Rock, pop, alternative ›

Jeee
 
Kyllä tämä UH on ollut koko mun nuoruuden ykkösbändi vaikka
DP, LZ, BS olivat myös vahvasti mukana.
Jaksoin seurata John Lawtonin lopettamiseen.
Kaikkein kovimmat on kuitenkin ne viisi ensimmäistä.
 
Aloin laulaa bändissä joskus 60-luvun lopussa ja
siihen aikaan kukaan ei osannut tuollaista kamaa soittaa.
Nyttemmin olen löytänyt mukavan määrän hengenheimolaisia.
ja kasannut bändin joka soittaa enimmäkseen tuota classic-rock
tavaraa. Tehdään jokunen keikka vuodessa ja aina meistä on
kovasti tykätty. Harrastushan tämä kuitenkin vaan on.
UH:lta olllaan soitettu esim. Traveller in time, Spider Woman,
Love Machine, Circle of Hand, Easy livin' ja Bird of Pray.
Nämä on kaikki niillä viidellä ekalla.
Meillä on aika hyvä urkuri ja B3 + 2kpl Leslie 122
Toki muutkin soittajat ovat kokeneita. Keski ikä 39,5v.
Bändin nimi on U.Petolahti Undercover.
 
Näitä räpelletään, tulkaa joskus kuuntelemaan jos näette
keikkajulisteen. Joulukuussa Rajamäellä ja Tammikuussa
Kellokoskella. Seinäjoella oltiin viime lauantaina.
sivut: http://www.petolahti.net/
 
Roude-setä

Olen täälläoloni aikana harvemmin törmännyt siihen, että kukaan olisi missään yhteydessä maininnut Uriah Heepiä. Korkeintaan Gary Thain on mainittu parhaiden basistien listoissa (ansaitusti). Mistä mahtaa moinen johtua?
 
Toki on selvää, ettei Heep koskaan pärjännyt aikalaisilleen, Deep Purplelle ja Led Zeppelinille, johtuen hyvin pitkälti lennokkaista progekokeiluista jotka eivät yleisöön oikein iskeneet. Kuitenkin kyseessä on IMHO kokonaisuutena erittäin pätevä orkesteri, ja luulisi täältä löytyvän ihmisiä, jotka osaavat antaa Heepin omituisuuksillekin niille kuuluvan arvon. Onhan Heep tehnyt kaikenlaista typerääkin (esim. Free Me, yäk), mutta minusta rockhistorian helmiin kuuluvat sellaiset teokset kuin esimerkiksi July Morning, Tears In My Eyes, Return To Fantasy ja Sunrise, ottamatta huomioon itsestäänselvyyksiä Easy Livin' ja Lady In Black.
 
Olenko siis vain sokea vai ainoa ihminen joka tällaista suostuu kuuntelemaan? Mielipiteitä, keskustelua, kiitos!
 
täysin samaa mieltä. Uriah Heepiä on tullut kuunneltua ihan pennusta asti, kun isä ukko sitä on sieltä nuoruudestaan asti diggaillu. nyt kun olen sitä kuunnellut vähän kypsempänä ehdottomiksi suosikeiksi on noussut juuri July Morningin ja Tears in My Eyesin tapaiset hitit... niin ja love machine on aivan ehdoton, + tietysti nämä easy livin' ja lady in black + +
kestosuosikit... mielestäni uriah heep pesee aikalaisensa mennen tullen, _mielestäni_

Keikalle tottakai! Heepparit ovat tehneet aivan loistavia levyjä, (vanhat, jo mainitut) mutta voi jeesus kuunnelkaa niitten viimeisin levy Sonic origami (oisko vuodelta 95). Jos siitä joku diggaa niin pitää olla jo aika pervo musamaku. Voin sanoa että siinä on yksi maailman paskimmista levyistä, eikä tämä voi olla mikään IMHO.

Ootteko muuten Heep-diggarit koskaan törmänneet sellaiseen, kun olen jäänyt jo vuosia sitten käsitykseen, että Uriah Heep ei nauttinut kulta-aikoinaankaan kovin laajaa suosiota? Mä muistan kuulleeni, että bändi oli tunnettu Skandinaviassa ja Brittein saarilla mutta ei juuri muualla. Suomessa bändillä oli suhteellisesti raisuin suosio.

Ittelle ei oo siunaantunut muita levyjä kun toi Salisbury mutta kovaa tavaraa löytyy siitäkin. Oma suosikki mulle laulajana on Bird of Pray, joka on ehkä jopa hiukan Spinal Tappia. Aikoinaan Oriveden opistossa vedettiin sitä ja treenattiin ne kaikki stemmatkin vimosen päälle. Se on aivan ehdoton bailuralli.

Uriah Heep on ihan jees.. Siltä vaan harvemmin kuulee missään mitään muuta kuin Easy livin' kappaletta.. Mutta onhan ko. orkesteri ihan kunnioitettava, ei voi kiistää..

