AP 19.05.2015 14:32:03 | |
---|
Yallup: No jaa...piti katsoa erikseen tuo Tavastiakeikka ja kyllähän Remu hakkaa aika normaalisti ainakin siinä. Ehkä virveli on aika korkealla ja isku lähtee koko kädestä jotenkin epätaloudellisesti jäykillä käsillä? En mene sanomaan, kun en ole rumpali ja kaikilla lienee omat tyylinsä. Tomeja hän pätkii aika vähänkin. Muutenkin tuo kalusto on aika pieni, ihan perus setti. Eikös hänellä ollut myöhemmin Ludwigin kamat, jossa oli valtava basari? Ludwigit muun muassa, 26" bassari taisi olla. Niitähän lieni paritkin, toisessa leijonankuva etukalvossa ja toisessa logo. Sitten oli hetken aikaa Pearlit ja oliko myös teräksiset Arcticit, ne joissa oli Elvis-etukalvo. Tavasian keikalla oli violetit Premierit, ne jotka Remu polkaisee videolla lopuksi nurin. Punaiset Slingerlandithan ovat myös taltioituneet moneen pätkään. Aika monia settejä miehellä ollut, kun näin miettii. Ennen Premierejä taisi olla Beverleyt, muuten? "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
HaloOfFlies 19.05.2015 14:38:35 | |
---|
Tänään hain lipun tuonne Hurriganes Festivalille. Remu pitää kerran elämässä nähdä livenä, kun on vielä näkemättä. Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
hollmi-5 19.05.2015 15:05:45 (muokattu 19.05.2015 15:10:02) | |
---|
AP: Ludwigit muun muassa, 26" bassari taisi olla. Niitähän lieni paritkin, toisessa leijonankuva etukalvossa ja toisessa logo. Sitten oli hetken aikaa Pearlit ja oliko myös teräksiset Arcticit, ne joissa oli Elvis-etukalvo. Tavasian keikalla oli violetit Premierit, ne jotka Remu polkaisee videolla lopuksi nurin. Punaiset Slingerlandithan ovat myös taltioituneet moneen pätkään. Aika monia settejä miehellä ollut, kun näin miettii. Ennen Premierejä taisi olla Beverleyt, muuten? Olisiko Ludwigin bassorumpu ollut peräti 28"? Tuossa kuvassa näyttää siltä: https://i1.ytimg.com/vi/MLd_5mCZyLs/hqdefault.jpg Sama setti livenä. Soitto on kuosissa: https://www.youtube.com/watch?v=hXrnfdijWhQ Soundit, piuhat ja kajarit. |
AP 19.05.2015 15:47:09 | |
---|
hollmi-5: Olisiko Ludwigin bassorumpu ollut peräti 28"? Tuossa kuvassa näyttää siltä: https://i1.ytimg.com/vi/MLd_5mCZyLs/hqdefault.jpg Suattaa olla, suattaa olla olemattakii. Muistaakseni Honey Aaltosen kirjassa tästä oli maininta. Ehkä joku noheva tarkastaa. Iso oli kuitenkin. Samainen kirjahan toteaa, että Hot Wheels soitettiin Microvoxin Tama-setillä, joille ei nyt juuri ylisanoja anneta. "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
hollmi-5 19.05.2015 17:23:45 | |
---|
AP: Suattaa olla, suattaa olla olemattakii. Muistaakseni Honey Aaltosen kirjassa tästä oli maininta. Ehkä joku noheva tarkastaa. Iso oli kuitenkin. Samainen kirjahan toteaa, että Hot Wheels soitettiin Microvoxin Tama-setillä, joille ei nyt juuri ylisanoja anneta. Mikrovoxin setin tunnistaa "soundista". Itsekin olen sillä soittanut. Alakalvot pois ja Matti Oilingin rumpukoulutarroilla lyöntialue tukkoon. Soundit, piuhat ja kajarit. |
Rämppy 19.05.2015 17:56:12 | |
---|
Vuosia sitten soitettiin Vantaan Kultakaivoksessa (rip) setti ennen Remu-Orma-Löytty -Ganesia. Oli Nasta jutella ganes -roudareiden kanssa, siinä just sanoivat että koiravaljakko-onnettomuus jätti pysyvän rumpujensoitto-haitan. Remun bassari oli halkaisijaltaan valtava, mutta syvyyssuunnassa litteä. Roudareiden mukaan soundiltaan täys paska bassari, kuulemma miksataan lähes kuulumattomiin. Mutta jostain syystä Remu kuulemma halusi just tuon bassarin. Sen muistan että Orma oli erittäin kovassa vedossa. Saahan sitä sanoa. |
Yallup 19.05.2015 18:02:33 | |
---|
"Tosta se taitaa lähteä.." |
Rodger 21.05.2015 01:57:57 | |
---|
AP: Tämä. Just kuuntelin jotain kokoelmalevyä, jossa siis kamaa Roadrunnerilta ihan Fortissimoon asti. Kyllä se kokonaisuus toimii niin jämptisti, että rumpujensoitto ei voi olla kelvotonta - oli soittaja itse sitten oikonut teoria- tai tekniikkaharjoitteissaan miten paljon vaan. Syyttä ei maine ole aikoinaan syntynyt. Ja otit varmaankin huomioon Beaver Aitto-ojan panoksen Hanger-levyllä ja Tomi Parkkosen soiton Shorai shorai -sinkulla. |
Kefiiri 21.05.2015 09:35:46 (muokattu 21.05.2015 09:36:11) | |
---|
Kyllähän Remu vanhoilla keikkatallenteillakin vetää aivan komeasti, turha sitä on spekuloida =/ En ole musiikin asiantuntija. |
shuffle 21.05.2015 10:14:34 | |
