Rock, pop, alternative ›

Deacon nyt sattumalta vastaa yhden kaikkien aikojen kovimman biisin synnystä. Eli Another One Bites The Dust. Ilman Deaconin bassolickiä olis jäänyt Amerikan mustien musamarkkinat valloittamatta.
 
Sanoisin, että Queenin heikoin lenkki oli kuka vain neljästä yksin. Bändinä loistava, mutta kuunnelkaapa kenen vaan heistä soolomatskua levyttäneen biisejä. Hyi helvetti mitä kuraa.

Kaikki sävelsivät musiikkia Queenille ja soittivat ja lauloivat.
Ei ollut Queenissa sijaa heikolle lenkille.

Tehtävänanto ei välittömästi määrittele heikointa lenkkiä yhdeksi jäsenistä, joten käytän porsaanreikää hyväksi siirtyen musiikillisiin seikkoihin.
 
Queen kokonaisuutena oli erittäin kompakti, enemmän kuin osiensa summa, ja tiukasti tietoinen linjastaan ja tekemisistään kautta uransa. Loistavia biisejä on paljon, mutta vastaavasti löytyy taas niin mitäänsanomatonta kamaa että huh. 70-luku oli hienoa aikaa ensimmäisestä levystä lähtien, ja erityisesti Queen II, A Night At The Opera ja A Day At The Races ovat melkoisia kokonaisuuksia huippukohtineen, ja hyviä biisejä ei kannata alkaa edes listaamaan. 1980-luku ei yhtä hyvään saldoon yllä. 1982 ilmestynyt Hot Space on täynnä diskovaikutteista sontaa paria kelpobiisiä lukuun ottamatta. Liveversiona funkkaava Staying Power on tosin pirun tiukka veto.
 
Worksilla tuli mukaan hammertofallit ja radio kakat, jotka eivät vakuuta sitten millään. Kauheita jankuttavia kertosäkeitä, ja rypemistä 80-luvun ulosteessa; tavaraa, joissa ei ole mitään jäljellä 70-luvun progehenkisestä revityksestä ja melodisesta jytärockista. 1986 tuli taas levyllinen keskinkertaisuutta, kuten nimibiisi A Kind Of Magic. The Miraclella oli syntikat vahvemmin mukana, ja odotettavasti muutama täyspaska esitys (Invisible Man, Party ym. ym.), mutta vastapainoksi pitkästä aikaa todella hyviä biisejä, kuten Was It All Worth It. 1990-luvulla ajan käydessä vähäksi taso nousi jälleen huomattavasti, vaikka Innuendollekin jäi jokunen nolostuttavan onneton räpellys (Delilah, Ride The Wild Wind, Headlong).
 
Yhteenvetona vuodatuksesta sanottakoon, että bändin heikkouksia olivat 80-luku, ja hirveä vaihtelu tuotannon tasossa. Välillä tulee sinfonisia mestariteoksia, välillä taas yököttävän naiivia purkkakamaa.

Voiemäsianpersejoställaistajokupohtii.

Voiemäsianpersejoställaistajokupohtii.
 
Voiemäsianpersejosjollakinontuollainennicki.

heh,heh!

Komppaan Zediä, 80-luku oli mahtavan bändin keskinkertaisin ajanjakso. Onneksi palasivat vielä Innuendolla ruotuun.

Komppaan Zediä,
 
Pistän hieman säröä kovemmalle.
 
Ei se 80-luku nyt niin huono ollut vaikkakin alkoi hieman omituisella Flash Gordon sountrackilla, Hot Spacella oli eräs tunnetuimpia queen kappaleita: Under Pressure. Worksin helmiä on mielestäni Queenin parhaisiin kappaleihin lukeutuva Hard Life ja tuskainen I Want to break free kuuluu myös omiin suosikkeihini. Kind Of magic toi kuultaviksemme seuraavanlaisia klassikoita:Friends will be friedns ja Who wants to live forever. Miracle ja Innuendo ovat jääneet itseltäni hieman vähemmälle kuuntelulle mutta Breaktrhough ja Invisible man ovat ainakin loistavia pop biisejä.

Mun mielestäni Queenin heikoin lenkki ei ollut kukaan muusikoista. Heikoin lenkki oli syntetisaattorit.
 
Missä vaiheessa ne alko käyttämään syntetisaattoreita?

Missä vaiheessa ne alko käyttämään syntetisaattoreita?
 
Olisko ollut "The Game"-albumi ja 1980.

Works albumilla oli myös yksi bändin helmistä...
Is this the world we created. Vuos tais olla 1984. (muistan sen kuin eilisen)

Hot Spacella oli eräs tunnetuimpia queen kappaleita: Under Pressure. Worksin helmiä on mielestäni Queenin parhaisiin kappaleihin lukeutuva Hard Life ja tuskainen I Want to break free kuuluu myös omiin suosikkeihini. Kind Of magic toi kuultaviksemme seuraavanlaisia klassikoita:Friends will be friedns ja Who wants to live forever. Miracle ja Innuendo ovat jääneet itseltäni hieman vähemmälle kuuntelulle mutta Breaktrhough ja Invisible man ovat ainakin loistavia pop biisejä.
 