Ootteko muuten Heep-diggarit koskaan törmänneet sellaiseen, kun olen jäänyt jo vuosia sitten käsitykseen, että Uriah Heep ei nauttinut kulta-aikoinaankaan kovin laajaa suosiota? Mä muistan kuulleeni, että bändi oli tunnettu Skandinaviassa ja Brittein saarilla mutta ei juuri muualla. Suomessa bändillä oli suhteellisesti raisuin suosio.

Ittelle ei oo siunaantunut muita levyjä kun toi Salisbury mutta kovaa tavaraa löytyy siitäkin. Oma suosikki mulle laulajana on Bird of Pray, joka on ehkä jopa hiukan Spinal Tappia. Aikoinaan Oriveden opistossa vedettiin sitä ja treenattiin ne kaikki stemmatkin vimosen päälle. Se on aivan ehdoton bailuralli.
 
Eihän se Uriah Heepin suosio varsinkaan rock-kriitikoiden keskuudessa pärjännyt vaikkapa Purplelle, Zeppelinille tai Sabbathille. Ostavan yleisön parissa meni kuitenkin aika hyvin, mutta esim. Easy Livin'- tai Lady In Black-biisi ei ollut Englannissa mikään single-hitti. Oikeastaan siellä UH ei koskaan saavuttanut sellaista suosioita kuin muualla Euroopassa. USA:ssa bändin levyt myivät parhaimmillaan top-30 listalle saakka, mikä on sinänsä ihan hyvä taso. Kiertueitakin siellä riitti ja yhdellä niistä sitten Gary Thain sai pahan sähköiskun v. 74.
 
Bändin myydyin levy taitaa muuten olla vuoden -75 "Return To Fantasy", jolla ei ole enää edes Gary Thain mukana. Kova työ tuotti tulosta myyntilistoilla, vaikka levy ei itsessään enää nouse edeltäjiensä tasolle. Jo "Wonderworld" antoi merkkejä hektisen työtahdin ja r & r-elämäntyylin vaikutuksesta.
 
Tämä nykyinen kokoonpano, joka on kai toiminut samalla porukalla jo vuodesta 1987, on käsittääkseni soittanut suunnilleen missä vain ympäri maapallon. Olivat mm. laajentamassa ensimmäisinä tuonne idän suuntaan jo 80-luvun lopulla. Kysyntää ilmeisesti löytyy, jos vain jaksaa istua bussissa ja lentokoneessa...
 
Bird Of Prey on tosi hurja biisi, varsinkin laulajalle. Oman bändin kanssa oli ohjelmistossa Sunrise ja Easy' Livin. Stealin':in soittelu jäikin treenikämpän seinien sisälle.

Näkyy Marrskuun Soundi -lehdessä olevan asiallinen kirjoitus
Uriah Heepistä. Olen kovin samaa mieltä tuon kirjoituksen kanssa.
 
Kaikki levyt Abominogiin asti olen haalinut uudelleen nyt cd:nä
Kovasti minulle on suositeltu Sea of Light levyä jota en vielä ole
löytänyt mistään.
 
Olettekos muuten kuunnelleen sitä John Lawtonin bändiä
jossa hän lauloi ennen UH:ta? Sen nimi on Lucifer's Friend.
Pankaahan kuunnellen, vaikka Spanish Galleon lp:n
nimikappale. On muuten eika rankaa tavaraa.
 
Roude-setä

 
Olettekos muuten kuunnelleen sitä John Lawtonin bändiä
jossa hän lauloi ennen UH:ta? Sen nimi on Lucifer's Friend.
Pankaahan kuunnellen, vaikka Spanish Galleon lp:n
nimikappale. On muuten eika rankaa tavaraa.
 
Roude-setä
 
Eikös tuo Spanish Galleon ole sellaisella levyllä kuin Banquet? Joskus omistin tuon lp:n, aika progea oli. Paljon käytetty orkestraatioita.
 
Lawtonhan lauloi myös Les Humpries Singers:ssä!:)

July Morningiahan on verrattu Purplen Child in Timeen ja jopa Stairway to Heaveniin. Ja kyllä se mun mielestä vertailun kestää.
 
July Morning on kyllä yksi niitä elämää suurempia rock-biisejä mun mielestäni. Hyvin se kestää vertailun Stairwayhyn ja Child In Timeen.

Tuli hankittua kokoelma tupla cd the ultimate collection...en oikein tiedä mitä tästä ajattelis tästä musasta. paikoin hyvänkuuloista ja paikoin jotenkin rasittavaa...noi rauhallisemmat biisit uppoo paremmin...biisit joissa falsetti laulua ei kyllä putoo yhtään:)

Minulla oli aikoinaann kaikki David Byronin aikaiset Uriah Heep levyt mutta sitten vahvasti alkoholisoitunut basistimme vei lupaa kysymättä levykokoelmani divariin, sinne katosi Doorsien ja Joplinien kanssa myös Salisburyt ja kumppanit. Biiseistä on pakko mainita: Gypsy ja Come away Melinda kun ei sitä kukaan muukaan ole tehnyt.

