinä mitään :).. Melrose placen tunnari, ah, ihanaa kasarifiilistelyä, voisi joskus yrittää kunnolla opetella sitä kitaralla.
 
Chroma Key? Kuulostaako bändi Dream Theaterilta muuten kuin Space-Dye Vestin osalta? Voisi ehkä tutustua..
Punainen tupa ja perunamaa. Kaikille warettajille toivon huonotuloista ja tylsää työuraa, jossa joku muu vie rahat.
bedlam
15.11.2006 10:02:57 (muokattu 15.11.2006 10:07:14)
 
Chroma Key? Kuulostaako bändi Dream Theaterilta muuten kuin Space-Dye Vestin osalta? Voisi ehkä tutustua..
 
Kyseessä on Kevin Mooren oma projekti, jossa mies myös laulaa itse. Aiemmissa viesteissä mainittu Dead Air for Radios-debyyttilevy on aika pitkälti tuollaista Space-Dye Vestin kaltaista tunnelmointia ja myöhemmät levyt lähtivät sitten hieman haahuilevampaan suuntaan. Ei kuulosta siis Dream Theaterilta muuten.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Chroma_key (klikkaa linkkiä ylälaidasta jos ei tule bändin sivu enste, sama osoite kummallakin sivulla)
 
Mooren äänestä kyllä pidän pääasiassa enemmän kuin LaBrien, Moorehan lauleskelee myös bändissä O.S.I., jossa vaikuttavat myös Mike Portnoy ja Fates Warningin tyyppejä + mm. Porcupine Treen Wilson ja Cynicissä soittanut Sean Malone.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/O.S.I.
Fortune
15.11.2006 14:45:00

Tuo DAfR on kyllä mainio tunnelmalevy, se pyöri aikanaan syysiltoina todella paljon. Hienoa musiikkia, mutta ei kyllä mitään turboahdettua progeheviä :)
Look behind you, a three-necked guitar!
fidZi
15.11.2006 22:43:02
Kevin Moore ei tietääkseni osallistunut awaken biisinteko prosessiin millään tavalla. Paitsi tietenkin Space-dye vestin osalta. Ilmeisesti oli äijä jo siinä vaiheessa niin eriytynyt bändistä että hänen roolinsa oli lähinnä soittaa kosketinosuudet muun bändin kirjoittamiin biiseihin. Tyylitajulla soittikin. En silti sanoisi että awaken mahtavuus olisi mooren ansiota.
 
Luulen, että Moore on ollut paljonkin hääräämässä biisien takana. Ovathan 6:00 ja Lie lyriikoiltaankin Mooren käsialaa. Ja laaja puhesamplemaailma ja akustiikka/kanavakikkailu/dynaamiset erot ovat jotain hyvin Mooremaista (mm. The Mirror, 6:00, Caught in a Web).
 
Mieshän ilmoitti eroaikeistaan vasta, kun bändi meni studioon purkittamaan tuotostaan.
Et ce temps, où est-il allé?
Mustikkamuffinssi
16.11.2006 00:37:25
Totta. Näkeehän se jo jannun ilmeestä kun vetelee niitä juttujaan. Kaveri on 50 vuotias ja naureskelee ja pitää hauskaa "lelujensa" kanssa.
 
Tämän takia tykkään Rudessista oikein kovasti. Mielestäni todella sympaattinen tapaus. Ei sitä vaan voi vihata.
 
Dream Theateria tuli aikanaan kuunneltua todella paljon, nykyään aina vaan vähemmän. A Change of Seasons ja Scenes from a Memory pyörii soittimessa vielä aika ajoin, mutta muuten on saanut tuotanto pölyttyä hyllyssä aika pitkään. Images and Wordsista ja Six Degreesistä en missään vaiheessa ole tykännyt. Pari uusinta levyä on ollut ihan ok. Muutama hyvä biisi löytynyt, muttei mitään erikoista. Awakesta tykkään kolmanneksi eniten. Voices, Mirror ja Space Dye West toimii minusta oikein hyvin. Eniten on aina häirinnyt Labrien lauluääni mistä en lainkaan pidä. Osalla levyistä se kuullostaa ihan mukiinmenevältä, mutta myös hyvin usein erittäin rasittavalta. Live-esiintymisistä puhumattakaan.
 
Mä olen sen asteen "fani", että keikalla kävin, mutta T-paitaa en ostanut.
"Onni on kuin jazzia. Jos joudut kysymään mitä se on, et luultavasti saa koskaan tietää." kalamies#45 >-)))>
Borlag
16.11.2006 09:06:01
 
Tämän takia tykkään Rudessista oikein kovasti. Mielestäni todella sympaattinen tapaus. Ei sitä vaan voi vihata.
 
