Exhausted 04.08.2006 16:45:56 | |
---|
Juu, Blew-ep:n Been A Son on paljon parempi. Jytää kunnolla, varsinkin Kristin bassosoolo. Onko se muuten nauhoitettu Bleachin sessioissa vai missä? Eikun Blew-EP:tä varten oli omat sessionsa joskus 1989-vuoden lopuilla. Stainin ja BAS:in lisäksi äänitettiin Pollyn silloinen versio, Even in His Youth ja Token Eastern Song. Taisivat päätyä boxsetille nämä. Jätkien soittokamat oli noissa sessioissa ihan kamalassa kunnossa, ja Kurt kokeili ensimmäistä kertaa kitaroiden päällekkäisäänitystä, esim Stainissa on kolme kitaraa soittamassa samaa juttua, mutta eipä paljoa paranna saundia :D |
Stain 04.08.2006 18:39:02 | |
---|
Jätkien soittokamat oli noissa sessioissa ihan kamalassa kunnossa, ja Kurt kokeili ensimmäistä kertaa kitaroiden päällekkäisäänitystä, esim Stainissa on kolme kitaraa soittamassa samaa juttua, mutta eipä paljoa paranna saundia :D Hoh, ihan hyvä kitarasoundi siinä kyllä on mutta tuntuu että se voisi olla enemmän pinnassa. Token Eastern Songissa on karu virvelisoundi. Ei yhtään huono, vähän erikoinen vaan. It's a bittersweet symphony, this life |
tillotson 05.08.2006 14:57:23 | |
---|
Piti kaivaa nirvanan levyt esiin ja kuunnella ekaa kertaa pariin vuoteen, ja saatana hyvältähän se kuulostaa! |
greshgurt 06.08.2006 13:54:49 | |
---|
Olen tietoisesti nai(i)vi. |
Juugeli 06.08.2006 15:27:37 | |
---|
HOhohoohoohoh!! http://www.youtube.com/watch?v=W8wNUyDaaIE Oli vaan aivan pakko laittaa tuo tänne. Hemmetti, jotain 7-8 vuotta on tullut Nirvanaa ns. fanitettua enkä ole tuota sattunut koskaan näkemään. Hähä. Minäkin näin ihan pari kuukautta sitten vasta. Tuo tyyppihän tossa videossa (ja mainoksen ohjaaja) oli Bob Goldthwait, joka muistetaan varmaan parhaiten Poliisiopiston Zedinä. Oli kuulemma Cobainin hyvä ystävä. Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8
Pastilli? |
zeplin song 06.08.2006 16:55:53 | |
---|
Minäkin näin ihan pari kuukautta sitten vasta. Tuo tyyppihän tossa videossa (ja mainoksen ohjaaja) oli Bob Goldthwait, joka muistetaan varmaan parhaiten Poliisiopiston Zedinä. Oli kuulemma Cobainin hyvä ystävä. hauska video,juu.. mietin just kerran,että onko se äijä poliisiopiston zed,mutta arvelin että se ei ole hän. kiva tietää tuokin, zed on aivan paras. I want every fucking girl
in the world to pick up
a guitar and start screaming. |
konehes 07.08.2006 13:58:05 | |
---|
Kiitokset Exhaustedille selvennöksestä! Tuo Blew-ep olisi kiva saada. Huuto.netissä on joskus ollut myynnissä jotain painosta. Ehti vain mennä sivu suun. cherub with heavy metal machine |
Wooz 08.08.2006 17:42:59 | |
---|
Kai tämä nyt aika hyvin tähän aiheeseen käy. Onko joku käynyt katsomassa Nirvana Tributen( http://www.nirvana-tribute.com/ ) keikkoja ? Onkohan mistään kotoisin ? Itelläni oli tarkoitus viime viikonloppuna mennä katsomaan, mutta peruvatkin Kuopion keikan yllättäen :P Serkkupoika tosin kehu kovasti ja ei noi videot/musaclipit huonoa lupaa tuolla sivulla. |
Stain 08.08.2006 22:46:03 | |
---|
Kai tämä nyt aika hyvin tähän aiheeseen käy. Onko joku käynyt katsomassa Nirvana Tributen( http://www.nirvana-tribute.com/ ) keikkoja ? Onkohan mistään kotoisin ? Itelläni oli tarkoitus viime viikonloppuna mennä katsomaan, mutta peruvatkin Kuopion keikan yllättäen :P Serkkupoika tosin kehu kovasti ja ei noi videot/musaclipit huonoa lupaa tuolla sivulla. Joo, tarkoitus oli mennä katsomaan tuota samaa keikkaa. Harmi että oli peruttu. Kai ne jossain vaiheessa heittävät korvaavan keikan, luulisin. Kyllähän Nirvanaa olisi kiva kuulla coveroituna. It's a bittersweet symphony, this life |