Mielipidejuttujahan nämä ovat. Vaikka musiikkimakuni on suhteellisen laaja ja ennakkoluuloton, on minun kuitenkin vaikeaa innostua Queenin 80-luvun näkemyksistä. On totta, että mainitsemasi biisit ovat erittäin suosittuja ja klassikkoaseman saavuttaneita, mutta Under Pressuresta lähtien nuo kaikki biisit ovat tylsistyttävän suoraviivaisia ja latteita verrattuna 70-lukuun. Who Wants To Live Foreveristä pidän, mutta Friends Will Be Friends on yksi tylsimmistä yhtyeen tuotoksista. Breakthrough ja Invisible man toiminevat juuri pop-tasolla, mutta Queen on minusta ehdottomasti parhaimmillaan omaperäisissä rock-viritelmissään. Ottakoon kukin irti bändistä sen mitä saa, minulle se juttu piilee 70-, ja 90-lukujen tuotannossa.

Ottakoon kukin irti bändistä sen mitä saa, minulle se juttu piilee 70-, ja 90-lukujen tuotannossa.
 
Queenin ansioksi on laskettavissa juuri se että se kiinnostaa monenlaisen musiikin ystäviä.

Tässä mainio orkesteri, joka on kokeillut menestyksellä erilaisia musiikkityylejä kuulostamalla kuitenkin aina omalta originellilta itseltään,(imho, ei ole heikko lenkkiä, paitsi ehkä ne kasarivaikutteet)
toisin kuin esim frank zappa, joka on myös tehnyt kaikkea, aina klassiseen musaan asti, kuulostaen aina vain ja pelkästään frank zapalta. tulee sellainen olo levyjä kuunnellessa, että tuo jätkä yrittää vain päteä..

Tässä mainio orkesteri, joka on kokeillut menestyksellä erilaisia musiikkityylejä kuulostamalla kuitenkin aina omalta originellilta itseltään,(imho, ei ole heikko lenkkiä, paitsi ehkä ne kasarivaikutteet)
toisin kuin esim frank zappa, joka on myös tehnyt kaikkea, aina klassiseen musaan asti, kuulostaen aina vain ja pelkästään frank zapalta. tulee sellainen olo levyjä kuunnellessa, että tuo jätkä yrittää vain päteä..
 
Nyt en ymmärtänyt. Eli kun Queen tekee eri musiikkityyleillä, se kuulostaa aina Queenilta.
 
Mutta kun Zappa tekee, se kuulostaa Zapalta...Täh?

Tässä mainio orkesteri, joka on kokeillut menestyksellä erilaisia musiikkityylejä kuulostamalla kuitenkin aina omalta originellilta itseltään,(imho, ei ole heikko lenkkiä, paitsi ehkä ne kasarivaikutteet)
toisin kuin esim frank zappa, joka on myös tehnyt kaikkea, aina klassiseen musaan asti, kuulostaen aina vain ja pelkästään frank zapalta. tulee sellainen olo levyjä kuunnellessa, että tuo jätkä yrittää vain päteä..
 
Tämän teorian mukaan siis Queen yrittää päteä kuulostamalla Queenilta eri musiikkityyleissä? Tai sitten Zappa ei yritäkään päteä kuulostamalla itseltään.. Anteeksi, en ymmärrä.

Queenin ansioksi on laskettavissa juuri se että se kiinnostaa monenlaisen musiikin ystäviä.
 
Joo, ja huomiota herättää jälleen kerran ihmisten erilainen maku...ihmettelen näitä jengin tuomioita joistain biiseistä koko syömmestäin!

väsyneenä ei näköjään kannata ajatella...
 
siis jos queen tekee kantribiisin, se kuulostaa kantrilta kuulostamatta kuitenkaan jonkun toisen bändin tekemältä..
kun zappa tekee klassista musiikkia, se ei kuulosta klassiselta musiikilta vaan zapalta.
eli ihan sama mitä se tekee, se kuulostaa aina samalta..
 
tai jotain..

Roger Taylor. Todella hyvä rumpali minusta ja vaikea lähteä kuningas-bändistä sanomaan kuka on huonoin
 
Eikös se ole kuningatar-bändi?;) ei semmosta heikointa lenkkiä ookkaan tässä bändissä, mutta täytyy kompata että ne parhaat jutut löytyvät 70- ja 90- luvuilta, Maykin on kitaristina niissä paremmin esillä. Ei sillä, kyllä sieltä 80-luvultakin helmiä löytyy.

Kummallista. Ei tule kyllä mitään mieleen. :)
 
Se Queenissa herättää kunnioitusta, että se pysyi kasassa, vaikka bändi kokeili kaikenlaisia musiikkityylejä. Se, että 80-luvulla biisien tasossa oli melkoinen notkahdus ei myöskään vaikuttanut bändin uskottavuuteen bändinä. Koko bändi osallistui sävellykseen, mutta kumminkin biisit kuullostivat aina ehtaa Queenilta.

Ja ilman John Deaconia ei Brian May -soundikaan olisi sellainen, kuin se on. Siitä on aivan turha väitellä.