Juu samoilla linjoilla olen myöskin, jos ei vielä käynyt ilmi. Siltikin itse toivoisin että ne kikkailut jäisivät vähemmälle ja että ne itse biisit olisivat se tärkein osa eikä se että minkälaisia sooloja niihin saa ympättyä. Octavarium oli askel oikeaan suuntaan, nyt vaan odotellaan millainen kiekko seuraavana vuorossa...
moottorisaha
16.11.2006 19:18:25
 
Jälleen näistä kirjoituksista huomaa ettei M.netin tyypit osaa kuunnella biiseistä muuta kuin soolot. Kuunnelkaa nyt herranjumala sitä biisiä kokonaisuutena ja todetkaa kuinka paljon siellä taustalla on Rudessin tekemää tavaraa.
"I think that all these classical masters have one big thing in common: when they play slow, it's tasteful and when they play fast, they RIP!" - Michael Angelo Batio
Borlag
17.11.2006 00:46:44
 
Eh ei nyt ihan...
 
Vertaa Kevin Moore aikaista Dream Theateria, niitä yksinkertaisia balladeja esimerkiksi. Sen jälkeen vertaa Rudess ajan balladeihin. Huomaatko eroa? Sen jälkeen voisit verrata vaikkapa vähän rokkaavampia biisejä näihin nykyisiin, eli vaikkapa Pull Me Under tai Lie ja siihen vastakkain esim As I Am ja The Root Of All Evil, tai oikeastaan mikä tahansa.
 
Toisin sanoen, ennen vanhaan ei turhaan kikkailtu kaiken mahdollisen kanssa. Enkä tarkoita vain ja ainoastaan sooloja. Rudess kun vaan sattuu olemaan sen tyylin kaveri että haluaa kokeilla omia rajojaan jatkuvasti, ja mitä se taas tarkoittaa? Enemmän kikkailua. Ja kun se ei edes jää Rudessin omaan soittoon vaan vaikuttaa koko bändiin, erityisesti Petruccin soitto muuttunut todella paljon Rudessin bändiin tulon jälkeen.
 
Ja jos nyt välttämättä haluat edelleen jankuttaa etten osaa kuunnella biisejä kokonaisuutena niin ei kai siinä sitten mitään... Vaikka moderaattorina bändin virallisilla forumeilla olinkin, en kuulu kastiin joka sokeasti ylistää kaikkea mahdollista mitä bändi tekee. Tosin, en kyllä maanrakoonkaan ole niitä lyttäämässä. Uudemmilla levyillä paljon hienoja juttuja, vanhempi tyyli taas enemmän omaan makuun.
 
Eli mitäs me tästä opimme, toinen tykkää Dragonforce tyyppisestä kikkailumusasta ja toinen Robert Johnsonin perusbluesista. Itse kuuntelen kaikkea siltä väliltä
moottorisaha
17.11.2006 18:38:55
 
Eh ei nyt ihan...
 
Vertaa Kevin Moore aikaista Dream Theateria, niitä yksinkertaisia balladeja esimerkiksi. Sen jälkeen vertaa Rudess ajan balladeihin. Huomaatko eroa? Sen jälkeen voisit verrata vaikkapa vähän rokkaavampia biisejä näihin nykyisiin, eli vaikkapa Pull Me Under tai Lie ja siihen vastakkain esim As I Am ja The Root Of All Evil, tai oikeastaan mikä tahansa.
 
Toisin sanoen, ennen vanhaan ei turhaan kikkailtu kaiken mahdollisen kanssa. Enkä tarkoita vain ja ainoastaan sooloja. Rudess kun vaan sattuu olemaan sen tyylin kaveri että haluaa kokeilla omia rajojaan jatkuvasti, ja mitä se taas tarkoittaa? Enemmän kikkailua. Ja kun se ei edes jää Rudessin omaan soittoon vaan vaikuttaa koko bändiin, erityisesti Petruccin soitto muuttunut todella paljon Rudessin bändiin tulon jälkeen.