greshgurt 08.08.2006 23:31:23 | |
---|
Hmm, mielenkiintoista. 20.8 olisivat Oulussa, vois todellakin mennä katsomaan. Olen tietoisesti nai(i)vi. |
Pedroz 10.08.2006 04:30:48 | |
---|
Nähty on livenä ja yllätti totaalisesti. Laulaja-kitaristi on kyllä opiskellut Cobaininsa kiitettävän hyvin ääntä, eleitä ja tyyliä myöten, suosittelen. *Vapaa on vasta kun päivissä sekoaa* -Tommi Liimatta |
juici 10.08.2006 13:26:17 | |
---|
Nähty on livenä ja yllätti totaalisesti. Laulaja-kitaristi on kyllä opiskellut Cobaininsa kiitettävän hyvin ääntä, eleitä ja tyyliä myöten, suosittelen. Olis vielä opetellut soittamaan kitaraa vasurina. Hemmo: "Gallien Krueger, kun siinä on tämä särö." |
Jag 11.08.2006 00:44:58 | |
---|
Olis vielä opetellut soittamaan kitaraa vasurina. :D toimiko DVD? "Tärkeintä ei ole se, miten sormien pitäisi olla, vaan se, mitä sieltä
kuuluu." - P.Walli |
juici 11.08.2006 11:03:35 | |
---|
:D toimiko DVD? Todella hyvin. Kiitos siitä. Ainut mikä haittaa silmää on se ruudussa juokseva aikakoodi mutta sen kanssa voi elää. Hemmo: "Gallien Krueger, kun siinä on tämä särö." |
Exhausted 11.08.2006 11:15:40 | |
---|
Todella hyvin. Kiitos siitä. Ainut mikä haittaa silmää on se ruudussa juokseva aikakoodi mutta sen kanssa voi elää. Reading 92? |
Jag 11.08.2006 14:50:59 | |
---|
Reading 92? juu just se...tosissaan se on aikakoodi siinä videossa mukana. Mutta ei toi nyt niin kauhian pahasti häiritse. "Tärkeintä ei ole se, miten sormien pitäisi olla, vaan se, mitä sieltä
kuuluu." - P.Walli |
Exhausted 11.08.2006 14:59:05 | |
---|
Olis tuokin kiva joskus nähdä PRO-laatuisena kyllä...en vaan tiedä saisko siitä enää tällä kiinnostuksella oikein mitään irti :) |
Stain 11.08.2006 23:01:57 | |
---|
en vaan tiedä saisko siitä enää tällä kiinnostuksella oikein mitään irti :) Mä en saa noista Nirvanan stadionkeikoista, joissa bändi ei ollut elementissään, irti juuri mitään. Hemmetin tylsää katsottavaa. Kyllä klubikeikat on poikaa. It's a bittersweet symphony, this life |
Tempura 12.08.2006 08:21:24 (muokattu 12.08.2006 08:22:39) | |
---|
Mä en saa noista Nirvanan stadionkeikoista, joissa bändi ei ollut elementissään, irti juuri mitään. Hemmetin tylsää katsottavaa. Kyllä klubikeikat on poikaa. Itsellekin jotenkin, jos katselee pikkukeikkamateriaalia, niin välittyy se energialataus paljon paremmin. Tosin kyllä noista isoistakin keikoista hyviä hetkiä löytynee, mutta olen pieni mies ja haluan asiat pieninä ja yksinkertaisina. e: aina välillä havahtuu, sivuttaen kaiken hehkutuksen, siihen miten bändi vain yksinkertaisesti rokkaa ja kuulostaa hyvältä. tänäänkin aamulla aloin vaan "ajattelemaan" All Apologies-biisiä, ja kun rupesin kuulemaan sen tarpeeksi hyvin päässäni, niin aloin heilumaan. THV-Klubi #7
Romantikkoitkijät #12 |
zeta 13.08.2006 03:28:18 | |
---|
En ole toistaiseksi tavannut ketään joka olisi kanssani samaa mieltä Bleachin lähes absoluuttisesta parhaudesta. Kyllä mäkin melkein sanoisin, että Bleach on paras Nirvana-levy. Kunnon pillerihuuruista grunge-vääntöä aina levyn korutonta soundimaailmaa myöten. |