Uriah Heep on jotenkin, miten sen nyt sanoisi, kornimpi yhtye kuin esimerkiksi Zeppelin, Sabbath ja muut arvostetummat aikalaisensa. Esimerkiksi "Magican's Birthday" -levyn nimiraita kuulostaa nykyään pelkästään huvittavalta, ja olisi vaikea ajatella, että sen enempää Iommi kuin Pagekaan olisi sellaista omalle levylleen huolinut.
 
Näitä Spinal Tapin tunnustettuja esikuvia taitaa olla maailma pullollaan.
 
Myös Saxonin voinee lisätä ihan surutta tuohon listaan.

Uriah Heep on jotenkin, miten sen nyt sanoisi, kornimpi yhtye kuin esimerkiksi Zeppelin, Sabbath ja muut arvostetummat aikalaisensa. Esimerkiksi "Magican's Birthday" -levyn nimiraita kuulostaa nykyään pelkästään huvittavalta, ja olisi vaikea ajatella, että sen enempää Iommi kuin Pagekaan olisi sellaista omalle levylleen huolinut.
 
Ei ne varmaan oliskaan huolineet, mut tossa se juju piilee. Heepin musiikissa oli niin paljon progevaikutteita, että se erosi aika paljon kaikista muista Heavy-aikalaisistaan etenkin vuosien 71-76 levyissä. Heepin musiikkiin oli mielestäni sisällytetty enemmän eri tyylivariaatioita, kuin Purplella, Zeppelinillä ja Sabbathilla musiikissaan oli. Siitä syntyi bändin musiikillinen monipuolisuus. Heep oli esiaste 80-luvun progressiiviselle metallille. Yhtye joutui pukkaamaan levy-yhtiön painostuksesta uusia levyjä niin nopeaan tahtiin ulos, että ihmettelen miten Hensley & co pystyivät luomaan silti niin hiton hyvää musiikkia eri albumeille. Enemmän vaikuttivat äijien viina- ja ainesekoilut.

Myös Saxonin voinee lisätä ihan surutta tuohon listaan.
 
Minulle tulee Spinal Tapin lavakohkaamisesta aina mieleen UFO ja varsinkin basisti Pete Way.

Uriah Heepiin kuuluu ne ylilyönnit ja tahaton komiikka. Sen takia se on niin hyvää.

En saa pitkää tekstiä aikaiseksi tekemälläkään, sanon vain että toimii. Sekä levynä että livenä.

sanon vain että toimii. Sekä levynä että livenä.
 
Mielestäni toimii levyllä paremmin kuin livenä. Johtuen ehkä kappaleiden sävellyksellisyydestä tai jostain mutta livenä ei kappaleet nopeimpia lukuunottamatta oikein tahdo nousta lentoon.
 
Mutta niillä keikoilla (3 kpl) joilla olen ollut ei kappalevalinnat olleet ihan mieleisiäni, joten sillä saattaa myös olla jotain vaikutusta asiaan.
 
Mutta 70 - luvun alun levyt ovat kaikki erinomaisia ja niistä on vaikea nostaa yhtä tai kahta ylitse muiden. Erehdyin ostamaan myöhemmältä ajalta Conquest - levyn ja se on huono, siis todella huono.

Minä pidän kyllä kovasti Heepistä ja etenkin levystä Demons and Wizard, joka on sävellystyön, että bassottelun puolesta, yksi parhaimpia 70-lun levyjä.
Onhan Heep kova sellaisena kuin se on, mutta kylä David Byronin jälkeen olisi voinut olla olematta.

Mutta 70 - luvun alun levyt ovat kaikki erinomaisia ja niistä on vaikea nostaa yhtä tai kahta ylitse muiden. Erehdyin ostamaan myöhemmältä ajalta Conquest - levyn ja se on huono, siis todella huono.
 
Omasta mielestä Conquest on parempi kuin viimeinen Lawton-levy Fallen Angel. John Slomanilla on myös erittäin omaperäinen ääni, jonkin sortin David Coverdalen ja Robert Plantin sekoitus. Mutta monet levyn biiseistä pelastaa juuri Slomanin ääni. Oon kuullu joitain levyn biisejä Lawtonin laulamina ja ne oli aika vaisuja versioita. Harmi, ettei Feelings-biisistä tullu isoa hittiä, vaikka siinä olisi ollut kaikki ainekset siihen. Ja Trevor Bolder bassottelee sillä levyllä erityisen hyvin.

Kunnon jytää...*viisten suhinaa*...kyynel...