Oletko tullut ajatelleeksi että ehkä ihmiset eivät halua Dream Theateria kuunnellessaan kuulla mitään mahdollisimman suoraviivaista rokkijynkytystä (ei niin että siinä olisi jotain vikaa, eri musiikki eri fiiliksiin), vaan nimenomaan vähän monimutkaisempaa ja kikkailevampaa tavaraa? On katsos useampi kuin yksi "oikea" tapa tehdä biisejä.
"I think that all these classical masters have one big thing in common: when they play slow, it's tasteful and when they play fast, they RIP!" - Michael Angelo Batio
Borlag
17.11.2006 19:48:01
 
Eli ensin sanot etten osaa kuunnella, sitten vaihdat taktiikkaa ja yrität päteä kun toisella eri mielipide siitä että mikä kuulostaa paremmalta? Ei hyvä ei noin...varsinkaan kun sanoin että itse pidän enemmän vanhasta vähemmän kikkailevasta tyylistä kun tästä uudesta. Ja kun puhe oli alunperinkin muutoksesta Moore-aikaiseen tuotantoon niin pitäisikö tässä sitten vain myhäillä että onpa se muuttunut juu, sanomatta miten?
moottorisaha
18.11.2006 01:44:00
 
En minä mitään taktiikoita vaihdellut. Edellisissä kirjoituksissa keskityttiin vain siihen, että minkälaisia sooloja Rudess vetää ja totesin sen (ja aiempien kirjoituksien) perusteella että M.netin tyypit eivät osaa kuunnella biiseistä muuta kun soolot, vaikka oikeasti Rudess tekee vaikka minkälaista tavaraa niihin biiseihin. Sitten aloit selittämään että "no Moore tekee paljon yksinkertaisempia juttuja biiseihin kuin Rudess, kuuntele vaikka itse!!11", johon totesin että yksinkertaisuus ja perusrokkimainen suoraviivaisuus ei välttämättä ole se juttu jota jengi Dream Theaterista hakee. Kaksi eri asiaa.
 
Ei tämän yhtälön luulisi olevan kovin vaikeasti tajuttavissa.
"I think that all these classical masters have one big thing in common: when they play slow, it's tasteful and when they play fast, they RIP!" - Michael Angelo Batio
gorgonoidi
18.11.2006 22:49:07
 
Kyseessä on Kevin Mooren oma projekti, jossa mies myös laulaa itse. Aiemmissa viesteissä mainittu Dead Air for Radios-debyyttilevy on aika pitkälti tuollaista Space-Dye Vestin kaltaista tunnelmointia ja myöhemmät levyt lähtivät sitten hieman haahuilevampaan suuntaan. Ei kuulosta siis Dream Theaterilta muuten.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Chroma_key (klikkaa linkkiä ylälaidasta jos ei tule bändin sivu enste, sama osoite kummallakin sivulla)
 
Mooren äänestä kyllä pidän pääasiassa enemmän kuin LaBrien, Moorehan lauleskelee myös bändissä O.S.I., jossa vaikuttavat myös Mike Portnoy ja Fates Warningin tyyppejä + mm. Porcupine Treen Wilson ja Cynicissä soittanut Sean Malone.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/O.S.I.

Kiitokset tästä tiedosta! Kylläpä ovat molemmat bändit hyviä!
KillingMachine
06.12.2006 11:10:45
Images and Wordsin pitäisi kohtapuoliin tulla postissa, kun sain sen halvalla huuto.netistä. Seuraavana listalla olisi Awake.
Basistit kunniaan.
BobHope
06.12.2006 22:20:30 (muokattu 06.12.2006 22:21:10)
 
Rudess ei vaan osaa pitää näppejään kurissa. Kuunnelkaapa vaikka One Last Timen alku. En vaan voi olla repeämättä siinä viimeisten introtahtien kohdalla. Äijä on helvetin kova soittamaan, mutta onkohan sitä nyt pakko ihan JOKA kohtaan änkeä sitä tilua?? Enkä muuten menisi sanomaan, että rudess olisi "pilannut" dt:n. Esim SFaM on erittäin hieno ja jopa vakavasti otettava levy, mutta sitten ToT on kyllä aivan eri tasoa, siis negatiivisessa mielessä. Octavariumiin en kokonaisuudessaan ole vielä edes tutustunut, mutta vaikuttaisi, että parempaan päin ollaan taas menossa. Se täytynee vaan hyväksyä, että noita repeilytiluja vaan esiintyy jatkossakin. Mooren aikainen matsku on erilaista, mutta vähintäänkin yhtä hyvää. Koska edellä oleva perustuu mielipiteisiini, en toivo minkäänlaista juupas-eipäs-väittelyä. Tämä oli mielipiteeni.
>>Ihminen sanoi: Tehkäämme jumala, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, niin että voimme hyvin tekosyin hallita kaikkea mitä maan päällä liikkuu>>
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)