---|
Ihan hyvin Remu veti 70-luvulla, mutta soittokunto huononi sitten aika nopeasti. Ei ollut ihan nuori enää edes aloittessaan, ikäkin varmaan jo vaikutti. Eihän Remu teknisesti mikään ihmeellinen ole, mutta yritys on todella kovaa. Remu ikään kuin korvasi innolla ja yrityksellä teknisiä puutteita. Aito intohimo ja yritys välittyy. |
Epämuusikko 21.05.2015 10:42:57 | |
---|
Rämppy: Orma oli erittäin kovassa vedossa. Orma on jotenkin täydellinen muusikko. "Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 |
Vessajono 21.05.2015 11:47:09 | |
---|
Epämuusikko: Orma on jotenkin täydellinen muusikko. Mikä muusikko, silkka mielipuolihan se mies on. Tämä ei siis ole lainkaan huono asia. Funkånaut: Ratkaisu on helppo: Mene vauvafoorumeille tai Demin sivustolle, ei tää oo mikään pursiseura. |
HaloOfFlies 21.05.2015 15:55:09 | |
---|
Juuri tuli uutinen, että Hurriganes-festivaali on peruttu koska liput eivät oikein menneet kaupaksi. Pitää käydä hakemassa rahat takaisin. Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
AP 21.05.2015 21:34:14 | |
---|
Rodger: Ja otit varmaankin huomioon Beaver Aitto-ojan panoksen Hanger-levyllä ja Tomi Parkkosen soiton Shorai shorai -sinkulla. Muistin tämän, mutta olin katsovinani,että tuolla sekoituksella nyt olisi vaan Remun soitantaa. "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
Dirtyh 21.05.2015 21:51:10 | |
---|
HaloOfFlies: Juuri tuli uutinen, että Hurriganes-festivaali on peruttu koska liput eivät oikein menneet kaupaksi. Pitää käydä hakemassa rahat takaisin. Humaanina kaverina mua harmittaa Remun puolesta, vaikka en edes tiedä oisko se ollut mitenkään tässä mukana. Muusikon ammatissa on se kurja puoli että jossain vaiheessa sulla ei ole jäljellä kuin menneisyys ja kun se lakkaa kiinnostamasta ihmisiä niin ammatillisessa mielessä sä et ole enää mitään. Meidän suvulla ja Remun suvulla on kesämökit lähes vierekkäin. Pitää varmaan ränkyttää laiturilla akkarilla Ganesia koko kesä jos se vaikka piritäisi vanhaa miestä.. Kauankohan kestäisi että alkaisi hirvikivääri laulaa.. |
HaloOfFlies 21.05.2015 22:11:26 | |
---|
Dirtyh: Humaanina kaverina mua harmittaa Remun puolesta, vaikka en edes tiedä oisko se ollut mitenkään tässä mukana. Muusikon ammatissa on se kurja puoli että jossain vaiheessa sulla ei ole jäljellä kuin menneisyys ja kun se lakkaa kiinnostamasta ihmisiä niin ammatillisessa mielessä sä et ole enää mitään. Meidän suvulla ja Remun suvulla on kesämökit lähes vierekkäin. Pitää varmaan ränkyttää laiturilla akkarilla Ganesia koko kesä jos se vaikka piritäisi vanhaa miestä.. Kauankohan kestäisi että alkaisi hirvikivääri laulaa.. Hurriganes oli merkitty tapahtuman viimeiseksi esiintyjäksi. Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
Kefiiri 21.05.2015 22:50:03 (muokattu 21.05.2015 22:52:11) | |
---|
Kyllä Remun homma olisi varmaan yleisöä kiinnostanut mutta se cover-maraton saattoi tuntua uuvuttavalta jo etukäteen. En ole musiikin asiantuntija. |
Alfons Åberg 21.05.2015 23:47:49 | |
---|
Kefiiri: Kyllä Remun homma olisi varmaan yleisöä kiinnostanut mutta se cover-maraton saattoi tuntua uuvuttavalta jo etukäteen. Olisiko "I will phone your mother and ask her if I can marry you" soitettu? "Linkkejä artikkeleihin tai tutkimuksiin, joissa Hulkon muusikon uran näytöt todetaan merkittäviksi" -Jazzmies |
Epämuusikko 22.05.2015 14:28:27 | |
---|
Vessajono: Mikä muusikko, silkka mielipuolihan se mies on. Tämä ei siis ole lainkaan huono asia. On siinä jotain vistoa, mutta se tietää musiikista laaja-alaisesti ja aivan helvetisti + on siviilissä mukava ja asiallinen + aina kun se soittaa niin näyttää niinkuin se olisi syntynyt kitara kädessä. Todella kurko. "Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 |
-J 22.05.2015 15:26:35 | |
---|
Kefiiri: Kyllä Remun homma olisi varmaan yleisöä kiinnostanut mutta se cover-maraton saattoi tuntua uuvuttavalta jo etukäteen. Multa ei ainakaan olisi löytyny virtaa viettää 12h kuunnellen Hurriganes -variointia. Sinänsä diggaan hyviä coverbändejä, jotka pistävät parastaan esikuvaansa versioiden. Se olis ollut ehdottomasti mielenkiintoisin osuus, ei kuitenkaan mielestäni 70 euron arvoinen elämys. Remun ns. "Hurriganes" -keikkailusta sen sijaan en ole enää vuosiin ollut kiinnostunut. Ryppyotsaisuus on suurinta viihdettä |